
Hakutulokset
- Uutiset
31.10.2023 15.15
Hovioikeus: Televalvontalupa voitiin myöntää poliisille, kun kohteen todennäköisestä kuolemasta esitettiin luotettava selvitysPoliisi oli pyytänyt televalvontalupaa kuolemansyyn selvittämiseksi tilanteessa, jossa poliisitutkinnan lähtökohtana ei ollut ollut löydetty ruumis. Poliisi oli tutkintansa aikana päätynyt siihen, että A:n oli täytynyt kuolla ja ruumis oli tuntemattomassa paikassa. Poliisi ei kuitenkaan epäillyt, että A olisi kuollut rikoksen seurauksena.
Hovioikeus katsoi, että poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentissa tarkoitettu televalvontalupa voitiin myöntää myös silloin, kun salaisen tiedonhankintakeinon kohteen ruumista ei ollut löydetty ja hakija ei pystynyt osoittamaan kohteen kuolemaa täysin varmaksi. Hakijan oli kuitenkin esitettävä kohteen kuolemasta muu luotettava selvitys. Tuomioistuimen oli ratkaisua tehdessään arvioitava tapauskohtaisesti, oliko esitetyn selvityksen valossa erittäin todennäköistä, että salaisen tiedonhankintakeinon kohteena oleva henkilö oli kuollut. Arvioinnissa oli lisäksi otettava erityisesti huomioon se, ettei kysymyksessä olevaa salaista tiedonhankintakeinoa ollut tarkoitettu käytettäväksi omasta tahdostaan kadonneiden henkilöiden etsintäkeinoksi. (Vailla lainvoimaa 31.10.2023) - Uutiset
31.10.2023 14.37
Työryhmä valmistelemaan aserikoslainsäädännön uudistustaOikeusministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee aserikoksia koskevaan lainsäädäntöön tarvittavat muutokset. Erityisesti kiinnitetään huomiota ampuma-aserikoksiin, jotka kytkeytyvät järjestäytyneeseen tai muuten ryhmissä tapahtuvaan rikolliseen toimintaan. Oikeusministeriön työryhmän tehtävänä on arvioida aserikoksia koskeva rikoslain 41 luku ja valmistella tarvittavat lainsäädäntömuutokset, joissa toteutetaan hallitusohjelman kirjaukset.
- Uutiset
31.10.2023 14.00
Toisin kuin 5 kuukauden ehdollisen vakeusrangaistuksen tuominnut käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstäSyytteen mukaan vastaaja oli koskettelemalla tehnyt 7-9 -vuotiaalle lapselle seksuaalisen teon, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä. Syytteen mukaan vastaaja oli mennyt makaamaan A:n sänkyyn tämän viereen ja oli laittanut kätensä A:n selälle ja oli hivellyt selkää siirtäen kättään alaspäin ja lopulta A:n vatsan puolelle. Tämän jälkeen vastaja oli vielä pussannut A:ta. Tapahtuman jälkeen vastaaja oli jäänyt nukkumaan A:n viereen. (Vailla lainvoimaa 31.10.2023)
- Uutiset
30.10.2023 15.58
Kantelija väitti joutuneensa putkaan kun oli soittanut hätäkeskukseen naapurista tulleen häiritsevän metelin takia – oikeusasiamies kiinnitti vanhemman konstaapelin vakavaa huomiota huolelliseen yksittäistapaukselliseen harkintaan päätettäessä henkilökohtaiseen vapauteen puuttumisestaOikeusasiamies katsoi, että kantelijan kiinniottaminen oli oikeusasiamiehen käytettävissä olevan aineiston perusteella ollut selvästi ennenaikainen sekä suhteellisuusperiaatteen ja vähimmän haitan periaatteen vastainen toimenpide, kun poliisi oli ilman kehotuksia ja käskyjä sekä kantelijaa varoittamatta päätynyt säilöönottoon, jota on pidettävä viimesijaisena keinona tämäntyyppisissä tilanteissa.
- Uutiset
30.10.2023 13.00
Hovioikeus: Raiskauksen yrityksen tunnusmerkistön täyttyminen (509/2014)Vastaaja oli tilanteessa pitänyt A:sta kiinni sekä riisunut omat housunsa siten, että hänen paljas sukupuolielimensä oli ollut esillä. Vastaaja ei ollut onnistunut pääsemään sukupuoliyhteyteen A:n kanssa, koska A oli tilanteessa saanut vedettyä päällyshousut takaisin jalkaansa ja onnistunut pääsemään pois sängyltä. Vastaaja oli menettelyllään ryhtynyt konkreettisiin toimiin rikoksen toteuttamiseksi. Asiassa oli jäänyt varteenotettava epäily vastaajan tahallisuuden perustavasta tietoisuudesta sen osalta, että A oli ollut tapahtumien aikaan kahdeksaatoista vuotta nuorempi. Näin ollen syyte törkeän raiskauksen yrityksestä oli hylättävä. Näyttöä kokonaisuutena arvioiden vastaajan syyksi oli kuitenkin luettava raiskauksen yritys. Vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi. Syytä ratkaisun muuttamiseen vahingonkorvausvelvollisuuden osalta ei ollut. (Vailla lainvoimaa 30.10.2023)
- Uutiset
30.10.2023 10.40
Apulaisoikeusasiamies: Tutkintavangille olisi ollut perusteltua myöntää videoyhteys asianajajansa kanssa – asiamiehen tapaamista koskevassa säännöksessä on tulkinnanvaraisuutta, joka tulisi ottaa huomioon lainsäädäntötyössä - Uutiset
27.10.2023 11.30
EIT: Puhelinkuuntelutoimenpiteiden kohteena olleen virkamiehen yksityisyyden ja perhe-elämänsuojaa loukattiinEIT totesi, että valittaja, joka oli satunnaisesti puhelinkuuntelutoimenpiteiden kohteena, ei ollut hyötynyt vaadituista takeista koskien kuuntelumateriaalin nauhoittamista, varastointia ja jatkuvaa säilyttämistä.
- Uutiset
26.10.2023 14.40
Julkisasiamies: Yleinen syyttäjä voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen sellaisten todisteiden toimittamiseksi, jotka on jo hankittu toisessa jäsenvaltiossaTämä pätee siinä tapauksessa, että yleinen syyttäjä voi kansallisen lainsäädännön mukaan määrätä todisteiden toimittamisesta vastaavassa kansallisessa tapauksessa. Tällaisessa tapauksessa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antava viranomainen ei voi arvioida, onko kyseisten todisteiden hankkiminen lainmukaista täytäntöönpanevassa jäsenvaltiossa.
- Uutiset
26.10.2023 12.12
Poliisiammattikorkeakoulun vuosiraportti: Viharikosepäilyjen määrä jatkaa kasvuaanPoliisin tietoon tulleiden viharikosepäilyjen määrä kasvoi viidenneksellä viime vuonna, selviää Poliisiammattikorkeakoulun vuosiraportista. "Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2022" -raportin mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1.245 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Viharikoksiin liittyvien rikosilmoitusten määrä on siis edelleen kasvussa ja lähes vuoden 2015 lukemissa, jolloin ilmoituksia oli 1.250. Määrä on korkein koko viharikollisuusselvitysten historian aikana.
- Uutiset
26.10.2023 10.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen törkeän raiskauksen yrityksen asemasta raiskauksen yritykseen - 1 vuoden 8 kuukauden ehdottoman vankeuden asemasta 1 vuosi 2 kuukautta ehdollista vankeuttaVastaaja oli tilanteessa pitänyt A:sta kiinni sekä riisunut omat housunsa siten, että hänen paljas sukupuolielimensä oli ollut esillä. Vastaaja ei ollut onnistunut pääsemään sukupuoliyhteyteen A:n kanssa, koska A oli tilanteessa saanut vedettyä päällyshousut takaisin jalkaansa ja onnistunut pääsemään pois sängyltä. Vastaaja oli menettelyllään ryhtynyt konkreettisiin toimiin rikoksen toteuttamiseksi. Teko oli keskeytynyt ainoastaan siitä satunnaisesta ja sattumanvaraisesta syystä, että A oli onnistunut vastustamaan tekoa ja lopulta poistunut asunnolta. Koska A oli vastustellut vastaajan lähentelyä, täyttivät syytteessä kuvatut kouriminen, sängylle kaataminen, A:n päälle tuleminen, jalkojen nostaminen, vaatteiden repiminen, yhdyntäliikkeet A:ta vasten, töniminen, rintojen kouriminen ja pureminen, vatsan puristelu sekä ranteesta tarttuminen raiskauksen väkivaltaa koskevan tunnusmerkin. Toisin kuin käräjäoikeus HO katsoi, että asiassa oli jäänyt varteenotettava epäily vastaajan tahallisuuden perustavasta tietoisuudesta sen osalta, että A oli ollut tapahtumien aikaan kahdeksaatoista vuotta nuorempi. Näin ollen syyte törkeän raiskauksen yrityksestä oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 26.10.2023)
- Uutiset
26.10.2023 9.21
KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian murhasyytteen ja korvausten osalta: Esitutkintakertomusta ei saanut hovioikeudessa käyttää todisteena, kun kertomuksen antanut oli kieltäytynyt todistamasta sisartaan koskevassa asiassa häntä ensi kertaa tuomioistuimessa todistajana kuultaessaSisarukset A ja B olivat käräjäoikeudessa syytteessä yhdessä tehdystä murhasta. Syyttäjä oli nimennyt heidät molemmat asianosaisina kuultaviksi todistelutarkoituksessa. A tai B olivat kieltäytyneet kuulemisestaan käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus oli ottanut heidän esitutkinnassa antamansa kertomukset vastaan näyttönä videotallenteelta. Käräjäoikeus oli lukenut teon A:n syyksi ja hylännyt B:tä koskevan syytteen. A oli valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. B:n osalta käräjäoikeuden tuomio oli jäänyt lainvoimaiseksi. Syyttäjä oli nimennyt B:n todistajaksi hovioikeudessa. B oli kieltäytynyt todistamasta, koska hän oli A:n sisar.
Korkein oikeus katsoi, että B:n esitutkintakertomusta ei saanut hovioikeudessa käyttää todisteena, kun B oli kieltäytynyt häntä ensi kertaa tuomioistuimessa todistajana kuultaessa todistamasta sisartaan koskevassa asiassa. Hovioikeuden päätös 1.11.2021 B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen käyttämisestä todisteena kumottiin.
Hovioikeuden tuomio 31.1.2022 kumottiin syytekohdan 2, murha, syyksilukemisen sekä yhteisen rangaistuksen määräämisen ja C:n kuolinpesälle maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten ja oikeudenkäyntikulujen osalta. Asia palautettiin näiltä osin Helsingin hovioikeuteen. - Uutiset
26.10.2023 8.00
Työsuojelutarkastukset eivät poistaneet työnantajan vastuuta koneen turvallisuudesta - sakkoja työturvallisuusrikoksestaLounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen lakimies Matti Suontausta muistuttaa, että vastuu työpaikan työturvallisuudesta on aina viimekädessä työnantajalla. Vaikka työpaikalla olisi suoritettu työsuojelutarkastus, ei tarkastuksella välttämättä käydä läpi kaikkia koneita ja laitteita tai muutoin huomata jokaista riskiä. - Uutiset
25.10.2023 13.00
Oikeusasiamies: Tullin tutkinnanjohtaja menetteli julkisuuslain 14 §:n 3 momentin vastaisesti esitutkinnassaOA saattoi tutkinnanjohtajan tietoon asiassa (kohdassa 3.1.2) esittämänsä käsitykset siitä, ettei hän ollut esittänyt riittäviä perusteita sille, että hän kieltäytyi antamasta asianosaiselle tämän pyytämiä tietoja ja myös hänen julkisuuslain 14 §:n 3 momentin vastaisesta menettelystään. - Uutiset
25.10.2023 12.09
Hovioikeus: Tappelu, törkeä pahoinpitely, hätävarjelu ja vahingonkorvauksen sovitteluA:n ja B:n välisestä tappelusta oli ollut heidän seurueissaan puhetta heidän kummankin tieten jo ennen tappelua, jota oli kuvattu videolle. A:n syyksi luettiin törkeä pahoinpitely ja B:n syyksi pahoinpitely. Koska väkivaltaa oli kummankin taholta ennalta provosoitu, kysymys ei ollut sellaisesta ennakoimattomasti ja hätävarjeluoikeuteen vedonneen A:n kannalta yllättävästi syntyneestä hätävarjelutilanteesta, jota rikoslain 4 luvun 4 §:n hätävarjelusäännöksessä tarkoitetaan. Kysymys myös vahingonkorvausvelvollisuuden sovittelusta. (Vailla lainvoimaa 25.10.2023)
- Uutiset
25.10.2023 11.31
Hovioikeus: Lähinnä petosrikoksista 50 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua ei voitu tuomita yhdyskuntapalveluunVaikka yhdyskuntapalvelun tuomitsemisen estävän muun painavan syyn käsitettä tulee ratkaisusta KKO 2021:61 ilmenevän mukaisesti tulkita suppeasti, hovioikeus katsoi, että tällainen syy oli nyt esillä olevassa asiassa käsillä tekokokonaisuuden kokonaisrangaistuksen vuoksi, kun otettiin huomioon käsiteltävänä olevien ja aikaisempien rikosten laatu sekä niistä tuomitut rangaistukset. (Vailla lainvoimaa 25.10.2023)
- Uutiset
25.10.2023 11.00
Hovioikeus: Miehen olisi tullut naisen vähäisestä liikehdinnästä huolimatta selvittää naisen valveilla olo ja siten se, että seksuaaliseen kanssakäymiseen oli myös naisen tahto - asian saama julkisuus tuli ottaa rangaistusta lieventävänä seikkana huomioonSillä, että asianosaiset olivat aiemmin molempien suostumuksin olleet sukupuoliyhteydessä, ei ollut asian arvioinnin kannalta merkitystä. Asiassa mainituilla perusteilla vastaajan oli tullut pitää mahdollisena sitä, että asianomistaja oli nukkunut sukupuoliyhteyden alkaessa. Vastaajan oli näin ollen näytetty menetelleen tahallisesti. Menettelyllään vastaaja oli syyllistynyt raiskaukseen. HO katsoi, että asian saama julkisuus tuli ottaa rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon. Julkisuuden rangaistusta lieventävästä vaikutuksesta lausuttu huomioon ottaen oikeudenmukainen seuraamus vastaajan syyksi luetusta menettelystä oli KO:n tuomitseman 2 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen asemasta 1 v 6 kk vankeutta. Estettä vankeusrangaistuksen määräämiselle ehdollisena ei tässä tapauksessa ollut. (Vailla lainvoimaa 25.10.2023)
- Uutiset
25.10.2023 10.04
Oikeusasiamies: Esitutkinnan toimittamatta jättäminenOikeusasiamies muun muassa piti selvänä, että asiassa, jossa syyttäjä on nostanut rikoskokonaisuutta koskevan syytteen ja asian ollessa tai oltua jo vireillä tuomioistuimessa poliisille toimitetaan tuohon rikoskokonaisuuteen liittyvä tutkintapyyntö, ”asian laatu” puoltaa esitutkintaviranomaisen yhteydenottoa syyttäjään.
- Uutiset
24.10.2023 14.00
Puutteellisesti suojattu pakkauskone - sakkoja esihenkilöille ja toimitusjohtajalleKymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta elintarvikealan yhtiön toimitusjohtajan 30 päiväsakon, tuotantopäällikön 30 päiväsakon ja työnjohtajan 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Lisäksi yhtiölle määrättiin 10.000 euron suuruinen yhteisösakko. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.10.2023. - Uutiset
24.10.2023 13.31
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toimintaryhmä FATF: Suomi on vahvistanut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä, joten tehostettu seuranta lopetetaanKansainvälinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toimintaryhmä (FATF) lopettaa Suomen tehostetun seurannan. Suomi vahvistaa estämistyötä edelleen muun muassa tehostamalla tietojenvaihtoa toimijoiden välillä. FATF osoitti Suomelle lukuisia kehityskohteita vuonna 2019, kun se antoi maa-arvionsa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä. Suomi on raportoinut omasta edistymisestään vuosittain.
- Uutiset
24.10.2023 10.30
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut hylätä verotarkastajiin kohdistetut virkarikosta koskevat rangaistusvaatimukset selvästi perusteettomina (ään.)Asiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko KO voinut hylätä kantajan vaatimukset valmistelussa selvästi perusteettomina ROL 7 luvun 17 §:n mukaisesti sekä muutoinkin KO:n menettelyn oikeellisuudesta sen toimittaessa valmisteluistunnon aikana osittaisen pääkäsittelyksi nimeämänsä suullisen menettelyn ja antaessaan lopullisen ratkaisun kansliassa valmistelun aikana. HO katsoi, että KO oli voinut hylätä kantajan rangaistusvaatimuksen ja siitä johtuvat korvausvaatimukset selvästi perusteettomina. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan katsoi, ettei rangaistusvaatimus ollut oikeudellisesti selvästi perusteeton. (Vailla lainvoimaa 24.10.2023)
- Uutiset
23.10.2023 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei paritalon lämmitystä säätämässä käynyt vuokranantaja ollut rikkonut vuokralaisten kotirauhaaVuokranantajan ei ollut esitetyn näytön valossa näytetty oikeudettomasti tunkeutuneen pannuhuoneeseen säätämään lämmitystä eikä syytteessä ollut väitettykään vuokranantajan muilla tavoilla rikkoneen asianomistajien kotirauhaa. Syyte oli tämän vuoksi hylättävä ja vuokranantajaoli vapautettava tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille ja valtiolle. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023)
- Uutiset
23.10.2023 14.51
Oikeuskanslerin käsitys: Esitutkinnan aloittaminen vanhentuneista rikoksistaOikeuskansleri kiinnitti tutkinnanjohtajana toimineen aluesyyttäjän huomiota epäiltyjen rikosten syyteoikeuden vanhentumisen huomioon ottamiseen.
- Uutiset
23.10.2023 11.54
Vierashuoneessa tiedusteluvalvontavaltuutetun sijainen, oikeusinformatiikan ja tiedustelututkimuksen dosentti Mikael Lohse: lainvastaisesti hankitun informaation hyödyntäminen tiedustelussaTutkivan journalismin verkosto bell¿ngcat on useissa selvityksissään, kuten paljastaessaan Venäjän asevoimien Ukrainan maakohteisiin laukaisemien risteilyohjusten lentoratasuunnittelijat, tukeutunut yksittäisiin tietovuotajiin pienehköjä kertakorvauksia vastaan. Pitäisikö Suomen tiedusteluviranomaisille sallia tietojen vastaanottaminen kertaluonteisilta ”tiedottajilta” ja tulisiko tällaisille henkilöille voida maksaa tiedoistaan palkkio? Aihe on ajankohtainen ottaen huomioon, että hallitusohjelmassa kehotetaan tarkistamaan tiedustelulainsäädäntöä muun ohella tiedonsaantioikeuksien osalta.
- Uutiset
23.10.2023 11.00
Hovioikeuskin katsoi vastaajan syyllistyneen 11-vuotiaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön nuorena henkilönäHO katsoi, että viestien lähettämisessä oli ollut kysymys RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa (509/2014) tarkoitetusta seksuaalisesta teosta. Vastaaja (s. 2007) oli painostanut tapahtuma-aikaan (10.-11.5.2022) noin 11 vuoden ikäistä asianomistajaa lähettämään hänelle kuvan sukupuolielimestään masturboidakseen asianomistajalle ja uhannut jakaa asianomistajan puhelinnumeroa eteenpäin, mikäli asianomistaja ei lähetä kuvaa. Tämä oli asianomistajan viestien perusteella ahdistanut häntä. HO käräjäoikeuden tavoin katsoi, että vastaajann teko oli ollut omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä ottaen huomioon tekotapa ja asianomistajan varsin nuori ikä tapahtumahetkellä. Edelleen HO katsoi, ettei rajoitussäännös tullut asiassa sovellettavaksi. HO myös katsoi, ettei KKO:n ratkaisu KKO 2004:71 rinnastunut valituksessa katsotulla tavalla nyt puheena olevaan tapaukseen. Vastaaja tuomittiin 4 kk:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023)
- Uutiset
20.10.2023 14.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Poliisihallituksen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen huomiota vaatimuksiin laillisuusvalvonnan itsenäisyydestä ja uskottavuudestaPäätöksen mukaan valvova viranomainen ei voi perustaa omaa itsenäistä oikeudellista arviotaan pelkästään virkamiehen ilmoitukseen menettelynsä asianmukaisuudesta. - Uutiset
20.10.2023 9.42
KKO: Ruotsista tilattuja vahvoja nikotiininuuskavalmisteita ei voitu pitää lääkkeenä - syyte salakuljetuksesta ja lääkerikoksesta hylättiinA oli tilannut postitse Ruotsista 40 rasiaa nikotiinia sisältäneitä valmisteita (nk. nikotiininuuska). Rasiat olivat sisältäneet yhteensä 840 annospussia, joiden nikotiinipitoisuus oli yli 4 milligrammaa annospussia kohden. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta salakuljetuksesta ja vaihtoehtoisesti lääkerikoksesta, koska A oli lääkelain 19 §:ssä ja lääkevalmisteiden henkilökohtaisesta tuonnista Suomeen annetun asetuksen 3 §:ssä säädetyn kiellon vastaisesti tuonut maahan lääkevalmisteita. HO:n tuomio kumottiin.
- Uutiset
20.10.2023 9.25
EUT: Vähintään viiden vuoden vankeusrangaistus tavaramerkin loukkauksesta voi osoittautua suhteettomaksiPerusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen lain säännökselle, jossa tavaramerkin käyttämisestä elinkeinotoiminnassa ilman yksinoikeuden haltijan suostumusta säädetään lievimmäksi rangaistukseksi 5 vuotta vankeutta, jos teko on toistettu useaan kertaan tai siitä on aiheutunut huomattavaa vahinkoa.
- Uutiset
20.10.2023 8.50
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi moottorikelkan kuljettajan syyllistyneen vammantuottamukseenVastaajan esittämän vaihtoehtoisen tapahtumankulun mukaan hänen kelkkansa ei ollut osunut asianomistajaan missään vaiheessa tilannetta. Vastaajan kertomus ei selittänyt asianomistajalla tapahtuman jälkeen havaittuja vammoja. Kun otettiin lisäksi huomioon, että vastaajan mukaan asianomistaja oli seissyt huutaen hänen moottorikelkkansa edessä hakaten tuulilasia, epäuskottavaa oli, että vastaaja olisi kyennyt poistumaan tilanteesta ilman, että moottorikelkka olisi osunut asianomistajaan. Todennäköisempää sen sijaan oli, että moottorikelkka olisi tuossa tilanteessa osunut asianomistajaan syytteessä kuvatuin tavoin. Asianomistajan saamat vammat eivät olleet olleet vähäisiä. Vastaaja tuomittiin 20 ps rangaistukseen ja maksamaan asianomistajalle korvauksena tilapäisestä fyysisestä haitasta 1 000 euroa, sairaanhoitokustannuksista 300 euroa ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta 1 500 euroa viivästyskorkoineen. Vastaajan asianomistajlle maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset ja oikeudenkäyntikulujen korvaukset saatiin periä vain liikennevahingosta vastuussa olevalta vakuutusyhtiöltä. (Vailla lainvoimaa 20.2023)
- Uutiset
19.10.2023 16.00
Arvopapereiden luovutusvoiton ilmoittamatta jättänyt tuomittiin törkeän veropetoksen asemasta perusmuotoisesta veropetoksesta 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseenKO oli päätynyt siihen, ettei veropetosta ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Tavoitellun hyödyn määrä (29.000 euroa) huomioiden kysymys ei kuitenkaan voinut olla lievästä veropetoksesta. Oikeudenmukainen rangaistus oli 4 kuukauden vankeusrangaistus, joka voitiin tuomita ehdollisena. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastajaalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 19.10.2023)
- Uutiset
19.10.2023 7.44
Komissiolta etenemissuunnitelma järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan torjumiseksiKomissio esitti keskiviikkona 18.10. EU:n etenemissuunnitelman, jolla pyritään tehostamaan huumekaupan ja rikollisverkostojen torjuntaa. Suunnitelma vie eteenpäin tähän mennessä esitettyjä lainsäädännöllisiä ja operatiivisia aloitteita.
- Uutiset
18.10.2023 13.10
Viittomakielen tulkkaus olisi tullut järjestää lähestymiskieltoasiassa - apulaisoikeuskanslerilta ehdotus oikeussääntöjen kehittämiseksiKuurojen liitto ry arvosteli tekemässään kantelussaan käräjäoikeutta siitä, ettei se järjestänyt kuulovammaiselle lähestymiskieltoa hakeneelle henkilölle viittomakielen tulkkausta käräjäoikeuden istuntoon. Apulaisoikeuskansleri korosti, ettei tilanne ollut hakijan kannalta kohtuullinen tai oikeudenmukainen. Hakijan perusoikeuksien ja oikeusturvan vaarantuminen estyi myös osittain sattumanvaraisista syistä paikalla olleen tukihenkilön pystyttyä tulkkaamaan viittomakielellä. Apulaisoikeuskansleri pyytää oikeusministeriötä arvioimaan lähestymiskieltoa koskevan lainsäädännön tulkinnallisuutta, jolla on myös perus- ja ihmisoikeuksien vaarantumista koskevaa merkitystä. Ministeriön on esitettävä arvionsa viimeistään 30. tammikuuta 2024.
- Uutiset
18.10.2023 11.45
Hovioikeus: Yleisön läsnä olematta käsitellyn alaikäisen ryöstöasian tuomiota ei ollut määrättävä pidettäväksi salassaAsiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko rikosasiassa annettu tuomio määrättävä pidettäväksi salassa ottaen huomioon vastaajan nuori ikä (15–17-vuotias käsittelyn hetkellä) ja tämän takia tuomion julkisuudesta hänelle aiheutuvat haitalliset seuraukset. (Vailla lainvoimaa 18.10.2023)
- Uutiset
18.10.2023 11.03
Hovioikeus: Pro gradu -tutkielmaa voitiin pitää julkisuuslain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tieteellisenä tutkimuksena - hakijalle voitiin antaa tilaisuus perehtyä hakemuksen kohteena oleviin ihmiskauppaa tai törkeä ihmiskauppaa koskeviin tuomioihin myös siltä osin, kuin niihin sisältyi salassa pidettäviä tietojaHakemuksen kohteena olevat ratkaisut olivat hakemuksen ja sen liitteeksi oheistetun tutkimussuunnitelman perusteella tutkimuksen kannalta merkittäviä. Kun huomioon otettiin hakemuksen tarkoitus, hakijan tekemiksi ilmoittamansa suojatoimenpiteet, joita oli pidettävä tietosuojan näkökulmasta riittävinä, sekä se, että salassa pidettävät tiedot olivat muutettavissa siten, ettei asia eivätkä henkilöt olleet tapauksesta tunnistettavissa, hakijalle voitiin antaa tilaisuus perehtyä hakemuksen kohteena oleviin tuomioihin myös siltä osin, kuin niihin sisältyi salassa pidettäviä tietoja. (Vailla lainvoimaa 18.102023)
- Uutiset
18.10.2023 10.37
Syytteet nostettu Vastaamo-tapauksessaSyyttäjä on nostanut syytteen törkeästä tietomurrosta, törkeästä kiristyksen yrityksestä, 9 598 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, 21 316 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä epäiltyä henkilöä vastaan. Törkeä tietomurto on tehty 25.–26.11.2018 ja muut rikokset syys-lokakuussa 2020. - Uutiset
18.10.2023 10.20
Oikeustiede - Jurisprudentia LVI:2023 on julkaistu Edilexissä - Uutiset
17.10.2023 16.00
Oikeusasiamies: Pidättämisessä meneteltiin vastoin esitutkintalakia kun pidättämisen syytä ei ollut ilmoitettu - epäillyllä oltava oikeus olla puhelimitse yhteydessä avustajaansaOA saattoi asiassa (kohdassa 3.2.1) esittämänsä käsityksen menettelyn lainvastaisuudesta vastaisen varalle rikoskomisarion ja vartijan tietoon. Samalla AOA kiinnitti Pohjanmaan poliisilaitoksen huomiota epäillyn oikeuteen olla puhelimitse yhteydessä avustajaansa ja pyysi, että poliisivankilan henkilökuntaa muistutetaan tästä.
- Uutiset
17.10.2023 14.10
Hovioikeus: Yhdyskuntapalvelun tuomitsemista vastaan puhuvat seikat olivat painavampia kuin sitä puoltavat seikat - vastaaja ei ollut myöskään näyttänyt hänellä olleen laillinen este osallistua pääkäsittelyynVastaaja oli KO:ssa tuomittu kolmesta petoksesta, luvattomasta käytöstä ja seitsemästä näpistyksestä. Vastaaja oli näistä teoista sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä ehdollisesta rangaistuksesta tuomittu yhteiseen 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi vastaaja oli tuomittu poissaolosta oikeudesta kahteen 600 euron suuruiseen uhkasakkoon. Asiassa oli vastaajan valituksen johdosta kysymys siitä, oliko vastaajan tuomitsemiselle yhdyskuntapalveluun estettä sekä siitä, oliko vastaajalla ollut laillinen este saapua KO:n pääkäsittelyihin. (Vailla lainvoimaa 17.10.2023)
- Uutiset
17.10.2023 8.00
Lautamies nukkui / nukahteli murhaa koskevan rikosasian istunnossa - hovioikeus palautti asiat käräjäoikeuteenLautamiehen nukkuminen murhaa koskevan rikosasian istunnossa vaaransi merkittävällä tavalla oikeudenkäyntiin osallistuvien henkilöiden oikeusturvaa sekä myös yleistä luottamusta tuomioistuimeen. (Vailla lainvoimaa 17.10.2023)
- Uutiset
16.10.2023 11.45
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi esitäytetyn veroilmoituksensa korjaamatta jättäneen toimineen tahallisesti - veropetoksesta 3 kk:n ehdollinen vankeusrangaistusAsiassa oli riidatonta, ettei vastaaja ollut korjannut syytteessä tarkoitettua esitäytettyä veroilmoitustaan verovuodelta 2017 ulkomailta saadun tulon osalta, vaikka oli eräiltä muilta osin täydentänyt ilmoitusta. KO oli katsonut, ettei vastaajan menettelyä ollut asiassa kerrotut vaiheet kokonaisuutena arvioiden pidettävä tahallisena. Syyte törkeästä veropetoksesta oli hylätty. HO katsoi, että vastaaja oli syytteen teonkuvauksen mukaisesti antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta tai salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan aiheuttanut tuloveron määräämisen liian alhaisena. Hänen menettelynsä oli ollut tahallista ja se täytti veropetoksen tunnusmerkistön. HO totesi, ettei vastaajan tavoitteleman ja saaman hyödyn määrä (26.723,60 euroa) ollut ollut korostetun suuri. Vastaajan menettelyn ei ollut edes väitetty täyttävän suunnitelmallisuutta koskevaa kvalifiointiperustetta eikä se ollut sisältänyt sellaisia piirteitä, joiden perusteella tekoa olisi voinut pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (Vailla lainvoimaa 16.10.2023)
- Uutiset
16.10.2023 8.00
Omakotitalonsa terassilla alasti liikkunut nainen tuomittiin sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta sakkoihinSukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellistä oli se, millä tavoin nainen (V1) ja talossa vierailulla ollut mies (V2) olivat terassilla olleessaan käyttäytyneet ja minkälainen mahdollisuus ulkopuolisilla henkilöillä oli ollut tehdä havaintoja tästä käyttäytymisestä ja oliko tämä käyttäytyminen aiheuttanut pahennusta. Tähän liittyen asiassa oli ollut ratkaistava erityisesti se, oliko mies ylipäätään ollut terassilla alasti siten, että se oli aiheuttanut pahennusta tai herättänyt ärtymystä naapureissa ja oliko naisen liikkuminen alasti terassilla ollut sellaista, että se oli aiheuttanut pahennusta tai herättänyt ärtymystä naapureissa. Lisäksi oli ratkaistava se, olivatko vastaajat olleet oraaliyhdynnässä terassilla. (Vailla lainvoimaa 16.10.2023)
- Uutiset
13.10.2023 14.14
Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion poikkeuksellisen laajassa huumausainerikoskokonaisuudessaHelsingin käräjäoikeus antoi perjantaina 13.10. tuomion poikkeuksellisen laajassa törkeitä huumausainerikoksia koskevassa kokonaisuudessa. Kysymys on oikeudenkäynnistä, jossa huumausainetekemisiin liittyvään viestittelyyn on käytetty Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n kehittämää Anom-puhelinsovellusta. (Vailla lainvoimaa 13.10.2023)
- Uutiset
13.10.2023 10.24
Rovaniemen hovioikeuden tuomio Kittilän kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä ja kunnanjohtajaa koskevassa virkarikosasiassa (ään.)HO ei muuttanut KO:n tuomion lopputulosta syytteiden hylkäämisestä. Suomen valtio velvoitettiin korvaamaan vastaajien oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut HO:ssa. HO äänesti asian lopputuloksesta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi kunnanhallituksen puheenjohtajan, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajan ja kunnanjohtajan kohdassa 1A sekä kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtajan kohdissa 1A–C syyllistyneen menettelyillään virkavelvollisuuden rikkomiseen. (Vailla lainvoimaa 13.10.2023)
- Uutiset
13.10.2023 9.31
KKO: Toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion huomioon ottaminen ei edellytä, että tuomio ilmenee rikosrekisteristäKorkein oikeus katsoi, että toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion huomioon ottaminen ei edellytä, että tuomio ilmenee rikosrekisteristä. Kun vastaaja oli esittänyt yksilöidyn selvityksen tuomiosta, asiaa käsitteleville tuomioistuimille oli syntynyt velvollisuus todentaa tuomio myös muutoin kuin asianomaisen jäsenvaltion keskusviranomaiselle esitetyillä rekisteripyynnöillä. Ks. KKO:2017:60. HO:n tuomiota muutettiin. A:lle tuomittu vankeusrangaistus alennettiin seitsemäksi (7) kuukaudeksi vankeutta.
- Uutiset
12.10.2023 14.10
EIT:n päätös vangittuna pitämisen jatkamista koskevassa asiassa (Suomi)EIT antoi 12.10.2023 päätöksen vangittuna pitämisen jatkamista koskevassa asiassa. EIT ei ottanut tutkittavaksi valitusta, jossa EIS 5 artiklaa (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) katsottiin loukatun.
- Uutiset
12.10.2023 13.00
AVI: Leipomoyhtiölle 70 000 euron yhteisösakko työturvallisuusrikoksestaYhtiön toiminnassa oli laiminlyöty vuosina 2011–2020 selvittää leipomoiden koneissa olevien liikkuvien osien aiheuttamat vaarat ja suojata koneet tapaturmien estämiseksi. (Vailla lainvoimaa 12.10.2023) - Uutiset
12.10.2023 11.10
Suojelupoliisi julkaisi kansallisen turvallisuuden katsauksensa – Venäjä kohtelee Suomea epäystävällisenä valtionaKriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvan tiedustelun ja vaikuttamisen uhka on kohonnut, mutta infrastruktuurin toiminnan lamauttava vaikuttaminen Suomen alueella ei ole todennäköistä lähitulevaisuudessa. Suomen ja Venäjän suhteet ovat heikentyneet merkittävästi, ja Venäjä on valmis toimiin Suomea vastaan, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Suojelupoliisi julkaisi 12. lokakuuta kansallisen turvallisuuden katsauksensa. - Uutiset
12.10.2023 10.03
Helsingin hovioikeus: Vastaaja ei ollut tekojen hetkellä täyttänyt 15 vuotta ns. Vallilan tappoa koskevassa asiassaHovioikeus on hylännyt syytteen nuorena henkilönä 31.10.2020 tehdyistä törkeästä ryöstöstä ja taposta Helsingin Vallilassa. (Vailla lainvoimaa 12.10.2023)
- Uutiset
12.10.2023 9.26
KKO: Konkurssipesän oikeus vahingonkorvaukseen velallisen rikoksessa rajoittui yhtiön velkojien saatavien yhteismäärään, kun ne olivat pienemmät kuin perusteettomien nostojen yhteismääräA:n oli katsottu syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen, koska A oli käyttänyt ilman hyväksyttävää syytä C Oy:n varoja. B:n syyksi oli luettu avunanto A:n tekemään törkeään velallisen epärehellisyyteen, koska B oli nostanut C Oy:n pankkitililtä yhtiön varoja ja toimittanut ne A:n käytettäväksi. C Oy:n konkurssipesä vaati A:ta ja B:tä yhteisvastuullisesti korvaamaan konkurssipesälle yhtiön tililtä perusteettomasti nostetut varat. Velkojien konkurssisaatavat olivat pienemmät kuin perusteettomien nostojen yhteismäärä.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla C Oy:n konkurssipesän oikeus vahingonkorvaukseen A:lta ja B:ltä rajoittui yhtiön velkojien saatavien yhteismäärään. - Uutiset
12.10.2023 8.00
Hovioikeus: Lievästä pahoinpitelystä tuomitun oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei täysimääräisesti toteutunutVastaajan ei ollut KO:ssa katsottava yksiselitteisesti luopuneen oikeudestaan avustajaan ainakaan niin, että hän olisi ymmärtänyt luopumisen merkityksen. Näin ollen vastaajan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin KO:ssa ei ollut täysimääräisesti toteutunut. Myös vastaajan HO:ssa esittämän rangaistusvaatimuksen käsittely puolsi asiassa todettu huomioon ottaen asian palauttamista KO:een. Edellä lausutuista syistä KO:n ratkaisu oli kumottava ja asia on palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 12.10.2023)
- Uutiset
11.10.2023 13.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että vastaaja oli psykoterapiasuhteessa syntynyttä asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut asianomistajan sukupuoliyhteyteenToisin kuin asianomistajan rangaistusvaatimukset hylännyt käräjäoikeus hovioikeus luki vastaajan syyksi kohdissa 1 ja 2 seksuaalisen hyväksikäytön asianomistajan syytteen teonkuvauksen mukaisesti kuitenkin siten, että näyttämättä oli jäänyt vastaajan toimineen tekoajankohtana asianomistajan psykoterapeuttina. (Vailla lainvoimaa 10.10.2023)