
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
26.5.2023 16.00
Törkeä velallisen epärehellisyys: Toiminimiyrittäjän 2 500 euroa kuukaudessa ylittävää yksityiskäyttöä pidettiin liikakulutuksenaLiikakulutus oli katsottava omaisuuden lahjoittamiseksi tai luovuttamiseksi, koska kulutettua varallisuutta ei voinut käyttää velkojen kattamiseksi (ks. esim. KKO 2004:89). Omaisuuden lahjoittamisella tai luovuttamisella eli liikakulutuksella vastaaja oli osaltaan aiheuttanut toiminimen maksukyvyttömyyttä ja sen jälkeen oleellisesti pahentanut sitä. Ottaen siis huomioon pitkä aika, jona vastaaja ei ollut sopeuttanut talouttaan, vaikka hän oli ollut tietoinen heikosta taloudellisesta tilasta, kyse oli kokonaisuutena arvostellen törkeästä teosta. Vastaaja tuomittiin törkeän velallisen epärehellisyyden lisäksi kirjanpitorikoksesta yhteiseen 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvamaan rikoksella aiheutuneena vahinkona 11.182,40 euroa viivästyskorkoineen.
- Uutiset
29.5.2023 8.21
Hovioikeus pohti 15-vuotiaan tekemien ryöstöjen törkeyttä ja rangaistusta - Uutiset
29.5.2023 11.20
Hovioikeus valtion korvausvastuusta tarpeettomaksi väitetystä takavarikosta: Vaadittua 383.962,35 euron korvattavaa vahinkoa ei ollut syntynytKoska T:tä koskenut syyte ja rikosperusteiset vahingonkorvausvaatimukset oli hylätty eikä vaatimuksia ollut käräjäoikeudessa edes kohdistettu M:ään, hovioikeus katsoi, että M:ään kohdistettu vakuustakavarikko oli oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n tarkoittamalla tavalla hankittu tarpeettomasti. M:n oikeus mahdolliseen korvaukseen ei estynyt vahingonkorvauslain säännöksen nojalla. Hovioikeus kuitenkin katsoi tuomiosta ilmenevin perustein, että korvattavaa vahinkoa ei ollut aiheutunut. (Vailla lainvoimaa 29.5.2023)
- Uutiset
29.5.2023 13.05
Greenpeacen mielenosoitus Helsinki-Vantaan lentokentällä – Oikeusasiamies kiinnitti rikoskomisarion vakavaa huomiota: Poliisin ei olisi tullut hävittää mielenosoitusjulistettaEduskunnan oikeusasiamies katsoi päätöksessään esittämänsä perusteella, että rikoskomisarion päätös banderollin hävittämisestä ei ole oikeudellisesti kestävä. Erityisesti lain esityötkin huomioon ottaen ei ole ollut perusteltua katsoa, että kysymys olisi ollut PKL 7 luvun 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäarvoisesta esineestä, kun kantelijan mukaan arvo oli 500–600 euroa. Kyse ei ole ollut myöskään omaisuuden valtiolle tuomitsemisen suhteen ilmeisen selvästä tapauksesta, jossa pidättämiseen oikeutettu virkamies voisi päättää esineen hävittämisestä.
- Uutiset
30.5.2023 9.32
KKO antoi ratkaisun Anneli Auerin tuomionpurkuhakemuksen julkisuudestaAikaisemmin salaiseksi määrätty aineisto pysyy toistaiseksi salaisena. Uusi aineisto on osin julkista. - Uutiset
30.5.2023 16.00
Hovioikeus: Hätävarjelun liioittelu, tappo vai murhaD oli kiistänyt murhan, mutta hän oli tunnustanut syyllistyneensä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon. Asiassa oli D:n valituksen johdosta ensiksi kysymys siitä, oliko käsillä ollut hätävarjelun liioittelu eli tilanne, jossa D olisi ylittänyt puolustuksessa hätävarjelun rajat sellaisella tavalla, että hän olisi rangaistusvastuusta vapaa. Jos kysymyksessä ei ollut hätävarjelun liioittelu, asiassa oli seuraavaksi arvioitava, mihin rikokseen D oli teollaan syyllistynyt. Tähän liittyen kysymys oli erityisesti siitä, oliko D:n ja uhrin välinen väkivaltatilanne syntynyt yllättäen vai oliko D etukäteen suunnitellut tekoa. Lisäksi kysymys oli D:lle tuomittavasta rangaistuksesta. Edelleen asiassa oli arvioitava, oliko D:n mielentila määrättävä tutkittavaksi ja oliko D:ltä takavarikoidut rahavarat palautettava hänelle. (Vailla lainvoimaa 30.5.2023)
- Uutiset
31.5.2023 9.09
Hovioikeus: Vangittu oli heti päästettävä vapaaksiV oli ollut vapautensa menettäneenä noin 3,5 kuukautta. Valitusaika päättyy 19.6.2023. Hovioikeus ei pystynyt tässä vaiheessa ottamaan kantaa siihen, muuttuuko rangaistus mahdollisesti V:n tai syyttäjän valituksen johdosta. Ottaen huomioon rangaistuksen pituus, V:n ensikertalaisuus ja hovioikeuden todennäköinen käsittelyaika oli kuitenkin mahdollista, että valitus käy ajan kulumisen vuoksi tarkoituksettomaksi. Näin ollen edelleen vangittuna pitäminen oli tässä vaiheessa kohtuutonta ja suhteellisuusperiaatteen vastaista. (Vailla lainvoimaa 31.5.2023)
- Uutiset
31.5.2023 9.50
KKO: Rajoitettu valituslupa Kittilän kuntapäättäjien ns. laskutusjutussaKorkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan Kittilän kuntapäättäjiä koskevassa asiassa, joka koskee oikeudellisen asiantuntijapalvelun tilaamista kunnan ulkopuoliselta asiantuntijalta. Valituslupa myönnettiin rajoitettuna niihin syytekohtiin, joissa kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajalle on vaadittu rangaistusta kyseisen asiantuntijapalvelun hankkimista ja maksamista koskevista toimista. - Uutiset
31.5.2023 10.10
Hovioikeus: Aiempi ehdollinen vankeusrangaistus oli katsottava riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmästä niskoittelusta poliisia vastaanAsiassa oli ratkaistava, oliko sakkorangaistusta määrättäessä otettava huomioon aiempi ehdollinen vankeusrangaistus, ja mikäli oli, oliko tässä tapauksessa aiempi ehdollinen vankeusrangaistus riittävä seuraamus. (Vailla lainvoimaa 31.5.2023)
- Uutiset
31.5.2023 10.15
Hovioikeus korotti mm. useisiin raiskauksiin ja vapaudenriistoihin syyllistyneelle taksinkuljettajalle tuomittua rangaistustaHelsingin hovioikeus antoi torstaina 31.5. tuomion neljää asianomistajaa koskeneessa 18 syytekohtaa käsittäneessä tekokokonaisuudessa. Hovioikeus korotti vastaajalle tuomittua rangaistusta käräjäoikeuden tuomitsemasta 6 vuodesta 3 kuukaudesta 6 vuoteen 5 kuukauteen vankeutta. (Vailla lainvoimaa 31.5.2023)
- Uutiset
31.5.2023 10.30
Samanikäisen 15-vuotiaan tytön raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdollinen vankeus ja valvonta - hovioikeus muutti syyksilukemista ja alensi rangaistustaHO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen raiskausta koskevan 1. kohdan syyksilukemisen osalta. Asiassa mainittuja vastakkaisia näkökohtia punnittuaan HO katsoi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan kohdan 2. osalta, että teon törkeyttä vastaan puhuvat seikat olivat painavampia ottaen erityiseti huomioon vastaajan ikä tekohetkellä. Teko ei siten ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Näin ollen vastaaja oli syyllistynyt menettelyllään törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asemesta perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Koska syyksilukemista oli muutettu kohdassa 2, vastaajalle tuomittua rangaistusta oli alennettava. HO katsoi, että oikeudenmukainen seuraamus rikoksista, joihin vastaaaja oli syyllistynyt, oli yhteinen 1 v ja 2 kk ehdollinen vankeusrangaistus yhdistettynä valvontaan (1 v 3 kk). HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen asianomistajan korvausvaatimuksen osalta (vaaditun 12.000 euron osalta 6 000 euroa). (Vailla lainvoimaa 31.5.2023)
- Uutiset
31.5.2023 10.45
Hieronta-alan yrittäjälle ehdollista vankeutta törkeästä kiskonnasta sekä useista muista rikoksistaHieronta-alalla toimivan yrityksen toimitusjohtaja tuomittiin yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen useista rikoksista. Toimitusjohtaja tuomittiin muun muassa viidestä törkeästä kiskonnasta, yhdestä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, kolmesta työsyrjinnästä, luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä sekä kahdesta nuorten työntekijöiden suojelusäännösten rikkomisesta. (Vailla lainvoimaa 31.5.2023)
- Uutiset
31.5.2023 12.45
VM: Työohje auttaa tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään harmaan talouden riskejä julkisissa hankinnoissaHarmaan talouden torjunnan työohje esittelee harmaan talouden ilmiöitä, joihin hankintayksikkö voi toiminnassaan törmätä. Ohjeessa on tietoa tekijöistä, jotka altistavat harmaan talouden eri muodoille ja ehdotuksia riskien pienentämiseksi. Lisäksi siinä on kuvattu, miten toimia tilanteissa, joissa tällaisia riskejä on tunnistettu. Tyypillisiä harmaan talouden ilmiöitä ovat esimerkiksi verojen kiertämien, hankintoihin kohdistuvat tarjouskartellit, pimeä työ ja korruptio eri muodoissaan.
- Uutiset
31.5.2023 13.15
Hovioikeus: Maantulokiellon rikkominen ei ollut tahallistaTuomiossa lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei asiassa näytetty riittävällä varmuudella, että S olisi menetellyt tahallisesti hänen tullessaan Suomeen maahantulokiellon voimassaoloaikana. Syyte maahantulokiellon rikkomisesta oli siten hylättävä ja S oli vapautettava tuomitusta rangaistuksesta ja rikosuhrimaksusta. (Vailla lainvoimaa 31.5.2023) - Uutiset
1.6.2023 9.11
KKO: Valittajan vangittuna pitäminen oli kohtuutontaA oli tuomittu käräjäoikeudessa vankeusrangaistukseen ja määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna. Hovioikeudessa ainoastaan A haki muutosta. Hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisen jälkeen A vaati kantelulla, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi. Hovioikeus hylkäsi A:n kantelun.
A olisi päässyt ehdonalaiseen vapauteen ennen kantelun hylkäävää hovioikeuden päätöstä, jos hän ei olisi hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A:n vangittuna pitäminen oli kohtuutonta. - Uutiset
1.6.2023 10.06
Hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen kahdessa rikosasiassa yhteensä yhdeksään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kahteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 2016–2019Vastaaja tuomittiin kahdessa hovioikeuden käsiteltävänä olleessa asiassa kahdella eri tuomiolla yhteensä yhdeksästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhteensä 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 1.6.2023)
- Uutiset
1.6.2023 11.15
Hovioikeus: IhmiskauppaTuomiossa mainituilla muutoksilla ja lisäyksillä hovioikeus muutoin hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset ja katsoi käräjäoikeuden tavoin, että K oli menettelyllään syyllistynyt ihmiskauppaan. (Vailla lainvoimaa 1.6.2023)
- Uutiset
1.6.2023 12.13
Hovioikeus: 15-vuotias vangittu oli heti päästettävä vapaaksiH oli tuomittu yli kahden vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen erittäin vakavasta rikoksesta. Ottaen kuitenkin huomioon H:n nuori ikä sekä tutkintavankeuden kesto hänen vangittuna pitämisensä oli tämän asian olosuhteissa kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta. H määrättiin päästettäväksi heti vapaaksi.
- Uutiset
2.6.2023 8.28
Oikeusasiamies: Syyteoikeuden vanhentuminen syyteharkinnan aikana – Syyttäjälaitos ei ollut kyennyt asianmukaisesti huolehtimaan sille lain mukaan kuuluvista tehtävistäKantelijan näkökulmasta oli valitettavaa, että viime kädessä julkisen vallan vastuulla oleva hänen asiansa käsittely ei ollut onnistunut lain edellyttämin tavoin. Oikeusasiamies saattoi asianomistajan eli kantelijan tietoon, että hän voi tehdä Valtiokonttorille vaatimuksen hänen perustuslain 21 §:ssä turvattujen oikeuksien loukkauksen hyvittämisestä valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetun lain mukaisesti.
- Uutiset
2.6.2023 10.00
Hovioikeus: Pahoinpitelyä koskevan asian tutkiminen ja ratkaiseminen olisi edellyttänyt vastaajan henkilökohtaista läsnäoloaHO katsoi, että asian tutkiminen ja ratkaiseminen oli edellyttänyt vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa ja ettei vastaajaa siten ollut voitu kutsua pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. KO:ssa oli siten tapahtunut menettelyvirhe. Asia oli käräjäoikeudessa tapahtuneiden menettelyvirheiden vuoksi palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 2.6.2023)
- Uutiset
2.6.2023 10.30
EIT:n suuri jaosto antoi kaksi Tšekin tasavaltaa koskevaa tuomiota- 1. asia Fu Quan S. R. O. vastaan Tšekin tasavalta koski valittajayhtiölle kuuluvan lähes 2,4 miljoonan euron omaisuuden takavarikointia veronkiertotutkinnan ja -oikeudenkäynnin yhteydessä. Oikeudenkäyntiä käytiin viisi vuotta.
- 2. asia Grosam v. Tšekin tasavalta koski korkeimman hallinto-oikeuden kurinpitojaostoa, joka määräsi valittajalle kurinpitomenettelyssä sakon ammatillisen virheen vuoksi, ja valittajan myöhempää valitusta perustuslakituomioistuimeen. - Uutiset
2.6.2023 11.40
Asunnon kosteus- ja mikrobiongelmat: Hovioikeus korotti asuntokaupan kohteeseen liittyneitä seikkoja salanneen myyjän vankeustuomiotaKO:n vastaajalle tuomitsema 5 kk:n vankeusrangaistus törkeästä petoksesta oli liian lievä. Vastaajan syyllisyyden kannalta arvioiden teon moitittavuutta lisäsi se, että tekoon oli liittynyt eräiltä osin suunnitelmallisia piirteitä. Vastaaja oli ostanut kyseisen kohteen vuonna 2004, jolloin siinä oli todettu kosteus- ja mikrobivaurioita. Vastaaja oli riidellyt niihin liittyvistä korvauksista omien saantomiestensä kanssa pitkän ajan. Vastaaja ei näihin seikkoihin nähden ollut voinut olla tietämätön rikoksensa laadusta ja sen ostajallle aiheuttamasta vahingosta. Vastaajan rikosta voitiin näistä syistä pitää myös sen ilmentämään tekijän syyllisyyteen nähden lajissaan varsin moitittavana. Oikeudenmukaisena seuraamuksena oli pidettävä 8 kk:n vankeutta. (Vailla lainvoimaa 2.6.2023)
- Uutiset
2.6.2023 12.50
Rikkomispäätökset: Komissiolta Suomelle perusteltu lausunto petosten torjunnan puutteistaEuroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan kesäkuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Komissio on päättänyt lähettää Suomelle perustellun lausunnon, koska Suomi ei ole saattanut unionin talousarvioon kohdistuvien petosten torjuntaa koskevia EU:n sääntöjä osaksi kansallista lainsäädäntöään.
- Uutiset
2.6.2023 13.10
Poliisi: Viranomaiset tarkastivat lähes sata kohdetta ihmiskaupan ja seksuaalisen hyväksikäytön torjumiseksiPoliisi osallistui toukokuussa 46 maan yhteiseen ihmiskaupan ja seksuaalisen hyväksikäytön vastaiseen valvontaviikkoon. Valvonnan kohteena oli yrityksiä, joissa ennakkotiedon mukaan saatetaan tarjota seksipalveluita. Toukokuun toisella viikolla toteutetun ihmiskaupan vastaisen valvontaviikon teemana oli seksuaalisen hyväksikäytön torjunta. Suomessa viranomaiset tekivät yhteistyössä kymmenen poliisilaitoksen alueella tarkastuskäyntejä muun muassa baareihin, yökerhoihin ja hierontapalveluita tarjoaviin yrityksiin, joissa ennakkotiedon mukaan mahdollisesti tarjotaan seksipalveluita. Yritysten lisäksi viranomaiset valvoivat ennakkotietojen perusteella kohdennetusti kansainvälistä matkustajaliikennettä. - Uutiset
5.6.2023 7.00
Suomelle suosituksia YK:n lapsen oikeuksien komitealtaYK:n lapsen oikeuksien komitea on antanut Suomelle suositukset YK:n lasten oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanosta. Suositukset käsittelevät muun muassa lastensuojelua, lapsiin kohdistuvan välivallan ehkäisyä, vammaisten lasten oikeuksia, lasten mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä sekä sosiaaliturvaa.
- Uutiset
5.6.2023 8.00
Illanvieton lopputulos: Raiskauksesta 1 v 8 kk ehdoton vankeusRikos oli tapahtunut yksityisasunnossa aamulla noin kello 8 aikaan sen jälkeen, kun asunnossa oli edeltävästä illasta alkaen vietetty aikaa muun ohessa alkoholia nauttimalla. lllanviettoon oli asianomistajan ja vastaajan lisäksi osallistunut muitakin henkilöitä. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023) - Uutiset
5.6.2023 8.32
Hovioikeus palautti yksityishenkilön ajaman rikosasian käräjäoikeuteen: Kanne ei ollut selvästi perusteetonHovioikeus katsoi, ettei S:n kanne ollut päätöksessä tarkoitetulla tavalla selvästi perusteeton. Arviointi rangaistusvaatimuksen teonkuvauksen mahdollisesti täyttävien tosiseikkojen olemassaolosta voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun näyttö asiassa on otettu vastaan. Sen vuoksi käräjäoikeuden tuomio oli kumottava ja asia palautettava Helsingin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 9.22
Oikeusministeriön rikosten ennaltaehkäisyhankkeen loppuraportti: Rikosten ennaltaehkäisy vaatii rahoituksen pysyvyyttä, laajempaa yhteistyötä ja koordinointia hyvinvointialueillaHankkeessa kehitettiin väkivalta- ja seksuaalirikosten ehkäisy- ja katkaisuohjelmia sekä rikoksilla oireilevien nuorten toimintamalleja. Raportin mukaan pysyvämmät, tunnetummat ja valtakunnallisemmat hankekokonaisuudet turvaisivat asiakkaiden tasapuolisuuden ja moninaisten ongelmien vaatimat erilaiset tukitoimet rikollisuuden ennaltaehkäisyssä ja nuorisorikollisuuteen puuttumisessa.
- Uutiset
5.6.2023 10.48
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden noutomääräyksenHovioikeus asiaa kokonaisuutena harkittuaan katsoi, ettei asiassa esitetty riittävää selvitystä siitä, että T:n käyttäytymisen perusteella olisi aihetta olettaa, että hän ei noudata kutsua oikeudenkäyntiin. Näin ollen kantelu hyväksyttiin. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 11.00
Alaisensa potilastietoja katsellut osastonhoitaja tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoihin ja korvauksiin kärsimyksestäOsastonhoitaja (esimies) oli ilman työtehtäviinsä liittynyttä hyväksyttävää syytä eli käyttötarkoituksen kanssa yhteensopimattomalla tavalla katsellut neljällä eri kerralla potilastietojärjestelmästä alaisensa henkilötietoja sekä hänen ajanvaraus- ja jonotapahtumiaan. Katselut olivat tapahtuneet 16.1.2019, 4.4.2019, 24.7.2019 ja 9.9.2019. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 11.30
Hovioikeus: Asianomistajan henkilöllisyyden ja oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapitoA vaati, että HO määrää hänen henkilöllisyytensä asiassa ja KO:n ratkaisussa salassa pidettäväksi. Toissijaisesti A vaati, että hänen henkilöllisyytensä ratkaisussa tulee julkiseksi vasta asian tullessa lainvoimaiseksi. Lisäksi A vaati, että KO:n päätöslauselma kumotaan siltä osin kuin siinä oli lausuttu puolustajan määräyksen raukeamisesta. HO muutti KO:n päätöstä siten, että A:n henkilöllisyys määrättiin KO:ssa pidettäväksi salassa. A:n henkilöllisyys oli pidettävä salassa myös HO:ssa. KO:n päätöstä muutettiin siten, että KO:n ratkaisu määrätiin pidettäväksi salassa siltä osin kuin siitä ilmenee A:n henkilöllisyys. HO:n ratkaisu määrättiin pidettäväksi salassa siltä osin kuin siitä ilmenee A:n henkilöllisyys. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 12.00
Sivuväliintulo: Hovioikeus jätti Kelan takautumisvaatimuksen asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksiin perustumattomaan ajanjaksoon kohdistuen vasta hovioikeudessa tehtynä tutkimattaHO katsoi, että sivuväliintuloa koskevat säännökset ja esitöissä lausutut seikat huomioon ottaen Kela voi esittää takautumisvaatimuksensa vielä HO:sa siltä osin kuin sen vaatimus perustui asianomistajan esittämiin vahingonkorvausvaatimuksiin. Asianomistaja ei ollut esittänyt ajankohtaa 1.2.–14.8.2022 koskevia korvausvaatimuksia. Kelan takautumisvaatimuksessa oli tältä osin kyse eri asiasta kuin asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksissa. Näillä perusteilla HO jätti Kelan takautumisvaatimuksen edellä mainittuun ajanjaksoon kohdistuen vasta HO:ssassa tehtynä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 12.32
Hovioikeus ampuma-aserikoksesta: Olympic 6 -mallinen starttipistooli on luvanvarainen ampuma-aseHovioikeus katsoi, että S:n tilaama starttipistooli, joka on mahdollista muuttaa tavanomaisilla työkaluilla ampumaan hauleja, luoteja tai muita ammuksia tai tehdä tällaiseen tarkoitukseen muunnettavaksi on ampuma-aselain 2 §:n mukainen ampuma-ase. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 13.11
Poliisihallitus antoi jatkosuosituksia syrjinnän estämiseksi poliisitoiminnassaPoliisihallitus antoi kaksi vuotta sitten Helsingin poliisilaitokselle moitteet 2010-luvun puolivälissä romaniväestöön kohdistuneesta ennaltaestämis- ja tiedonkeruuoperaatiosta (KURI1). Laillisuusvalvontaa on jatkettu tämän jälkeen ja siinä selvitettiin muun muassa operaation laajuutta, toimenpiteiden perusteita, operaatiolla saavutettuja tuloksia, kerättyjen tietojen käyttöä ja tietojen hallintaa.
- Uutiset
5.6.2023 15.00
Hovioikeus: Takanaan kulkeneen hälytysajoneuvon havaitsemisen vuoksi tarpeettoman voimakkaasti jarruttaneen kuljettajan huolimattomuutta ei voitu pitää törkeänäToisin kuin käräjäoikeus HO ei pitänyt kuljettajan (s. 1941) huolimattomuutta törkeänä. Kuljettajan syyksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan syytekohdan 1 osalta jäi, että hän oli menettelemällä syytteestä ilmenevällä tavalla syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Törkeää vammantuottamusta koskevien kohtien 2 ja 3 osalta HO katsoi kohdassa 1 mainituilla perusteilla, ettei kuljettajan huolimattomuutta voitu kysymyksessä olevien vammantuottamustenkaan osalta pitää RL 21 luvun 11 §:n tarkoittamalla tavalla törkeänä. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
6.6.2023 10.20
KKO: Lainvoimaa vailla olevaa ehdollista vankeusrangaistusta ei voitu määrätä pantavaksi täytäntöönKäräjäoikeus oli tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen A:n syyksi lukemistaan rikoksista ja täytäntöönpantavaksi määräämästään 1 vuoden 2 kuukauden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta, joka ei ollut lainvoimainen. Ilman ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa yhteinen vankeusrangaistus olisi käräjäoikeuden mukaan ollut 1 vuosi 9 kuukautta. Käräjäoikeus oli määrännyt A:n tuomiolla vangittavaksi sillä perusteella, että tuomittu rangaistus oli vähintään kaksi vuotta vankeutta.
Korkein oikeus katsoi, ettei lainvoimaa vailla olevaa ehdollista vankeusrangaistusta voitu määrätä pantavaksi täytäntöön. Rangaistuksen pituuteen perustuvaa vangitsemispäätöstä rasitti näin ollen virhe, jonka vuoksi päätös oli kumottava. Ks. KKO:1977-II-4 - Uutiset
6.6.2023 11.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus ei pitänyt puolisoaan reiteen autossa puukottaneen tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä - syyteoikeus perusmuotoisesta pahoinpitelystä oli puolestaan vanhentunutHO hyväksyi KO:n tuomion perustelut näytön arvioinnin osalta ja katsoi vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla. Asiassa oli siten kysymys siitä, täyttikö vastaajan syyksi luettu menettely törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Tältä osin syyte hylättiin. Koska syyteoikeus pahoinpitelystä oli vanhentunut, syyte oli siten myös tältä osin hylättävä ja vastaaja vapautettava tuomitusta rangaistuksesta. (Vailla lainvoimaa 6.6.2023)
- Uutiset
6.6.2023 11.20
Hovioikeus vahvennetussa kokoonpanossa: Tuomittu oli velvollinen korvaamaan todistelukustannukset valtiolle, vaikka aiemmat vankeusrangaistukset olivat riittävä rangaistus myös uudesta rikoksestaHovioikeus katsoi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n ei-rikosoikeudellinen luonne ja lainsäätäjän tarkoitus huomioon ottaen, että todistelukustannusten korvaamista koskevaa säännöstä sovellettaessa rikoksesta tuomitun on katsottava tulleen tuomituksi rangaistukseen myös silloin, kun aikaisempi rangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myöhemmin syyksi luetusta rikoksesta. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ei rajoittanut oikeudenkäyntikuluvastuuta koskevaan säännöksen tulkintaa. Kysymys ratkaistiin hovioikeuden vahvennetussa istunnossa. (KKO:ssa; VL:2023-76)
- Uutiset
6.6.2023 11.30
Tatuoija kosketteli sopimattomasti - hovioikeus tuomitsi raiskauksesta 6 kk vankeutta, syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja siihen perustuvat korvausvaatimukset hylättiin (ään.)Ammatinharjoittajana tatuointipalvelua tarjoavan vastaajan katsottiin työntäneen sormensa asiakkaanaan olleen A:n vaginaan tämän ollessa avuttomassa tilassa tatuoitavana. Tällaisessa tilanteessa olevaan henkilöön kohdistuvan syytteessä kuvatun teon luonnetta oli pidettävä vakavana seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksena. Teon vakavuutta ei HO:n arvion mukaan tässä tapauksessa vähentänyt se, että sukupuoliyhteys oli toteutettu sormella, koska A oli perustellusti voinut luottaavastaajan toiminnan asianmukaisuuteen. Teko oli ollut A:lle täysin yllätyksellinen. Edellä mainittu huomioon ottaen vastaajan tekoa ei ollut arvioitava RL 20 luvun 1 §:n 3 momentin mukaisena vähemmin vakavana pidettävänä raiskauksena. Tuomitsemishetkellä voimassa olleen RL 20 luvun 1 §:n (723/2022) soveltaminen ei olisi johtanut tekoajan lain soveltamista lievempään lopputulokseen. Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon koskeva syytteen (2) osalta HO katsoi, ettei asianomistajan kertomuksen tueksi ollut esitetty riittävästi muuta näyttöä tai kertomuksen luotettavuutta muutoin tukevia seikkoja sen virheettömyyden varmistamiseksi ja rikoksen syyksilukemiseksi. Vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily, minkä vuoksi syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja siihen perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä. Erimielisyys koski kohdan 2 näytön arviointia. (Vailla lainvoimaa 6.6.2023)
- Uutiset
6.6.2023 12.00
EUT: Mahdollisuutta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi asuinjäsenvaltiossa on sovellettava myös kolmansien maiden kansalaisiinOikeusviranomaisen on voitava arvioida, onko kolmannen maan kansalainen kotoutunut riittävästi täytäntöönpanojäsenvaltioon ja onko siis olemassa oikeutettu intressi, joka on perusteena sille, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty rangaistus pannaan täytäntöön täytäntöönpanojäsenvaltion alueella.
- Uutiset
6.6.2023 12.20
Raportti: Viharikosten tekijätRaportissa tarkastellaan viharikosten tekijöiden tunnuspiirteitä kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden ja suomalaisen rekisteriaineiston avulla.
- Uutiset
7.6.2023 8.30
EIT: Aleksei Navalnyin väitetystä myrkytyksestä kemiallisella hermomyrkyllä ei suoritettu tehokasta tutkintaaEIT:n 3. jaosto katsoi yksimielisesti EIS 2 artiklaa (oikeus elämään/tutkintaan) – menettelyllinen näkökohta – rikotun.
- Uutiset
7.6.2023 10.47
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi että toinen vankeusrangaistus voitiin vielä tuomita ehdollisena - Uutiset
7.6.2023 12.51
Vuosikertomus: Euroopan petostentorjuntaviraston OLAFin tutkimuksissa paljastui yli 600 miljoonan euron edestä petoksia ja sääntöjenvastaisuuksiaVuonna 2022 Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) suojasi 600 miljoonan euron edestä EU:n veronmaksajien rahoja suosittamalla yli 426 miljoonan euron takaisinperintää EU:n talousarvioon petosten ja sääntöjenvastaisuuksien johdosta ja turvaamalla lisäksi 200 miljoonaa euroa. OLAF lopetti myös useita salakuljetukseen, väärennöksiin ja tullipetoksiin liittyviä järjestelmiä, auttoi EU:n kaupan suojatoimenpiteiden täytäntöönpanossa ja kehitti edelleen politiikkoja, joilla ehkäistään ja torjutaan kehittyviä petosmuotoja. Kuten joka vuosi, OLAF tutki myös epäilyjä EU:n toimielinten henkilöstön ja jäsenten väärinkäytöksistä. OLAF sai viime vuonna päätökseen yhteensä yli 250 tapausta.
- Uutiset
7.6.2023 14.55
Hovioikeus mittasi tieliikenteessä aiheutetun kuolemantuottamuksen rangaistusta oikeuskäytännön valossaAsiassa oli kysymys E:lle tuomittavan yhteisen rangaistuksen mittaamisesta, jota oli arvioitava käräjäoikeuden lainvoimaiseksi jääneen syyksilukemisen perusteella (KKO 2022:67, kohta 6). Tuomiossa selostetut seikat puolsivat erittäin vahvasti sellaista tulkintaa, että E:lle tuomittavan yhteisen vankeusrangaistuksen oli oltava ankarampi kuin tuomiossa selostetuissa ennakkopäätöksissä tuomitut rangaistukset. Asiaa ei ollut aihetta arvioida toisin, vaikka E ei ollut syyllistynyt rattijuopumusrikoksen törkeään tekomuotoon ja vaikka hän ei ilmeisestikään ollut tekohetkellä itsetuhoinen. Myöskään sillä seikalla, että E:n ajoon ennen yhteentörmäystä ei osoitettu liittyneen muita liikenneturvallisuutta vaarantavia piirteitä, ei käsillä olevissa olosuhteissa ollut rangaistusta alentavaa vaikutusta, kuten ei silläkään, että E ja tilanteessa menehtynyt SK olivat käyttäneet suojakypäriä.
- Uutiset
7.6.2023 16.00
Hovioikeus arvioi keltaista valoa päin ajaneen huolimattomuuden astetta ja sitä, minkä asteista vaaraa teko oli ollut omiaan aiheuttamaanSyyksilukemista lievennettiin ja rangaistusta alennettiin. (Vailla lainvoimaa 7.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 9.17
Kun käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta oli aihetta epäillä, KKO myönsi jatkokäsittelyluvanA oli harjoittanut liiketoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana ja toiminimen haltijana. Käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden sillä perusteella, että hänen varainkäyttönsä oli ylittänyt kohtuulliseksi arvioidun vastikkeen hänen tekemästään työstä. Varainkäyttöä sanotuilta osin oli pidetty ilman hyväksyttävää syytä tehtyinä luovutuksina.
Korkein oikeus katsoi, että arvioinnin lähtökohdaksi on hyväksyttävän vastikkeen asemesta otettava kohtuulliset elinkustannukset. Kun käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta oli aihetta epäillä, Korkein oikeus myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan. - Uutiset
8.6.2023 9.35
KKO: Kun mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun yhtiön toimialajohtajan toiminta ei ollut perustunut tavoitteeseen hyödyttää yhtiötä, vaan henkilökohtaisiin vaikuttimiin, työturvallisuusrikosta ei voitu katsoa tehdyksi yhtiön toiminnassaYhteisösakkovaatimus oli hylättävä. HO:n tuomio kumottiin.
- Uutiset
8.6.2023 10.00
Hovioikeus mittasi veropetoksesta tuomittua rangaistusta kun oikeudenkäynti oli viivästynyt osin vastaajista itsestään johtuvista syistä- Oikeudenmukainen seuraamus syyksiluetusta teosta oli 10 kk vankeutta
- Rangaistuksen mittaamisesta lausutut seikat ja asian käsittelyn viipyminen huomioon ottaen oikeudenmukainen ja kohtuullinen rangaistus oli 7 kk vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena (Vailla lainvoimaa 8.6.2023) - Uutiset
8.6.2023 10.30
Hovioikeus ei muuttanut alentuneesti syyntakeisena tehdystä törkeästä lapsenraiskauksesta ja alkoholirikoksesta tuomittua 3 v 6 kk vankeusrangaistustaAsiassa oli riidatonta, että vastaaja oli ollut sukupuoliyhteydessä tekohetkellä 15-vuotiaan asianomistajan kanssa syytteessä tarkoitetun asunnon kylpyhuoneessa. HO:ssa oli kysymys siitä, oliko vastaaja ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa käyttämällä hyväkseen tämän tiedottomuutta tai avutonta tilaa, jonka vuoksi asianomistaja oli ollut kykenemätön puolustamaan itseään taikka ilmaisemaan tahtoaan ja oliko vastaaja tiennyt tämän tai oliko hänen tullut pitää tätä varsin todennäköisenä sekä siitä, onko vastaaja tiennyt tai voinut pitää varsin todennäköisenä, että asianomistaja oli ollut alle 16-vuotias. Lisäksi kysymys oli menettelyn oikeudellisesta arvioinnista myös siihen nähden, että seksuaalirikoksia koskevat säännökset ovat muuttuneet 1.1.2023 lukien. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 11.50
Hovioikeus: Ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön täyttyminen ja liiketoimintakieltoTuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun syyksilukemisen osalta. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen H:lle ja L:lle tuomitun rangaistusseuraamuksen, 70 päiväsakkoa, osalta ei ollut. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus hylkäsi vaatimukset vastaajien liiketoimintakieltoon määräämisestä. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 12.42
Hovioikeus: Törkeä säännöstelyrikosAsiassa oli riidatonta, että C oli yrittänyt viedä Suomesta Venäjän rajan yli syytteen mukaiset neljä kollia lämmönsiirtimiä, joiden arvo oli ollut vähintään 21.800 euroa. Riidatonta oli myös että kyseiset tuotteet kuuluvat vientikiellossa oleviin tuotteisiin. Kysymys oli siitä, oliko C:n näytetty yrittäneen viedä tuotteet Venäjälle ja jos näin katsottiin näytetyksi, oliko C yrittänyt rikkoa tuotteiden vientikieltoa tahallaan. Lisäksi asiassa oli arvioitavana, oliko rikoksella tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja oliko teko myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 13.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen päihtyneen raiskauksesta ja vapautti miehen 1 v 10 kk vankeusrangaistuksesta ja 10 000 euron vahingonkorvausvelvollisuudestaAsiassa esitetyn näytön todistusarvo kokonaisarvioinnissa ei riittänyt ylittämään tuomitsemiskynnystä, vaan asiassa oli jäänyt vähintäänkin varteenotettava epäily vastaajan syyllisyydestä. Tämän vuoksi häneen kohdistettu syyte oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 13.37
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys: Viranomaisten oma-aloitteista tietojen antamista koskevan sääntelyn ongelmat ratkaistavissa lainvalmistelua parantamallaTuoreen selvityksen mukaan viranomaisten oma-aloitteista tietojen antamista koskevan sääntelyn ongelmat liittyvät lainvalmisteluun. Selvitys tarjoaa konkreettisia sääntelyn kehittämisehdotuksia, joilla voidaan paremmin vastata oma-aloitteisen tietojen antamisen tarpeisiin rikosten torjumiseksi ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
- Uutiset
8.6.2023 14.09
Hovioikeus: Aiheettomasta yhdyskuntapalvelusta maksettava kärsimyskorvausAsiassa oli riidatonta, että korkeimman oikeuden purettua B:n tuomion salakuljetusta koskevan syytekohdan osalta ja alennettua sen seurauksena B:lle tuomittua yhteistä rangaistusta, B oli tullut suorittaneeksi 60 tuntia liikaa yhdyskuntapalvelua. Asiassa oli hovioikeudessa kysymys ensisijaisesti sen arvioinnista, oliko B:llä oikeus saada vahingonkorvausta aiheettomasti suoritetusta yhdyskuntapalvelusta aiheutuneesta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain tai vahingonkorvauslain nojalla taikka jollakin muulla oikeudellisella perusteella. Edelleen, jos B:llä katsottiin olevan oikeus kärsimyskorvaukseen, asiassa oli kysymys korvauksen määrästä. Lisäksi asiassa oli B:n vastavalituksen perusteella kysymys siitä, oliko B:llä oikeus korvaukseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.
Hovioikeus katsoi, että aiheettomasta vapauden rajoittamisesta oli aiheutunut B:lle sellaista kärsimystä, josta hänellä oli ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan nojalla oikeus saada korvaus. Käräjäoikeuden määräämää korvausta alennettiin kuitenkin puoleen. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023) - Uutiset
8.6.2023 15.30
Hovioikeus arvioi kotirauhan rikkomisesta ja kahdesta laittomasta uhkauksesta maksettavaksi tuomittavaa kärsimyskorvausta toisin kuin käräjäoikeusAsianomistajille maksettavaksi tuomittuja korvauksia kärsimyksestä alennettiin 1.500 eurosta 800 euroksi. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 16.00
Kyse ei ollut S/M-seksin harrastamisesta yhteisymmärryksessä - hovioikeuskin tuomitsi miehen raiskauksesta 2 v 6 kk vankeusrangaistukseen ja 6.000 euron kärsimyskorvaukseenVastaajan oli täytynyt jo ensimmäiseen oraaliseksin jälkeiseen sukupuoliyhteyteen ryhtyessään ymmärtää asianomistajan olleen siinä väkivallalla pakotettuna. Tämän jälkeen sukupuoliyhteyksiin oli liittynyt muun muassa kookkaan esineen tunkemista emättimeen, erilaisilla esineillä lyömistä, potkimista, uhkailua, tukahduttamista, erilaisten nesteiden kaatamista asianomistajan päälle ja tahallista vammojen aiheuttamista. Mikään näistä ei ollut kuulunut vastaajan ja asianomistajan väliseen aikaisempaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, sillä he olivat kertoneet vain huomattavasti vähäisemmästä voimankäytöstä, eli läpsimisestä ja käden kaulalla pitämisestä. Tekoa oli jatkettu asianomistajan toistuneista ja selvistä kielteisistä tahdonilmaisuista huolimatta. Näin ollen vastaajalla ei ollut ollut mitään perustetta pitää tällaisia tekoja asianomistajan tahdon mukaisina. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
9.6.2023 9.40
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Ehdotus rikosoikeudellisten menettelyjen siirtämisestä EU-maiden välilläEU:ssa valmistellaan uudistusta, jonka myötä rikosoikeudellisten menettelyjen siirtäminen jäsenvaltiosta toiseen helpottuisi. Valtioneuvosto antoi 8.6.2023 eduskunnalle kirjelmän Euroopan komission ehdotuksesta uudeksi asetukseksi. Valtioneuvosto pitää ehdotuksen tavoitetta tärkeänä. - Uutiset
9.6.2023 11.00
AVI: Eversheds Asianajotoimisto Oy:n toimitusjohtajalle 5 000 euron rikemaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistäLaiminlyönnit koskevat puutteita ilmoitusvelvollisen riskiarviossa ja henkilöstön koulutuksessa.
- Uutiset
9.6.2023 13.14
EU:n perusoikeusviraston raportti tarkastelee tällä kertaa Ukrainasta pakenevien ihmisten tukemistaEuroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) on julkaissut vuosittaisen raporttinsa perusoikeuksien toteutumisesta EU:ssa.
- Uutiset
12.6.2023 11.00
Hovioikeus: Harrastusvalmentaja syyllistyi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön - teko oli seksuaalisesti olennainenToisin kuin erimielinen käräjäoikeus HO katsoi valmentajan syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäytöön. HO katsoi, että käsillä olleet olosuhteet kokonaisuutena huomioon ottaen vastaajan teko oli ollut RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kaikilta osin seksuaalisesti olennainen. Vastaajan syyksi luettu teko oli ollut lajissaan vakavaa lievempi, mutta osatekoja oli ollut useita, ja kokonaisuutena teko oli ajoittunut noin viidelle kuukaudelle. Oikeudenmukainen rangaistus oli 6 kk vankeutta. Ottaen huomioon lisäksi vastaajan (s. 1975) ja asianomistajan (14-15 -v.) välinen ikäero sekä asianomistajan ja vastaaja välinen luottamussuhde ja vastaajan asema harrastusvalmentajana kohtuullisena korvauksena kärsimyksestä oli pidettävä 3.000 euroa. Kohtuulliseksi korvaukseksi asianomistajalle rikoksesta aiheutuneesta psyykkisen tilan häiriintymisestä arvioitiin 5.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 12.6.2023)
- Uutiset
12.6.2023 11.30
Hovioikeus: Selkää hieromaan lupautunut mies ei syyllistynyt raiskaukseenYhteenvetona asiassa selostetusta HO katsoi, että syyte perustui olennaisesti naisen kertomukseen tapahtumien kulusta. Asiassa todetusti lääkärinlausunto ei juurikaan tukenutsyytettä. Muuta syytettä tukevaa näyttöä oli esitetty vain niukasti. Kun otetiin lisäksi huomioon vastaajan tapahtumista esittämä ja uskottavana pidettävä kertomus, HO päätyi siihen, että syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteys oli vastaajan kertomin tavoin tapahtunut yhteisymmärryksessä. Vastaajan syyllistymisestä syytteen mukaiseen tekoon jäi siten varteenotettava epäily, ja syyte sekä siihen perustuvat naisen yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 12.6.2023)
- Uutiset
12.6.2023 13.00
Alennukset älypuhelimella: Kauppaa syrjinnästä syyttäneen miehen vaatimus hylättiin selvästi perusteettomanaKantaja oli vaatinut Lidl-yhtiölle rangaistusta syrjinnästä ja yhdenvertaisuuden loukkaamisesta. Kantajan mielestä yritys ei saa myöntää alennuksia sillä perusteella, että asiakkaalla on älypuhelin, jossa on sovellus jota asiakas osaa käyttää. KO hylkäsi asiassa kerrotuilla perusteilla kanteen selvästi perusteettomana. HO ei myöntänyt kantajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n ratkaisu jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 12.6.2023)
- Uutiset
12.6.2023 14.25
Hovioikeus: Rangaistus törkeästä dopingrikoksesta voitiin määrätä ehdollisenaKO:n tuomiota muutettiin. Viiden kuukauden rangaistus tuomittiin ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 12.6.2023)
- Uutiset
13.6.2023 8.35
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Käräjätuomari tuomitsi vanhentuneesta rikoksesta - myös syyttäjän ja poliisin toiminnassa moitittavaaApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen käräjätuomarille, joka tuomitsi vastaajan rangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta teosta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen otti asiaa selvitettäessä ilmi tulleiden seikkojen perusteella tutkittavakseen myös koko rikosprosessiketjun eli myös poliisin ja syyttäjän toiminnan vaikutuksen syyteoikeuden vanhentumiseen tuomioistuinkäsittelyn aikana.
- Uutiset
13.6.2023 9.05
Neuvosto on päässyt yhteisymmärrykseen kannastaan EU:n ihmiskaupan vastaisen lainsäädännön päivittämisestäPakkoavioliitot ja laiton adoptio ovat nimenomaisesti direktiivin soveltamisalaan kuuluvia hyväksikäytön muotoja. EU-maiden on myös varmistettava, että ihmiskaupan uhrien tarjoamia palveluja tietoisesti käyttäville henkilöille voidaan asettaa seuraamuksia. Yhteisestä kannasta saavutetun yhteisymmärryksen pohjalta neuvosto voi aloittaa neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa.
- Uutiset
13.6.2023 10.30
Rikollisten varojen jäädyttäminen ja menetetyksi tuomitseminen: neuvostolta neuvottelukanta uutta EU-säädöstä vartenEU toteuttaa toimia, joilla parannetaan jäsenmaiden valmiuksia torjua järjestäytynyttä rikollisuutta ja siitä saatua laitonta hyötyä. Oikeusministerit ovat vahvistaneet neuvoston kannan ehdotukseen direktiiviksi varallisuuden takaisin hankinnasta ja menetetyksi tuomitsemisesta. Siinä vahvistetaan vähimmäissäännöt rikollisen omaisuuden jäljittämiselle, tunnistamiselle, jäädyttämiselle, menetetyksi tuomitsemiselle ja hallinnalle. Jäsenmaiden yleisnäkemyksen pohjalta neuvosto voi aloittaa neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa lopullisen säädöstekstin aikaansaamiseksi.
- Uutiset
14.6.2023 8.11
Viranomaisten tietojenvaihtoa rikollisuuden torjunnassa tehostetaan EU-jäsenvaltioiden keskenSisäministeriön asettamassa hankkeessa valmistellaan EU:n tietojenvaihtodirektiivin täytäntöönpanoon liittyvä kansallinen lainsäädäntö. Tavoitteena on yhdenmukaistaa ja tehostaa rikollisuuden torjuntaan liittyvää viranomaisten tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä. - Uutiset
14.6.2023 10.30
Lakimies 3–4/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa julkisten hankintojen muutoksenhakujärjestelmän tehokkuuden parantaminen, edunvalvonta, rangaistuksen mittaaminen talousrikostuomioissa sekä uuden seksuaalirikoslain vapaaehtoisuuskriteerin tulkitseminen ja toisaalta käsittely tuomioistuimissa. Lisäksi lehdessä kommentoidaan kolmea tuoretta korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä.
- Uutiset
14.6.2023 10.42
KKO: Poliisilla ei ollut perustetta kieltää henkilöä kuvaamasta kotietsinnän toimittamista asunnossaanPoliisi oli saanut hälytystehtävän kerrostalon porraskäytävässä havaitun kannabiksen hajun vuoksi. Tehtävää suoritettaessa A:n asunnossa oli toimitettu kotietsintä. Kotietsinnässä läsnä ollut A oli yrittänyt kuvata matkapuhelimellaan videota kotietsinnän toimittamisesta. Poliisi oli kieltänyt kuvaamisen.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että poliisilla ei ollut perustetta kieltää A:ta kuvaamasta kotietsinnän toimittamista asunnossaan. Näin ollen kotietsinnässä oli menetelty pakkokeinolain säännösten vastaisesti. - Uutiset
14.6.2023 11.00
Kaasuaseen hallussapidossa oli kyse lievän ampuma-aserikoksen sijasta ampuma-aserikoksesta - hovioikeus ankaroitti syyksilukemistaVastaaja oli ampuma-aselain vastaisesti pitänyt hallussaan SM 110 -merkkistä 8 mm kaliiperin kaasuasetta. Vastaajalla ei ollut ollut aselupaa. (Vailla lainvoimaa 14.6.2023)
- Uutiset
14.6.2023 11.30
EIT: Oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattiin valitustuomioistuimen puheenjohtajan ennakkokäsityksen vuoksi15 vuodeksi vankeuteen tuomittu valittaja oli voinut kohtuudella pelätä, että häntä vastaan syytteen nostaneella tuomarilla, joka oli useita kuukausia myöhemmin ratkaissut hänen tapauksensa CPAR-lautakunnan jäsenenä, oli ollut ennakkokäsitys hänen syyllisyydestään.
- Uutiset
15.6.2023 7.58
Hovioikeus hylkäsi joukkotuhontaan syyllistyneen elinkautisvangin ehdonalaiseen vapauttamista koskevan hakemuksen - Uutiset
15.6.2023 9.03
Hovioikeus korotti rangaistuksia VTV:n johtoa koskevassa virkarikosasiassaHelsingin hovioikeus antoi torstaina 15.6. tuomion asiassa, jossa oli vaadittu rangaistusta virkarikoksista Valtiontalouden tarkastusviraston johdossa toimineille virkamiehille. Koska valitusten johdosta hovioikeudessa kysymys oli vain vastaajien menettelyn oikeudellisesta arvioimisesta sekä rangaistuksen mittaamisesta, HO:ssa ei otettu vastaan henkilötodistelua. Asiassa toimitetttiin suullinen pääkäsittely vain oikeudellisen argumentaation esittämiseksi sekä vastaajien henkilökohtaiseksi kuulemiseksi seuraamuksesta. (Vailla lainvoimaa 15.6.2023)
- Uutiset
15.6.2023 9.30
Digiturvabarometri: Yli puolet digimaailman rikoksista jää ilmoittamatta viranomaisilleDigi- ja väestötietoviraston Digiturvabarometrin mukaan joka viides suomalainen on joutunut internetissä petoksen tai muun rikoksen kohteeksi. Lähes puolet heistä ei ole ilmoittanut rikoksesta poliisille. Yleisimpiä digiturvallisuuteen liittyviä uhkia ovat erilaiset huijausviestit ja tietojenkalastelu. Suomalaisten luottamus digitaaliseen turvallisuuteen on kuitenkin säilynyt vahvana. Yli 80 prosenttia luottaa oman työnantajan, viranomaisten sekä pankki-, maksu- ja vakuutuspalveluiden kykyyn käsitellä tietoja turvallisesti.
- Uutiset
15.6.2023 11.05
Hovioikeus: Machete-veitsellä tehdystä myymäläryöstöstä tuomittua rangaistusta oli korotettavaKäytännössä kysymys oli ollut hieman yli 50 senttimetriä pitkästä miekan tapaisesta tekovälineestä, jota oli pidettävä hyvin vaarallisena. KO:n tuomitsemaa 3 v 2 kk rangaistusta oli korotettava. Okeudenmukainen rangaistusseuraamus oli 3 v 10 kk vankeutta. (Vailla lainvoima 15.6.2023)
- Uutiset
15.6.2023 14.00
Hovioikeus: Vastaaja syyllistyi kavallusten asemasta petoksiin - rangaistusta oli korotettavaVastaaja oli syyllistynyt kohdissa 1-11 petoksiin syyttäjän rangaistusvaatimuksen mukaisesti. Käräjäoikeuden tuomion syyksilukemista oli muutettava. Vastaaja oli tuomittava 5 kk ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun, jonka kesto oli 150 tuntia. Vastaja oli velvollinen korvaamaan asianomistajille aiheutuneet määriltään riidattomat vahingot. (Vailla lainvoimaa 15.6.2023)
- Uutiset
16.6.2023 9.35
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet petoksen yrityksistäIlman nimenkirjoitusoikeutta, asianmukaista sähköpostiosoitetta ja yrityksen käyttämiä tunnistusvälineitä kaikki H:n käytössä olleet toimintatavat olivat olleet sellaisia, ettei hän niistä olisi pystynyt muodostamaan toimivaa vaihtoehtoa. Hovioikeus katsoi, että teko ei olisi voinut johtaa tarkoitettuun tulokseen, eikä tapahtumien ketju olisi myöskään ollut helposti muokattavissa sellaiseksi, että rikos olisi voinut tulla täytetyksi. Hovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että rikoksen täyttymisestä olisi syntynyt huomioon otettava riski, eikä käsillä siten ole ollut kelvollista yritystä. Syyte oli sen vuoksi hylättävä ja H oli vapautettava rikosuhrimaksun korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 16.6.2023) - Uutiset
16.6.2023 10.30
Kieltoerehdys: Hovioikeus piti nikotiinipusseja Ruotsista tilanneen erehtymistä ilmeisen anteeksiannettavana ja jätti rangaistukseen tuomitsemattaAsiassa selostettujen ohjeiden perusteella oli asiaa selvittäneelle vastaajalle voinut jäädä epäselväksi, oliko muuna kuin lääkeaineena toisessa EU-valtiossa pidettävä tuote hankittava luokittelustaan ja saatavuudestaan huolimatta apteekista. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni, että asiaa koskevan ohjeistuksen sisällön selvittäminen oli ollut vaikeaa, ja vastaaja oli saatuaan työterveyslääkäriltä lääkemääräyksen erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna. (Vailla lainvoimaa 16.6.2023)
- Uutiset
16.6.2023 11.00
EIT jätti vihamielisiä viestejä somessa esittäneen valituksen tutkimattaHakemusta koskien vihamielisiä Latviaa uhkailevia sosiaalisen median viestejä ei voitu hyväksyä.
- Uutiset
16.6.2023 11.20
Istanbulin osapuolten komitea antoi väliarvion sopimuksen toimeenpanosta SuomessaIstanbulin sopimuksen eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta osapuolten komitea antoi Suomelle tammikuussa 2020 suosituksia sopimuksen täytäntöönpanemiseksi. Helmikuussa 2023 Suomi antoi komitealle väliraportin suositusten täytäntöönpanosta. Ihmisoikeuskeskus ja kansalaisjärjestöt arvioivat Suomen raporttia sekä antoivat omia näkemyksiään komitealle.
- Uutiset
16.6.2023 12.05
Hovioikeus kumosi jäännösrangaistuksen täytäntöönpanemista koskevan määräyksenKäräjäoikeus oli tuominnut vastaajan 1 vuoden 3 kuukauden ehdottomaan vankeuteen pahoinpitelyistä ja useista muista rikoksista sekä osin täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta. Vastaaja ja asianomistaja hakivat hovioikeudelta muutosta tuomioon. Käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen vastaaja tuomittiin toisessa oikeudenkäynnissä murhasta elinkautiseen vankeuteen (ns. jälkituomio). Hovioikeus katsoi rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla elinkautisen vankeuden riittäväksi seuraamukseksi myös hovioikeudessa käsiteltävänä olevista rikoksista, kumosi jäännösrangaistuksen täytäntöönpanemista koskevan määräyksen ja vapautti vastaajan suorittamasta rikosuhrimaksua valtiolle. - Uutiset
16.6.2023 15.00
Työryhmä keskittäisi viranomaisten tilitietokyselyt pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmäänEsiselvitys tarkastelee tilitapahtumatietojen kyselymahdollisuuden lisäämistä pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmään. Työryhmä ehdottaa, että tietojärjestelmää kehitettäisiin niin, että viranomaiset voisivat kysyä tilitapahtumatietoja keskitetysti sen kautta. Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä on tekninen järjestelmä, jonka kautta viranomaiset saavat tietoja muun muassa luottolaitoksilta. Järjestelmä sisältää nykyisin asiakkuutta koskevat tiedot, mutta ei tilitapahtumatietoja.
- Uutiset
19.6.2023 11.00
Airbnb-majoituspaikassa poikaystävänsä kanssa riitautunut, runsaasti alkoholia juonut nainen tuli raiskatuksi kyseisen asunnon sisäpihalla tapaamansa entuudestaan tuntemattoman miehen luona - rikoksen vakavuus edellytti ensikertalaisenkin tuomitsemista ehdottomaan vankeuteenA:n kertoman mukaan hän oli ollut Tampereella käymässä poikaystävänsä kanssa. He olivat alkaneet juoda alkoholia noin kello 17-18 aikaan, ja juoneet runsaasti alkoholia eri baareissa noin kello 22 saakka. Sen jälkeen heille oli tullut majoituspaikassaan riita, jonka jälkeen A oli mennyt kyseisen asunnon sisäpihalle, jossa oli kohdannut vastaajan joskus puolenyön aikaan. HO hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun syyksilukemisesta, rangaistuksen mittaamisesta ja korvausvelvollisuudesta. Aihetta käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen muuttamiseen myöskään rangaistuslajin valinnan osalta ei ilmennyt. (Vailla lainvoimaa 19.6.2023)
- Uutiset
19.6.2023 12.25
Oikeusasiamies: Kotietsinnällä meneteltiin lainvastaisestiOA antoi vanhempi konstaapeli D:lle ja vanhempi konstaapeli E:lle vastaisen varalle huomautuksen kohdassa 3.1.2 selostetusta pakkokeinolain menettelysäännösten vastaisesti toimitetusta kotietsinnästä ja kotietsinnästä tehtävien kirjaamisten laiminlyönnistä. AOA kiinnitti Lounais-Suomen poliisilaitoksen vakavaa huomiota pakkokeinolain säännösten noudattamiseen kotietsinnässä. OA kiinnitti Lounais-Suomen poliisilaitoksen huomiota myös putkalain 17 luvun sääntelyyn vapautensa menettäneen omaisuutta koskevista muutoksenhakukelpoisista päätöksistä.
- Uutiset
19.6.2023 13.10
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen työkaverin raiskauksestaVastaajan esittämä vaihtoehtoinen tapahtumankulku oli mahdollinen eikä syytteen tueksi esitetyn todistelun perusteella voitu riittävällä varmuudella sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että asianosaisten väliset sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet vastaajan esittämin tavoin yhteisymmärryksessä. Vastaajan syyllistymisestä syytteen mukaiseen raiskaukseen oli siten jäänyt varteenotettava epäily. Syyte raiskauksesta oli näin ollen hylättävä. Asian lopputulokseen nähden asianomistajan korvausvaatimukset oli hylättävä ja vastaaja oli vapautettava suorittamasta asianomistajalle käräjäoikeuden tuomitsemia korvauksia. (Vailla lainvoimaa 19.6.2023)
- Uutiset
19.6.2023 14.05
Hovioikeus: Näpistyksestä on tuomittava sakkoonNäpistyksestä ei olle säädetty sakkorangaistusta ankarampaa seuraamusta. HO lievensi 12 näpistyksestä tuomitun vankeusrangaistuksen päiväsakoiksi. (Vailla lainvoimaa 19.6.2023)
- Uutiset
19.6.2023 16.00
Hovioikeus: Esitutkinanan rajoittamista koskeva päätös esti syytteen nostamisenSyyteoikeuden olemassaolo on ehdoton prosessinedellytys, jonka puuttuessa tuomioistuimen on omasta aloitteestaan jätettävä syyte tutkimatta. Asiassa oli syyttäjän valituksen perusteella ensinnäkin kysymys siitä, oliko esitutkintalain 3 luvun 10 §:n 3 momentin mukaisesti asiassa ollut siinä ilmenneiden uusien seikkojen vuoksi perusteltua syytä aloittaa esitutkinta uudelleen. Toiseksi, mikäli lainkohdassa tarkoitettuja perusteltuja syitä ei ollut olemassa, oli vielä valituksen perusteella kysymys siitä, oliko syyttäjällä ollut esitutkinnan rajoittamista koskevan päätöksen jälkeen oikeus nostaa asiassa syyte. (Vailla lainvoimaa 19.6.2023)
- Uutiset
20.6.2023 9.15
Ehdollisen vankeusrangaistuksen virheellinen koeaika - apulaisoikeuskanslerilta huomautus käräjätuomarilleApulaisoikeuskansleri antoi Lapin käräjäoikeuden käräjätuomarille huomautuksen rangaistustuomioiden tarkastustoiminnassa havaitun virheen vuoksi.
- Uutiset
20.6.2023 9.43
KKO: Mies syyllistyi seksuaalipalvelujen ostamisen yritykseen nuorelta, kun hän oli tarjonnut 16-vuotiaalle lapsenhoitajalle rahaa yöksi tämän viereen tulemisesta - hovioikeuden tuomiota muutettiinA oli lähettänyt lapsenhoitajaksi palkkaamalleen 16-vuotiaalle B:lle puhelimitse viestejä ollessaan asunnollaan samanaikaisesti B:n kanssa. A oli viesteissään tarjonnut B:lle 400 euroa, jos tämä tulisi A:n viereen yöksi. B oli viestit saatuaan poistunut asunnolta. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, että A oli viesteillään tarkoittanut saada B:n ryhtymään kanssaan korvausta vastaan sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon. Hän oli aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. A:n katsottiin syyllistyneen seksuaalipalvelujen ostamisen yritykseen nuorelta. Kysymys myös rangaistuksen määräämisestä. (Ään.)
- Uutiset
20.6.2023 10.50
Hovioikeus: Kyseessä oli sallittu syytteen tarkistaminen - vastaajan katsottiin jättäneen ilmoittamatta vesipiipputupakan maahantuonnista veron välttämistarkoituksessaRikoslain ajallinen ulottuvuus - Syytteen tarkistaminen - Verovelvollisuuden arvioinnin lähtökohdat - Onko vesipiipputupakka hankittu kaupallisessa tarkoituksessa - Etämyyntiä koskevat säännökset ja niiden tulkinta - Veroilmoituksen antamisen laiminlyönti - Vältetyn veron määrä - Tahallisuus - Rangaistusseuraamukset (Vailla lainvoimaa 20.6.2023)
- Uutiset
20.6.2023 11.55
Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Oikeushenkilön rangaistusvastuu ja yhteisösakko: KKO:2023:42Korkeimman oikeuden tuomio antaa kärjistetysti ilmaisten sellaisen oikeusohjeen, että yhteisösakkoa ei voida tuomita, vaikka työpaikalla vallitsisi työnantajan edustajien toimesta laajamittainen henkilökohtaisiin vaikuttimiin perustuva myös työturvallisuusrikoksena tuomittu seksuaalinen hyväksikäyttö.
- Uutiset
20.6.2023 14.00
Hovioikeuskin hylkäsi syytteen raiskauksestaUutena todistajana HO:ssa kuultu todistaja oli kertonut, että A oli myöhemmin aamulla sanonut, että yölliset tapahtumat olivat olleet huono juttu, koska hänellä oli poikaystävä. A ei ollut ollut itkuinen vaan ennemminkin pettyneen oloinen. Todistaja oli vahvistanut esitutkinnassa kertomansa, että A oli aamulla ollut ”ihan tavallinen” eikä ollut puhunut raiskauksesta mitään. (Vailla lainvoimaa 20.6.2023)
- Uutiset
20.6.2023 14.22
Yleinen kotietsintä henkilön löytämiseksi - oikeusasiamiehen mielestä sääntelyä tulisi täsmentääAsiassa toimineiden poliisimiesten menettelyä ei ollut perusteltua moittia siltä osin kuin asiassa EOAK/180/2022 oli kyse poliisimiehen toimivallasta päättää yleisestä kotietsinnästä henkilön löytämiseksi. OA kuitenkin toteaa, että poliisin pääsy perus- ja ihmisoikeutena turvatun kotirauhan piiriin ja siitä päättäminen edellyttävät nimenomaisia, täsmällisiä säännöksiä laissa. OA ei pidä perusoikeuksien rajoitusedellytysten kannalta tyydyttävänä sitä, että päätöstoimivaltaan näin merkittävässä asiassa liittyy oikeudellista tulkinnanvaraisuutta. OA:n mielestä sääntelyä tulisi täsmentää.
- Uutiset
21.6.2023 10.25
Hovioikeus: Murha vai tappoAsiassa oli riidatonta, että vastaaja ja asianomistaja olivat olleet asianomistajan asunnossa kaksistaan asianomistajan kuolinaikaan. Myös asianomistajan kuolemaan johtaneet vammat olivat riidattomat. Riitaista sitä vastoin oli, aiheuttiko mainitut vammat vastaaja vai asianomistaja vai molemmat. Toisin kuin käräjäoikeus HO katsoi, että vastaajan oli katsottava kohdassa 5 tarkoitetulla menettelyllään syyllistyneen tappoon. (Vailla lainvoimaa 21.6.2023)
- Uutiset
21.6.2023 11.00
Hovioikeuskin katsoi entisen kumppanin levittäneen asianomistajan intiimejä kuvia puhelimestaan - kunnianloukkauksesta 50 päiväsakkoa ja 1 000 euron kärsimyskorvausHO katsoi, että vaikka asianomistaja ja todistajat eivät olleet itse nähneet kysymyksessä olevia kuvia, heidän yhdenmukaisten kertomustensa perusteella voitiin pitää ilmeisenä, että seurakunnan jäsenten keskuudessa oli levinnyt syytteen teonkuvauksen mukaisia kuvia asianomistajasta. Esitetyn näytön perusteella voitiin pitää ilmeisenä myös, että kuvat olivat olleet omiaan halventamaan asianomistajaa ja niiden leviäminen oli myös tosiasiallisesti aiheuttanut asianomistajalle vahinkoa ja kärsimystä. HO katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei asiassa ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi aihetta päätellä, että kuvat olisivat levinneet jonkun muun kuin asianomistajan entisen kumppanin vastaajan toimesta. (Vailla lainvoimaa 21.6.2023)
- Uutiset
21.6.2023 11.30
EIT: Syytetyn valokuvan ja henkilötietojen julkaisemisella lehdistössä loukattiin valittajan oikeutta yksityiselämänsä kunnioittamiseenValittaja pidätettiin vuonna 2015 petokseen ja väärentämiseen liittyvistä rikoksista. Asia koski Ateenan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yleisen syyttäjän antamaa lupaa julkaista seitsemän syytetyn – mukaan lukien valittajan – valokuvat ja henkilötiedot lehdistössä ja verkossa kuuden kuukauden ajan syytteen nostamisesta. Ään. 6-1.
- Uutiset
21.6.2023 14.10
Hovioikeus: Liian alhaisina tulotietonsa ilmoittaneen toiminimiyrittäjän menettelyä oli pidettävä tahallisena - törkeästä veropetoksesta 11 kk:n ehdollinen vankeusrangaistus ja 19.298 euron rikosvahingonkorvausHO:ssa oli vastaajan valituksen johdosta kysymys siitä, oliko vasaaja toiminut tahallisesti ilmoittaessaan tulotietojaan liian alhaisina veroilmoituksissaan. Mikäli vastaajan katsottin syyllistyneen rangaistavaan menettelyyn, kysymys oli lisäksi vältettyjen verojen määrästä, teon törkeysarvioinnista, rangaistuksen määräämisestä sekä vahingonkorvauksen määrästä. (Vailla lainvoimaa 21.6.2023)
- Uutiset
21.6.2023 14.40
AVI: Yhtiö laiminlöi velvollisuuttaan suojata tehtaan konelinjat tapaturmien estämiseksiYlitarkastaja Sampo Pelkonen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus tunnistaa sen käytössä olevien koneiden vaarakohdat ja suojata ne niin, että työntekijät eivät pääse koskettamaan koneiden liikkuvia osia koneiden ollessa käynnissä. Jos työnantajalla ei ole omassa organisaatiossaan vaarojen tunnistamiseen tarvittavaa riittävää asiantuntemusta, on työnantajalla laissa säädetty velvollisuus käyttää sen tekemiseen riittävän pätevää ulkopuolista asiantuntijaa. Koneita käyttävät työntekijät ovat yleensä oman alansa ja käyttämiensä koneiden asiantuntijoita, mutta isoillakaan teollisuustyönantajilla he eivät kuitenkaan osaa yleensä tunnistaa heille tutussa työympäristössä olevia vaaratekijöitä. - Uutiset
21.6.2023 15.00
Hovioikeus kumosi törkeästä veropetoksesta ym. tuomitulle lääkärille määrätyn liiketoimintakiellonLiiketoimintakieltoon määräämisen osalta asiassa oli arvioitavana se, oliko vastaajan toimintaa kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Tätä harkittaessa oli otettava huomioon liiketoimintakieltolain 1 §:n mukainen lain tarkoitus eli sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estäminen sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitäminen. (Vailla lainvoimaa 21.6.2023)