Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Työaikalain 8 luvun 39 §:n momentin soveltaminen ylempiin toimihenkilöihin

Työneuvoston lausunnot

Tiivistelmä

Kaakkois-Suomen työsuojelupiirin työsuojelutoimisto pyysi työneuvostolta lausuntoa siitä, kuuluvatko X Oy:n Y:n tehtaalla työskentelevät ylemmät toimihenkilöt työaikalain 8 luvun 39 §:n 2 momentin soveltamispiiriin siten, että he saavat sopia työaikalain 22 ja 33 §:ssä tarkoitettujen korvausten maksamisesta erillisenä kuukausikorvauksena. Työaikalain 39 §:n 2 momentin mukaan johtavassa asemassa olevien ohella sopimisoikeus on työnjohtaja-asemassa olevilla. Vastaavasti niillä työntekijöillä ja toimihenkilöillä, jotka työskentelevät työnjohdon alaisina, ei ole sopimisoikeutta. Lisäksi on otettava huomioon, että yrityksen organisaatiossa saattaa esimerkiksi suoraan ylimmän johdon alaisuudessa työskennellä henkilöitä, joilla ei ole yrityksen sisäiseen johtamiseen liittyviä tehtäviä, vaan ainoastaan itsenäisiä asiantuntijatehtäviä. Myöskään heillä ei ole työaikalain 39 §:n 2 momentissa tarkoitettua sopimisoikeutta. Lausuntopyynnössä tarkoitetussa tapauksessa sopimisoikeutta ei ole niillä lausunnossa tarkoitetuilla X Oy:n Y:n tehtaiden itsenäisillä asiantuntijoilla, joiden alaisuudessa ei ole johdettavanaan muita työntekijöitä tai jotka eivät muilla edellä mainituilla tavoilla osallistu tehtaan johtamistehtäviin. (Ään. 6-3)

    Lisätiedot
  • TN 1423-07 (5/2007)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.