
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
12.12.2006 13.38
KKO:n ratkaisu ajokiellon pituutta koskevassa asiassaKKO:2006:101A oli syyllistynyt kahteen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen noin neljän tunnin väliajoin. Teot olivat samalla kertaa tuomioistuimen käsiteltävänä. Ajokielto oli määrättävä tieliikennelain 78 §:n perusteella vähintään vuodeksi. - Uutiset
12.12.2006 13.10
Rahoitustarkastus tiedottaa 6/2006Rahoitustarkastus on julkaissut uusimman Rahoitustarkastus tiedottaa -verkkojulkaisun. Sen aiheena ovat muun muassa arvopaperimarkkinoiden väärinkäyttöepäilyt (tilasto), warranttien markkinatakaukset sekä listayhtiöiden tulosennusteiden ja tulosvaroitusten taso. - Uutiset
12.12.2006 12.14
Lääkekannabiksen käyttöön ensimmäinen lupa Suomessa - lainsäädäntöä ryhdytään selvittämäänLääkelaitos on myöntänyt suomalaismiehelle erityisluvan käyttää lääkkeellistä kannabista kivunlievitykseen sairaanhoidollisista syistä. Lääkärin määräämä resepti on voimassa vuoden ajan, jonka jälkeen lääkelaitos ei aio uusia nyt myöntämäänsä erityislupaa, kertoo Turun Sanomat. - Uutiset
11.12.2006 16.05
Rikosasioiden sovittelu laajenee EuroopassaRikosasioiden sovittelu laajenee Euroopassa. Soviteltavat tapaukset ovat vaikeutuneet ja monipuolistuneet useassa Euroopan valtiossa. Oikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö järjestävät 11. - 12. joulukuuta tuomioistuinmenettelyn vaihtoehtoja ja rikosasioiden sovittelua koskevan seminaarin Helsingissä. - Uutiset
11.12.2006 13.16
Vakuutuslautakunnan ratkaisujaVakuutuslautakunta on julkaissut ratkaisuja, jotka koskevat muun muassa trukin liikennevakuuttamisvelvollisuutta, asianajolaskua, veneen kaatumista, ajoneuvon moottorivauriota, suihkuun nukahtamista, jään liikkumisen aiheuttamaa kattovahinkoa, ajoneuvon arvoa, viemärin tukkeutumista, kengänkoron aiheuttamia painaumia mäntylautalattiassa, asuntoon tunkeutumista, paperikonetta ja leikkaushoitoa. - Uutiset
7.12.2006 15.20
DNA-tunniste voidaan määrittää myös tuomion jälkeenPakkokeinolakia muutetaan niin, että törkeään rikokseen syyllistyneen henkilön DNA-tunniste voidaan määrittää ja rekisteröidä myös jälkikäteen esitutkinnan ulkopuolella. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa asiaa koskeva pakkokeinolain muutos perjantaina ja laki tulee näillä näkymin voimaan vuoden 2007 alusta.
- Uutiset
7.12.2006 10.24
Hovioikeuden ratkaisu ympäristön turmelemisesta ja yhteisösakosta öljyn maahan päästämistä koskevassa asiassaKäräjäoikeus tuomitsi syytetyt sakkoihin tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta ja hylkäsi syytteet törkeästä ympäristön turmelemisesta. Myös vaatimus syytteessä olleen yhtiön tuomitsemisesta yhteisösakkoon hylättiin. Hovioikeus ei muuttanut tuomioita. - Uutiset
5.12.2006 15.09
Prümin sopimuksen täytäntöönpanoa koskeva sopimus ja yhteinen poliittinen julistus allekirjoitettiinSeitsemän Prümin sopimuksen allekirjoittanutta maata (Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta) allekirjoittivat Prümin sopimuksen täytäntöönpanosopimuksen tiistaina 5. joulukuuta Brysselissä. Prümin sopimus on seitsemän EU-maan välinen yleissopimus rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton torjunnassa. Täytäntöönpanosopimus sisältää täytäntöönpanoon liittyvät tekniset ja hallinnolliset määräykset. - Uutiset
5.12.2006 11.11
KKO: Yleisavaimellakin voi murtautuaA oli anastamaansa yleisavainta hyväksi käyttäen anastamistarkoituksessa tunkeutunut hotellihuoneisiin. Tunkeutumista pidettiin rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuna murtautumisena. - Uutiset
5.12.2006 10.22
KKO: Luotolla veikkaamalla ei voi voittaaVeikkauksen asiamiesyhtiön toimitusjohtaja oli sallinut Veikkauksen pelien pelaamisen luotolla. Korkein oikeus piti toimitusjohtajan menettelyä luottamusaseman väärinkäytönä. Pelannut tuomittiin törkeästä petoksesta. Äänestystulos.
- Uutiset
4.12.2006 15.55
KKO:n ratkaisu kuolemantapauksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamisen edellytyksistäKKO:2006:96Tahallisella henkirikoksella surmansa saanut B ja kärsimyksestä korvausta vaatinut X, jotka olivat aikaisemmin eläneet avoliitossa, eivät olleet enää noin vuoteen ennen B:n kuolemaa asuneet yhdessä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla X:ää ei pidetty vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuna surmansa saaneelle erityisen läheisenä henkilönä eikä X ollut oikeutettu korvaukseen kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. - Uutiset
4.12.2006 7.35
Lapsille oma kuvallinen oleskelulupatarraUlkomaalaiselle alaikäiselle lapselle on otettu käyttöön oma kuvallinen oleskelulupatarra. Tämän johdosta jokaisesta alaikäisestä lapsesta on täytettävä oma oleskelulupahakemus 1.12.2006 lukien. Jos lapsella ei ole omaa matkustusasiakirjaa, hänen oleskelulupatarransa liitetään hänen vanhempansa passiin tai muuhun matkustusasiakirjaan.
- Uutiset
29.11.2006 10.20
Valtionsyyttäjä Jukka Rappe: Suomessa on korruptiota, mutta voimavaroja tutkintaan liian vähänKorruptiorikoksista valtakunnansyyttäjänvirastossa vastaavan valtionsyyttäjän Jukka Rappen mielestä Suomessa tarvittaisiin lisää voimavaroja lahjusrikkomusten ja lahjusrikosten paljastamiseen ja tutkintaan. – Jos meillä olisi enemmän rikostiedustelua korruption torjunnassa, tapauksia tulisi todennäköisesti enemmän viranomaisten tietoon, Rappe sanoo Taloussanomien haastattelussa. - Uutiset
28.11.2006 14.30
Lakimiesliiton uusi puheenjohtaja Pekka Timonen vaatii resursseja syyttäjille ja tuomioistuimilleSuomen Lakimiesliiton valtuuskunta on kokouksessaan 27.11.2006 valinnut liiton puheenjohtajaksi kaudelle 2006–2009 OTT Pekka Timosen. Timonen voitti äänestyksessä professori Risto Nuolimaan äänin 29–13. Tiukassa varapuheenjohtajavaalissa arpa suosi Salme Sandströmiä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa ensi vuonna käräjätuomari Asko Nurmi. - Uutiset
28.11.2006 14.22
Euroopan rikoksentorjuntapalkinto TanskalleTanska voitti Euroopan vuoden 2006 rikoksentorjuntapalkinnon hankkeella, jossa lasten riskikäyttäytymistä pystyttiin vähentämään oikaisemalla heidän väärinkäsityksiään muiden samanikäisten käyttäytymisestä. Palkinto (20 000 euroa) jaettiin Euroopan rikoksentorjuntaverkoston hyvien käytäntöjen konferenssissa Hämeenlinnassa 27.11.
- Uutiset
28.11.2006 11.48
Hovioikeuden ratkaisu rattijuopon auton menetetyksi tuomitsemisestaA oli ottanut auton ostoa varten pankista lainaa 15.000 euroa. A:n mukaan auton nykyarvo oli 11.000 - 12.000 euroa. A on toistuvasti syyllistynyt rattijuopumusrikoksiin ja niiden uusiutuminen on hovioikeuden mukaan todennäköistä. Vertailtavina etuina olivat siis liikenneturvallisuuden ylläpitäminen ja toisaalta A:n taloudellisen aseman suojaaminen. Tässä vertailussa liikenneturvallisuus painaa hovioikeuden mukaan selvästi enemmän. Hovioikeus katsoi, että menettämisseuraamuksen tuomitsemisen puolesta puhuvat seikat ovat niin painavia, ettei auton menetetyksi tuomitsemista voida pitää kohtuuttomana ja että asiassa ei ole esitetty myöskään sellaisia kohtuusnäkökohtia, joiden nojalla voitaisiin päätyä vain auton arvon tai sen osan menetetyksi tuomitsemiseen. - Uutiset
27.11.2006 15.02
Arkirikollisuuden torjuntaa kehitettävä EU:ssaEuroopan unionin kriminaalipolitiikka on keskittynyt terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisiin toimiin. Kansalaisten kannalta arkirikollisuus on kuitenkin merkittävämpi ongelma. EU:n tulisikin kehittää tavanomaisen rikollisuuden ehkäisyä, todettiin 27.11. alkaneessa rikoksentorjuntaa käsittelevässä EU-konferenssissa. - Uutiset
24.11.2006 16.01
Euroopan rikosoikeudellinen verkosto kokoontuu RovaniemelläOikeusministeriö järjestää 29.11.-1.12. Euroopan rikosoikeudellisen verkoston kokouksen Rovaniemen Arktikumissa. European Judicial Networkin eli EJN-verkoston tavoitteena on tehostaa erityisesti vakavien rajat ylittävien rikosten torjuntaa. - Uutiset
24.11.2006 13.12
Tuomioistuinmenettelyn vaihtoehtoja ja rikosasioiden sovittelua pohditaan HelsingissäOikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö järjestävät tuomioistuinmenettelyn vaihtoehtoja ja rikosasioiden sovittelua koskevan seminaarin Helsingissä Säätytalossa 11.-12. joulukuuta. Seminaarissa arvioidaan ja vertaillaan rikosasioiden sovittelua koskevaa lainsäädäntöä ja käytännön järjestämistä eri maissa.
- Uutiset
23.11.2006 13.07
Ehdollista vankeutta ulkomaalaisten työsyrjinnästäTyöharjoitteluihin ja vaihto-ohjelmiin erikoistuneen yrityksen, Finneca Oy:n, toimitusjohtaja tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen työnvälitysrikoksesta, markkinointirikoksesta ja yllytyksestä kiskonnantapaiseen työsyrjintään. - Uutiset
23.11.2006 11.55
Nettivieraana OM:n kansliapäällikkö Kirsti Rissanen: Oikeuspoliittista tutkimusta tarvitaan lisääPääministeri Vanhasen hallitus on useassa yhteydessä korostanut julkisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen merkitystä taloudelliselle kasvulle sekä henkiselle ja aineelliselle hyvinvoinnille. Julkisen vallan tuleekin perustaa politiikkansa ja toimenpiteensä tietoon, ei luuloon (”evidence based policy”), oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissanen kirjoittaa.
- Uutiset
23.11.2006 10.30
VakO: Rikosvahinkolain nojalla maksettujen korvausten saamisoikeus ei siirtynyt oikeudenomistajilleVakuutusoikeus (VakO) katsoo ratkaisussaan, että rikosvahinkolain nojalla vahingon kärsineelle itselleen myönnettävät korvaukset ovat luonteeltaan sellaisia henkilökohtaisia korvauksia, joiden saamisoikeus ei siirry vahingon kärsineen oikeudenomistajille, kun korvaushakemus ei ollut tullut vireille Valtiokonttorissa vahingon kärsineen elinaikana. - Uutiset
22.11.2006 13.49
Apulaisoikeusasiamies moittii tutkinnanjohtajaa ja tutkijaa työturvallisuusrikosasian hitaasta käsittelystäApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt katsoo ratkaisussaan, että tutkinnanjohtaja menetteli virheellisesti, kun hän ei tutkinnanjohtajana ottanut huomioon työturvallisuusrikoksen lyhyttä syytteeseenpanoaikaa eikä tuonut sitä esiin tutkijana toimineen vanhemman konstaapelin kanssa käymissään keskusteluissa. - Uutiset
22.11.2006 11.56
Lakimiesyhdistyksen väittelijäpalkinto Elina Pirjatanniemelle väitöskirjasta Vihertyvä rikosoikeusSuomalainen Lakimiesyhdistys on myöntänyt Vuoden 2005 väittelijän palkinnon (3.500 euroa) oikeustieteen tohtori Elina Pirjatanniemelle väitöskirjasta Vihertyvä rikosoikeus. Ympäristökriminalisointien oikeutus, mahdollisuudet ja rajat (Edita 2005).
- Uutiset
20.11.2006 11.11
UNICEF tutki tuntevatko koululaiset lapsen oikeudet - yli puolet yläkoululaisista ei tiedä lasten erityisoikeuksistaSuomen UNICEF teetti Lapsen oikeuksien päiväksi tutkimuksen siitä, miten hyvin maamme yläkoululaiset tuntevat ihmis- ja lasten oikeudet. Yläkoululaisista 60 prosenttia ei tiennyt tai ei osannut sanoa, että lapsilla on erityisoikeudet, 40 prosenttia sanoi tietävänsä hyvin vähän tai ei osannut sanoa lasten oikeuksista.
- Uutiset
17.11.2006 11.17
Poliisin kansallisen turvallisuustutkimuksen tulokset valmistuivatPoliisi teki keväällä 2006 kansallisen turvallisuuskyselyn, jonka tulokset ovat nyt valmistuneet. Yhä useampi suomalainen kokee olonsa turvalliseksi liikkuessaan asuinalueellaan tai asuinkuntansa keskustassa yksin viikonloppuiltaisin. Vastaajista yhä harvempi on joutunut väkivallan ja omaisuusrikosten uhriksi.
- Uutiset
17.11.2006 11.09
Testamentti tiedoksi poliisin voimin - syytteet poliisin virkavelvollisuuden ja kotirauhan rikkomisesta hylättiinRikoskomisario A oli C:n, jonka tehtävänä oli ollut antaa testamentinsaajan pyynnöstä testamentti tiedoksi D:lle, päättänyt virka-avun antamisesta. A oli mennyt D:n ja E:n asunnolle yhdessä vanhemman konstaapelin B:n kanssa illalla noin kello 22:n aikaan ja avannut oven löytämällään avaimella ja antanut testamentin tiedoksi D:lle. KO ja HO hylkäsivät syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kotirauhan rikkomisesta. - Uutiset
16.11.2006 14.33
Vankeuslakiin jäänyt kirjeen mentävä aukko tukitaan nopeastiValtioneuvosto hyväksyi 16.11. hallituksen esityksen, joka antaisi vankilaviranomaisille nykyistä laajemmat valtuudet tarkastaa vankien kirjeitä ja muita postilähetyksiä. Oikeusministeriön tekemästä kyselystä käy ilmi, että vankiloihin on lokakuun alusta voimaan tulleen vankeuslain aikana kulkeutunut aikaisempaa enemmän kiellettyjä aineita ja esineitä. Lisäksi uusia säännöksiä on tulkittu vaihtelevasti.
- Uutiset
15.11.2006 16.43
Lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi pohdittiin keinojaPoliisiasiainneuvottelukunnan ja sisäasiainministeriön poliisiosaston eduskunnassa järjestämässä seminaarissa tuotiin esiin konkreettisia keinoja, joilla lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa saadaan vähennettyä ja tapauksiin puututtua. Puheenvuoroissa todettiin ongelmien yhdeksi syyksi se, että työelämän vaatimusten ja kilpailun jatkuva koveneminen ovat johtaneet siihen, että lapset jäävät vähemmälle kotona ja heihin panostetaan julkisessakin hoivassa entistä vähemmän.
- Uutiset
15.11.2006 16.08
KKO:n ratkaisu väärennystä koskevassa asiassaKKO:2006:93A oli valmistanut värikopiokoneella näköisjäljennöksen lääninhallituksen eräälle kuljetusyhtiölle myöntämän yhteisöluvan oikeaksi todistetusta jäljennöksestä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla A:n katsottiin syyllistyneen väärennykseen.
- Uutiset
15.11.2006 13.38
Väitös eläimeen sekaantumisesta 1700-luvun Suomessa: Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssaHelsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 17.11.2006 tarkastettava Teemu Keskisarjan väitöskirja ”Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa” tutkii eläimeen sekaantumista rikoksena ja kulttuuri-ilmiönä 1700-luvun Suomessa. - Uutiset
14.11.2006 10.01
Puunjalostusyritykselle yhteisösakko työturvallisuusrikoksestaLahden käräjäoikeus on tuominnut kärköläläisen puunjalostusalan yrityksen 2 500 €:n yhteisösakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Tapaus on laatuaan ensimmäinen ns. anonyymiä syyllisyyttä koskeva tuomio, jossa työturvallisuusrikoksesta tuomitaan rangaistukseen ainoastaan yhtiö, jonka toiminnassa rikos on tapahtunut. Ketään yhtiön edustajaa ei käräjillä edes syytetty työturvallisuusmääräysten rikkomisesta. - Uutiset
13.11.2006 14.01
Myös FIDIS huolissaan biopassien tietoturvastaEU-rahoitteisen Future of Identity in the Information Society (FIDIS) -projektin mukaan nykyiset eurooppalaiset biopassit käyttävät teknologioita ja standardeja, jotka eivät sovi nykyiseen käyttöön. Erityisesti FIDISiä huolestuttaa se, että biopassien tietoja voidaan etälukea useiden metrien päästä ja se, että biopassin ja muiden koneluettavien asiakirjojen tietoja voidaan käyttää monin tavoin hyväksi.
- Uutiset
10.11.2006 11.48
Tietosuojavaltuutettu: Työnantaja ei saa selvittää työnhakijan taustatietoja Googlen avulla ilman suostumustaTietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan työnantaja ei saa selvittää työnhakijan taustatietoja Googlen avulla ilman hakijan suostumusta. Jos työnantajan tai hänen edustajansa todetaan toimineen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, hänelle voidaan tuomita sakkorangaistus.
- Uutiset
10.11.2006 11.16
KHO:n kaksi ratkaisua ulkomaalaisen karkottamisestaKorkein hallinto-oikeus on julkaissut kaksi päätöstä, joissa on kysymys muun muassa siitä, voitiinko ulkomaalainen karkottaa Suomesta yleiseen turvallisuuteen liittyvillä syillä. - Uutiset
8.11.2006 10.04
Ruohonleikkuriturmasta sakot työnjohdolle ja asukkaalleTampereen käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen sosiaalialalla toimivan yhdistyksen toiminnanjohtajan 20 päiväsakon eli 420 €:n ja vastaavana ohjaajana toimineen henkilön 25 päiväsakon eli 150 €:n sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi yhdistyksen tukiasunnossa asuvalle henkilölle 20 päiväsakon eli 180 €:n rangaistuksen työturvallisuusrikkomuksesta. - Uutiset
8.11.2006 8.29
Kuinka keinotekoisia varallisuusjärjestelyjä tulisi arvioida?Mikko Marttila tarkastelee Lakimies-lehden 5/2006 kirjoituksessaan yleisesti omistuksen ja oikeustoimien välistä suhdetta pitäen silmällä keinotekoisia varallisuusjärjestelyjä koskevaa sääntelyä. Kirjoituksessa pyritään hahmottamaan niitä rakenteellisia seikkoja ja puitteita, jotka tulisi huomioida omistusoikeudelle merkitystä antavan normin soveltamisharkintaa tehtäessä ikään kuin taustalla vaikuttavana »ajatusmallina» täytäntöönpanon yhteydessä.
- Uutiset
8.11.2006 7.16
Näkökohtia koulujen järjestyssäännöistäKoulujen järjestyssäännöt tulivat pakollisiksi vuoden 2003 perusopetuslain muutoksella (13.6.2003/477). Järjestyssäännöt on tarkoitettu varmistamaan alaikäisten oppilaiden turvallista opiskeluympäristöä. Vs. julkisoikeuden professori Kirsi Kuusikko on tarkastellut artikkelissaan Koulujen järjestyssäännöt ja oppilaiden perusoikeudet sitä, millaisia kouluissa hyväksytyt ja sovellettavat järjestyssäännöt ovat. Toteuttavatko ne lainsäädäntövaiheessa niille esitettyjä tavoitteita ja kuinka ne ottavat huomioon lasten perusoikeudet?
- Uutiset
7.11.2006 10.03
Rahoitustarkastus haluaisi lisää toimivaltuuksia rikosten selvittelyynRahoitustarkastuksen (Ratan) johtaja Kaarlo Jännäri lisäisi virastonsa valtuuksia rikosepäilyjen tutkinnassa. Jännäri sanoo Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa, että näin epäilyistä saataisiin selvemmät näytöt ennen asian siirtämistä poliisin tutkittavaksi. - Uutiset
7.11.2006 8.32
Luhtanen Washingtonissa: Tasapainon löytäminen turvallisuuden varmistamisen ja yksityisyyden suojan välillä on mahdollistaEU:n ja Yhdysvaltojen edustajat pohtivat maanantaina 6. marraskuuta Washingtonissa keinoja helpottaa henkilötietojen vaihtoa ja samalla taata riittävä tietojen suoja. Erilaiset lähestymistavat henkilötietojen suojaan ovat vaikeuttaneet tietojen vaihtoa EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. - Olen vakuuttunut siitä, että tiedon lisääminen toistemme tietosuojaperiaatteista ja –käytännöistä, helpottaa jatkossa löytämään ratkaisut tietojen vaihdossa mahdollisesti ilmeneviin ongelmiin, Suomen oikeusministeri Leena Luhtanen uskoo. - Uutiset
7.11.2006 7.52
Optulan tutkimus kotitalouksiin kohdistuneista omaisuusrikoksistaOikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisemassa raportissa kuvataan kotitalouksien omaisuusrikosten kohteeksi joutumista vuonna 2003 tehdyn haastattelututkimuksen tuloksien perusteella. Tavoitteena on arvioida omaisuusrikosten määrää, rakennetta ja rikoksista aiheutuneita kustannuksia sekä tarkastella rikoksen kohteena olleita hyödykkeitä, rikosten tapahtumapaikkaa sekä poliisin tietoon tulemista. Omaisuusrikosten kehitystä arvioidaan vertaamalla tuloksia vastaavien aikaisempien väestökyselyiden tietoihin. Tarkastelun kohteena ovat vain kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset eli ulkopuolelle jäävät yritysten ja yhteisöjen kokemat omaisuusrikokset.
- Uutiset
6.11.2006 8.44
Saddamille kuolemantuomio - vetoomustuomioistuin käsittelee vielä asianVetoomustuomioistuin alkaa tänään maanantaina käsitellä Irakin entisen presidentin Saddam Husseinin sunnuntaina 5.11. Irakin korkeimmalta oikeudelta saamaa kuolemantuomiota. Tuomioistuin päättää voiko tuomiosta valittaa. Jos rikoksista ihmisyyttä vastaan annettu kuolemantuomio todetaan lailliseksi, se voidaan panna täytäntöön hirttämällä 30 päivän sisällä päätöksestä. Vetoomustuomioistuimelle ei ole annettu aikarajaa, mutta sunnuntaisessa tiedotustilaisuudessa arveltiin, että päätös saadaan kuukaudessa.
- Uutiset
6.11.2006 8.12
Rikoksista ilmoittaminen internetissä on vaikeuttanut rikosten selvittämistäPoliisi epäilee, että mahdollisuus jättää rikosilmoitus internetissä on todennäköisesti lisännyt vakuutuspetoksia, kirjoittaa Aamulehti. Tämä johtuu siitä, että netissä perätön rikosilmoitus, vaikkapa polkupyörävarkaudesta, on helppo tehdä. Rikosilmoitus on tehtävä, jos haluaa vakuutusyhtiöltä korvauksia. Poliisille on paljon vaikeampi valehdella kasvokkain kuin netissä, selittää rikoskomisario Jaakko Haukka Turun poliisista. Myös Tampereen ja Helsingin poliisissa uskotaan, että poliisin ja vakuutusyhtiöiden huijaaminen on netin takia käynyt helpommaksi.
- Uutiset
3.11.2006 12.58
Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti harvinaisen syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaanApulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen juutalaisia panettelevasta ja solvaavasta mielipidekirjoituksesta kirjoittajaa ja kirjoituksen julkaisseen lehden toimituspäällikköä vastaan. Lisäksi hän on nostanut syytteen päätoimittajarikkomuksesta toisen kirjoituksen julkaisseen lehden vastaavaa toimittajaa vastaan.
- Uutiset
3.11.2006 11.24
KRP epäilee telakka- ja rakennusalan yrityksiä pimeän työvoiman käytöstä ja törkeistä vero- ja kirjanpitorikoksistaKeskusrikospoliisissa on tutkittavana harmaan talouden piiriin kuuluva rikoskokonaisuus, jossa epäillään telakka- ja rakennusalan yrityksiä pyörittäneiden henkilöiden tehneen useiden vuosien ajan törkeitä vero- ja kirjanpitorikoksia yritystoiminnassaan. Yritysten työmailla on ollut enimmillään noin sata pimeästi palkattua työntekijää.
- Uutiset
3.11.2006 8.41
Hallitus esittää rajat ylittävää turvallisuusyhteistyötä tehostavan Prümin sopimuksen hyväksymistäValtioneuvosto esittää, että Suomi liittyy mukaan rajat ylittävään turvallisuusyhteistyötä tehostavaan Prümin sopimukseen. Tämän seitsemän Keski- ja Etelä-Euroopan maan allekirjoittaman sopimuksen tarkoitus on erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton torjuminen. Sopimus aiheuttaa muutoksia muun muassa ampuma-ase-, poliisi-, rikos- ja ulkomaalaislakeihin.
- Uutiset
2.11.2006 15.51
Luottotietojen sääntelystä oma lakinsaHallitus esittää, että kuluttajia, yrityksiä ja yritysten vastuuhenkilöitä koskevien luottotietojen sääntely koottaisiin yhteen lakiin. Uutta luottotietolakia sovellettaisiin sekä yrityksiä että kuluttajia koskevien luottotietojen käsittelyyn. Laissa olisi säännökset luottotietorekistereihin talletettavista tiedoista ja niiden säilytysajoista. Siinä määriteltäisiin myös nykyistä täsmällisemmin, mihin tarkoituksiin henkilön luottotietoja saa luovuttaa ja käyttää.
- Uutiset
2.11.2006 12.30
Väitös virolaisista huumekulttuureistaLaittomien huumeiden käyttö alkoi Virossa merkittävissä määrin vasta 1990-luvun alun murroksen jälkeen, kun Virosta tuli länsijohtoisen maailmanjärjestelmän osa myös taloudellisesti ja kulttuurisesti. Huumeidenkäytön kasvu on yhtäältä kansainvälisen nuorisokulttuurin leviämisen tulos, toisaalta se liittyy eräiden väestönosien syrjäytymiseen, toteaa Airi-Alina Allaste väitöskirjassaan.
- Uutiset
2.11.2006 11.22
Henkirikoskatsaus 2/2006Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on julkaissut uuden henkirikoskatsauksen. Sen mukaan Suomessa tuli vuonna 2005 poliisin tietoon 114 tahallista henkirikosta (murha, tappo, surma, lapsensurma) ja 19 tahalliseen pahoinpitelyrikokseen liittynyttä kuolemantuottamusrikosta. Kuolemaan johtaneita väkivaltarikoksia oli siten 133. Luku on 23 % pienempi kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2006 syyskuun loppuun mennessä henkirikoksia ja kuolemaan johtaneita pahoinpitelyjä on tullut poliisin tietoon yhteensä 101. Jos rikoksia ei vuoden viimeisellä neljänneksellä tehdä keskimääräistä huomattavasti enemmän, henkirikosten kokonaismäärä vuonna 2006 tulee olemaan suunnilleen sama kuin vuonna 2005.
- Uutiset
1.11.2006 16.40
Loviisan kesäisestä ydinvoimalaturmasta sakkoja työnjohdolleLoviisan ydinvoimalassa viime kesänä sattunut työtapaturma, jossa yksi ihminen kuoli ja kaksi muuta sai vakavia palovammoja, on johtanut sakkotuomioihin. Loviisan käräjäoikeus langetti tiistaina 31.10. Fortum Power & Heat -yhtiön kahdelle johtajalle ja kahdelle päällikölle sakot työturvallisuusrikoksesta sekä kuoleman- ja vammantuottamuksesta. - Uutiset
27.10.2006 7.09
Sakko ei toimi huumeiden käyttörikoksissaVuonna 2004 huumausaineen käyttörikoksesta määrättiin noin 5 000 sakkoa. Toimenpiteistä luopumispäätöksiä tehtiin 190. Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Riitta Toiviainen sanoo Uutispäivä Demarille, ettei systeemissä ole "järjen häivää". - Uutiset
26.10.2006 12.06
Vankeinhoidon koulutukseen lisää yhteistyötä ja vaihtoehtoja- Vankeinhoidon koulutuskeskuksen rooli on edelleen tärkeä alan ammattikorkeakoulututkinnossa. Se, että turvallisuusosaamista tarvitaan tänä päivänä yhä useammissa yhteiskunnan palveluissa, kannattaisi ottaa tulevaisuuden koulutusjärjestelyjä hahmoteltaessa huomioon ja kartoittaa yhteistyömahdollisuudet lähialojen ammatillisten perustutkintojen järjestäjien kanssa. Myös tutkintoja suorittavien sijoittumismahdollisuuksien laaja-alaisuus olisi syytä pitää mielessä, sanoo oikeusministeri Leena Luhtanen. - Uutiset
25.10.2006 13.09
KKO:n ratkaisu ympäristörikosta koskevassa asiassaKKO:2006:88Rantakaavassa oli annettu muun muassa maiseman suojelemiseksi metsätalouden harjoittamista rajoittavia määräyksiä. Kysymys siitä, täyttivätkö kaava-alueella suoritetut metsänhakkuut ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön. - Uutiset
23.10.2006 17.11
Poliisin tietoon yhä enemmän rasistisia rikoksiaPoliisin tietoon tuli vuonna 2005 yhteensä 669 rasistista rikosta. Määrä on selvästi enemmän kuin edellisvuosina. Yleisin rasistinen rikos oli aikaisempien vuosien tapaan pahoinpitely. Yhteensä eriasteisia pahoinpitelyjä ja niiden yrityksiä oli lähes puolet rasistisista rikoksista. - Uutiset
23.10.2006 14.19
Raportti nuorten huumeiden käyttäjien puhutteluseuraamuksestaHuumausaineen käyttörikosuudistuksessa kehitettiin nuorille uusi seuraamusvaihto. Huumeiden kokeilemisesta tai käyttämisestä kiinnijääneet alaikäiset on mahdollista puhutella, jonka jälkeen heidät voidaan jättää syyttämättä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportissa on tarkasteltu puhuttelukäytäntöä osallistumalla 12 eri puhuttelutilaisuuteen vuosina 2003-2004.
- Uutiset
23.10.2006 8.46
Vakes muistuttaa, ettei auton haltijaksi ja vakuutuksenottajaksi saa merkitä ketä tahansaVakuutusyhtiöiden Keskuliitto muistuttaa tuoreista korkeimman oikeuden ja Kouvolan käräjäoikeuden linjauksista, joiden mukaan auton haltijaksi ja vakuutuksenottajaksi ei saa merkitä ketä tahansa. Tuomioistuimien käsittelemissä kahdessa tapauksessa auton ostaja oli julkisesta maksuhäiriötiedosta johtuen merkityttänyt ostamansa auton haltijaksi ja kaskovakuutuksen ottajaksi toisen henkilön ja näin harhauttanut vakuutusyhtiötä sillä tavoin, ettei vakuutussopimus sitä sitonut. Tuoreet oikeudenpäätökset ovat merkittäviä kitkettäessä autokaupan lieveilmiöitä, Vakesista todetaan.
- Uutiset
20.10.2006 9.52
KKO:n ratkaisu moottorikulkuneuvon käyttövarkauden ja luvattoman käytön rajanvedostaA, joka tietoisena siitä, että auto oli otettu luvattomasti käyttöön, oli sitä käyttänyt, ei syyllistynyt moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen vaan luvattomaan käyttöön. - Uutiset
20.10.2006 6.30
Pienistä sakoista ei joudu enää kiven sisäänHallitus esittää, että enintään 20 päiväsakon suuruisia, rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja maksamattomia sakkorangaistuksia ei enää muunnettaisi vankeudeksi. Sakonmuuntokielto vähentäisi sakkovankien päivittäistä määrää 20 – 30:llä nykyisestä noin 200 sakkovangista. - Uutiset
19.10.2006 13.29
KKO:n ratkaisu syyttämättäjättämispäätösten tiedoksisantoa koskevassa asiassaSyyttämättä jätetty A vaati valtiolta korvauksia sen johdosta, että hän oli ollut rikosepäilyjen takia vapautensa menettäneenä. Syyttämättäjättämispäätökset oli toimitettu hänelle tiedoksi postitse tavallisina kirjeinä, jotka A kiisti saaneensa. Kysymys siitä, oliko korvauskanteet nostettu liian myöhään. - Uutiset
19.10.2006 10.38
Tutkimus: Alkoholin kulutuksen kasvu ei lisännyt merkittävästi pahoinpitelyrikoksia - mutta lisäsi hetkellisesti henkirikoksiaVuoden 2004 maaliskuun jälkeiseen alkoholin kulutuksen kasvuun ei liittynyt merkittävää kasvua poliisin tietoon tulleessa pahoinpitelyrikollisuudessa. Henkirikoksia kuitenkin tehtiin maaliskuussa 2004 poikkeuksellisen paljon ja määrä ylitti edellisvuosien kehityksen pohjalta tilastollisesti ennakoidun.
- Uutiset
19.10.2006 9.37
KKO:n ratkaisu kahden viikon määräajan ylittämisestä vangitsemista koskevassa asiassaA oli vangittu 13.12.2005. Hän oli 21.12.2005 pyytänyt vangitsemisasian uudelleen käsittelyä. Käräjäoikeus oli käsitellyt asian 28.12.2005, vaikka pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan asia olisi tullut käsitellä kahden viikon kuluessa asian edellisestä käsittelystä eli viimeistään 27.12.2005. Kysymys siitä, mikä merkitys määräajan ylittämisellä oli vangittuna pitämisen edellytyksiä arvioitaessa. - Uutiset
18.10.2006 12.52
Ensimmäinen yrityksiin kohdistuvan rikollisuuden tilannekuvaraportti valmistunutElinkeinoelämän ja viranomaisten kansallinen yhteistyöryhmä, joka parantaa edellytyksiä yrityksiin kohdistuvien rikosten ja väärinkäytösten torjumiseksi, kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 17.10. kansliapäällikkö Ritva Viljasen johdolla. Kansallinen yhteistyöryhmä käsitteli ensimmäisessä kokouksessaan yrityksiin kohdistuvaa ja yrityksiä hyödyntävää rikollisuutta koskevaa tilannekuvaa. - Uutiset
17.10.2006 15.29
KKO:n ratkaisu rangaistuksen mittaamisesta ja koventamisperusteen soveltamisesta törkeää huumausainerikosta koskevassa asiassaA oli syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen pitämällä levittämistarkoituksessa hallussaan 184,1 grammaa amfetamiinia, jonka huumausainepitoisuus oli 66 - 68 painoprosenttia. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja myös rikoslain 6 luvun 5 §:n 5 kohdassa tarkoitetun koventamisperusteen soveltamisesta. KKO katsoi, että A:n rangaistuksena oli rangaistuskäytännön yhtenäisyys huomioon ottaen pidettävä 2 vuotta vankeutta. - Uutiset
17.10.2006 12.59
Rikokset vähentyneet vuodentakaisestaPoliisin tietoon tuli vuoden 2006 tammi-syyskuussa kaikkiaan 583 000 rikosta, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteellisesti eniten rikokset lisääntyivät Ahvenanmaalla, missä kasvua oli peräti 15 prosenttia. Keski-Pohjanmaalla sen sijaan rikosten määrä väheni 14 prosenttilla. - Uutiset
17.10.2006 12.16
Kuluttajavirasto varoittaa pyramidihuijauksistaKuluttajavirastoon on tullut runsaasti ilmoituksia kuluttajilta, joita on houkuteltu mukaan pyramidipeliin lupaamalla helppoa ja nopeaa rahaa. Kuluttajien ilmoitusten perusteella luvatut ansaintamahdollisuudet eivät ole toteutuneet.
- Uutiset
17.10.2006 11.50
Asianajajat korvaavat ex-asianajajan asiakkaille 110 000 euroaAsianajajaliiton hallitus on 16.10.2006 pitämässään kokouksessa päättänyt korvata entisen asianajajan kuudelle asiakkaalle yhteensä 110 000 euroa vahingoista, jotka olivat aiheutuneet entisen asianajajan rikollisesta menettelystä. - Uutiset
16.10.2006 13.04
KKO: Kuluttaja oli vastuussa luottokortin oikeudettomasta käytöstäA:n luottokorttia oli oikeudettomasti käytetty Madridissa kahtena päivänä. A ei ollut tarkistanut luottokortin tallellaoloa eikä ollut itse ennen pankin yhteydenottoa havainnut kortin katoamista. KKO katsoi, että A:n olisi tullut varmistaa kortin tallellaolo riittävän usein ja erityisesti sellaisten riskitilanteiden jälkeen, joihin liittyy suuria katoamis- ja anastusriskejä.
- Uutiset
16.10.2006 11.03
Seksuaalinen hyväksikäyttö saa alkunsa yhä useammin InternetissäLapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, joissa tekijän ja lapsen kohtaaminen on tapahtunut Internetissä, ovat viime vuosien aikana lisääntyneet selvästi. Kohtaamiset ovat saattaneet tapahtua myös täysin lapsille ja nuorille suunnatuilla sivuilla, joista alaikäisistä kiinnostuneet aikuiset hakevat seuraa, usein muunneltuja tietoja käyttäen.
- Uutiset
12.10.2006 15.29
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen viranomaisten yhteinen tavoite vuonna 2007Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti torstaina 12.10.2006, että hallinnonalojen yhteinen väkivallan vähentämisen painopiste vuonna 2007 on lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen. - Uutiset
12.10.2006 12.39
Nuorisorikollisuus - Määrä, syyt ja kontrolliOnko nuoriso nykyään rikollisempaa kuin ennen? Mistä nuorten rikoskäyttäytyminen johtuu? Entä miten nuorten rikoksiin nykyään puututaan ja millaisia rangaistuksia he saavat? Näihin kysymyksiin haetaan vastausta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen artikkelikokoelmassa Nuorisorikollisuus. Teoksessa pyritään asian tiimoilta monipuolisuuteen ja perinteisten näkökulmaerojen ylittämiseen.
- Uutiset
10.10.2006 14.33
EU vetosi kuolemanrangaistusta vastaanSuomi antoi puheenjohtajana Euroopan unionin puolesta 10.10.2006, kansainvälisenä kuolemanrangaistuksen vastaisena päivänä, julkilausuman kuolemanrangaistuksesta. Julkilausumassa muistutetaan EU:n kuolemanrangaistuksen vastaisesta kannasta sekä esitellään asian tiimoilta tapahtuneita parannuksia, mutta kiinnitetään huomiota myös eräisiin asiaan liittyviin huolenaiheisiin. - Uutiset
10.10.2006 11.11
Harvaan asuttujen alueiden turvallisuuspalvelut -raporttiHarvaan asuttujen alueiden turvallisuuspalvelut halutaan varmistaa valtakunnallisilla ja läänikohtaisilla toimenpiteillä, esitetään asiaa selvittäneen hankkeen raportissa. Raportissa käydään läpi poliisin, pelastustoimen ja rajavartiolaitoksen palvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ja liikennepalvelut siltä osin kuin niillä on yhtymäkohtia muihin turvallisuuspalveluihin. Nykytilan ja kehitysnäkymien lisäksi raportissa on runsaasti valtakunnallisia ja läänikohtaisia kehittämisehdotuksia, joilla turvallisuuspalvelut halutaan varmistaa väestön ikääntyessä ja siirtyessä entistä enemmän kasvukeskuksiin.
- Uutiset
9.10.2006 13.58
Työryhmä lisäisi yhdyskuntaseuraamusten käyttöäOikeusministeriön työryhmä lisäisi yhdyskuntaseuraamusten käyttöä ja vaikuttavuutta. Tähän asti syytetyn päihdeongelma on käytännössä ollut usein este etenkin yhdyskuntapalvelun suorittamiselle. Nyt tavoitteena olisi, että rikoksentekijä voisi nykyistä useammin suorittaa työpalvelun päihdeongelmastaan huolimatta.
- Uutiset
6.10.2006 12.51
Apulaisoikeusasiamies huomautti käräjätuomaria lainvastaisesta telekuunteluluvastaEduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on antanut huomautuksen Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarille siitä, että tämä oli myöntänyt eteläiselle tullipiirille telekuunteluluvan törkeän dopingrikoksen selvittämiseksi. Lain mukaan telekuuntelua ei ole mahdollista käyttää tällaisen rikoksen tutkinnassa.
- Uutiset
6.10.2006 10.39
Vankilaan tuomittujen luku väheni, mutta vankeusaika lisääntyiEhdottomaan vankeuteen tuomittujen määrä väheni viime vuonna 2,4 prosenttia 203:lla, mutta tuomittu vankeusaika kasvoi lähes kuusi prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan käräjäoikeuksissa ehdottomaan vankeuteen tuomittuja oli 8 300 ja vankeusaikaa heille kertyi 6 080 vuotta.
- Uutiset
5.10.2006 14.26
Hallitus esittää ihmiskaupan uhreille auttamisjärjestelmääLakiesityksessä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta ehdotetaan ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä toimisi turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän yhteydessä. - Uutiset
4.10.2006 8.46
Viestintäviraston CERT-FI:n tietoturvallisuuden tilannekatsaus 3/2006Vuoden 2006 kolmannella vuosineljänneksellä CERT-FI reagoi tietoturvallisuustapahtumiin julkaisemalla 36 ajankohtaisartikkelia ja toimittamalla kohdennettuja tiedotteita. Tapausten määrä on tavanomainen, mutta myös joitakin uusia ilmiöitä havaittiin.
- Uutiset
3.10.2006 14.02
Apulaisoikeusasiamies: Satamien turvatarkastusten valvonnassa ja sääntelyssä puutteitaApulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen katsoo, että Merenkulkulaitoksen tulee nykyistä tehokkaammin valvoa, että turvatarkastukset toteutetaan lainmukaisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että turvatarkastajat hyväksytään tehtäviinsä lainmukaisesti ja että he suorittavat tehtävänsä lain ja turvasuunnitelman mukaisesti.
- Uutiset
3.10.2006 13.03
EIT:n ratkaisu sukulaistaan vankilaan tapaamaan tulleitten vierailijoiden epäinhimillisestä ja halventavasta kohtelustaYhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa asiassa oli kysymys siitä, kohdeltiinko tutkintavankeudessa ollutta sukulaistaan tapaamaan tulleita vierailijoita epäinhimillisesti tai halventavasti taikka loukattiinko heidän yksityisyyttään, kun he joutuivat henkilöön käyvään tarkastukseen, jossa heidän oli riisuttava vaatteensa. Kysymys myös siitä, oliko heillä tehokkaita kotimaisia oikeussuojakeinoja.
- Uutiset
2.10.2006 12.26
Apulaisoikeusasiamies löysi useita virheitä Ahvenanmaalla käytetyistä telepakkokeinoistaEduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on todennut useita virheitä siinä, miten Ahvenanmaan käräjäoikeuden tuomarit olivat päättäneet telepakkokeinojen käytöstä ja miten Ahvenanmaan poliisi oli kirjannut telepakkokeinoasioita.
- Uutiset
2.10.2006 11.13
KKO:n päätös rikosten yhtymisestäKKO:2006:76A oli laittomasti käyttänyt huumausaineita ja kuljettanut sen jälkeen autoa, vaikka hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin oli alkoholin ja huumausaineiden yhteisvaikutuksen johdosta huonontunut. A:n katsottiin syyllistyneen rattijuopumuksen ohella myös erikseen rangaistavaan huumausaineen käyttörikokseen. (Ään.) - Uutiset
2.10.2006 9.12
Vastuu kuormauksesta ja tieliikenteen sosiaalilainsäädännöstäTieliikennelain muutos (441/2006), jolla lisätään kuljetusten osapuolten vastuuta turvallisuudesta, tuli voimaan 1.10.2006. Muutokset koskevat vastuuta ajoneuvon kuormauksesta sekä ajo- ja lepoaikojen noudattamisesta.
- Uutiset
2.10.2006 7.51
Sosiaaliasiamiesyhdistys vaatii rikoslakiin uutta perusturvarikoksen käsitettäJos sosiaalipalveluja alibudjetoidaan tietoisesti vuodesta toiseen, syyllistytään perustuslain vastaiseen menettelyyn. Siitä pitäisi seurata sakkoja, sanoo Helsingin sosiaaliasiamies ja sosiaaliasiamiesyhdistyksen puheenjohtaja Lilli Autti. Auttin mukaan yhä useampi köyhä ei saa tarvitsemaansa sosiaaliapua. - Uutiset
29.9.2006 15.46
Valtiosihteeri Salmi peräänkuuluttaa tutkittua tietoa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta- Sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteena olevaan väkivallan puolittamiseen vuoteen 2015 mennessä tarvitaan merkittävästi nykyistä tiiviimpää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa viranomaisten kesken sekä nykyistä syvempää tutkimustietoa väkivallan ilmenemisestä Suomessa, totesi valtiosihteeri Kari Salmi avatessaan rikosuhriseminaarin Helsingissä 29.9.2006.
- Uutiset
29.9.2006 15.03
Akkusastoori 9/2006Syyttäjälaitoksen tiedotuslehti Akkusastoorin numeron 9/2006 aiheita ovat muun muassa Oikeuskanslerinviraston syyttäjäosaston historiikki, avainsyyttäjien tämänvuotiset kokoukset ja apulaisoikeuskanslerin päätös asiakirjan pyytämistä koskevan asian siirtämisestä toiselle viranomaiselle. - Uutiset
28.9.2006 15.56
Tietoverkkorikoksista uusia säännöksiäRikoslakiin aiotaan lisätä uudet tietojärjestelmän häirintää, tietoverkkorikosvälineen hallussapitoa sekä törkeää tietomurtoa koskevat rangaistussäännökset. Vahingonteon enimmäisrangaistusta korotettaisiin nykyisestä yhdestä vuodesta kahdeksi vuodeksi vankeutta. Myös useiden tietojärjestelmiin liittyvien rikosten yritys tulisi rangaistavaksi.
- Uutiset
28.9.2006 15.29
Eläinten kuljetusta koskeva lainsäädäntö uudistetaanValtioneuvosto päätti 28.9. eläinten kuljetusta koskevasta lakiesityksestä. Esityksellä uudistettaisiin eläinten kuljetusta koskeva lainsäädäntö. Esityksessä säädetään vaatimuksista, jotka koskevat neuvoston eläinkuljetusasetuksen ulkopuolelle jääviä eläinkuljetuksia.
- Uutiset
28.9.2006 14.09
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki tarkempaan jatkovalmisteluunSähköisen viestinnän tietosuojalain muutosehdotusta ei anneta eduskunnalle tällä vaalikaudella. Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on päättänyt, että valmistelua jatketaan työryhmässä.
- Uutiset
28.9.2006 13.01
EYTI: Suomi voi vaatia ennakkoluvan väkiviinan maahantuontiinEuroopan yhteisöjen tuomioistuin (EYTI) katsoo tuoreessa ratkaisussaan, etteivät EY 28 ja EY 30 artikla ole esteenä alkoholilaissa säädetyn kaltaiselle järjestelmälle, jonka mukaan denaturoimattoman yli 80-prosenttisen etyylialkoholin maahantuonti edellyttää ennakkolupaa, ellei kyseessä olevan jäsenvaltion tilanteelle ominaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella ilmene, että kansanterveyttä voidaan suojella ja yleinen järjestys turvata alkoholin vahingollisilta vaikutuksilta toimenpiteillä, jotka vaikuttavat vähemmän yhteisön sisäiseen kauppaan. - Uutiset
28.9.2006 11.23
Poliisin tiedote Helsingissä paljastuneesta pedofiilivyyhdestäHelsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä on toiminut vuoden 2006 alusta lähtien tutkintaryhmä, joka on keskittynyt paljastamaan ja tutkimaan lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Ryhmä on paljastanut tähän mennessä satoja yksittäisiä lapsiin kohdistuneita seksuaalisia tekoja, jotka olisivat suurelta osin muutoin jääneet tulematta poliisin tietoon. Epäiltyjä on yhdeksän. - Uutiset
27.9.2006 11.16
Ryöstöt vähentyneet Helsingissä selvästi viime vuodesta - turvallisuustavoitetta ei kuitenkaan ole vielä saavutettuHelsingin katuturvallisuus parani kuluvan vuoden elokuussa selvästi viime vuoden elokuusta. Nyt katuturvallisuusindeksin lukema oli 51,91, kun se oli viime vuoden elokuussa 44,25. Indeksin paraneminen johtuu etenkin ryöstöjen vähenemisestä. Helsingin tavoite on vähintään katuturvallisuusindeksi 59,52.
- Uutiset
27.9.2006 9.19
Apulaisoikeusasiamies ei löytänyt moitittavaa amerikkalaispoikien palautuspäätöksen täytäntöönpanostaKantelijat arvostelivat Espoon kihlakunnanviraston ulosotto-osaston kihlakunnanvoudin ja Espoon kihlakunnan poliisilaitoksen menettelyä virka-avun antamisessa. Kantelijoiden mukaan Espoon kihlakunnanviraston kihlakunnanvouti oli yhdessä poliisin kanssa tehnyt 29.9.2004 kello 13.40 kantelijoiden kotiin "rynnäkön" täytäntöönpannessaan korkeimman oikeuden 5.8.2004 antamaa päätöstä lasten palauttamisesta. Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei löytänyt täytäntöönpanosta lainvastaisuuksia. - Uutiset
26.9.2006 11.55
Olof Palmen murhaajaksi leimattu hävisi juttunsa ihmisoikeustuomioistuimessaValittaja valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) siitä, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä (8 art) oli loukattu, koska kansalliset tuomioistuimet eivät kyenneet suojaaman hänen nimeensä ja mainettaan Olof Palmen murhajuttua koskevassa uutisoinnissa. EIT katsoi, ettei 8 artiklan loukkausta ollut tapahtunut. - Uutiset
26.9.2006 11.05
Ruorijuoppojen määrä on lisääntynyt hiemanKesällä 2006 poliisin ja rajavartiolaitoksen yhteisessä vesiliikenteen seurantatutkimuksessa havaittiin hieman aiempaa enemmän ruorijuoppoja. Poliisi havaitsi tutkimusratsioissa yhteensä 59 vesiliikennejuopumusta. Kaiken kaikkiaan poliisi puhallutti 2.718 veneen kuljettajaa. Ruorijuoppoja oli siis 2,17 % puhallutetuista veneilijöistä. Alkoholia maistelleita oli 19,2 % puhallutetuista, joista "vahvemmin” maistelleita (0,50-0,99 promillea) oli 4,7 %. Vesiliikenteen ruorijuopumuksen raja on 1 promille.
- Uutiset
22.9.2006 16.13
Syrjintälautakunnan kieltopäätökset helsinkiläisen ravintolan järjestyksenvalvojalle sekä Henki-SammolleVähemmistövaltuutettu on antanut 22.9. kaksi kieltopäätöstä etnisestä syrjinnästä. - Uutiset
22.9.2006 15.12
Kansalaisjärjestöiltä kannanotto Alankomaiden pedofiilipuolueesta: Laillistaminen on vastoin YK:n lapsen oikeuksien sopimustaKymmenen suomalaista kansalaisjärjestöä luovutti 22.9. oikeusministeri Leena Luhtaselle kannanoton, jossa ne ilmaisevat huolensa siitä, että Alankomaissa on sallittu rekisteröidä puolue, jonka pyrkimyksenä on purkaa lapsen keskeistä ihmisoikeussuojaa. Järjestöjen mukaan Haagin käräjäoikeuden päätös PNVD-puolueen toiminnan sallimiseksi on ennakkotapaus, jossa kansallinen lainsäädäntö heikentää kansainvälisiä ihmisoikeusasiakirjoja, erityisesti YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. - Uutiset
22.9.2006 13.00
Viestinnän Keskusliitolta kannanotto Asem-tapahtumiinViestinnän Keskusliitto on lähettänyt kannanoton sisäasiainministeri Kari Rajamälelle liittyen Asem-kokouksen yhteydessä Helsingissä 9.6.2006 pidettyyn mielenosoitukseen ja Suomen Kuvalehden valokuvaajan kiinniottoon. - Uutiset
21.9.2006 15.25
Oikeuskansleri: Tietosuojalain valmistelussa puutteitaOikeuskansleri Paavo Nikula antoi 21.9. lausunnon liikenne- ja viestintäministeriölle sen valmistelemasta luonnoksesta sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamiseksi. Oikeuskanslerin mukaan lainsäädäntöuudistuksen valmistelussa on havaittavissa puutteita, joiden arviointiin on syytä kiinnittää huomiota. - Uutiset
20.9.2006 13.44
Tutkintavankiloista päätettiinOikeusministeriön asetuksen mukaan tutkintavankilana voivat toimia Jokelan, Vantaan, Riihimäen, Hämeenlinnan, Vaasan, Kylmäkosken, Turun, Mikkelin, Konnunsuon, Kuopion, Pyhäselän, Sukevan, Oulun ja Pelson vankilat. Naisten tutkintavankiloina toimivat Vantaan, Hämeenlinnan, Turun, Vaasan, Pyhäselän ja Oulun vankilat. - Uutiset
20.9.2006 11.49
Lasten ja nuorten ongelmiin halutaan puuttua ajoissaKuusi ministeriötä, Kirkkohallitus, Kuntaliitto, Opetushallitus, Stakes sekä järjestöt haluavat yhdessä varmistaa, että lasten ja nuorten ongelmiin puututaan ajoissa. Lasten ja nuorten sosiaalisten ongelmien, oppimisvaikeuksien, sairauksien, päihdeongelmien, nuorisorikollisuuden ja työllisyyden hoitoa halutaan tehostaa ottamalla varhaisen puuttumisen menetelmät käyttöön.