Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Merikoeajotyön luonne

Työneuvoston lausunnot

Tiivistelmä

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ja Akava ry pyysivät lausuntoa siitä, onko merikoeajotöitä suorittavien ns. ylempien toimihenkilöiden ja toimihenkilöiden koko laivallaoloaika työaikalain 4 §:n 1 momentin tarkoittamaa työaikaa. Työntekijöiden oleskelu on rajoitettu aluksen tiloihin niin työvuoron, varallaolon kuin mahdollisen vapaavuoronkin aikana. Näistä syistä työneuvosto katsoi, että mainitut jaksot on erotettava toisistaan pääosin muilla perustein kuin työntekijän fyysisen olinpaikan mukaan. Työajaksi ja muunlaiseksi ajaksi luettavan valmiusvelvoitteen erottaminen toisistaan voi perustua viime kädessä siihen, kuinka kiireellisiä työtehtäviä varten työntekijän edellytettiin olevan valmiina. Työneuvosto viittasi myös valmiusaikojen ja työajan sääntelyyn työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 7 §:ssä. Pykälän 1 momentissa säädetään ajasta, jonka työntekijä on velvollinen olemaan aluksessa valmiina tarvittaessa heti ryhtymään työhön. Jos työntekijän valmius aluksessa on sanottua lievempää, kysymys on pykälän 2 momentissa tarkoitetusta varallaolon tyyppisestä ajasta, joka ei ole työaikaa. Vapaa-ajan yhtenä tunnusmerkkinä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että työntekijä on vapaavuorolla, jonka aikana toinen vastaavia tehtäviä hoitava työntekijä on työvuorossa. Vapaavuorolla olevan työntekijän ajankäyttöön ei saisi kohdistua työnantajan asettamia rajoituksia ja sitä varten tulisi olla käytettävissä lepoon ja vapaa-ajan viettoon soveliaat tilat.

    Lisätiedot
  • TN 1398-04 (12/2004)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.