Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

3.6.2014 13.02 Ositusta soviteltiin siten ettei puoliso ollut velvollinen luovuttamaan tasinkoa

Ositusta soviteltiin siten ettei puoliso ollut velvollinen luovuttamaan tasinkoa

Käräjäoikeus katsoi, että J ei joudu tilanteessa taloudellisesti huonompaan asemaan, kuin mikä hänen taloudellinen tilanteensa oli ollut ennen yhteiselämän alkamista, vaikka ositusta soviteltaisiinkin. Ottaen huomioon J:n taloudelliset olosuhteet 37.180,34 euron suuruisen tasingon saaminen merkitsisi hänelle huomattavaa taloudellista etua. Tasingon määrä olisi myös S:n taloudellisiin oloihin nähden tuntuva. Tasingon määrääminen maksettavaksi aiheuttaisi sen, että S joutuisi myymään asuntonsa tai ottamaan lainaa tasingon maksamista varten. S oli hankkinut asunnon pääosin ennen yhteiselämää omistamillaan varoilla. Tasingonmaksuvelvollisuus vähentäisi S:n varallisuusasemaa kohtuuttomasti verrattuna siihen, mikä se oli ollut ennen liittoa. Hovioikeus täsmensi perusteluita, mutta ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. (Vailla lainvoimaa 3.6.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.