Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Oikeudellisia näkökohtia urheilutulosten manipuloinnin torjunnassa

Tarasti, Lauri

Urheilu ja oikeus 2014 s. 300–322
24.3.2015
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Euroopan neuvostossa 18.9.2014 allekirjoitetussa yleissopimuksessa urheilukilpailujen manipuloinnin torjunnasta, "urheilukilpailujen manipulointi" määritellään tarkoitukselliseksi järjestelyksi, toiminnaksi tai toimimatta jättämiseksi, jonka tarkoituksena on muuttaa sopimattomalla tavalla urheilukilpailun tulosta tai tapahtumien kulkua siten, että kyseisestä urheilukilpailusta poistetaan kokonaan tai osittain sen ennalta arvaamaton luonne kohtuuttoman edun hankkimiseksi joko itselleen tai muille. Kirjoituksessa käydään läpi yleissopimuksen kansallisia velvoitteita, näytön hankkimista manipuloinnista sekä viranomaisten osuutta tutkinnassa. Kirjoittaja käy myös läpi urheilukilpailujen manipulointiin Suomessa liittyvien rikosten nimikkeet, tekomuodot ja maksimirangaistukset. (Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.