Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

7.5.2014 13.31 Markkinaoikeus ei tutkinut kannetta jossa oli vaadittu korvattavaksi vahinkoa jonka toisen yhtiön väitettiin aiheuttaneen osapuolten välisen sopimuksen vastaisella menettelyllä

Markkinaoikeus ei tutkinut kannetta jossa oli vaadittu korvattavaksi vahinkoa jonka toisen yhtiön väitettiin aiheuttaneen osapuolten välisen sopimuksen vastaisella menettelyllä

Autokorjaamo oli vuokrannut toiselta yhtiöltä 17.1.2011 alkaen rahallista vastiketta vastaan liikehuoneiston käytettäväksi autokorjaamotoiminnassa. Kanteen mukaan yhtiö oli irtisanonut vuokrasopimuksen 3.9.2013 päivätyllä irtisanomisilmoituksella ilman liikehuoneiston vuokrasta annetun lain mukaista perustetta ja mainitun lain mukaisen hyvän tavan vastaisesti. Autokorjaamo vaati yhtiön velvoittamista korvaamaan sille sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisella menettelyllään aiheuttamansa vahingon 15 000 eurolla. Koska markkinaoikeudella ei ollut kanteessa esitetty asian luonne huomioon ottaen toimivaltaa asiassa, kanne jätettiin tutkimatta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.