Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

30.4.2014 13.06 Hovioikeus hylkäsi nuohoojan syytteet yrityssalaisuuden rikkomisesta ja kilpailumenettelyrikoksesta – syyksi luettiin markkinointirikos

Hovioikeus hylkäsi nuohoojan syytteet yrityssalaisuuden rikkomisesta ja kilpailumenettelyrikoksesta – syyksi luettiin markkinointirikos

Itä-Suomen hovioikeus katsoi muun muassa jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi syyllistynyt yrityssalaiseen rikkomiseen käyttämällä oikeudettomasti X Ky:n nuohouspaikka- ja aikataulua koskevaa yrityssalaisuutta. Kilpailumenettelyrikoksen osalta hovioikeus katsoi sen täyttymisen edellyttävän totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan ilmaisun käyttämisen lisäksi sitä, että ilmaisun käyttämisestä aiheutuu vahinkoa toiselle elinkeinonharjoittajalle. Tätä ei asiassa voitu näyttää toteen. Syytteen hylkäämisen vuoksi vastaaja myös vapautettiin suorittamasta X Ky:lle korvauksia. Markkinointirikoksen osalta hovioikeus katsoi, ettei se, että vastaaja oli pyrkinyt oikaisemaan antamiaan tietoja ennen nuohouksen suorittamista, poistanut hänen vastuutaan. (Vailla lainvoimaa)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.