Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin

10.4.2008 12.29 Hovioikeuden ratkaisu lainkonkurrenssista väärää ilmiantoa ja perätöntä lausumaa koskevassa asiassa

A oli ensin omalla toiminnallaan saanut aikaan esitutkinnan, kun hän oli antanut väärän tiedon poliisiviranomaiselle. Esitutkinnassa kuultu A oli totuusvelvollisuuden velvoittamana edelleen kertonut vastaavalla tavalla asiasta vastoin totuutta. Siten kyseessä oli sama totuudenvastainen väite. Hovioikeus katsoi, että teonkuvausten yhteneväisyys sekä säännösten sisältämien rikostunnusmerkistöjen ja niillä suojattavan oikeushyvän samanlaisuus huomioon ottaen perätön lausuma viranomaismenettelyssä sisältyi väärään ilmiantoon ja ne on siten luettava A:n syyksi yhtenä rikoksena eli vain vääränä ilmiantona.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.