Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Työneuvoston lausunto työaikalakien soveltamisesta X:n työskentelyyn Mykora Oy:ssä ja matkustamiseen käytetyn ajan lukemisesta työaikaan

Työneuvoston lausunnot

Tiivistelmä

Hämeen työsuojelupiiri pyysi työneuvoston lausuntoa siitä, oliko ja millä edellytyksillä X:n työskentelyyn Mykora Oy:ssä ollut noudatettava työaikalakia (605/1996) tai/ja sitä edeltänyttä työaikalainsäädäntöä. Lisäksi lausuntoa pyydettiin siitä, missä määrin ja millä edellytyksillä X:n työssä matkustamiseen käyttämä aika luetaan työaikaan sisältyväksi. Työneuvosto totesi, että tarkasteltaessa X:n työskentelyä ennen 23.11.1996, on arviointi tehtävä kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain perusteella. Siltä osin kuin oli kyse kotona tehdystä työstä, ei X:n työskentelyyn tullut soveltaa kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalakia eikä työaikalakia. Asiakkaiden luona tehtävän työn osalta Mykora Oy:n ja X:n esittämät käsitykset olivat siinä määrin ristiriitaiset, ettei työneuvosto voinut ottaa asiaan lopullista kantaa. X:n ja Mykora Oy:n käsitykset myös työasioiden hoitamisesta matkojen aikana olivat ristiriidassa, joten työneuvosto ei voinut ottaa asiaan lopullista kantaa. Työneuvosto huomautti, että matkaan käytetyn ajan tarkastelu oli tarpeen ainoastaan, jos katsottiin, että kaikkeen X:n työhön sovellettiin kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalakia sekä työaikalakia.

    Lisätiedot
  • TN 1362-99 (14/99)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.