Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta

26.6.2014 15.24 (päivitetty 28.7.2014 6.04) Markkinaoikeus tuomitsi Valion maksamaan määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä 70 miljoonan euron seuraamusmaksun

Markkinaoikeus tuomitsi Valion maksamaan määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä 70 miljoonan euron seuraamusmaksun

Kilpailu- ja kuluttajaviraston seuraamusmaksuesityksen sekä Valio Oy:n valituksen johdosta markkinaoikeus arvioi 26.6.2014 antamassaan päätöksessä Valion asemaa ja menettelyä perusmaitojen hinnoittelussa 1.3.2010–20.12.2012. Markkinaoikeus katsoi, että arvioinnin kannalta merkitykselliset markkinat olivat Suomen laajuiset ja että Valio oli määräävässä asemassa näillä markkinoilla. Valion osuus perusmaitojen myynnistä koko tarkasteluajanjaksolla oli aina yli 50 prosenttia ja Valio oli hankkinut vuosittain noin 86 prosenttia kaikesta Suomessa tuotetusta raakamaidosta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.