Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Ympäristö

30.4.2014 12.01 KHO:n kaksi moottorikelkkailureitteihin liittyvää ratkaisua

KHO:n kaksi moottorikelkkailureitteihin liittyvää ratkaisua

Maastoliikennelaissa tarkoitettu moottorikelkkailureittisuunnitelma ei ollut sellainen suunnitelma tai ohjelma, jota tarkoitetaan viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa laissa (SOVA). Toisessa tapauksessa KHO katsoi muun muassa, että maastoliikennelain mukainen reittisuunnitelman hyväksymispäätös ei ole vastoin Suomen perustuslain 15 §:n 1 momenttia. Kun reitin pitäjälle ei siirry maapohjan omistusoikeutta, vaan ainoastaan rajoitettu oikeus käyttää reittialuetta moottorikelkalla ajoon, asiassa ei ole kysymys Suomen perustuslain 15 §:n 2 momentissa tarkoitetusta pakkolunastuksesta, eikä reittisuunnitelman hyväksymispäätös ole siten myöskään vastoin perustuslain 15 §:n 2 momenttia.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.