Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

13.5.2014 12.06 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisen edellytyksiä koskevista vähimmäisvaatimuksista

Unionin tuomioistuimen mukaan kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista, myönnetyn suojelun sisällöstä annettu direktiivi sekä tehokkuusperiaate ja oikeus hyvään hallintoon eivät ole esteenä kansalliselle menettelysäännölle, jonka mukaan toissijaista suojelua koskeva hakemus voidaan ottaa käsiteltäväksi vain, jos ensin on hylätty pakolaisaseman myöntämistä koskeva hakemus, kunhan yhtäältä pakolaisaseman myöntämistä koskeva hakemus ja toissijaista suojelua koskeva hakemus voidaan esittää samanaikaisesti ja toisaalta tämä kansallinen menettelysääntö ei johda siihen, että toissijaista suojelua koskeva hakemus käsitellään vasta kohtuuttoman ajan kuluttua, minkä tarkistaminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.