Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin

4.4.2011 10.54 KKO:n ratkaisu arpajaisrikosasiassa - vastaajat jätettiin oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta rangaistukseen tuomitsematta

KKO:n ratkaisu arpajaisrikosasiassa - vastaajat jätettiin oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta rangaistukseen tuomitsematta

Vastaajat järjestivät yhdistyksen nimissä yleisölle pokeripeliturnaukset, joihin oli osallistumismaksu ja joissa jaettiin rahapalkintoja. Menettelyn katsottiin täyttävän arpajaisrikoksen tunnusmerkistön. Kysymys myös tunnusmerkistö- ja kieltoerehdyksestä. Oikeudenkäynti asiassa oli kestänyt muutoksenhakuasteissa hovioikeudessa noin kaksi vuotta ja korkeimmassa oikeudessa yli kaksi ja puoli vuotta. Asian käsittely oli siten kestänyt muutoksenhakuasteissa asian laatuun ja laajuuteen nähden liian pitkään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön nojalla oikeudenkäynnin viivästyminen voidaan rikosasiassa hyvittää ottamalla viivästys huomioon asian lopputuloksessa. Korkein oikeus sovelsi rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohtaa ja 12 §:n 4 kohtaa ja jätti vastaajat, jotka käräjäoikeus oli tuominnut 15 päiväsakon sakkorangaistukseen, rangaistukseen tuomitsematta.  (Ään.)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.