
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
13.12.2007 13.31
Itä-Suomen hovioikeudelta kaksi ratkaisua jäännösrangaistuksen täytäntöönpanostaItä-Suomen hovioikeus on antanut hiljattain kaksi ratkaisua jäännösrangaistuksen täytäntöönpanosta. - Uutiset
10.12.2007 15.38
Tulokset tilojen tarkastuksista valmistuivat - rikkeitä löytyi noin 25 prosentista tiloistaEläinsuojeluviranomaiset ovat tarkastaneet Oikeutta Eläimille -yhdistykseltä saadussa listassa olleet tilat, jotka annettujen tietojen perusteella voitiin tunnistaa ja joilla oli tarkastushetkellä eläimiä. 4.12. jälkeen tehdyissä tarkastuksissakaan ei havaittu välittömiä toimenpiteitä aiheuttavaa eläinsuojelulainsäädännön vastaista toimintaa. Rikkeitä sen sijaan todettiin kaikkiaan 25 prosentista tiloista.
- Uutiset
10.12.2007 14.19
Seitsemää huumepoliisia epäillään virkarikoksistaValtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto on päättänyt käynnistää esitutkinnan seitsemän Helsingin huumepoliisin toiminnasta. Heitä epäillään tahallisista virkarikoksista. Epäiltyinä ovat huumerikosyksikön päällikkö, neljä yksikössä aiemmin ja nykyisin työskentelevää tutkinnanjohtajaa ja kaksi tutkijaa. - Uutiset
10.12.2007 12.00
Toteutumattomista oikeuksista tehtiin kartoitusYhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuoden hankkeena on julkaistu Seppo Niemelän raportti Toteutumattomat oikeudet. Se kartoittaa järjestöjen näkemyksiä yhdenvertaisuuden toteutumiseen liittyvistä ongelmista ja niiden korjaamisesta. - Uutiset
7.12.2007 14.20
GRECO antoi Suomelle roppakaupalla suosituksia puoluerahoituksen valvonnasta - OM ottaa suositukset erittäin vakavastiEuroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO (Group of States against Corruption) on antanut Suomelle toimenpidesuosituksia puoluerahoituksen valvonnasta sekä lahjonnan kriminalisointiin liittyvästä lainsäädännöstä ja lainkäytöstä. Puoluerahoituksen valvonnan osalta GRECO antoi peräti kymmenen suositusta. - Uutiset
7.12.2007 8.25
Asevelvollisuus on tulossa vapaaehtoiseksi RuotsissaAsevelvollisuudesta tulee vapaaehtoista Ruotsissa sekä miehille että naisille. Näin totesi Ruotsin hallitus 6.12. evästäessään parlamentaarista komiteaa, joka ryhtyy valmistelemaan asiaa. Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors vakuuttaa kuitenkin, ettei Ruotsi ole siirtymässä palkka-armeijaan.
- Uutiset
5.12.2007 14.18
Ihmiskaupan vastaisen ohjausryhmän ehdotus hallituksen toimintasuunnitelman tarkentamiseksiSuomessa tehtävän ihmiskaupan vastaisen työn keskeisin haaste on ihmiskaupan vastaisen ohjausryhmän mukaan uhrien tunnistamisen parantaminen. Keinoja ovat ohjausryhmän mukaan jatkuva ja kattava koulutus sekä yhteistyön kehittäminen. Ohjausryhmä esittää myös ihmiskaupan vastaisten järjestelmien riippumatonta arviointia tehtäväksi vuoden 2009 aikana sekä vähemmistövaltuutetun tai eduskunnan oikeusasiamiehen nimeämistä kansalliseksi ihmiskaupparaportoijaksi.
- Uutiset
5.12.2007 11.30
Lyhyiden vankeusrangaistusten vaihtoehdoksi ehdotetaan sähköistä valvontaaOikeusministeriön asettama työryhmä laajentaisi sähköisen valvonnan käyttöä seuraamusjärjestelmässä. Se ehdottaa uutta valvontarangaistusta, jossa tuomittu voisi suorittaa lyhyehkön vankeusrangaistuksensa kotonaan tai laitoshoidossa sähköisessä valvonnassa. Tuomitun liikkeitä seurattaisiin esimerkiksi matkapuhelimella tai jalkapannalla, joka on yhteydessä seurantalaitteeseen taikka näiden yhdistelmällä.
- Uutiset
5.12.2007 11.07
Kokemukset nuorisorangaistuksesta pääosin myönteisiä, mutta käyttö vähäistäNuorisorangaistusta koskevassa sääntelyssä ei ole suuria ongelmakohtia. Myös toimeenpanokäytännöt osoittautuivat tarkoituksenmukaisiksi ja toimiviksi. Vuonna 2005 toteutetun nuorisorangaistuksen vakinaistamisen voidaan todeta näiltä osin onnistuneen, todetaan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa. - Uutiset
5.12.2007 9.35
Pelastustoimen johto haluaa poliisin ja palokuntien tehtäväjaon selkeämmäksi - kotihälytykset eivät kuulu palokunnillePalokuntia on viime aikoina hälytetty jopa kotiväkivaltahälytyksiin ilman, että paikalle on ollut tulossa poliisia. Tällaisia tapauksia on tullut sisäasiainministeriön pelastusosaston tietoon useita. Sisäasiainministeriö haluaa näistä tapauksista eroon, kertoo Savon Sanomat.
- Uutiset
4.12.2007 14.57
Lakikirjalla on paikkansa sähköisten tuotteiden rinnallaEdita Publishingin historiallinen Lakikirja 2008 julkistettiin tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos totesi julkistamistilaisuudessa pitämässään puheessa, että lakikirja on yhä tärkeä lakimiehen työkalu, vaikka sähköisten palveluiden merkitys kasvaa.
- Uutiset
30.11.2007 17.57
Maallinen oikeus rankaisi kirkon palvelijoita - naispapin syrjinnästä sakkojaHyvinkään käräjäoikeus on tuominnut kolme henkilöä sakkoihin naispapin syrjinnästä ensimmäistä kertaa Suomessa. Tuomio liittyy Hyvinkään kirkon tapahtumiin tämän vuoden keväällä. Kirkossa vieraillut Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen miespastori kieltäytyi tuolloin yhteistyöstä seurakunnan oman naispapin kanssa.
- Uutiset
30.11.2007 12.49
Suomen rahanpesun torjuntatoimet arvioitiin kohtuullisen hyviksiSuomen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskeva lainsäädäntö on taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n yhteydessä toimivan rahanpesun vastaisen kansainvälisen toimintaryhmän (FATF, Financial Action Force on Money Laundering) mukaan hyvä. Vaikka Suomen tilanne on kohtuullisen hyvä, raportissa listataan vielä joukko asioita, jotka eivät ole täysin FATF:n suositusten mukaisessa kunnossa.
- Uutiset
29.11.2007 16.39
Europarlamentti hyväksyi asedirektiivin muutoksetEuroopan parlamentti hyväksyi muutoksia vuoden 1991 asedirektiiviin, jotta se täyttää YK:n tuliasepöytäkirjan määräykset. Uusilla säädöksillä torjutaan aseiden laitonta valmistusta ja kauppaa ja sillä pyritään parantamaan aseiden jäljitettävyyttä ja jäsenmaiden välistä tietojenvaihtoa. Alle 18-vuotiaat voivat harjoittaa jatkossakin metsästystä tai urheiluammuntaa vanhempiensa luvalla tai aseenkantoluvan omaavan aikuisen valvonnassa.
- Uutiset
28.11.2007 16.31
Rahoitustarkastuksen uusin Markkinat-tiedote ilmestyiRahoitustarkastuksen Markkinat 4/2007 on ilmestynyt 28.11. Sen aiheina ovat muun muassa tiedonantovelvollisuus, IFRS, standardien sitovuusasteet ja sisäpiiriläiset. - Uutiset
28.11.2007 15.23
Komissio vaatii myös Suomea puuttumaan tiukemmin aluspäästöihinEuroopan komissio päätti 28.11. lähettää perustellun lausunnon Suomelle, Kyprokselle, Luxemburgille, Maltalle, Portugalille, Ranskalle, Virolle ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle, koska nämä maat eivät ole antaneet kansallista lainsäädäntöä merellä tapahtuvista epäpuhtauspäästöistä vastuullisten rankaisemisesta.
- Uutiset
28.11.2007 13.34
Apulaisoikeusasiamies: Poliisi menetteli osin lainvastaisesti Smash ASEM -mielenosoituksen yhteydessäApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on antanut ratkaisun poliisin toiminnasta Smash ASEM -mielenosoituksen yhteydessä tehtyihin kanteluihin. Lindstedt katsoo kiinniottojen antavan eniten aihetta arvosteluun. Kahdessa tapauksessa hän antaa huomautuksen ylikonstaapelille ja poliisilaitokselle perusteettomasta kiinniotosta.
- Uutiset
26.11.2007 10.38
Väitös: Väkivaltaisuus siirtyy herkästi myös lapsilleVäkivaltarikollisuus voi siirtyä vanhemmilta lapsille, ja uusijoiden lapsilla riski on kaikkein suurin. Tämän osoittaa väitöskirjassaan Kuopion oikeuspsykiatrian sairaala Niuvanniemessä pitkään erikoislääkärinä toiminut Anu Putkonen. Hänen mielestään tukea rikollisten lapsille tuleekin lisätä, jotta vakavaa epäsosiaalisuutta pystyttäisiin ehkäisemään. - Uutiset
26.11.2007 10.08
Amnesty vaatii Suomen hallitukselta toimia seksuaalista väkivaltaa vastaanSeksuaalisen väkivallan uhreille ei ole Suomessa tarjolla riittäviä palveluita ja tukea väkivaltakokemuksesta toipumiseen. Myös seksuaalisen väkivallan rikostutkinta ja oikeusprosessit vaativat tehostamista. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto vaatii hallitusta varmistamaan, että seksuaalisen väkivallan uhrit saavat Suomessa tehokkaasti apua, tukea ja oikeutta.
- Uutiset
26.11.2007 9.45
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja ei halua lääkäreistä aseenomistajien mielenterveyden vahtejaJokelan tragedian jälkimainingeissa ehdotettiin, että aseen hallussapitolupa vaatisi lääkärintodistusta ja että lääkärien pitäisi ilmoittaa poliisille potilaista, joille ase ei sovi. Ruotsissa näin on, mutta homma ei toimi, kirjoittaa Lääkärilehti. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve ei innostu ilmoitusvelvollisuudesta. Virallisesti Lääkäriliitto ei ole asiaa käsitellyt.