Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

TSV 03.01.2020

Oikeus saada pääsy pankin bonusjärjestelmässä oleviin tietoihin

oikeus saada pääsy tietoihin - rahoitusala

Säädösperusta: EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen päätös
Antopäivä: 03.01.2020
Diaarinumero: 3075/182/2018

ASIA
Hakija on kertonut, että OP Ryhmä ei ole täysimääräisesti toteuttanut hänen oikeuttaan saada pääsyä OP-bonustilin tietoihin. Hakija ja hänen vaimonsa muodostavat yhdessä perhekokonaisuuden, jonka pääkäyttäjäksi on määritelty vaimo. Hakijalle on toimitettu tiedot hänen omasta, OP-bonuksia kerryttävästä asioinnistaan, mutta ei koko bonustiliä koskevia tietoja. Hakija on lisäksi kertonut, että hänelle on toimitettu tietoja vasta vuodesta 1999 lähtien, vaikka hän on ollut OP Ryhmän asiakas jo vuodesta 1972.

Tietosuojavaltuutetun toimisto on pyytänyt asiassa OP Ryhmältä selvitystä. Annetussa selvityksessä on todettu, että OP Helsinki oli toimittanut hakijalle kaikki sellaiset tiedot, joihin hakijalla on ollut oikeus saada pääsy niin henkilötietolain kuin tietosuoja-asetuksenkin edellyttämällä tavalla.

OP-bonuksilla ei ole itsenäistä varallisuusarvoa eli niitä ei voi muuttaa rahaksi. OP-bonukset oikeuttavat pelkästään alennukseen bonussääntöjen tarkoittamista OP:n tuotteista ja palveluista. OP-bonuksia kertyy yksityistalouteen liittyvästä pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutusasioinnista automaattisesti kuukausittain, mikäli asiakkaalla on bonuksiin oikeuttavaa asiointia OP Ryhmässä.

OP:n bonussäännöissä on määritelty OP-bonuskertymään oikeutettu henkilöasiakkaiden muodostama ”perhekokonaisuus”. Bonussääntöjen mukaisesti perhekokonaisuuden muodostavien henkilöiden asioinnista kertyvät OP-bonukset kirjataan heidän suostumuksellaan vain yhden perheenjäsenen bonustilille. Henkilö, jonka bonustilille perheen OP-bonukset kertyvät, on bonustilin ja sille kertyvien bonusten ainoa omistaja. Muut perhekokonaisuuteen kuuluvat ovat perhekokonaisuuden bonustilin osallisia. Annetussa selvityksessä on todettu, että pankkisalaisuuteen perustuen ja omistaja-aseman puuttumisen vuoksi perhekokonaisuuden bonustilin osallisella ei ole oikeutta saada tietoa yksinomaisesti toisen henkilön omistuksessa olevalle bonustilille kertyvistä bonuksista tai näiden bonusten käyttötapahtumista. Näin ollen on perhekokonaisuuden OP bonustilin omistajan yksinomaisessa määräysvallassa, kenelle hän haluaa tietoja OP-bonustilistään tai sen tapahtumista luovuttaa.

Hakijalle on toimitettu tietoja vuodesta 1999 lähtien, sillä hänen asiakkuutensa OP Helsingissä on alkanut 11.10.1999. Annetussa selvityksessä on todettu, että OP Ryhmässä jokainen pankki on itsenäinen rekisterinpitäjä asiakastietojen osalta. Mikäli hakijalla olisi ollut asiakkuus toisessa pankissa ja mikäli tuo asiakkuus olisi jo päättynyt, ei asiakkuudesta enää löytyisi tietoja OP Ryhmän järjestelmistä. Tiedot poistetaan nykyisin 10 vuoden kuluttua asiakkuuden päättymisestä (ennen vuotta 2018 tiedot poistettiin viiden vuoden kuluttua asiakkuuden päättymisestä).

APULAISTIETOSUOJAVALTUUTETUN PÄÄTÖS
Määräystä oikeudesta saada pääsy tietoihin ei anneta.

Niin kutsutulla pankkisalaisuudella tarkoitetaan sekä pankin että pankin toimi- ja luottamushenkilöiden oikeutta ja velvollisuutta pitää salassa ne tiedot, jotka on saatu luottolaitostoiminnan yhteydessä ja jotka koskevat yksityishenkilöiden taloudellista asemaa taikka muuten heidän henkilökohtaisia olojaan.

Luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 15 luvun 14 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden nojalla henkilön taloudellista asemaa tai yksityisen henkilökohtaisia oloja koskeva seikka on pidettävä salassa, jollei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, anna suostumustaan sen ilmaisemiseen.

Todettakoon, että hakijan vaimon OP-bonuksia kerryttävä asiointi on edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettu taloudellista asemaa koskeva seikka. Niin ikään bonusten kokonaissumma on tällainen seikka. Vähentämällä hakijan omasta asioinnista kertyneiden bonusten kokonaissumma bonustilille kertyneiden bonusten kokonaissummasta olisi mahdollista päätellä hakijan vaimon asioinnista kertyneiden bonusten kokonaissumma, mitä on pidettävä hakijan vaimon taloudellista asemaa koskevana seikkana.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 4 kohdan mukaan oikeus saada artiklan 3 kohdassa tarkoitettu jäljennös ei saa vaikuttaa haitallisesti muiden oikeuksiin ja vapauksiin. Kysymyksessä olevassa tapauksessa pyydettyjen tietojen antaminen vaikuttaisi haitallisesti hakijan vaimon oikeuksiin, kuten hänen nauttimansa pankkisalaisuuden suojaan, mistä johtuen apulaistietosuojavaltuutettu ei anna rekisterinpitäjälle yleisen tietosuoja-asetuksen 58 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettua määräystä hakijan kysymyksessä olevan pyynnön noudattamisesta.

Lopuksi todettakoon, että tarkastusoikeutta koskeva pyyntö on tehtävä kullekin rekisterinpitäjälle erikseen.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.