
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
1.9.2022 10.40
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimus: Rikokseen pakotetut ihmiskaupan uhrit tunnistettava nykyistä paremmin – rankaisemattomuusperiaatetta ei tunneta riittävän hyvinYhdenvertaisuusvaltuutettu on selvittänyt ihmiskaupan uhrien rankaisemattomuusperiaatteen toteutumista Suomessa. Selvityksen mukaan rikokseen pakotettuja ihmiskaupan uhreja ei tunnisteta rikosprosessissa. Rankaisemattomuusperiaatteen mukaan ihmiskaupan uhreja ei tule rangaista rikoksista, joiden tekemiseen heidät on pakotettu. Oikeusministeriön tilaaman tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lainsäädännön nykytila ja arvioida rankaisemattomuusperiaatteen soveltamiskäytäntöjä Suomessa. Tutkimus osoittaa, että toimenpiteistä luopumista koskevat säännökset mahdollistavat ihmiskaupan uhrien syyttämättä ja rankaisematta jättämisen. Tutkimuksen mukaan ongelmana on kuitenkin se, että rikokseen pakotettuja ihmiskaupan uhreja ei ole tunnistettu rikosprosessissa.
- Uutiset
1.9.2022 11.00
Passiivinen veropetos - hovioikeus arvioi oliko ulkomailta eläketuloa saanut toiminut tahallisesti ja syyllistynyt törkeään veropetokseenSyytteen mukaan vastaaja ei ollut ilmoittanut ulkomailta saamaansa 82.157 euron suuruista eläketuloa, josta oli vastaajan menettelyn vuoksi jäänyt määräämättä 43.491,39 euron suuruinen tulovero. HO katsoi, että asiassa oli näytetty vastaajan menettelyn olleen syytteessä tarkoitetulla tavalla tahallista eikä vastaajan syyllisyydestä syytteessä kuvattuun veropetokseen ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä. KO:n tuomiota ei rangaistuksen mittaamisen (5 kk ehdollinen) osalta ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 1.9.2022)
- Uutiset
1.9.2022 13.14
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen laittomasta uhkauksestaKun B:tä ei ollut kuultu käräjäoikeudessa eikä kirjallisena todisteena esitetystä viestiketjustakaan voinut päätellä, että B:llä olisi ollut perusteltu syy pelätä omasta puolestaan henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa, syyte laittomasta uhkauksesta oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 1.9.2022)
- Uutiset
2.9.2022 8.34
Hovioikeus: Esitutkintakertomuksia voitiin käyttää näyttönä vastaajaa vastaan KelapetosasiassaAsiassa ei esitetty perusteita katsoa, että A:lle esitutkinnassa epäiltynä kuuluvia oikeuksia olisi loukattu siten, että hänen esitutkintakertomuksiaan ei voitaisi käyttää näyttönä häntä vastaan. Näin ollen tässä tilanteessa ei ollut estettä ottaa näytön arvioinnissa huomioon A:n esitutkintakertomusta syyttäjän vetoamilta osin. (Vailla lainvoimaa 2.9.2022)
- Uutiset
2.9.2022 9.38
Mikko Laapaksen väitös: Itsekriminointisuoja vero-oikeudessa – erityisesti tehokkaan verotusmenettelyn sekä perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmastaVäitöskirjassa systematisoidaan itsekriminointisuojan soveltamisalaa vero-oikeudessa ja arvioidaan yksityiskohtaisesti verotusmenettelyyn liittyviä tilanteita, joissa itsekriminointisuoja aktualisoituu. Teoksessa käsitellään yksityiskohtaisesti erityisesti seuraavia aiheita:
- Uutiset
2.9.2022 11.00
Hovioikeus tuomitsi revolveriaan käräjäoikeudessa esitelleen käräjätuomarin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, ampuma-aserikoksesta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä 65 ps rangaistukseenVastaajan omistama revolveri tuomittiin valtiolle menetetyksi. Viraltapanoa koskeva vaatimus hylättiin perusteettomana. (Vailla lainvoimaa 2.9.2022)
- Uutiset
2.9.2022 14.41
Oikeusministeri Henriksson OM:n budjetista: Vahvistusta lapsiin kohdistuvien rikosten sekä lähisuhdeväkivallan vähentämiseen – Lakimiesliitto pettyi budjettiesitykseenHallitus päätti 1.9.2022 budjettiriihessä rikosten uhrien oikeuksien tukemisesta. Lisärahoitusta osoitetaan vuodelle 2023 muun muassa lähestymiskiellon tehostamiseen ja lapsiin kohdistuvien rikosten kiireelliseen käsittelyyn.
- Lähestymiskieltoon liittyvä lainsäädäntö uudistetaan uhrien oikeuksien parantamiseksi. Tarkoitus on vähentää lähestymiskiellon rikkomista ja lisätä erityisesti lähisuhdeväkivallan uhrien turvallisuutta. Tämä on erittäin merkittävä uudistus. Väkivallalle on saatava loppu. Olen myös erittäin tyytyväinen, että hallitus on myöntänyt määrärahat lainsäädäntöön, jolla nopeutetaan lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyä. Lapset ovat rikosten uhreina todella haavoittuvassa asemassa, ja on äärimmäisen tärkeää, etteivät rikosprosessit viivästy, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.
- Hyvä, jos jotain on tulossa lisää, mutta määrä on valitettavasti liian vähäinen, toteaa Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Marika Valjakka. - Uutiset
5.9.2022 10.30
Ylikomisario ei noudattanut julkisuuslain säännöksiä - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus piti tekoa vähäisenä ja hylkäsi syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisestaHO:ssa oli kyse siitä, olisiko vastaajan tullut ilmoittaa asiakirjapyyntöjä esittäneelle asianomistajalle, että asiakirjojen toimittamatta jättämistä koskeva asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi ja tiedustella, haluaako tämä siirtää asian viranomaisen ratkaistavaksi. Mikäli vastaus oli myönteinen, kyse oli myös siitä, oliko teko ollut vähäinen. Ensimmäiseksi oli kuitenkin ratkaistava kysymys siitä, oliko syyttäjän syyteoikeus joiltain osin vanhentunut. HO vapautti vastaajan tuomitusta rangaistuksesta (varoitus). (Vailla lainvoimaa 5.9.2022)
- Uutiset
5.9.2022 14.00
Hovioikeus: Kuusi rangaistusmääräystä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhden vuoden aikana saanut voitiin tuomita 35 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseenHO katsoi, että sovellettaessa koventamisperustetta syyttäjän aiemmin antama rangaistusmääräys ja sen perusteena oleva rikos voitiin ottaa huomioon vastaavalla tavalla kuin aiemmin annettu rikostuomio. (Vailla lainvoimaa 5.9.2022)
- Uutiset
6.9.2022 8.38
Lukuisa määrä petoksia – hovioikeus alensi vankeusrangaistusta useilla kuukausillaItä-Suomen hovioikeuden 12.7.2018 (Pohjois-Savon käräjäoikeus 27.3.2018) A:lle tuomitseman yhden vuoden viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon osalta hovioikeus katsoi, että ottaen huomioon sanotun ehdollisen tuomion pituuden ja siinä A:n syyksi luetuista rikoksista kulunut aika, tuomion täytäntöön paneminen A:n nyt syyksi luettujen rikosten johdosta johtaisi tuomiossa selostetuilla perusteilla A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Näin ollen sanottua ehdollista tuomiota ei ollut syytä panna täytäntöön osaksikaan. (Vailla lainvoimaa 6.9.2022) - Uutiset
6.9.2022 10.34
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että kolmesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta tuomittu nainen voitiin tuomita valvontarangaistukseenKO oli tuominnut vastaajan 70 päivän yhteiseen vankeusrangaistukseen kahdesta 23.11.2020 tehdystä ja yhdestä 28.11.2020 tehdystä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Vastaaja oli oli kuljettanut henkilöautoa yleisillä teillä ajo-oikeudetta muun muassa Tikkuritiellä, Kaupintiellä ja Mannerheimintiellä. Asiassa oli vastaajan valituksen johdosta kysymys siitä, täyttyivätkö valvontarangaistukseen tuomitsen edellytykset vai oliko sen tuomitsemiselle este. Asiassa kerrotuilla perusteilla HO katsoi, että kaikki valvontarangaistuksen edellytykset täyttyivät. Valvontarangaistuksen tuomitsemiselle ei myöskään ollut esteitä. Vastaaja tuli siten tuomita KO:n tuomitseman ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta samanpituiseen valvontarangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 6.9.2022)
- Uutiset
6.9.2022 14.00
Laaja tutkimus: kiusaajilla suurempi riski syyllistyä väkivaltarikoksiinLapsilla, jotka kiusasivat toisia usein 8–9 vuoden iässä, on kohonnut väkivaltarikollisuuden riski 31 vuoden ikään mennessä. Näin osoittaa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen kansallinen syntymäkohorttitutkimus.
- Uutiset
6.9.2022 14.33
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä Pride-tapahtumiin kohdistuvaan häirintään ja vihaan on puututtava viipymättäYhdenvertaisuusvaltuutettu on huolissaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä Pride-tapahtumiin kohdistuvasta häirinnästä ja vihasta. Erityisen huolestuttavia ovat viestit nuorten kokemasta häirinnästä, syrjinnästä ja väkivallan pelosta. Valtuutettu korostaa, että viranomaisilla, työnantajilla ja koulutuksenjärjestäjillä on velvollisuus puuttua häirintään ja syrjintään sekä edistää aktiivisesti yhdenvertaisuutta. Homo- ja transfobiaan on puututtava määrätietoisesti ja tehokkaasti. - Uutiset
7.9.2022 8.00
Ylinopeutta ohituskaistalla ajanut ei toiminut tilanteessa kokonaisuutena arvostellen tuottamuksellisesti - syyttäjälle ei myönnetty jatkokäsittelylupaaLyhytaikainen ylinopeus oli ollut inhimillinen reaktio todelliselta vaaratilanteelta välttymiseksi. Uskottavana pidettiin, ettei vastaaja ollut pitänyt nopeusrajoituksen lopullista ylitystä tärkeimpänä havainnointikohteenaan hänen tarkoituksensa ollessa tilanteesta selviytyminen vaaratta. Ottaen huomioon muiden toimintavaihtoehtojen vaarallisuus sekä verrattain lyhyt varautumisaika toisen tienkäyttäjän säännönvastaiseen ohituskaistalle siirtymiseen sinänsä alun perin luvallisen ohittamisen alettua, vastaaja ei ollut toiminut tilanteessa kokonaisuutena arvostellen tuottamuksellisesti. (Vailla lainvoimaa 7.9.2022)
- Uutiset
7.9.2022 12.15
Ränniyrittäjälle ja hänen yhtiölleen sakot nojatikkaiden käytöstäYlitarkastaja Sampo Pelkonen muistuttaa, että nojatikkaiden käyttö työalustana on niiden tapaturmavaarallisuuden vuoksi kielletty. Nojatikkaita saa käyttää vain sellaista yksittäistä nousukertaa vaativiin lyhyen hetken kestäviin töihin, joissa turvallinen ote tikkaista säilyy koko ajan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nojatikkaita voi käyttää vain sellaisissa lyhyen ajan kestävissä kertaluontoisissa töissä, jotka voidaan tehdä yhdellä kädellä. Mitkään normaalit asennustyöt eivät ole tällaisia töitä. Nojatikkaiden käyttö työalustana onkin yksiselitteisesti kielletty.
- Uutiset
7.9.2022 13.49
Maalittamisen rangaistavuutta selvitettiin – arviomuistiosta voi lausua 31. lokakuuta 2022 saakkaOikeusministeriössä on selvitetty, tarvitaanko maalittamiseen puuttumisen tehostamiseksi rikoslainsäädännön muutoksia. Arvioinnin perusteella maalittamisen säätämiselle erikseen rangaistavaksi on löydettävissä perusteita. Rikoslainsäädännön täydentämisen tarvetta ja mahdollisuuksia on arvioitu muun muassa sananvapauden ja perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta.
- Uutiset
7.9.2022 15.02
Suomen Prosessioikeusyhdistyksen blogi: Tutkielma lainvastaisesti hankittujen todisteiden hyödyntämisen problematiikasta rikosprosessissaTutkielman lähtökohtana ovat todistamis- ja hyödyntämiskieltojen käsitteet, niiden funktiot ja rikosprossin funktiot. Tutkielmassa systematisoidaan todistamis- ja hyödyntämiskieltojen funktioita suhteessa rikosprosessin funktioihin. Erityisenä tutkimuskohteena tutkielmassa on OK 17:25.3:n mukainen yleissäännös lainvastaisesti hankittujen todisteiden hyödyntämisestä ja siinä esitetyt harkintakriteerit hyödyntämiskiellon asettamiselle. Harkintakriteereitä verrataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja suomalaiseen oikeuskäytäntöön.
- Uutiset
7.9.2022 16.00
Pahoinpitely pikkujoulussa - naisen vaatimus rangaistuksen kohtuullistamista sillä perusteella, että hän oli menettänyt työpaikkansa teon seurauksena ei menestynyt hovioikeudessaRL 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana otetaan huomioon tekijälle rikoksesta aiheutunut muu seuraamus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. HO totesi KO:n tavoin, että kyse on poikkeussäännöksestä. Säännöstä koskevien hallituksen esityksen perusteluiden (HE 44/2002 vp, s. 200) mukaan myös epäviralliset seuraamukset, kuten työpaikan menetys kuuluvat säännöksen piiriin. Perusteluissa on edelleen todettu lievennyksen edellytyksenä olevan, että kokonaisseuraamus olisi muutoin muodostumassa kohtuuttomaksi tai poikkeuksellisen haitalliseksi. Kelvatakseen lieventämisperusteeksi sanktiokumulaation tulee olla huomattavasti keskimääräistä tuntuvampaa. (Vailla lainvoimaa 7.9.2022)
- Uutiset
8.9.2022 8.08
Poliisi on keskeyttänyt ulkoministeriön tietovuotoa koskevan tutkinnanPoliisi teki 2. syyskuuta päätöksen keskeyttää aktiiviset toimenpiteet asian selvittämiseksi ulkoministeriön tutkintapyynnön perusteella. Ulkoministeriö teki 17. joulukuuta 2019 tutkintapyynnön poliisille sisäisten asiakirjojen päätymisestä julkisuuteen. Tutkintapyynnössä ulkoministeriö pyysi poliisia selvittämään onko tapahtunut rikosta, kun ulkoministeriön salassa pidettäviä tietoja oli luovutettu tiedotusvälineille. - Uutiset
8.9.2022 9.31
KHO äänesti: Katuprostituution valvontaMuutoksenhakijoiden pysäyttämistä valvontatoimenpiteitä varten ei asian olosuhteissa voitu pitää oikeasuhtaisena keinona katuprostituutiovalvonnan suorittamiselle.
- Uutiset
8.9.2022 10.40
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Phishing-tapausten määrä jatkaa kasvuaan – asiakkaan huolellisuus puntarissaHuijatuksi tai verkkourkinnan kohteeksi joutuneita asiakkaita soittaa FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan joka päivä. Vaikka monet yhteydenotot selviävät jo neuvonnassa, on riitojen määrä asiakkaan ja pankin välillä kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna. Ratkaisevaa huijaustapausten lopputulosten ja pankin mahdollisen korvausvastuun kannalta on asiakkaan oma huolellisuus kortti- ja pankkitunnustietojensa säilyttämisessä ja käyttämisessä.
- Uutiset
8.9.2022 11.20
Hovioikeus: 16-vuotiaan nuoren osuus rikoksen toteuttamisessa oli ollut olennainen - tuomittiin avunannon asemasta tekijäkumppanina taposta ja ryöstöstä nuorena henkilönä 7 vuoden vankeusrangaistukseenAsiassa oli HO:ssa kysymys siitä, täyttikö vastaajan (tekohetkellä 16 v.) menettely kohdassa 3 avunannon asemesta tekijäkumppanuuden sekä siitä, oliko vastaajan rangaistusta korotettava. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan HO katsoi, että vastaajan osuus rikoksen toteuttamisessa oli ollut olennainen. Vastaaja oli yhdessä B:n kanssa tappanut C:n. Kohdasta 2 (törkeä ryöstö nuorena henkilönä) tuomittavan rangaistuksen vaikutus yhteiseen rangaistukseen oli 6 kuukautta, joten vastaaja oli tuomittava yhteiseen 7 vuoden vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 8.9.2022)
- Uutiset
9.9.2022 8.38
Tuomiovirheestä huolimatta hovioikeus ei poistanut käräjäoikeuden tuomiotaAsian ratkaiseminen ehdottoman prosessinedellytyksen puuttuessa oli sellainen tuomiovirhe, että tuomio voitaisiin tehdystä kantelusta poistaa. Hovioikeus katsoi kuitenkin H:n ja R:n edun edellyttävän tässä asiassa, että kantelun johdosta lainvoiman saanutta tuomiota ei poisteta. (Vailla lainvoimaa 9.9.2022)
- Uutiset
9.9.2022 15.00
Puutteita työnantajan suunnittelemassa ja kokoamassa koneessa, sakkoja esimiehelle ja toimitusjohtajalleLounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että jos työnantaja ottaa käyttöön itse valmistamansa koneen, on sen huomioitava koneiden turvallisuudesta annettu valtioneuvoston asetus ja sen velvoitteet. Lisäksi työnantajan tulee tietysti huomioida työturvallisuuslain ja sen nojalla annettujen asetusten säädökset. - Uutiset
9.9.2022 16.00
Tekaistuja palkkatuloja esitäytetyllä veroilmoituksella - hovioikeuskin hylkäsi syytteen veropetoksestaSyyttäjän ja verohallinnon valitusten johdosta asiassa oli kysymys siitä, täyttikö vastaajan menettely veropetoksen tunnusmerkistön. Riidatonta oli se, ettei vastaaja ollut itse toimittanut virheellisiä tietoja Verohallinnolle, vaan tiedot oli toimittanut N Oy niminen yhtiö, johon vastaajalla ei ollut näytetty olleen mitään yhteyttä. N Oy:n toimittamat tiedot vastaajalle maksetuista palkoista olivat olleet tekaistuja. Vastaajan esitäytetylle veroilmoitukselle vuodelta 2016 oli tämän seurauksena kirjattu palkkatuloa, jota ei tosiasiallisesti ollut maksettu vastaajalle. Riidatonta oli myös se, että esitäytetty veroilmoitus oli toimitettu virheellisin tiedoin vastaajalle, eikä vastaaja ollut palauttanut veroilmoitusta korjattuna viimeiseen palautuspäivään mennessä. Vastaajan vastavalituksen johdosta asiassa oli myös arvioitavana valtion korvattavaksi tulevien oikeudenkäyntikulujen määrä käräjäoikeudessa. (Vailla lainvoimaa 9.9.2022)
- Uutiset
12.9.2022 8.15
Hovioikeus: Tappo vai surma – surmasäännöksen soveltamiskynnys on korkeaSurmasäännöksen korkea soveltamiskynnys johtuu jo siitä, ettei toisen ihmisen tappamista voida pitää puolustettavana kuin äärimmäisen poikkeuksellisessa tilanteessa. Syyksilukemista tappoon ei siten ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 12.9.2022)
- Uutiset
12.9.2022 15.00
Osittain nuorena henkilönä tehty nuuskan salakuljetus ja veropetos - hovioikeus sovitteli vastaajan yhteisvastuullista korvausvastuuta VerohallinnolleAsiassa sanottuja seikkoja punnittuaan HO piti kohtuullisena sitä, ettei vastaajaa tuomita korvaamaan koko summaa yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa Verohallinnolle vaan vastaajan korvausvastuun osuutta sovitellaan. HO sovitteli vastaajan yhteisvastuullisen korvausvastuun 1/10 kokonaismäärästä eli 2.635,20 euroon korkoineen. (Vailla lainvoimaa 12.9.2022)
- Uutiset
13.9.2022 9.45
KKO palautti asian hovioikeuteen: Tiedoksiannon laillisuutta koskeva väite on rikosasiassa mahdollista tehdä vastauksen antamisen jälkeenkinAsianomistajan vireille panemassa rikosasiassa haaste oli annettu vastaaja A:lle tiedoksi sähköpostilla ulkomailla päivää ennen syyteoikeuden vanhentumista. A oli antanut haastehakemukseen kirjallisen vastauksen, minkä jälkeen hän oli esittänyt käräjäoikeuden valmisteluistunnossa väitteen siitä, että tiedoksianto ei ollut tapahtunut laillisesti. Hovioikeus katsoi päätöksessään, että väite oli esitetty liian myöhään, kun A ei ollut esittänyt sitä vastauksessaan.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että tiedoksiannon laillisuutta koskeva arviointi asianomistajan vireille panemassa rikosasiassa koskee seikkaa, jonka tuomioistuin on velvollinen ottamaan huomioon omasta aloitteestaan. Tällaista seikkaa koskeva väite on mahdollista tehdä vastauksen antamisen jälkeen. Asia palautettiin hovioikeuteen tiedoksiannon laillisuuden arvioimiseksi. - Uutiset
13.9.2022 10.30
Taksinkuljettaja tuomittiin raiskauksestaRiidatonta oli, että vastaaja oli ottanut A:n ja hänen seurassaan olleen toisen henkilön taksin kyytiin Tampereen keskustasta. A:n seurassa ollut henkilö oli jäänyt taksin kyydistä Hämeenkadulla Ale-Pubin kohdalla. Vastaaja oli kuljettanut A:n tämän asunnolle Tammelaan, jossa he olivat menneet asuntoon sisälle, koska A:n oli pitänyt hakea sieltä rahaa kyydin maksamiseen. Vastaaja ja A olivat olleet asunnolla sukupuoliyhteydessä, joka oli päättynyt siihen, että vastaaja oli lähtenyt hakemaan autosta kondomia. Tämän jälkeen vastaaja ei ollut enää palannut asunnolle. Kysymys asiassa oli siitä, oliko vastaaja pakottanut A:n kanssaan sukupuoliyhteyteen ja oliko vastaaja ollut A:n kanssa myös anaalisessa sukupuoliyhteydessä. Vastaaja tuomittiin raiskauksesta 1 v 10 kk vankeusrangaistukseen. Vastaaja velvoitettiin korvamaan A:lle kärsimyksestä 5.000 euroa ja kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 1.300 euroa. (Vailla lainvoimaa 13.9.2022)
- Uutiset
14.9.2022 14.43
Komissio antoi esityksensä pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltämiseksi EU:n markkinoillaKomissio ehdottaa pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltämistä EU:n markkinoilla. Ehdotus kattaa kaikki tuotteet – sekä EU:ssa kotimaiseen kulutukseen ja vientiin valmistetut että maahantuodut tuotteet – eikä sitä ole kohdennettu tiettyihin yrityksiin tai tuotannonaloihin. Tällainen kokonaisvaltainen lähestymistapa on tärkeä, koska arviolta 27,6 miljoonaa ihmistä on pakkotyössä monilla tuotannonaloilla ja kaikissa maanosissa. Suurin osa pakkotyöstä tapahtuu yksityistaloudessa, mutta osa on valtioiden määräämää. Ehdotus perustuu kansainvälisesti sovittuihin määritelmiin ja normeihin, ja siinä korostetaan maailmanlaajuisten kumppaneiden kanssa tehtävän tiiviin yhteistyön merkitystä. Kansallisille viranomaisille annetaan valtuudet poistaa EU:n markkinoilta pakkotyöllä valmistetut tuotteet, kun ne ovat suorittaneet asiaa koskevan tutkimuksen. EU:n tulliviranomaiset tunnistavat ja pysäyttävät pakkotyöllä valmistetut tuotteet EU:n rajoilla.
- Uutiset
15.9.2022 11.00
15- ja 16-vuotiaat pojat raiskasivat asunnon vessan lattialla lähes tiedottomassa tilassa olleen 15-vuotiaan tytön - ehdollista vankeutta, yhdyskuntapalvelua ja kärsimyskorvausVastaajat tuomittiin törkeästä raiskauksesta nuorena henkilönä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja yhdyskuntapalveluun. Toinen nuorista velvoitettiin lisäksi korvaamaan asianomistajalle kärsimyksestä 6.000 euroa viivästyskorkoineen 1.1.2020. (Vailla lainvoimaa 15.9.2022)
- Uutiset
15.9.2022 11.35
Alle 16-vuotiaita lapsia uimahallin pukuhuoneessa kuvannut nainen tuomittiin yli sadasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä - hovioikeus äänesti millä tavalla lievempien tekojen yksikkörangaistukset vaikuttivat yhteiseen rangaistukseenEnemmistö katsoi, että vastaajan (s. 1994) rangaistuksen määräämisen lähtökohdaksi oli otettava kohdan 5 (Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) teosta tuomittava rangaistus. Enemmistön mukaan pelkästään tästä rikoksesta tuomittava rangaistus oli 2 v 8 kk vankeutta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos oli tältä osin samaa mieltä. Keskeinen kysymys oli tämän jälkeen se, millä tavalla lievempien tekojen yksikkörangaistukset vaikuttivat yhteiseen rangaistukseen. HO:n enemmistö alensi vastaajalle tuomitun 5 vuoden rangaistuksen 4 vuoteen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan katsoi, ettei rangaistusta ollut syytä alentaa. (Vailla lainvoimaa 15.9.2022)
- Uutiset
15.9.2022 13.03
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti entisen laamannin huomiota syyteoikeuden vanhentumiseenApulaisoikeuskansleri kiinnitti Lapin käräjäoikeuden entisen laamannin huomiota rikosasioiden käsittelyyn siten, että syyteoikeus ei pääse vanhentumaan.
- Uutiset
15.9.2022 13.31
Tulli: Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän uudistukset tehostavat rikosten torjuntaa ja mahdollistavat laajempaa viranomaisyhteistyötäMahdollisuudet rahanpesun torjumiseen ja terrorismin rahoittamisen estämiseen tehostuvat, kun pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän lainsäädäntö uudistuu 15.9.2022. Samalla myös lain käyttötarkoitus laajenee. Uudistuksen ansiosta pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmää voivat jatkossa hyödyntää yhä useammat viranomaiset entistä tehokkaammin.
- Uutiset
15.9.2022 15.15
Komission esitys: Uusien EU-sääntöjen myötä laitteisto- ja ohjelmistotuotteista tietoturvallisempiaEuroopan komissio esitteli 15.9.2022 ehdotuksensa uudeksi kyberkestävyyssäädökseksi, jolla suojellaan kuluttajia ja yrityksiä tietoturvaominaisuuksiltaan puutteellisilta tuotteilta. Tämän alan ensimmäinen EU:n laajuinen lainsäädäntö asettaa pakollisia kyberturvavaatimuksia digitaalisia toimintoja sisältäville tuotteille niiden koko elinkaaren ajaksi.
- Uutiset
15.9.2022 16.00
Aggressiivisesti haastemiestä kohtaan käyttäytynyt mies tuomittiin virkamiehen vastustamisesta sakkoihinKäytetyn väkivallan vähäisyys huomioiden syyttäjän vaatima 50 päiväsakko oli riittävä ja oikeudenmukainen seuraamus vastaajalle syyksiluetusta rikoksesta. Vastaaja vaati HO:ssa, että että syyte virkamiehen vastustamisesta hylätään. Vastausta ei pyydetty. Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty. KO:n ratkaisu jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 15.9.2022)
- Uutiset
15.9.2022 16.16
Tietosuojavaltuutettu selvittää S-Pankin järjestelmähäiriötä ja antaa neuvoja – S-Pankki on ilmoittanut olleensa yhteydessä tietoturvaloukkauksen kohteeksi joutuneisiin asiakkaisiinS-Pankki on tiedottanut verkkopankkitunnuksilla tunnistautumisessa esiintyneestä järjestelmähäiriöstä. Tietosuojavaltuutettu selvittää tapahtunutta henkilötietoja koskenutta tietoturvaloukkausta. Tietosuojavaltuutetun toimisto tutkii muun muassa, onko tietojen suojaamisesta huolehdittu asianmukaisesti ja miten S-Pankki on reagoinut tietoturvaloukkaukseen. S-Pankki on tehnyt henkilötietojen tietoturvaloukkausta koskevan ilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistolle sekä tutkintapyynnön poliisille.
- Uutiset
16.9.2022 7.38
Traficom S-Pankin tapauksesta: Vahvan sähköisen tunnistuksen luotettavuudesta ja turvallisuudesta huolehditaan Suomessa monin tavoinSähköisen tunnistuksen luotettavuus ja turvallisuus ovat herättäneet paljon keskustelua S-Pankin kerrottua julkisuuteen häiriöstä, joka mahdollisti vahvan sähköisen tunnistuksen väärinkäytön huhtikuusta 2022 elokuun 2022 alkuun. Julkisuudessa on tämän johdosta esiintynyt huolta vahvan sähköisen tunnistuksen luottamuksen ja turvallisuuden tasosta. Yksikään tietojärjestelmä ei ole 100 % turvallinen, mutta vahva sähköinen tunnistaminen ja rekisteröidyt tunnistuspalvelut ovat kuitenkin tarkasti säänneltyjä ja valvottuja.
- Uutiset
16.9.2022 11.05
Hovioikeus korotti rikoshyödyn menettämisseuraamuksen rahamäärää maa-ainesrikkomuksessaTuomiossa todetuilla perusteilla yhtiön saaman rikoshyödyn määrä oli 35.347 euroa (KO: 25.000 euroa). Kohtuullistamista vastaan puhuvat seikat olivat kohtuullistamista puoltavia seikkoja painavampia. Näin ollen menettämisseuraamuksen kohtuullistamiselle ei ollut aihetta. (Vailla lainvoimaa 16.9.2022)
- Uutiset
16.9.2022 11.34
Hovioikeus: Helsingin kaupungin vuokralaisiksi aikovien yhtiöiden liitynnästä moottoripyöräjengiin lausunnon antaneet KRP:n rikosylikomisario ja rikosylikonstaapeli eivät syyllistyneet tuottamukselliseenkaan virkasalaisuuden rikkomiseenHO:ssa oli kysymys siitä, olivatko A ja B syyllistyneet virkasalaisuuden rikkomiseen tai tuottamukselliseen virkasalaisuuden rikkomiseen antamalla syytteessä tarkoitetun 10.2.2017 päivätyn lausunnon, joka oli toimitettu Helsingin poliisilaitokselle ja sieltä edelleen Helsingin kaupungille. Kysymys oli ensin siitä, oliko asianomistajien jäsenyys tai liityntä Bandidos MC:hen ollut julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan nojalla salassa pidettävä tieto. Jos vastaus oli myöntävä, oli ratkaistava, olivatko vastaajat RL 40 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla oikeudettomasti paljastaneet kyseisen tiedon, ja edelleen, oliko heidän menettelynsä ollut tahallista tai tuottamuksellista. Jos kysymys oli ollut tuottamuksellisesta menettelystä, oli arvioitava, oliko teko kuitenkin ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen, jolloin tuottamuksellisen virkasalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistö ei täyttynyt. Mikäli vastaajien katsottiin syyllistyneen rikokseen, kysymys oli vielä rangaistuksen määräämisestä ja asianomistajien vahingonkorvausvaatimuksista. KO:n tuomiota ei muutettu. Tekoa oli pidettävä RL 40 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. (Vailla lainvoimaa 16.9.2022)
- Uutiset
16.9.2022 12.18
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Komissiolta uusia ehdotuksia toimenpiteiksi lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ehkäisyyn ja torjuntaanEuroopan komissio ehdottaa useita toimenpiteitä, joilla EU-maat voisivat ennaltaehkäistä ja torjua lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa. Valtioneuvosto informoi eduskuntaa Euroopan komission asetusehdotuksesta U-kirjelmällä 15.9.2022. Lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjunta kuuluu komission ensisijaisiin tavoitteisiin. Ehdotuksen tavoitteena on muodostaa selkeä ja sitova oikeudellinen kehys, jonka avulla voitaisiin torjua ja ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa.
- Uutiset
16.9.2022 16.00
Hovioikeus kuuli fonetiikan asiantuntijoita: Kiristysrikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt - vastaaja vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta (ään.)Johtopäätökset ensimmäisen puhelun soittajan henkilöllisyydestä - Syytesidonnaisuus ja syyksi lukeminen (Vailla lainvoimaa 16.9.2022)
- Uutiset
19.9.2022 9.00
Lahjuksen ottaminen - hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelutPaloesimiehen ja 1.11.2016 lukien kalustoesimiehen viransijaisena pelastuslaitoksella työskennellyt vastaaja oli 28.1.2015-28.11.2018 ottanut vastaan matkalahjakortteja yhteensä 5.300 euron arvosta. HO ei muuttanut KO:n tuomiota, jolla vastaaja oli tuomittu lahjuksen ottamisesta 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vaatimus viraltapanosta oli hylätty. (19.9.2022)
- Uutiset
19.9.2022 10.00
Petokset kohdistuivat 74 yksityishenkilöön - hovioikeus alensi naiselle tuomitun 1 vuoden 6 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen 1 vuoteenVastaajan saaman taloudellisen hyödyn määrä oli vaihdellut 40 eurosta 561 euroon, ja saavutetun taloudellisen hyödyn kokonaismäärä oli ollut varsin suuri, noin 16.000 euroa. Rikokset oli tehty internetin myyntisivustoilla ja niissä oli käytetty erilaisia ja eriarvoisia omaisuuseriä. Teot oli toteutettu sekä perättömillä myynti-ilmoituksilla että ottamalla yhteyttä ostoilmoituksia tehneisiin henkilöihin. Vastaajan toiminta oli siten ollut suunnitelmallista. Vastaaja oli jatkanut rikollista toimintaansa reilun 11 kuukauden ajan. Teot osoittivat vastajassa siten huomattavaa syyllisyyttä, vaikka teot olisivat yksittäisinä tekoina olleet sakolla sovitettavissa. (Vailla lainvoimaa 19.9.2022)
- Uutiset
19.9.2022 12.15
Lakimiesuutiset eduskuntavaaleista 2023: Oikeudenhoito kriisissä – mitä lupaavat puolueet?Puolueet ja juristikansanedustajat tunnistavat oikeudenhoidon ongelmat. Miltä näyttää – saako oikeuslaitos lisää rahaa ja resursseja ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen? Kevään 2023 eduskuntavaalit mielessään Lakimiesuutiset tavoitti joukon juristikansanedustajia ja kuulosteli heidän näkemyksiään oikeudenhoidon tilasta. Edustajat olivat yksimielisiä oikeudenhoitoon suunnatun lisärahoituksen tarpeesta. Myös Lakimiesliiton esittämä 50 miljoonan kriisirahoitus sai kannatusta.
- Uutiset
20.9.2022 6.22
Hallituksen esitys: Yhdenvertaisuuslaki uudistuu monilta osin 1. kesäkuuta 2023Hallitus on antanut esityksen laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Yhdenvertaisuuden edistäminen laajenee varhaiskasvatukseen ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivallan piiriin kuuluu jatkossa myös työelämän valvonta. Esityksen mukaan yhdenvertaisuuslakia muutetaan niin, että yhdenvertaisuussuunnittelu ja yhdenvertaisuuden edistäminen laajennetaan koskemaan myös varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia toimipaikkakohtaisesti. Varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuussuunnittelu torjuu parhaimmillaan syrjintää ja edistää erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja lapsiperheiden oikeuksien toteutumista. Uudesta velvoitteesta kunnille aiheutuvat kustannukset korvataan peruspalvelujen valtionosuuden kautta.
- Uutiset
20.9.2022 7.07
Väärinkäytöksistä ilmoittaville vahvempaa suojaa (whistleblowing)Hallitus antoi 19.9.2022 eduskunnalle esityksen laiksi Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta. Ilmoittajansuojelulailla pannaan täytäntöön Euroopan unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelua koskeva niin sanottu whistleblower-direktiivi. Lailla kielletään ilmoittajaan kohdistuvat vastatoimet. Esityksen mukaan ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
- Uutiset
20.9.2022 7.37
Hallitus esittää säädösmuutoksia lokakuusta 2023 alkaen: Lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyä nopeutetaanHallitus esittää lainsäädäntömuutoksia lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyn nopeuttamiseksi. Tavoitteena on parantaa lapsiuhrien asemaa rikosprosessissa.
- Uutiset
20.9.2022 8.30
Hallituksen esitys: Poliisi antaisi vuoden 2023 alusta alkaen maksuttomasti virka-apua lastensuojelulle ja sosiaalihuoltolaissa tarkoitetussa kiireellisessä tehtävässäPoliisin antama maksuton virka-apu koskisi jatkossa esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten tarvitsemaa virka-apua lastensuojeluasioissa ja sosiaaliviranomaisten tarvitsemaa virka-apua kiireellisissä tehtävissä. Lakiesitys annettiin eduskunnalle 19.9.2022.
- Uutiset
20.9.2022 9.40
Hallituksen esitys: Lähestymiskieltoa tehostetaan loppusyksystä 2023Hallitus esittää, että lähestymiskiellon tehostamiseksi otetaan käyttöön sähköinen valvonta. Lisäksi lähestymiskiellon hakemisesta tulisi maksutonta ja lähestymiskiellon rikkomista koskeva rikosasia olisi käsiteltävä kiireellisesti.