
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
21.1.2021 13.22
Työryhmä ehdottaa uusia keinoja saimaannorpan suojeluunSaimaannorppa ja kalastus -työryhmä on laatinut raportin toimenpiteistä, joiden avulla voitaisiin estää saimaannorppia joutumasta ja kuolemasta kalanpyydyksiin. Lisäksi työryhmä arvioi, kuinka hyvin aikaisemmat Saimaan kalastusrajoitukset ovat tukeneet saimaannorpan suojelua. Nykyiset kalastusrajoitukset ovat auttaneet kohentamaan saimaannorppakantaa, joka on kasvanut 2000-luvulla noin 240 yksilöstä noin 420-430 yksilöön. Saimaannorpan suojelustrategian välitavoitteena oli, että norppakanta kasvaa 400 norppaan vuoteen 2025 mennessä. Tämä tavoite saavutettiin vuonna 2019 eli kuusi vuotta etuajassa. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen laji eli suojelutyötä on tärkeää jatkaa.
- Uutiset
21.1.2021 12.35
Selvitys: Ympäristövaikutuksia voidaan pienentää kehittämällä julkisten hankintojen ohjaustaJulkinen sektori voi tukea vähähiilisiä ja kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja käyttämällä ostovoimaansa ympäristövaikutuksiltaan pienempien tavaroiden, palveluiden ja urakoiden hankkimiseen. Toistaiseksi ympäristönäkökohtia huomioidaan kuitenkin vaihtelevasti ja asetettujen kriteerien käytön ja ympäristötavoitteiden toteutumisen seuranta on puutteellista. 21. tammikuuta julkaistun selvityksen mukaan hankintojen ympäristövaikutuksiin sekä julkisen sektorin taloudelliseen kestävyyteen pidemmällä aikavälillä voidaan parhaiten vaikuttaa kehittämällä merkittävimmille julkisten hankintojen tuoteryhmille räätälöityjä ohjauskeinojen yhdistelmiä.
- Uutiset
21.1.2021 9.48
KHO: Kaupunkikehityslautakunnan hulevesitaksapäätös oli osin puutteellinen – asia palautettiinKorkein hallinto-oikeus katsoi, että tulkinnanvaraisen hulevesitaksan soveltaminen maksun määräämistilanteessa edellyttää, että kunnan maksusta päättävän viranomaisen tulee selvittää kiinteistön tosiasialliset ominaisuudet ja olosuhteet ja esittää päätöksessään myös riittävät perustelut. Nokian kaupunkikehityslautakunnan päätös oli tältä osin puutteellinen, eikä maksupäätöksen lainmukaisuutta ollut selvitetty. Hallinto-oikeuden ja lautakunnan päätökset kumottiin ja asia palautettiin lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
- Uutiset
21.1.2021 7.57
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta (Saksa)Ennakkoratkaisupyyntö – Ympäristö – Århusin yleissopimus – Direktiivi 2003/4/EY – Ympäristötiedon julkinen saatavuus – Infrastruktuurirakennushanke ”Stuttgart 21” – Ympäristötietopyynnön epääminen – 4 artiklan 1 kohta – Epäämisperusteet – Sisäisten asiakirjojen käsite – Ulottuvuus – Sisäisiä asiakirjoja koskevan suojan ajallinen rajoittaminen
- Uutiset
20.1.2021 12.35
Pohjois-Suomen AVI: Terrafame Oy:n akkukemikaalitehtaalle ympäristölupaPohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristöluvan Terrafame Oy:n akkukemikaalitehtaalle. Luvan saajalle on myönnetty oikeus toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
- Uutiset
19.1.2021 16.00
Ympäristörikosten torjuntastrategia korostaa viranomaisten yhteistyötä ja koulutustaViranomaisten strategia ympäristörikosten torjumiseksi on päivitetty vuoteen 2026 saakka. Strateginen linjaus koskee viranomaisten yhteistyötä. Siinä painotetaan viranomaistyön ruohonjuuritasoa, jossa tavoitellaan ympäristörikosten torjuntatyön hyvien käytäntöjen jakamista ja työn jatkuvuutta.
- Uutiset
19.1.2021 15.15
YM: Kansalaisten kuuntelemisesta pontta ilmastosuunnitelman uudistukseen – miten vähennämme päästöjä tehokkaasti ja reilusti?Ympäristöministeriö pyytää kaikille avoimella verkkokyselyllä näkemyksiä ja mielipiteitä siitä, miten päästöjä voidaan vähentää tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Kysely on auki 19. tammikuuta – 19. helmikuuta, ja sen vastaukset auttavat uuden keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelussa.
- Uutiset
19.1.2021 13.31
Tukes: Kaivoslain mukaisten hakemusten ja lupien tiedottaminen muuttuu – verkossa tiedottaminen vahvistuu, ilmoitustaulusta luovutaanKaivoslain julkista kuuluttamista koskevia käytäntöjä on tarkennettu vastaamaan hallintolain muutoksia. Muutoksella vahvistetaan Tukesin vakiintunutta käytäntöä tiedottaa verkkosivuilla ja edistetään sähköistä tiedonvälittämistä. Samalla luovutaan viraston fyysisestä ilmoitustaululla tiedottamisesta. Muita tiedotuskanavia käytetään tehostamaan asianosaisten ja kansalaisten tiedonsaantia.
- Uutiset
19.1.2021 8.26
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu oikeudesta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa (Århusin yleissopimus)Ennakkoratkaisupyyntö esitettiin asioissa, joissa vastakkain ovat yhtäältä luonnollinen henkilö ja eläinten oikeuksia ajavat yhdistykset sekä toisaalta Echt-Susterenin kunnanvaltuusto, Alankomaat / Echt-Susterenin kunta ja joissa on kyseessä viimeksi mainitun kunnan Sebava BV:lle myöntämä lupa sikalan rakentamiseksi.
- Uutiset
15.1.2021 12.56
Yöaikaan toisen laiturille soutaneet ja siellä katiskoja ja lohisumppua nostelleet ulkomaalaiset tuomittiin kotirauhan rikkomisesta ja varkauden yrityksestä 35 päiväsakon rangaistuksiinAvoin uutinen
- Uutiset
15.1.2021 8.30
Hallitus esittää henkilöauton romutuspalkkion myöntämisen edellytyksiin tarkennuksiaHallitus esittää henkilöautojen romutuspalkkiota koskevan lain pikaista tarkentamista siten, että palkkio myönnettäisiin yhdestä romutettavasta autosta yhden uuden vähäpäästöisen henkilöauton, sähköavusteisen polkupyörän tai joukkoliikenteen matkustusoikeuden hankintaan. Kyse on teknisestä tarkennuksesta, jotta säännökset vastaisivat selkeästi alkuperäistä tarkoitusta.
- Uutiset
14.1.2021 12.15
Ympäristöministeriön projektipäällikkö Anju Asunta: Ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittaminen arkikäyttöönYmpäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisen muuttaminen toimivaksi ja tavalliseksi toimintatavaksi edellyttää sujuvaa viranomaisyhteistyötä ja toimivia sähköisiä ratkaisuja, kirjoittaa ympäristöministeriön projektipäällikkö Anju Asunta.
- Uutiset
14.1.2021 7.54
Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä: Fossiilittoman liikenteen tiekartta lausuntokierrokselle 19. helmikuuta saakka – tarkastelussa myös öljylämmitys ja akkustrategiaIlmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä linjasi keskiviikkona 13. tammikuuta, että Fossiilittoman liikenteen tiekartta voidaan lähettää lausuntokierrokselle. Tiekartan tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Kohti fossiilitonta liikennettä edetään vaiheittain. Luonnoksen mukaan ensimmäisistä tuista ja kannustimista päätettäisiin jo keväällä 2021. Kokonaisuutta arvioidaan uudelleen syksyllä 2021, jolloin päätetään myös tarvittavista lisätoimista.
- Uutiset
13.1.2021 9.36
Kiertotalousohjelma ehdottaa toimia ympäristö- ja taloushaasteisiin – myös taittamaan ylikulutustaKiertotalouden strategisen ohjelmaehdotuksen laatinut työryhmä esittää tavoitteet ja keinot, joilla kiertotaloudesta tehdään Suomen talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteena on hillitä luonnonvarojen ylikulutusta, ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä sekä vahvistaa taloutta ja työllisyyttä. Työryhmä ehdottaa, että valtioneuvosto asettaa konkreettisen ja kunnianhimoisen tavoitteen luonnonvarojen kestävälle käytölle.
- Uutiset
13.1.2021 8.32
Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarinen selvitys: Hyvinvointialueille ehdotetaan siirrettäväksi ympäristöterveydenhuollon tehtäviä 1.1.2026Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarinen selvitys on valmistunut. Selvityksessä ehdotetaan, että sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaisille hyvinvointialueille siirrettäisiin kuntien nykyisin hoitamat ympäristöterveydenhuollon tehtävät 1.1.2026. Ympäristöterveydenhuollon tehtäviin kuuluvat terveydensuojelu, tupakkavalvonta, eläinlääkintähuolto ja elintarvikevalvonta. Lainsäädännön valmistelu tulisi suorittaa siten, että hyvinvointialueen tehtäväala olisi tiedossa ennen huhtikuussa 2025 järjestettäviä järjestyksessään toisia aluevaaleja.
- Uutiset
8.1.2021 15.00
Seinäjoen ammattikorkeakoulu: Hiilineutraali yritys -opas on julkaistuHiilineutraaliustavoitteiden tukemista varten on tehty opas, joka auttaa yrityksiä hahmottamaan sitä, miten hiilipäästöjä syntyy, ja kuinka niitä voidaan ehkäistä erilaisilla toimintamalleilla. Opas kuvailee myös hiilijalanjälkilaskennan perusteet. Julkaisu on kirjoitettu osana Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin -hanketta, joka oli opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke vuosille 2018-2020.
- Uutiset
4.1.2021 12.52
Helmi-elinympäristöohjelman luonnosversio kommenteilla 31. tammikuuta saakkaYmpäristöministeriö pyytää kommentteja Helmi-ohjelmaan suunnitelluista vuoteen 2030 saakka ulottuvista tavoitteista ja toimenpiteistä. Ohjelmaluonnos on avoimesti yleisön kommentoitavana otakantaa.fi-palvelussa 31. tammikuuta 2021 saakka. Tavoitteena on, että ohjelma hyväksytään ohjausryhmässä maaliskuun lopussa, jonka jälkeen siitä valmistellaan ympäristöministeriössä päätös valtioneuvostoon vietäväksi.
- Uutiset
31.12.2020 10.10
KHO: Kaupunki oli voitu määrätä puhdistamaan käytöstä poistetun kaatopaikan alueen maaperäYmpäristönsuojelu – Hallintopakko – Maaperän pilaantuminen – Maaperän kunnostustarve – Kaatopaikka – Kaupunki – Jätehuoltolaki – Jätehuoltoasetus – Taannehtivuus – Toiminnan päättyminen – Kunnostamissuunnitelman laatiminen – Kaavoitus
- Uutiset
31.12.2020 10.00
Ympäristöjuridiikan juhlanumerossa 3-4/2020 asiaa kaivostoiminnasta, yhteisvaikutusten huomioonottamisesta ja lainsäädännön roolista ruokavaliomuutoksessaYmpäristöjuridiikka-lehden 3-4/2020 numero on 40-vuotisen lehden juhlanumero. Numerossa syvennytään kaivostoimintaan Oriveden kaivoksen tapaustutkimuksen kautta, yhteisvaikutusten varviointiin ympäristövaikutusten hallintakeinona, lainsäädäntöön ruokavaliomuutoksen tukena ja tuoreimpaan ympäristöoikeudelliseen oikeuskäytäntöön Euroopan unionin tuomioistuimesta, korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
- Uutiset
31.12.2020 9.24
KHO:n ratkaisu Utin lentoaseman ympäristöluvastaYmpäristölupa – Lentoasema – Melu – Lupamääräys − Toimintarajoitus – Ympäristölupaviranomaisen toimivalta – Ilmailulaki − Aloiteoikeus – Yhdistys – Yhdistyksen toiminta-alue – Valitusoikeus – Toiminnanharjoittajan vastuu
- Uutiset
31.12.2020 8.10
Euroopan parlamentin infografiikka: Tekstiilituotannon ja -jätteen vaikutus ympäristöönVaatteet, jalkineet ja kodintekstiilit pilaavat vesiä ja aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä ja jätevuoria. Pikamuoti eli halpamuodin tarjonta jatkuvalla syötöllä, on lisännyt tuotettujen ja pois heitettyjen vaatteiden määrää valtavasti. EU haluaa nopeuttaa siirtymistä kiertotalouteen ympäristövaikutuksiin puuttumiseksi.
- Uutiset
30.12.2020 9.27
KHO:n ratkaisu peltojen vettymishaittojen korvaamisestaKHO katsoi muun muassa, että kysymyksessä saattoi olla sellainen edunmenetys, jota ei ollut selvitetty ja otettu huomioon määrättäessä korvauksia lupaa myönnettäessä tiedossa olevista vahingoista, haitoista ja edunmenetyksistä vesilain (264/1961) 11 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla. Kysymyksessä oli mahdollisesti näiltä osin sellainen ennakoimaton vahinko, joka poikkesi olennaisesti siitä, mitä lupapäätöksessä oli arvioitu. Korvausasia oli näiltä osin palautettava aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
- Uutiset
30.12.2020 7.53
Hallinto-oikeus: Valvontaeläinlääkäri oli voinut päättää, että koiria ei palauteta omistajille vaan koirat myydäänYhteenvetona hallinto-oikeus totesi, että puutteet koirien pidossa olivat olleet toistuvia ja jatkuneet pitkään. Eläinsuojelulain 42 §:ssä tarkoitetut määräykset velvollisuuksien täyttämisestä eivät olisi johtaneet eläintenpidon paranemiseen, mikä oli ollut perustellusti pääteltävissä siitä, että aikaisempia kehotuksia ei ollut noudatettu. Valvontaeläinlääkäri oli näin ollen voinut päättää, että koiria ei palauteta A:ille vaan koirat myydään. Valvontaeläinlääkäri oli myös voinut päättää koirien tilapäisestä hoidosta aiheutuneiden kustannusten suorittamisesta päätöksestä ilmenevällä tavalla. Valvontaeläinlääkärin jatkopäätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 30.12.2020)
- Uutiset
28.12.2020 11.30
KHO:n ratkaisu turvetuotannon ympäristöluvastaYmpäristölupa – Turvetuotanto – Pilaantumisen ehkäiseminen – Lupamääräys – Happamat sulfaattimaat – Ilmoittamisvelvollisuus tuotantoalueen luovutuksen yhteydessä – Jälkihoito
- Uutiset
21.12.2020 15.17
Hallinto-oikeus: Helsingin Kaupunkiympäristön toimiala voi poiketa luonnonsuojelulaissa tarkoitetusta liito-oravan suojelusta Helsingin Patterimäellä Raide-Jokerin pikaraitiolinjan toteuttamisen mahdollistamiseksiHallinto-oikeuden päätöksessä todetuin perustein kaikki lupaedellytykset poikkeuksen myöntämiselle olivat täyttyneet. Valituksenalaista ELY-keskuksen päätöstä ei ollut syytä muuttaa. Koska valituksenalainen ELY-keskuksen päätös ei ole täytäntöönpanokelpoinen lainvoimaa vailla olevana, nyt kysymyksessä olevassa hävittämis- ja heikentämiskiellosta poikkeamista koskevassa asiassa ei ilmennyt tarvetta täytäntöönpanoa koskevalle määräykselle tai muullekaan väliaikaiselle määräykselle. (Lainvoimainen, ks. KHO 19.2.2021, H408/2021: valituslupahakemus hylätty)
- Uutiset
17.12.2020 14.41
Unionin tuomioistuin: Edistääkseen eläinten hyvinvointia rituaaliteurastuksen yhteydessä jäsenvaltiot voivat perusoikeuskirjan mukaisia perusoikeuksia loukkaamatta edellyttää peruutettavissa olevaa tainnutusta, joka ei aiheuta eläimen kuolemaaEläinten suojelusta lopetuksen yhteydessä annetun asetuksen (EY) N:o 1099/2009 26 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaa, luettuna yhdessä SEUT 13 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, ettei se ole esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa edellytetään rituaaliteurastuksen yhteydessä edeltävää peruutettavissa olevaa tainnutusta, joka ei aiheuta eläimen kuolemaa. - Uutiset
17.12.2020 9.20
Ympäristöministeriön suositus yrityksille: Ilmoitus esineiden sisältämistä erityistä huolta aiheuttavista aineista SCIP-tietokantaan 5. tammikuuta 2021 alkaenYmpäristöministeriö suosittelee, että erityistä huolta aiheuttavia aineita sisältävien esineiden toimittajat tekisivät aineista ilmoituksen Euroopan kemikaaliviraston SCIP-tietokantaan 5.1.2021 alkaen. Ilmoituksia suositellaan tehtäväksi jo ennen kansallisen lainsäädännön voimaantuloa. Suomessa jätedirektiivin 9(i) artiklan mukainen SCIP-ilmoitusvelvollisuus on määrä toteuttaa kemikaalilailla osana jätelainsäädännön uudistusta. Jätesäädöspakettia koskeva hallituksen esitys on viivästynyt ja kemikaalilain muutoksen arvioidaan tulevan voimaan kesällä 2021.
- Uutiset
16.12.2020 16.00
Koiran sijoitussopimus purettiinKoiran sijoitussopimus vahvistettiin kanteessa vaaditun mukaisesti puretuksi 4.11.2018 ja vastaajat velvoitettiin palauttamaan sopimuksen kohteena olevan koiran kantajalle.
- Uutiset
16.12.2020 14.10
YM jätesäädöspakettiin liittyen: Hilma-palvelu riittää osoittamaan palvelutarjonnan puutteen jätehuollossaYmpäristöministeriön mukaan hankintamenettelyn toteuttaminen Hilma-palvelussa riittää 1. tammikuuta 2021 alkaen osoittamaan yksityisen jätehuoltopalvelun tarjonnan puutteen, jota kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun pyytäminen jätelain mukaan edellyttää. Tämä vastaa valmisteilla olevaa jätelakiesitystä, jonka mukaan hankintayksiköt voivat osoittaa yksityisen palvelutarjonnan puutteen Hilma-palvelussa julkaistavan ilmoituksen avulla. Nykyinen laki velvoittaa hankintayksiköitä käyttämään tarkoitukseen Materiaalitoria ensi vuoden alusta.
- Uutiset
16.12.2020 11.35
Itä-Suomen yliopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun selvitys: Ympäristörikoksista saatua rikoshyötyä ei aina tunnisteta – hyöty jää rikoksen tekijälle15. joulukuuta 2020 julkaistu selvitys Ympäristörikoshyötyjen tilannekuvasta osoittaa, että ympäristörikoksissa rikoshyödyn tunnistaminen, laskeminen ja arvioiminen on toisinaan pulmallista. Siksi laskemisessa käytettyä nettohyötyperiaatetta tulisi tutkia ja selvittää lisää. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, ettei rikoshyötyä ollut aina vaadittu, ilmeisimmin siksi, ettei sitä ollut esitutkinnassa tunnistettu. Ympäristörikosten tuottamaa rikoshyötyä ei aina tunnistettu myöskään tuomioistuimissa. Jos rikoshyöty jää tunnistamatta, rikoksen tekijä saa perusteetonta hyötyä. Tähän tulisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota koko rikosprosessin osalta.
- Uutiset
14.12.2020 13.21
Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin yhtiön ja sen johdon syyllistyneen ympäristön turmelemiseen: yhteisösakko ja ehdollista vankeuttaHovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko yhtiön ja jätevedenpuhdistamon välistä viemäriä pidettävä ympäristölainsäädännön mukaisena ympäristönä ja olivatko lupaehdot ylittävät päästöt yhtiön ja jätevedenpuhdistamon väliseen viemäriin konkreettisesti vaikeuttaneet jätevedenpuhdistamon toimintaa ja lisänneet kuormitusta Loimijoessa. Vielä hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko A toiminut asiassa tahallaan tai törkeän huolimattomasti aiheuttaessaan väitettyä ympäristön pilaantumisen vaaraa. Lopuksi oli kysymys rangaistusten mittaamisesta ja muista rikosoikeudellisista seuraamuksista. (Vailla lainvoimaa 14.12.2020)
- Uutiset
14.12.2020 8.30
Poikkitieteellinen tutkimus kansallisen ilmastopolitiikan haasteista Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa 2020YTT, tutkijatohtori Eerika Albrecht, HTT, julkisoikeuden professori Jukka Viljanen ja FM, tohtorikoulutettava Elina Vaara tarjoavat tutkimuksessaan ajankohtaisen katsauksen ilmastolain (609/2015) uudistamiseen liittyen.
- Uutiset
8.12.2020 15.15
YM: Sopimus kalvomuovien keräyksestä ja kierrätysmateriaalien käytöstä vauhdittaa rakentamisen kiertotalouttaKalvomuovien erilliskeräystä lisätään koko rakentamisen toimitusketjussa ja rakentamisessa green deal -sopimuksella. Sopimuksen ansiosta erilliskerätty kalvomuovi päätyy nykyistä tehokkaammin kierrätykseen ja kierrätysraaka-aineeksi kalvomuovien tuotantoon ja palautuu tuotteina takaisin markkinoille. Lisäksi sopimukseen liittyvät yritykset sitoutuvat hyödyntämään nykyistä enemmän kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Kalvomuoveja käytetään rakennustuotteiden pakkaamiseen ja sisäsuojaukseen. Tavoitteena on, että kalvomuovien raaka-aineesta 40 prosenttia on kierrätettyjä kalvomuoveja vuoden 2027 loppuun mennessä.
- Uutiset
7.12.2020 10.25
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tulkitsi eläinsuojelurikoksen törkeäksiTuomiossa todettuja seikkoja puolesta ja vastaan punnittuaan hovioikeus katsoi, että tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Vastaaja oli siten syyllistynyt rangaistusvaatimuksen mukaiseen törkeään eläinsuojelurikokseen. Hovioikeus katsoi, että vastaajan syyksi luetun rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus, teon vaikuttimet ja rikoksesta ilmenevä muu syyllisyys huomioon ottaen oikeudenmukainen seuraamus syyksi luetusta teosta oli seitsemän kuukautta vankeutta. Rangaistusta oli siten korotettava. Hovioikeus katsoi, että ehdollinen vankeusrangaistus oli riittävä seuraamus syyksi luetusta teosta, eikä sen ohessa tuomittu yhdyskuntapalvelua. Oikeudenmukainen eläintenpitokiellon kesto oli viisi vuotta. Vastaajalla oli tuomitsemishetkellä oman ilmoituksensa mukaan kolme koiraa ja 220–230 lammasta, joista noin 150–160 oli yli 1-vuotiaita ja loput karitsoita. Koska vastaaja määrättiin eläintenpitokieltoon, hänet oli rikoslain 17 luvun 23 a §:n 1 momentin nojalla tuomittava menettämään valtiolle eläintenpitokiellossa tarkoitetut eläimet, joita hän hovioikeuden tuomiota annettaessa piti tai jotka hän tuomiota annettaessa omisti. (Vailla lainvoimaa 7.12.2020)
- Uutiset
4.12.2020 9.00
Asetusluonnos huoneistokohtaisen vedenkulutuksen tiedonsaannista lausunnoille 7. tammikuuta 2021 saakkaTyö- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja asetusehdotuksesta, jolla parannetaan lämpöenergian ja veden käyttäjien omaa kulutustaan koskevan tiedon saantia ja täydennetään energiatehokkuusdirektiivin täytäntöönpanoa Suomessa. Tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen ja muun ympäristökuormituksen vähentäminen energian- ja vedenkulutuksen pienentyessä. Lausuntopyyntö asetusehdotuksesta on osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi. Lausuntoaika päättyy 7.1.2021. Sen jälkeen asetuksen valmistelu jatkuu työ- ja elinkeinoministeriössä, oikeusministeriössä ja ympäristöministeriössä virkatyönä.
- Uutiset
3.12.2020 9.30
Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä keskusteli ilmastolaista: Ilmastotoimien oikeudenmukaisuus huomioitava laajasti; Suomen tavoite saavuttaa hiilineutraalius kytkettävä vahvasti lakiinIlmastopolitiikan pyöreä pöytä kokoontui keskiviikkona 2.12. keskustelemaan Suomen ilmastolain uudistuksesta. Keskustelussa nousivat esiin erityisesti oikeudenmukaisuuden huomioiminen ilmastotoimissa ja lain vahva sitominen Suomen tavoitteeseen saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Vuonna 2015 voimaan tullutta ilmastolakia uudistetaan ja vahvistetaan siten, että tämä tavoite saavutetaan. Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän jäsenet antoivat vankan tuen hiilineutraaliustavoitteen kirjaamisesta lakiin. Keskustelussa nousi vahvasti esiin ilmastotoimien oikeudenmukaisuuden turvaaminen.
- Uutiset
1.12.2020 14.20
Poliisi on päivittänyt ohjeita suurpedoistaPoliisihallitus on päivittänyt poliisin operatiivista toimintaa suurpetoasioissa ohjaavan ohjeen, joka on annettu alun perin keväällä 2018. Päivitys tulee voimaan 1.12.2020. ”Poliisin toiminta suurpeto- ja villisikatilanteissa” -ohjeessa on tarkennettu huolta, uhka ja vaaraa aiheuttavan suden määritelmiä. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Vesa Pihajoen mukaan ohjepäivityksellä pyritään muun muassa entistä tarkemmin ohjaamaan poliisitoimintaa tilanteissa, joissa suurpeto aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle ja sitä kautta varmistamaan poliisin toiminnan yhdenmukaisuus.
- Uutiset
1.12.2020 10.10
EU:n kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2019 alhaisimmalla tasolla kolmeen vuosikymmeneenKomissio on hyväksynyt EU:n ilmastotoimien edistymistä koskevan vuotuisen raportin, jossa tarkastellaan EU:n edistymistä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä vuonna 2019. EU-27:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät 3,7 prosenttia vuositasolla, kun taas BKT kasvoi 1,5 prosenttia. Päästöt ovat nyt vähentyneet 24 prosenttia vuoden 1990 tasoista.
- Uutiset
30.11.2020 12.58
Hallitus sopuun: Jätelain uudistus etenee – erilliskeräyksen laajeneminen vauhdittaa kiertotalouttaHallitus on päässyt sopimukseen niin sanotun jätesäädöspaketin sisällöstä. Tavoitteena on saada hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2021 alkupuolella. ”Jätelain uudistus antaa meille keinoja vähentää jätteen määrää ja lisätä jätteen lajittelua ja kierrätystä. Jätehuollon kehittäminen on yksi kiertotalouden kulmakivistä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.
- Uutiset
27.11.2020 14.59
Hallinto-oikeus: Valvontaeläinlääkäri oli voinut olla palauttamatta koiraa sen omistajalleA:n auto oli ollut kooltaan koirille liian pieni ja muutenkin soveltumaton niiden pääasialliseksi pitopaikaksi. Paikoitusaluekaan ei ollut ollut lainmukainen ulkotila koirien pitämiseksi kytkettyinä tai vapaina. Miisu-koira oli myös toistuvasti karannut. Näissä oloissa valvontaeläinlääkäri oli voinut katsoa, että Miisu-koiran palauttaminen A:lle vaarantaisi sen turvallisuuden ja välittömänä toimenpiteenä päättää olla palauttamatta koiraa A:lle ja hankkia sille hoitoa muualta. (Vailla lainvoimaa 27.11.2020)
- Uutiset
27.11.2020 13.52
Hallinto-oikeus: ELY-keskuksen päätös YVA-menettelyn soveltamisesta perustui osittain virheellisiin lähtökohtiinELY-keskuksen päätös YVA-menettelyn soveltamisesta oli perustunut osittain virheellisiin lähtökohtiin hankkeen ja Loukeenkarin kalankasvattamon yhteisvaikutusten arvioinnista sekä siitä, voidaanko hankkeesta vastaavan esittämä selvitys vesiympäristön tilasta ja sietokyvystä ottaa asiaa arvioitaessa huomioon. Tästä syystä ELY-keskuksen päätös oli kumottava ja asia palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi. Näin ollen hallinto-oikeudessa ei ollut tarpeen enempää arvioida valituksessa esitettyä. (Vailla lainvoimaa 27.11.2020)
- Uutiset
27.11.2020 7.37
Henkilöautojen romutuspalkkiota ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatukea koskevat lait voimaanHallitus esittää, että tasavallan presidentti vahvistaisi lain henkilöautojen romutuspalkkiosta vuosina 2020-2021 sekä lain henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain muuttamisesta ja määräisi ne tulemaan voimaan 1. joulukuuta 2020. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina 27. marraskuuta 2020.
- Uutiset
26.11.2020 16.00
Vapaa liikkuvuus EU-maiden ja Ison-Britannian välillä päättyy vuodenvaihteessaBrexitin siirtymäkauden päättymisen jälkeen eli 1. tammikuuta 2021 alkaen vapaa liikkuvuus EU-maiden ja Ison-Britannian välillä päättyy. Tämä tarkoittaa muutoksia matkustamiseen EU-maiden ja Ison-Britannian välillä.
- Uutiset
26.11.2020 8.20
Komissio hyväksyi lääkestrategianEuroopan lääkestrategia merkitsee alkua lähivuosina käynnistettäville kunnianhimoisille lainsäädäntötoimille ja muille toimille.
- Uutiset
23.11.2020 16.00
Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi ja suositukset julkaistu – näkökulmana yhteistoiminnallisuusRaportissa arvioidaan susikannan hoitosuunnitelman vuosien 2018–2019 päivitysprosessia erityisesti osallistujien yhteistoiminnan näkökulmasta. Raportissa esitetään myös suosituksia vastaaviin hoitosuunnitelmahankkeisiin. Suomen susikannan hoitosuunnitelma on susikannan ja suteen liittyvien konfliktien hallinnan työkalu. Hoitosuunnitelmaa päivitettiin maa- ja metsätalousministeriön hankkeessa ja se vahvistettiin marraskuussa 2019. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi -raportissa esitellään hoitosuunnitelman päivitykseen osallistuneiden tahojen kokemuksia osallistumisen tasapuolisuudesta, työskentelytavoista sekä havaintoja yhteistoiminnan vaikuttavuudesta.
- Uutiset
23.11.2020 12.33
YM: Rakennusalan odottama betonimurskeasetus lausuntokierrokselle 8. tammikuuta 2021 saakka – milloin betonimurske lakkaa olemasta jätettäYmpäristöministeriö pyytää lausuntoja asetusluonnoksesta, jossa määritellään, milloin betonimurske lakkaa olemasta jätettä. Jätteeksi luokittelun päätyttyä betonimursketta voidaan myydä eteenpäin esimerkiksi rakennusmateriaalina tai maanparannusaineena, minkä uskotaan parantavan sen markkinoita ja hyödynnettävyyttä. Lausuntoja voi antaa on 8.1.2021 asti.
- Uutiset
19.11.2020 15.00
EU:n luomuasetus lykkääntyy yhdellä vuodella – voimaan 1. tammikuuta 2022Euroopan unioni lykkää uuden luomuasetuksen voimaantuloa yhdellä vuodella. Uusi luomuasetus otetaan käyttöön 1.1.2022. Vuoden lykkäys koskee luomuasetuksen soveltamisen aloituspäivämäärää ja useita muita päivämääriä. Lykkäämisen syynä on covid-19-pandemia, joka on viivästyttänyt asetukseen toimeenpanolainsäädännön valmistumista. Jäsenmaiden on myös ehdittävä laatia omat ohjeistuksensa ennen uuden asetuksen voimaantuloa.
- Uutiset
19.11.2020 12.50
Suomen raportti päästöjä ja jätteiden siirtoja koskevasta rekisteristä lausunnoille 2. joulukuuta saakkaYmpäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle neljännen raporttinsa Århusin yleissopimukseen kuuluvan päästöjä ja jätteiden siirtoja koskevasta rekisteristä (PRTR) allekirjoitetun pöytäkirjan toimeenpanosta. Pöytäkirjan tavoitteena on helpottaa kansalaisten tiedonsaantia ottamalla kussakin sopimusvaltiossa käyttöön yhtenäinen, integroitu ja maanlaajuinen päästöjä ja niiden siirtoja koskeva rekisteri.
- Uutiset
19.11.2020 9.00
Ympäristöministeriö pyytää 8. tammikuuta 2021 saakka lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ja maa-aineslain muuttamisesta – muutosten tarkoitus tulla voimaan 1. syyskuuta 2021Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ja maa-aineslain muuttamisesta.
- Uutiset
18.11.2020 10.10
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet eläinsuojelurikoksesta ja -rikkomuksestaHovioikeus muun muassa katsoi jääneen näyttämättä, että A:n menettely olisi ollut huolimatonta. A:n kertomuksesta ilmeni, että maastosta tulleita kissoja oli pidetty häkeissä vain ennen eläinlääkärin tarkistusta ja mahdollista leikkausta enimmillään viikonlopusta johtuen 4 päivää. A kertoi tämän johtuneen siitä, että kissojen kunto pystytään tarkistamaan. Hovioikeus totesi, että edellä mainitussa tilanteessa oli ollut kysymys A:n ilmoittamista syistä kissan kertaluonteisesta säilyttämisestä eikä sen tilapäisyyttä arvioitaessa voitu yksin antaa merkitystä sen kestolle. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että säilyttäminen mainitulla perusteella oli ollut eläinsuojeluasetuksen 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla tilapäistä. A:n laatimasta luettelosta ilmenee, että kissat oli merkitty numeroin, värin ja nimen sekä sukupuolen perusteella. Osa kissoista oli merkitty numeroryhmänä löytymispaikan mukaan. A oli pyrkinyt tarkastuskäynnin jälkeen selvittämään, millainen luettelon tulee olla. Tähän nähden ja ottaen huomioon, ettei lain säännöksestä eikä sen esitöistäkään ilmene yksiselitteisesti luettelolta vaadittavaa sisältöä, A:n ei voitu katsoa syyllistyneen rangaistavaan menettelyyn, vaikkei hänen hoidossaan olleita eläimiä olisi hänen laatimansa luettelon perusteella voitu tarkastuksessa riittävästä yksilöidä ilman hänen opastustaan. (Vailla lainvoimaa 18.11.2020)
- Uutiset
17.11.2020 12.10
Suomen raportti Århusin sopimuksen toimeenpanosta lausunnoilla 11. joulukuuta 2020 saakkaYmpäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle kuudennen raporttinsa Århusin yleissopimuksen toimeenpanosta. Århusin yleissopimuksen tavoitteena on edistää yleisön osallistumisoikeutta ympäristöasioissa ja nykyisten sekä tulevien sukupolvien oikeutta elää heidän terveydelleen ja hyvinvoinnilleen suotuisassa ympäristössä.
- Uutiset
11.11.2020 13.24
Tulli on löytänyt torjunta-ainejäämiä useista elintarvikkeistaTullin torjunta-ainejäämävalvonnassa on hylätty 37 tuontierää torjunta-aineiden takia. Lokakuun loppuun mennessä tuote-eriä on hylätty enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Syksyn aikana liikaa torjunta-ainejäämiä on todettu muun muassa kiinalaisissa ja perulaisissa pavuissa, egyptiläisissä taateleissa, Puolassa viljellyssä tomaatissa ja aasialaisissa tuoreissa pitaijoissa sekä kuivatussa chilipaprikassa.
- Uutiset
10.11.2020 13.27
Unionin tuomioistuin: Italia on rikkonut ilmanlaatua koskevaa unionin oikeuttaPM10-hiukkaspitoisuuksiin sovellettavat raja-arvot ovat ylittyneet järjestelmällisesti ja jatkuvasti vuosina 2008–2017.
- Uutiset
10.11.2020 13.20
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen ympäristörikkomuksestaYmpäristörikkomuksen syyksilukeminen edellyttää tekijältä tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Tältä osin arvioinnissa on otettava huomioon rikoksesta epäillyn toimet kokonaisuudessaan. Ottaen huomioon esitetty selvitys X Oy:n toimittamista lukuisista jätevesialtaan tyhjennyksistä kysymyksessä olevana ajanjaksona, järjestelyn poikkeuksellisuus sekä asian taustat A:n ei ollut hovioikeuden arvion mukaan osoitettu toimineen asiassa tahallisesti tai törkeän huolimattomasti. Hovioikeus päätyi siihen, ettei esitetty selvitys osoita A:n menetelleen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käräjäoikeuden hänen syykseen lukeman ympäristörikkomuksen tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämällä tavalla. Syyte oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 10.11.2020)
- Uutiset
6.11.2020 11.40
Väitöskirjatutkija Heidi Härkönen ympäristöoikeuden ajankohtaispäivässä: Pikamuodin ympäristövaikutukset ovat tuhoisat – vaate- ja tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälki on suurempi kuin lento- ja laivaliikenteenMuotioikeuteen erikoistunut Lapin yliopiston väitöskirjatutkija Heidi Härkönen (OTM, VT) puhui pikamuodin ympäristövaikutuksista ja oikeustieteen keinoista puuttua massahalpatuotantoon Editan ympäristöoikeuden ajankohtaispäivässä 29.10.2020. Muodin kiertokulku nopeutuu koko ajan, jotta kuluttajille voitaisiin jatkuvasti myydä uusia tuotteita, mutta suurten volyymien tuottaminen halvoilla hinnoilla ei ole kestävää.
- Uutiset
6.11.2020 8.00
Helsingin hallinto-oikeus äänesti: Pirkkolan monitoimihallin rakentaminen voi jatkua – hankkeesta ei aiheudu lahokaviosammaleen säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittämisen tai heikentämisen vaaraaHelsingin hallinto-oikeus hylkäsi 5.11.2020 antamallaan päätöksellä Pro Luonto ry:n tekemän valituksen asiassa, jossa Uudenmaan ELY-keskus ei luonnonsuojelulain 57 §:n mukaisena pakkokeinoasiana ollut kieltänyt Pirkkolan hallin rakennustoimia. (KHO jätti hakemuksen tutkimatta)
- Uutiset
5.11.2020 14.21
STUK: Suomi notifioi uraanipolttoaineen toimittajamaita ydinpolttoaineen loppusijoituksestaSuomalaiset voimayhtiöt ovat hankkineet uraanipolttoainetta ydinvoimalaitosten tarpeisiin 1970-luvulta lähtien pääasiassa Venäjältä, Australiasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Säteilyturvakeskus (STUK) on nyt notifioinut näiden maiden säteilyturvallisuudesta vastaaville viranomaisille, että Suomessa aloitetaan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus 2020-luvun puolivälissä. Koska perinteiset ydinmateriaalitarkastukset eivät ole mahdollisia loppusijoituksen jälkeen, ydinmateriaalitarkastuksiin liittyvistä menettelyistä on sovittava ennen loppusijoituksen aloittamista.
- Uutiset
5.11.2020 13.25
Ruokavirasto aloittaa tehostetut koronavirustestaukset turkistarhoillaRuokavirasto käynnistää minkkitarhoilla tehostetut koronavirustestaukset viikolla 45/2020. Minkkitarhoilla Alankomaissa ja Tanskassa on ollut laajoja koronavirusepidemioita, joihin on liittynyt ihmisten tartuntoja. Suomessa ei ole toistaiseksi todettu koronavirustartuntoja turkistarhojen eläimissä. Tartuntojen estämiseksi on tärkeää, että turkistarhoilla noudatetaan tiukkoja hygienia- ja turvatoimia. Meneillään olevan koronaviruspandemian aiheuttaja, SARS-CoV-2-virus tarttuu herkästi ihmisestä minkkeihin. Myös supikoira voi saada tartunnan. Minkeistä ja supikoirista koronavirus voi puolestaan tarttua turkiseläinten kanssa tekemisissä oleviin ihmisiin ja levitä turkistarhoilta eteenpäin. Tanskassa minkkitarhoilta on löytynyt muuntunut versio koronaviruksesta, joka on levinnyt minkeistä ihmisiin.
- Uutiset
5.11.2020 11.38
Ympäristöoikeuden ajankohtaispäivässä 29.10. oli tarkastelussa muun muassa toissijainen ympäristövahinkovastuu, muoti, muovi ja KHO:n valituslupajärjestelmäYmpäristöoikeuden ajankohtaispäivän kahdeksan asiantuntijaa tarjosivat kattavan katsauksen oikeudenalan ajankohtaisiin teemoihin ja tuoreimpiin ratkaisuihin. Keskusteluissa perehdyttiin syvällisemmin esimerkiksi muotiteollisuuteen, muoviin, tärkeimpiin lainsäädäntöuudistuksiin, toissijaiseen ympäristövahinkovastuuseen, ajankohtaiseen oikeuskäytäntöön, Green Deal -sopimuksiin ja Korkeimman hallinto-oikeuden valituslupajärjestelmään.
- Uutiset
4.11.2020 14.12
Omankädenoikeus - puomin mökkitielle asentanut nainen tuomittiin sakkoihin ja velvoitettiin suorittamaan asianomistajille korvausta mökin käytön estymisestäKun vastaaja oli asentanut yksityistielle puomin, asianomistajien kulku mökilleen autolla oli estynyt pääsiäisestä vappuun vuonna 2019 eli noin kahden viikon ajaksi. Tänä aikana asianomistajien mökin käyttäminen oli hankaloitunut. Kun otettiin huomioon, että tien käyttö oli kuitenkin estynyt melko lyhyeksi ajaksi ja että mökille oli päässyt pyörällä tai kävellen, kohtuullinen korvaus käytön estymisestä oli kummankin asianomaisen osalta 100 euroa eli yhteensä 200 euroa. Asianomaisilla oli oikeus saada korvaus rikosilmoituksen tekemiseen ja kuulusteluissa käymiseen liittyneistä matkoistaan. Vastaaja tuomittiin 30 ps rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 4.11.2020)
- Uutiset
2.11.2020 10.30
Selvitys: Auratun lumen sijoittamista mereen ei ole tarpeen kieltää lainsäädännössäYmpäristöministeriön teettämän selvityksen mukaan auratun lumen mereen tai vesistöön kaatamista ei kannata kieltää lailla ympäristöhaittojen torjumiseksi. Lunta ei sijoiteta sisävesiin lainkaan ja mereen vain Helsingissä, minkä vuoksi koko Suomea koskeva kielto tai vaatimus ympäristöluvasta tai ympäristövaikutusten seurannasta ei ole tarpeen. Ympäristönsuojelumääräykset ja jätelaki mahdollistavat tarvittaessa puuttumisen lumen mereen sijoittamiseen.
- Uutiset
2.11.2020 10.00
Tutkijat: Luonnonsuojelulain uudistus on etenemässä oikeaan suuntaan – suojelutoimien laajuus olennaista monimuotoisuuden turvaamisessaLuonnonsuojelulain uudistus on etenemässä oikeaan suuntaan. Luonnonsuojelutoimien kokonaisvaltainen suunnittelu ja eri lakien yhteisvaikutusten huomioiminen ovat kuitenkin keskeisiä edellytyksiä sille, että luonnonsuojelulain päätavoite eli luonnon monimuotoisuuden turvaaminen voidaan saavuttaa. Näin toteaa monitieteinen tutkijaryhmä, joka pohti luonnonsuojelulain alustavien muutosehdotusten vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon, talouteen ja yhteiskuntaan. Luonnonsuojelulaki ei yksinään voi kääntää luonnon heikkenemiskehitystä. Tutkijaryhmän mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on yhdistettävä erityisesti luonnonvaroja ja maankäyttöä koskevaan lainsäädäntöön.
- Uutiset
2.11.2020 7.27
Komissio julkaisi säädöksensä metsien hiilinielun vertailutasoiksi kaudelle 2021–2025Euroopan komissio on julkaissut LULUCF-asetuksen mukaisen delegoidun säädöksen EU-maiden metsien vertailutasoista vuosille 2021–2025. Suomen metsien hiilinielun vertailutasoluku on säädöksen mukaan ilman puutuotteita noin -23,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv) vuodessa ja puutuotteiden kanssa noin -29,4 miljoonaa tonnia. Luvut ovat samat kuin komission heinäkuussa 2020 julkaisemassa alustavassa ehdotuksessa.
- Uutiset
30.10.2020 12.10
Hallituksen esitys konfliktimineraaleista parantaa hankintaketjujen läpinäkyvyyttä ja edistää vastuullisia hankintojaHallitus antoi 29.10.2020 esityksen laiksi konfliktimineraalien ja niiden malmien markkinoille saattamisesta. Hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa hankintaketjujen läpinäkyvyyttä. Konfliktimineraaleja ovat konflikti- ja korkean riskin alueilta peräisin oleva tina, tantaali ja volframi, niiden malmit sekä kulta. Näitä mineraaleja käytetään laajasti muun muassa puhelimissa, tietokoneissa, kameroissa, lentokoneissa, lääkinnällisissä laitteissa sekä koruissa.
- Uutiset
30.10.2020 9.30
Turkistarhalla asuvan tai työskentelevän henkilön covid-19 -taudista pitää ilmoittaa vastedes eläinlääkintäviranomaisilleTartuntataudeista annetun valtioneuvoston asetuksen 11 §:ää muutettiin torstaina (29.10.) lisäämällä siihen uusi covid-19-tautia koskeva kohta. Asetuksen muutos tulee voimaan 1. marraskuuta 2020. - Uutiset
30.10.2020 9.26
KHO: Asemakaava ei lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen osalta perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaisiin riittäviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihinKun muun muassa otettiin huomioon, ettei kortteleiden asemakaavan nojalla myönnettävien rakennuslupien yhteydessä ollut mahdollista asettaa lepakoiden tärkeän siirtymäreitin huomioimista koskevia ehtoja rakennustontin ulkopuolella, asemakaavaa varten ei ollut laadittu sellaisia selvityksiä ja vaikutusten arviointeja, joiden nojalla olisi ollut mahdollista luotettavasti arvioida sitä, oliko kaavassa osoitettu rakentaminen asemakaavan luonnonarvojen vaalimista koskevan sisältövaatimuksen mukaista. Myöskään luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa kiellettyjen vaikutusten aiheutumista ei ollut laadittujen selvitysten perusteella mahdollista poissulkea. Asemakaava ei tältä osin perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaisiin riittäviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihin. Kaupunginvaltuuston päätös oli kuntalain 135 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumottiin kahden asuinkorttelin osalta.
- Uutiset
30.10.2020 9.00
Hallitus ehdottaa määräaikaista lakia henkilöautojen romutuspalkkiostaHallitus esittää määräaikaista lakia henkilöautojen romutuspalkkiosta. Yksityishenkilö voisi saada romutuspalkkion vanhan romutettavan auton korvaamiseksi uudella autolla, sähköpolkupyörällä tai joukkoliikenteellä 1.12.2020 alkaen. Valtio maksaisi romutuspalkkiota hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1000-2000 euroa. Romutuspalkkion voisi myös käyttää uuden sähköavusteisen polkupyörän, joukkoliikenteen kausilipun tai joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävän liikkumispalvelun hankintaan, jolloin palkkio olisi enintään 1000 euroa. Romutuspalkkiota varten on varattu kahdeksan miljoonaa euroa seitsemännessä lisätalousarviossa.
- Uutiset
29.10.2020 15.00
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta: Hiilitullit voivat hillitä hiilivuotoa, mutta niiden toteuttaminen on hidas, epävarma ja kauppasuhteita rasittava prosessiEU:n kaavailemat hiilitullit voivat hillitä hiilivuotoa, mutta osoittautuvat tarkemmassa tarkastelussa monella tapaa ongelmallisiksi. 29. lokakuuta julkaistun tutkimuksen mukaan EU:n ajama hiilitullihanke kohtaakin haasteita tulevina vuosina. On todennäköistä, että prosessi tullien toteuttamiseksi on asteittainen ja saattaa rasittaa monin tavoin EU:n kansainvälisiä suhteita. EU:n tulisikin toteuttaa hiilitullimekanismi niin, että se ei aiheuttaisi kauppasodan riskiä ja olisi omiaan vahvistamaan monenkeskistä ilmastonmuutoksen vastaista kansainvälistä yhteistyötä.
- Uutiset
28.10.2020 15.15
MMM vahvisti hallintasuunnitelman kansallisesti haitallisille vieraslajeilleMaa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut hallintasuunnitelman kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluville haitallisille vieraslajeille. EU:n vieraslajiluetteloon kuuluville haitallisille lajeille on jo aiemmin vahvistettu omat hallintasuunnitelmat. Suunnitelmat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jossa kerrotaan siitä, missä, miten ja millä aikataululla eri vieraslajeja kannattaa torjua sekä siitä, mitä viranomaisia ja yhteistyötahoja torjunnassa tarvitaan.
- Uutiset
27.10.2020 15.50
Fossiilittoman liikenteen työryhmä: Liikenteen päästöt puoleen 2030 mennessä – tarvitaan laaja keinovalikoimaLiikenne- ja viestintäministeriön johtama fossiilittoman liikenteen työryhmä on antanut suosituksensa siitä, miten kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan puolittaa vuoteen 2030 mennessä ja pudottaa nollaan vuoteen 2045 mennessä. Työryhmä on tarkastellut myös keinoja, joiden avulla kansainvälisen meri- ja lentoliikenteen päästöjä voitaisiin vähentää Suomessa. Suositukset jakautuvat neljään eri liikennemuotoon eli tie-, raide-, vesi- ja lentoliikenteeseen. Ne koskevat vaihtoehtoisia käyttövoimia, liikennevälineiden energiatehokkuutta, liikennejärjestelmän energiatehokkuutta sekä liikenteen hinnoittelua ja veroja.
- Uutiset
26.10.2020 15.00
Maa-ainesten ottaminen – opas ainesten kestävään käyttöönSuomessa on voimassa yli 5000 maa-aineslupaa, jotka mahdollistavat noin 1000 miljoonan kiintokuution maa-ainesten ottamisen. Luvat kohdistuvat entistä enemmän kallion ottamiseen soranottamisen sijaan. Ottamistoiminta voi vaikuttaa haitallisesti ympäristöolosuhteisiin ja asumisviihtyvyyteen. Näitä vaikutuksia voidaan vähentää ottamisen hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella sekä ottamisalueiden jälkihoidolla.
- Uutiset
23.10.2020 15.03
Kaivoslain uudistukselle lisäaikaa: Valmistelussa huomioidaan selvitys malminetsintään ja kaivoslupiin liittyvästä intressivertailustaKaivoslain uudistamista tukeva työryhmä katsoo, että lisäaika lakiuudistuksessa on tarpeen, jotta intressivertailu voidaan selvittää kattavasti ja selvityksen tulokset ottaa mukaan työhön. Samalla mahdollisuus eri lainsäädäntöuudistusten yhteisvaikutusten arviointiin paranee. Työryhmä pyytää työ- ja elinkeinoministeriötä jatkamaan sen toimikautta vuoden 2021 loppuun.
- Uutiset
23.10.2020 12.37
Unionin tuomioistuin arvioi voitiinko kierrätysyhteisön maksamaa taloudellista tukea sopimuksen tehneille lajittelun hoitaville toimijoille pitää valtiontukenaEUT katsoi ranskalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että SEUT 107 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että järjestelyä, jossa voittoa tavoittelematon yksityinen kierrätysyhteisö, jolla on viranomaisten antama lupa, perii tietyn tuoteryhmän markkinoille saattajilta, jotka allekirjoittavat sen kanssa tätä koskevan sopimuksen, maksuja vastikkeena palvelusta, jossa se huolehtii niiden puolesta kyseisistä tuotteista syntyvien jätteiden käsittelystä, ja maksaa kyseisten jätteiden lajittelusta ja hyödyntämisestä vastaaville toimijoille avustuksia, joiden määrä määritetään luvassa ympäristö- ja sosiaalisten tavoitteiden perusteella, ei ole pidettävä tässä määräyksessä tarkoitettuna valtion varoilla toteutettuna toimenpiteenä siltä osin kuin nämä avustukset eivät ole jatkuvasti julkisessa määräysvallassa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on varmistettava.
- Uutiset
23.10.2020 12.15
ELY: Metsäteollisuuden muuttuva oikeudellinen toimintaympäristö vaatii syvällistä tietoa sen vesistö- ja ilmastovaikutuksista sekä huolellista hankesuunnitteluaIlmastoasiat ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat vahvoja painopisteitä uuden komission vihreän kehityksen ohjelmassa. Myös uuteen kansalliseen ilmastolakiin ollaan sisällyttämässä hiilineutraalius- ja edelleen hiilinegatiivisuustavoite. Fossiilisista polttoaineista luopuminen on tässä avainasemassa ja kiertotalouden ratkaisut tulisi ottaa täysimääräisinä käyttöön myös metsäteollisuudessa. Kemiallisen metsäteollisuuden toimintaympäristö kuitenkin muuttuu koko ajan, mikä lisää tiedontarvetta erilaisista tuotantoratkaisuista ja päästötasoista niin toiminnanharjoittajan, luvittajan kuin valvojan näkökulmasta.
- Uutiset
23.10.2020 9.15
Pirkanmaan ELY-keskus: Ympäristön turmelemisesta käräjäoikeuden rikostuomio ja iso lasku – pilaantuneen alueen puhdistaminen tulee kalliiksiYmpäristön pilaaminen ja turmeleminen ovat rikoksia, joista voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Pilaantumisen aiheuttaja on vastuussa myös kustannuksista, jotka syntyvät pilaantuneen alueen puhdistamisesta. Tuoreimmassa tapauksessa Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi akaalaisen henkilön törkeästä ympäristön turmelemisesta vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä menettämään valtiolle rikoshyötynä 155.340,00 euroa. Pilaantuneen alueen ennallistamiskustannusten on arvioitu nousevan jopa miljoonaan euroon.
- Uutiset
22.10.2020 12.00
Yhteenvetoraportti toimialojen vähähiilitiekartoista ilmestynytTyö- ja elinkeinoministeriö on julkaissut raportin, joka tiivistää viimeisen vuoden aikana tehtyjen toimialojen tiekarttojen päätulokset. Raporttiin sisältyy myös tiivistelmät julkaistuista tiekartoista, hankkeen keskeiset johtopäätökset, kuvaus työprosessista sekä arviot jatkotyöstä sekä siitä, miten tiekarttojen antia hyödynnetään Suomen ilmasto- ja energiatyössä kohti vähähiilisyyttä.
- Uutiset
21.10.2020 12.10
Rakasta joka murua -kampanja: Suomalaiset laiskoja lajittelemaan biojätettä – erilliskeräyksen ympäristöhyötyjä ei tunnistetaBiojätteen lajittelussa on paljon parannettavaa. Biojätteestä päätyy sekajätteeksi peräti 60 prosenttia. Sitä on sekajätteestä noin kolmasosa – myös kiinteistöissä, joissa erilliskeräys on järjestetty. Kotitalouksissa ei tunneta biojätteen lajittelun hyötyjä ja jätteen jatkokäyttöä. Jätteen syntymistä ei tunnisteta eikä omia lajittelurutiineja osata muuttaa. 21. lokakuuta käynnistyvä Rakasta joka murua -kampanja kannustaa suomalaisia vähentämään ruokahävikkiä ja lajittelemaan biojätettä kotona, työpaikalla ja lomalla. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii kampanjan suojelijana.
- Uutiset
21.10.2020 8.30
Ympäristöjuridiikassa pohditaan merituulivoiman käyttöönoton edistämistä SuomessaEuroopan unioni (EU) on globaalisti merkittävin merituulivoiman tuottaja ja merituulivoima onkin EU:n alueella jatkuvasti kasvava energianlähde. Suomen rannikkoalueilla merituulivoiman käytölle olisi huomattavaa potentiaalia. Merituulivoima kytkeytyy olennaisesti uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen sekä sitä tukevan teknologian käyttöönoton edistämiseen.
- Uutiset
20.10.2020 9.00
Mies tuomittiin yläkerrassa asuneen poliisipariskunnan kotirauhan rikkomisesta ja laittomista uhkauksista 30 päivän vankeusrangaistukseen - vapaa-ajallaan olleen poliisin hallintaotetta ja kuljetusta vastustaneen miehen ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseenVastaaja oli ilmoittanut tulleensa häirityksi poliisipariskunnan (A:n ja B:n) asunnosta tulleesta melusta, kun taas A ja B olivat kertoneet tulleensa häirityksi vastaajan huutelusta ja musiikin soittamisesta. Riidatonta oli ollut, että noin kello 22 vastaaja oli noussut portaita pitkin ylempään kerrokseen, tullut A:n ja B:n ovelle ja ilmeisesti jollain tavalla ainakin rapisuttanut heidän postiluukkuaan tai oveaan. Poliisin virkatehtävistään vapaalla ollut A oli päättänyt avata oven ja kohdata naapurin. Hän ei ollut kieltänyt vastaajaa lähestymästä tai käskenyt tätä poistumaan eikä hän ollut varoittanut tätä aikeistaan käyttää voimakeinoja. Näissä olosuhteissa ei ollut perusteltua katsoa, että vastaaja olisi hallintaotetta ja kuljetusta vastustaessaan syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Tältä osin syyte oli hylättävä ja KO:n tuomiota muutettava. (KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen osalta; ks. KKO:2022:10)
- Uutiset
19.10.2020 12.03
Julkistalouden professori Jukka Pirttilä: Hiilitullit ovat yksi mahdollisuus, kun ilmastotoimien hintaa jaetaan oikeudenmukaisestiKöyhimpien maiden päästöjen olisi reilua antaa kasvaa, talousprofessori arvioi. Rikkaita taas voisi rangaista päästövähennysten laiminlyömisestä hiilitulleilla.
- Uutiset
15.10.2020 13.00
EUT:n ratkaisu yhdyskuntajäteveden jätestatuksestaUnionin tuomioistuin katsoi, että puhdistamoliete, joka on tuotettu jätevedenpuhdistamossa teollisuus- ja talous- tai yhdyskuntajäteveden yhteisessä käsittelyssä ja joka poltetaan jäännösjätteiden polttolaitoksessa energian hyödyntämistä varten höyryä tuottamalla, ei ole jätettä, jos direktiivin 2008/98 6 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät jo ennen sen polttamista. Tapauskohtainen arviointi juuri tässä tilanteessa palautettiin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.
- Uutiset
15.10.2020 9.00
Komissio julkaisi rakennusten perusparannusstrategian rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksiEuroopan komissio julkaisi keskiviikkona (14.10.) rakennusten perusparannusstrategian (Renovation Wave Strategy) rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi. Rakennusten osuus EU:n energiankulutuksesta on noin 40 prosenttia ja kasvihuonepäästöistä 36 prosenttia. Komissio pyrkii vähintään kaksinkertaistamaan perusparannusten määrän seuraavien kymmenen vuoden aikana ja varmistamaan, että perusparannukset johtavat parempaan energia- ja resurssitehokkuuteen.
- Uutiset
13.10.2020 14.00
Hallinto-oikeus arvioi juhlatilan meluhaittaa – melulupahakemus todettiin perustelluksi eikä lupamaksua poistettuHallinto-oikeus hylkäsi valituksen, jossa juhlatoimintaa järjestänyt elinkeinonharjoittaja vaati melulupahakemukseen liittyvää 620 euron maksua poistettavaksi koko meluluvan ollessa tarpeeton. Hallinto-oikeus katsoi, että vaikka melutasot pääsääntöisesti mahdollisesti pysyvät virallismääräysten ja myös valituksenalaisen päätöksen mukaisissa rajoissa, voidaan melu erityisesti sen luonteesta johtuen kokea kuitenkin häiritsevänä ja näin lupaa vaativana. Tapauksessa juhlatilaan liittyvänä erityispiirteenä pidettiin erityisesti melua aiheuttaneen musiikin vaihtelevuutta ja bassopainotteisuutta. Myös meluun liittyvää tiedottamista painotettiin. (Vailla lainvoimaa 13.10.2020)
- Uutiset
12.10.2020 14.00
Hallinto-oikeus: Moottoriratatoimintaa koskevaa asiaa ei voitu käsitellä meluilmoituksenaIce Karting-autoilua tarjonneen elinkeinonharjoittajan meluilmoitus oli hyväksytty. Toiminnalle oli ympäristölupa ja melulle oli asetettu päätöksessä rajat. Vaasan hallinto-oikeus kumosi Kittilän ympäristösihteerin päätöksen, sillä toiminta ei ollut ollut tilapäistä. Moottoriratatoimintaa koskevaa asiaa ei siis oltu voitu käsitellä ilmoitusmenettelyllä, vaan asiassa olisi tullut mm. kuulla lähikiinteistöjen omistajia lupakäsittelyn ohessa. (ei lainvoimaa 13.10.2020)
- Uutiset
12.10.2020 8.00
Uudistuvan jätelain koulutuspäivässä käsiteltiin tuottajavastuuta, SCIP-notifiointia sekä tuotteistettuja jätteitäEditan koulutuksessa 8.10.2020 paneuduttiin hallituksen antamaan jätelakiuudistuksen esitysluonnokseen, jonka tarkoituksena on vahvistaa Suomen roolia kiertotalouden edelläkävijänä. Lain muutoksella on tarkoitus toimeenpanna EU-direktiivien asettamat kiertotaloustavoitteet sekä eräät SUP-direktiiviin sisältyvät tuotekiellot ja merkintävaatimukset. Koulutus oli käytännönläheinen katsaus uuden jätesääntelyn tuomiin muutoksiin. Jätesäädöspaketti tuo monia muutoksia myös yritysten toimintaan.Avoin uutinen
- Uutiset
9.10.2020 14.41
Malmin lentokenttä - kaupungin hakemus turvaamistoimesta oli voitu hylätäAsiassa oli HO:ssa kysymys turvaamistoimen määräämisen edellytyksistä ja erityisesti siitä, oliko turvaamistoimihakemuksen tosiasiallinen sisältö sama kuin mikä oli kaupungin kannevaatimuksen sisältö pääasiassa. HO:n arvioitavana oli, johtaisiko turvaamistoimen määrääminen siihen, että Helsingin kaupunki jo turvaamistoimen määräämisen perusteella pääsisi siihen asemaan ja saisi sen oikeuden, jota kaupunki kanteellaan vaatii, ja mikä merkitys tällä seikalla olisi arvioitaessa turvaamistoimen määräämisen edellytyksiä. KO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 9.10.2020)
- Uutiset
9.10.2020 13.00
Valtioneuvoston kestävän kehityksen selonteko eduskuntaanValtioneuvosto antoi torstaina 8. lokakuuta eduskunnalle selonteon kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta. Selonteko on Suomen kansallinen toimeenpanosuunnitelma Agenda2030:n tavoitteiden saavuttamiseksi. Selonteko esittelee konkreettiset toimet, joiden kautta hallitus edistää kunkin 17 kestävän kehityksen tavoitteen toteutumista Suomessa ja globaalisti. Lisäksi se kuvaa Suomen kestävän kehityksen nykytilanteen, toimeenpanotyötä ohjaavat politiikkaperiaatteet, kansallisen toimeenpanotyön organisoinnin sekä toimeenpanon seurannan ja arvioinnin mekanismit. - Uutiset
9.10.2020 8.00
Valtioneuvoston periaatepäätös: Kohti hiilineutraaleja kaupunkejaValtioneuvosto teki periaatepäätöksen maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksista 8.10.2020. Valtio ja kaupunkiseudut allekirjoittivat kestävään yhdyskuntarakenteeseen ja vähähiiliseen liikkumiseen tähtäävät sopimukset. Sovittujen toimien toteutus Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseuduilla on osin jo käynnistynyt kesäkuussa saavutetun neuvottelutuloksen pohjalta. Nyt sinetöidyillä sopimuksilla tavoitellaan hiilineutraaleja kaupunkiseutuja, lisätään asuntotuotantoa ja nostetaan kestävien liikkumismuotojen, kuten joukkoliikenteen kulkutapaosuutta. Sopimukset on laadittu ensimmäistä kertaa 12-vuotisiksi eli vuosille 2020–2031.
- Uutiset
8.10.2020 11.17
Hovioikeus arvioi koiran sijoitussopimuksen purkamisen edellytyksiä - vaatimus koiran palauttamisesta luovutuksensaajan hallintaan hylättiinA ja B olivat 5.7.2015 tehneet sopimuksen A:n omistaman, 15.4.2015 syntyneen saksanpaimenkoiranaaraan sijoituksesta B:lle. Viranomaiset olivat tehneet koiran sijoituspaikassa B:n luona eläinsuojeluun liittyviä tarkastuksia ja toimenpiteitä. Tässä yhteydessä A oli B:n pyynnöstä ottanut koiran hoitoonsa. Sen jälkeen A oli purkanut sijoitussopimuksen ja pitänyt koiran hallussaan. KO oli määrännyt A:n palauttamaan koiran B:lle. HO:n keskeytettyä KO:n tuomion täytäntöönpanon koira oli edelleen A:n hallussa. HO:ssa kysymys oli siitä, oliko koira määrättävä palautettavaksi B:n hallintaan. Tällöin oli ratkaistava kysymys siitä, oliko A purkanut sopimuksen pätevästi, ja jos näin oli tapahtunut, olivatko sopimuksen purkamisen edellytykset täyttyneet. Kysymys oli silloin siitä, oliko B rikkonut sijoitussopimusta tai menetellyt eläinsuojelusäännösten vastaisesti ja oliko A:lla tässä tapauksessa oikeus pitää koira hallinnassaan vai oliko hän menettänyt siihen oikeuden jättäessään koiran palauttamatta. Lisäksi kysymys oli siitä, mikä merkitys oli sillä, että koira oli täyttänyt neljä vuotta 15.4.2019, jolloin sen omistusoikeus sopimuksen mukaan siirtyi B:lle ja että A oli KO:n tuomion antamisen jälkeen purkanut sopimuksen uudelleen. KO:n tuomio kumottiin ja A vapautettiin velvollisuudesta palauttaa koira B:n hallintaan. (Vailla lainvoimaa 8.10.2020)
- Uutiset
8.10.2020 6.54
Uusi tutkimus- ja innovaatio-ohjelma luo ratkaisuja ilmastoviisaaseen maankäyttöönMaa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on avata marraskuussa ilmastoviisaita maankäyttöratkaisuja luovan tutkimus- ja innovaatio-ohjelman rahoitushaku. Ohjelma on keskeinen osa keväällä käynnistettyä maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön ilmastotoimikokonaisuutta. Haun perusteella käynnistetään ensi keväänä useampia reilun miljoonan euron hankekokonaisuuksia. Tarkoituksena on lisäksi avata jo vuonna 2021 myös ohjelmaan liittyvä täydennyshaku.
- Uutiset
7.10.2020 15.29
STUK: Korona haastaa ydinlaitoshankkeiden valvontaaSäteilyturvakeskuksen (STUK) ydinlaitoshankkeiden valvonnasta kertovista raporteista käy ilmi, että vuoden toisella kolmanneksella valvonta on sujunut pääosin suunnitellusti. Koronatilanne on kuitenkin haastanut STUKin kehittämään työtapojaan. Apulaisjohtaja Tapani Virolainen STUKista toteaa, että koronatilanne on vaikuttanut eniten Teollisuuden Voiman Olkiluoto 3 -voimalaitoshankkeen valvontaan. Yhtiö valmistautuu ottamaan uuden laitoksen käyttöön ja STUKin on tehtävä varsin paljon tarkastuksia laitoksessa paikan päällä.
- Uutiset
2.10.2020 14.35
Uusi ohje moottorikelkkailureittien soveltuvuuden arviointiin raskaille moottorikelkoilleMoottorikelkkareittien pitäjille on tehty ohjeet, joiden avulla he voivat arvioida reittien soveltuvuutta raskaille moottorikelkoille. Moottorikelkkailureitin pitäjän on ilmoitettava valvontaviranomaiselle viimeistään 31. joulukuuta 2021, onko sen ylläpitämän moottorikelkkailureitin soveltuvuus raskaille moottorikelkoille arvioitu ja onko kyseisellä reitillä sallittua ajaa raskaalla moottorikelkalla.
- Uutiset
2.10.2020 11.00
Kuntaliitto ja ympäristöministeriö: Kuntien tehtäviä selvitettiin osana luonnonsuojelulain uudistusta – kuntaryhmä julkaisi ehdotuksensaKunnilla on monipuoliset mahdollisuudet edistää luonnon monimuotoisuutta yhteistyössä muiden kanssa, sillä ratkaisut luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tehdään usein paikallisesti. Kunnat ohjaavat maankäyttöä, kartuttavat luototietoja ja ovat aktiivisia luonnonsuojelu ja -hoitotyössä. Kunnilla on myös tärkeä rooli kuntalaisten luontotietoisuuden lisääjänä.
- Toistaiseksi kuntien toimivalta luonnonsuojelulaissa ja tietoisuus kuntien luontotoimista on ollut vähäistä. Kunnat ovat ilmaisseet halunsa ja kykynsä edistää luonnon monimuotoisuutta, mutta riittävästi kannustimia luontotyön tueksi ei ole ollut tarjolla, kertoo ryhmän puheenjohtajana toiminut Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Miira Riipinen. - Uutiset
30.9.2020 15.25
Lakiluonnoksesta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemisestä ja korvaamisesta voi lausua 4. marraskuuta saakkaErityisesti rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet 2010-luvulla, ja nyt valmisteltavan lain tavoitteena on kehittää ja selkeyttää vahinkojen korvaamista koskevaa sääntelyä. Lailla pyritään parantamaan lajien suojelua ja lisäämään luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä. Laissa säädettäisiin rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn myönnettävistä taloudellisista etuuksista, niiden hakemisesta, myöntämisestä ja maksamiseen liittyvistä menettelyistä. Rauhoitettuja lajeja ovat kaikki muut kuin riistaeläimiin tai rauhoittamattomiin eläimiin kuuluvat luonnonvaraisena esiintyvät lajit, eli esimerkiksi valkoposkihanhi, lepakot sekä joutsen.
- Uutiset
25.9.2020 14.30
Ilmasto- ja energiaoikeuden ajankohtaisia asioita Editan webinaarissaEdita järjesti 22.9. Ilmasto- ja energiaoikeuden ajankohtaispäivä -webinaarin, jossa alan asiantuntijat antoivat katsauksen alan ajankohtaisiin teemoihin niin kansainvälisellä, EU:n kuin kansallisellakin tasolla. Keskusteluun nousivat mm. EU:n energian talvipaketti, päästökauppakauden 2021-2030 tavoitteet sekä metsänieluihin vaikuttava EU:n LULUCF-asetus. Päivän puheenjohtajana toimi Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Kati Kulovesi, joka esitteli kansainvälisen ilmastopolitiikan nykytilan ja erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen roolin siinä.Avoin uutinen
- Uutiset
17.9.2020 7.00
STUK uudisti ohjeistusta suojaustoimista säteilyvaarassaSuojelutoimet säteilyvaaratilanteessa -ohje (VAL 1) on uudistettu. Ohje on Säteilyturvakeskuksen (STUK) keskeinen työväline suojelutoimiin liittyvien suositusten valmisteluun säteilyvaaratilanteessa. Ohjetta voivat hyödyntää myös suojelutoimista päättävät viranomaiset. Uusittu ohje korvaa vuonna 2012 julkaistut VAL 1 ja VAL 2 -ohjeet. Ohje sisältää suojelutoimien perusteet, jotka ohjaavat viranomaisten toimintaa säteilyvaaratilanteessa. Lisäksi siinä annetaan annoskriteerit ja toimenpidetasot, joiden ylittyessä suojelutoimet ovat yleensä tarpeen.
- Uutiset
16.9.2020 13.54
Kuntaliiton ja Ylen kysely: Kiinteistönhaltijan jätteenkuljetusjärjestelmä aiheuttaa ongelmia jätealallaKuntaliiton ja Ylen tekemässä kyselyssä viranomaiset nostavat esiin kiinteistönhaltijan jätteenkuljetusjärjestelmän ja kaksoisjärjestelmän aiheuttamat haasteet viranomaistyölle ja jätehuollon kehittämiselle. Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen koetaan toimivan paikoitellen puutteellisesti, mikä vaikeuttaa monin osin kunnan jätehuollon järjestämistä ja asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan. Jatkuva kuljetusasioiden ja niitä koskevien valitusasioiden käsittely vie huomattavasti resursseja, jotka pitäisi pystyä käyttämään jätehuollon kehittämiseen.
- Uutiset
15.9.2020 8.10
Tukes: Naapuriin suunnitellaan kaivosta, miten voin vaikuttaa?Kaivoksiin liittyvät varausilmoitukset ovat herättäneet paljon keskustelua viime viikkoina. Tukes on saanut kritiikkiä tekemistään varauspäätöksistä. Siksi Tukes avaa sitä, mistä varauspäätöksissä on kysymys.
- Uutiset
8.9.2020 14.49
Vierashuoneessa OTT, yliopistonlehtori Aleksi Heinilä: Lumen varastointia koskeva ympäristöoikeudellinen ohjaus on kattavaa, hajanaista ja tapauskohtaisia tulkintoja edellyttävää – lumi ja sen varastointi tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman ympäristöoikeudelliseen sääntelyynLumi, kiinteässä muodossa oleva vesi, ja talvisaikainen yleisiltä alueilta ja yksityisiltä kiinteistöiltä kerätyn lumen varastointi tarjoaa omanlaisensa näkökulman ympäristöoikeudelliseen sääntelyyn. Lumen vaihtaessa varastoinnin kuluessa olomuotoaan, sen kannalta merkitykselliseksi muodostuu niin itse varastointitoimintaan kohdistuva, useammalle lainsäädännön sektorille jakautuva normiohjaus kuin lumen sulamisvesiäkin koskeva sääntely. Tämä sääntelykokonaisuus osoittautuu tarkemmassa tarkastelussa varsin laajaksi, hieman hajanaiseksi ja monin paikoin tulkinnanvaraiseksi.
- Uutiset
8.9.2020 14.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa ajalta 29.5.-10.7.2020 oli kysymys muun muassa asiakirjan julkaisemisesta, hovioikeusmenettelystä ilman pääkäsittelyä, omaisuudenjakosopimuksen sovittelusta, asemakaavan kulttuuriympäristöön liittyvästä valitusoikeudesta, törkeästä aserikoksesta, lainhuudon kirjaamisesta, patenttiriidan oikeuspaikasta, opettajan vahingonkorvausvelvollisuudesta ja rakennusluvan myöntämiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta.