Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Työaikalain (605/1996) 31 §:n tulkinta

Työneuvoston lausunnot

Tiivistelmä

SAK ry pyysi työneuvoston lausuntoa ensinnäkin siitä, miten työaikalain 31 §:n mukainen viikoittainen vapaa-aika on annettava silloin, kun työntekijän normaali viikoittainen vapaa-aika on viikonloppuna, ja hän kuitenkin jonain viikkona työskentelee siten, ettei hän saa minään päivänä 35 tunnin pituista viikoittaista vapaa-aikaa. Työaikalain 31 §:n 1 momentin toisen lauseen mukaan viikoittainen vapaa-aika voidaan järjestää keskimääräisenä. Työaikalaissa ei ole asetettu edellytyksiä keskimääräisen viikoittaisen vapaaajan käytölle, vaan sen käyttö perustuu työnantajan työnjohtovaltaan. Työneuvosto on katsonut, että työnantaja voi päättää viikoittaisen vapaa-ajan antamisesta keskimääräisenä. Järjestely ei edellytä säännönmukaisuutta eikä pysyvyyttä. Viikoittainen vapaa-aika voidaan antaa keskimääräisenä myös tilapäisesti (TN 1356-99). Viikoittaisen vapaa-ajan antaminen keskimääräisenä näkyy välillisesti työvuoroluetteloon merkityistä työn alkamis- ja päättymisajankohdista, eikä keskimääräisyyttä tarvitse ilmoittaa työntekijöille erikseen. Keskimääräisen viikoittaisen vapaa-ajan antaminen perustuu siis työnantajan työnjohtovaltaan, ja näin mikä tahansa työnantajan harkinnassa oleva asiallinen peruste voi oikeuttaa viikoittaisen vapaa-ajan keskimääräistämiseen.

    Lisätiedot
  • TN 1403-05 (9a/2005)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.