Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Edilex-käyttäjäkyselyn tuloksista

Asiakaskirje

Lähetimme toukokuussa 2016 Edilexin käyttäjille kyselyn, jolla halusimme saada tietoa Edilexin käyttötavoista, mielipiteitä palvelun nykyisistä sisällöistä ja toiminnallisuuksista sekä niihin kohdistuvia kehittämistoiveita. Saimme kahdessa viikossa ennätykselliset 1358 vastausta.

Käyttäjien mielestä Edilexin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat monipuoliset ja laajat sisällöt. Ajantasainen lainsäädäntö, juridiset uutiset, oikeuskäytäntö ja lainsäädännön esityöt koetaan yhtä tärkeiksi ja niitä käytetään yhtä paljon kuin ennenkin.

Vapaamuotoisissa palautteissa saimme runsaasti kehuja esimerkiksi tehokkaista hakutoiminnoista, dokumenttien keskinäisistä linkityksistä, ajankohtaisista asiantuntija-artikkeleista, palvelun sisällön ajantasaisuudesta ja uutisoinnin nopeudesta. Lakikanava-seurantapalvelun koetaan auttavan käyttäjiä pysymään ajan tasalla sekä lainuudistuksissa, oikeuskäytännössä että uutisten avulla myös kaikissa tapahtumissa, jotka sivuavat juridiikkaa jollakin tavalla. Moni vastaaja oli pannut erityisesti merkille, kuinka laajasti uutisissa käsitellään tuoreita hovioikeusratkaisuja. Oli myös ilahduttavaa saada positiivista palautetta vastaajilta, jotka toimivat eri aloilla sekä yksityisellä että julkisella sektorilla ja jotka tarvitsevat työssään hyvin erityyppistä sisältöä. Koemme onnistuneemme siinä, että pystymme tarjoamaan ajankohtaista tietoa monelle eri kohderyhmälle samanaikaisesti.

Vastaavasti saimme käyttäjiltä hyviä vinkkejä siitä, mitä Edilexin nykyisiä sisältöjä olisi hyvä täydentää ja mitä täysin uusia sisältöjä olisi hyvä ottaa mukaan. Edilex-tiimissä on parhaillaankin vireillä kehityshankkeita, joilla aiomme vastata näihin tarpeisiin mahdollisimman pian. Lisäksi huomasimme, että meillä on vielä tekemistä Edilexin eri sisältöjen ja toimintojen esilletuomisessa. Aiomme parantaa palvelun käyttöohjeistusta. Suosittelemme myös, että käyttäjät osallistuisivat ilmaisiin säännöllisesti pidettäviin käyttäjäkoulutuksiin, joihin voi nykyään osallistua myös etänä webinaarin avulla.

Vastauksista käy myös ilmi, että vasta uusittu muistilista on otettu hyvin vastaan. Sen käyttäjämäärä alkoi nousta jo kyselyn aikana, ja sama suuntaus on jatkunut siitä lähtien. Toivomme, että muistilista auttaa käyttäjiä luokittelemaan ja löytämään Edilexin sisältöjä entistä paremmin. Työpaikan vaihdoksenkaan yhteydessä ei ole pelkoa siitä, että muistilistalle tallennetut dokumentit katoavat. Pystymme siirtämään ne uusille käyttäjätunnuksille. Muistilistan kehittäminen ei myöskään pysähdy tähän. Saimme vastauksista arvokkaita ideoita kehitystyöhön.

Kiinnostavia olivat myös Edilexin käyttötapoihin liittyvät vastaukset. Vastausten perusteella ammattilaisten tietopalveluiden pääasiallinen käyttötapa on edelleen tietokone. Tähänkin löytyy luonnollinen selitys. Edilex on työväline, jota käytetään apuna erityisesti erilaisten asiakirjojen ja muiden dokumenttien laatimisessa. Mobiililaitteita käytetään enemmän tiedon ajantasaisuuden nopeaan tarkistamiseen.

Lopuksi pyysimme vastaajia arvioimaan Edilexin eri osa-alueita sekä antamaan yleisarvosanan kouluasteikolla 4-10. Kaikkien arvosanojen keskiarvo on yli kahdeksan. Korkeimman keskiarvon, lähes yhdeksän, saavat Edilexin sisällöt. Kaikki keskiarvot ovat nousseet edellisistä kyselyistä. Yleisarvosana, jota pidämme tärkeimpänä asiakastyytyväisyyden indikaattorina, on 8,57. Olemme erittäin kiitollisia ja ylpeitä näin korkeista tuloksista. Tulkitsemme niitä niin, että olemme tehneet oikeita ratkaisuja jatkuvassa kehitystyössä.

Kyselyn vastaajien kesken arvottiin iPad Pro –tablettitietokone. Palkinnon voittajan pyynnöstä emme julkista hänen nimeään. Paljon onnea kuitenkin voittajalle! Kiitokset hänelle sekä kaikille teille muillekin vastaajille, joiden ansiosta pystymme suuntaamaan Edilexin kehitystyötä entistäkin paremmin teidän toivomallanne tavalla.

Lisää tietoa käyttäjäkyselystä ja sen taustoista löytyy Edilexin päätoimittajan Päivi Indolan blogikirjoituksesta.

Edilex-toimitus

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.