
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
20.1.2011 12.43
Työelämä ja markkinat 2007–2015 julkaisu ilmestynytTEM:n työelämä- ja markkinaosasto on koonnut yhteen toimialansa hankkeet ja lakimuutokset viimeisen kolmen vuoden ajalta. Työelämä ja markkinat 2007-2015-julkaisussa ennakoidaan lisäksi keväällä alkavaan hallituskauteen mahdollisesti sisältyviä asioita. - Uutiset
14.1.2011 10.10
Oikeusoppineet: Uudet osakekannustimet laittomiaMonien suomalaisten pörssiyhtiöiden kannustinjärjestelmät ovat laittomia, arvioivat Helsingin Sanomien haastattelemat oikeustieteilijät. Runsaan vuoden aikana 12 pörssiyhtiötä on ottanut käyttöön kannustinjärjestelmän, jossa yhtiöt antavat rahoitusapua ulkopuolisen omistus- eli holding-yhtiön osakehankinnoille. Holding-yhtiöiden osakkaina ovat pörssiyhtiöiden johtajat, jotka sijoittavat yhtiöönsä myös omia varojaan. Osakkaina he saavat järjestelystä veroedun. Ongelma syntyy siitä, että osakeyhtiölain mukaan pörssiyhtiö saa rahoittaa vain omien työntekijöidensä tai sen lähipiiriin kuuluvan yhtiön työntekijöiden osakehankintoja.
- Uutiset
11.1.2011 13.38
Uudet Euroopan finanssialan valvontaviranomaiset aloittelevat toimintaansaEuroopan pankkiviranomainen (EBA), Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen (EIOPA) ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) aloittivat toimintansa 1. tammikuuta 2011. Uudet viranomaiset korvaavat Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitean (CEBS), Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean (CEIOPS) ja Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitean (CESR).
- Uutiset
11.1.2011 13.03
Yrityksen perustaminen helpottuu lomakerumban osalta uudessa sähköisessä palvelussaYrityksen perustaminen helpottuu uuden sähköisen palvelun ansiosta. Maksuton Perustayritys.fi-palvelu säästää yrityksen perustajan aikaa ja huomattavasti myös valtion menoja.
- Uutiset
4.1.2011 10.05
Kirjanpitolautakunnan lausuntojaKirjanpitolautakunta on julkaissut loppuvuonna 2010 lausunnot, joissa on kysymys myytyjen osaomistusasuntojen tilinpäätöskäsittelystä, asunto-osakeyhtiöihin liittyvien kiinnitysten esittämisestä perustajaurakointia harjoittavan rakennusliikkeen tilinpäätöksessä, ennakoivan osinkotuoton ja osinkosaatavan kirjaamisedellytyksistä, investointiavustusten kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelystä, opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistoille suorittamien arvonlisäverokompensaatioiden kirjanpitokäsittelystä sekä välillisen vähemmistöosuuden laskemisesta konsernitilinpäätöksessä. - Uutiset
31.12.2010 12.03
KPMG: Yrityskaupat ja legal due diligenceYrityskauppamarkkinat ovat viime kuukausina selvästi vilkastuneet. Yrityskaupan esitoimena suoritetaan usein kohdeyrityksen talous- ja veroasioiden tutkimisen (financial due diligence ja tax due diligence) lisäksi juridinen tarkastus (legal due diligence) sen varmistamiseksi, että yrityskauppa ei johtaisi oikeudenmenetyksiin. Asiasta kirjoittaa OTK, KTM Kai Soini KPMG:stä. - Uutiset
23.12.2010 9.15
Baselin komitea julkaissut rahoitustoimialan Basel III -suositukset ja sääntelymuutosten vaikuttavuusarvioinnin tuloksetBaselin komitea on julkaissut suosituksensa vakavaraisuussäännöksiin ja likviditeettiriskisäännöksiin tulossa olevista muutoksista (Basel III) sekä sääntelymuutosten vaikuttavuusarvion tulokset. Se julkaisi myös ohjeistusta vastasyklisten pääomapuskureiden asettamisesta. Finanssivalvonnan mukaan kyseessä on merkittävä uudistuspaketti, jolla on mittavat vaikutukset rahoitustoimialaan. - Uutiset
21.12.2010 15.02
Yrityksille suunnitellaan lisää velvoitteita yhteiskuntavastuusta - EU-konsultaatioon ehtii vielä vastataEU:ssa keskustellaan parhaillaan siitä, onko vastuullisen yritystoiminnan raportointia tarvetta säännellä. Komissiolta odotetaan keväällä 2011 tiedonantoa yritysten yhteiskuntavastuusta. Tiedonantoa valmistellaan on line -konsultaatiolla, jossa komissio esittää kysymyksiä yritysten ei-taloudellisista tiedoista. Kysely on avoinna 24. tammikuuta 2011 asti. - Uutiset
21.12.2010 8.08
Finanssivalvonnan Markkinat 5/2010 -tiedotteen aiheena muun muassa tiedonantovelvollisuusMarkkinat-tiedote 5/2010 on ilmestynyt ja luettavissa Finanssivalvonnan verkkopalvelussa. Tiedotteessa käsitellään ajankohtaisia listayhtiön tiedonantovelvollisuuden, tilinpäätösvalvonnan, arvopaperikaupankäynnin sekä sisäpiiriasioiden tulkintoihin, standardeihin ja sääntelyyn liittyviä asioita sekä valvonnan havaintoja. Tiedotteen julkaisee Finanssivalvonnan Markkinavalvonta.
- Uutiset
20.12.2010 14.14
Uusia sähköisen asioinnin palvelukokonaisuuksia tulossaSähköisen asioinnin edistämiseksi kehitetään uusia verkkopalvelukokonaisuuksia asiakkaan ja kansalaisen näkökulmista. Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA puolsi 15. joulukuuta 2010 kokouksessaan neljän sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaan (SADe-ohjelma) kuuluvan palvelukokonaisuuden toteutusta. Palvelut on tarkoitus saada asteittain käyttöönottovalmiiksi vuoden 2013 loppuun mennessä. - Uutiset
20.12.2010 13.43
KPMG:n artikkelikokoelma IFRS-uudistuksistaKPMG:n neuvontapalveluiden IFRS-aiheinen artikkelikokoelma sisältää kattavan kokoelman IFRS- ja rahoitusasiantuntijoiden kirjoittamia ajankohtaisia artikkeleita. Painopiste on tulevaisuudessa, sillä IASB:n ja FASB:n pitkäaikainen yhdentymisprojekti alkaa nyt konkreettisesti näkyä - yhä useampi merkittävä projekti on saavuttanut standardiluonnosvaiheen. Uusia standardeja julkaistaan vuonna 2011 useista merkittävistä osa-alueista, kuten myynnin tuloutuksesta, työsuhde-etuuksista, vuokrasopimuksista ja veloista. Tämä tuo muutoksia lähes kaikkien IFRS-raportoijien tilinpäätöksiin.
- Uutiset
20.12.2010 6.39
Yleisohje asunto-osakeyhtiöiden ja muiden keskinäisten kiinteistöyhtiöiden kirjanpidosta, tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksestaKirjanpitolautakunnan uusi yleisohje korvaa kirjanpitolautakunnan 12.4.2005 antaman yleisohjeen. Yleisohjeen kannalta olennaisimpia muutoksia ovat oman pääoman rakenteen muuttuminen sekä omien osakkeiden hankkimiseen ja lunastamiseen liittyvät muutokset. - Uutiset
15.12.2010 12.00
KKO:n ratkaisu kirjanpitorikoksesta sekä oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi määrättävästä hyvityksestäA, joka yksin omisti yhtiön osakekannan ja oli sen hallituksen ainoa jäsen, oli ulosotossa todettu varattomaksi. Yhtiö oli antanut lainoja A:lle sekä eräille hänen lähipiiriyhtiöilleen, joilla ei ollut velkojen maksuun käytettävissä olevia varoja. A:n lainoja oli lyhennetty A:n yhtiöstä saamilla osingoilla. Lainat oli yhtiön kirjanpidossa kirjattu tilinpäätöksiin yhtiön saataviksi A:lta ja lähipiiriyhtiöiltä sen määräisinä kuin lainoja oli nostettu. Kysymys kirjanpitorikoksen ja sen törkeän tekomuodon tunnusmerkistön täyttymisestä sekä lievemmän lain periaatteen soveltamisesta. Kysymys myös A:n ja yhtiön kirjanpidon hoitaneen tilitoimiston toimitusjohtajan osallisuudesta rikokseen sekä oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi määrättävästä hyvityksestä. (Ään.) - Uutiset
10.12.2010 13.37
Ulkomailta – Viro: Euroon siirtyminen aikaansaa muutoksia lukuisiin lakeihinVirossa muutetaan euroon siirtymisen vuoksi yli 200 lakia. Muun muassa liiketoimintalakia on tulevan valuutan vaihtumisen takia korjattu hyvinkin perusteellisesti. Tulevat muutokset liikeyritysten oikeudellisissa asioissa eivät varmasti ole yhtä laajoja kuin muutosten vaikutus IT-järjestelmiin ja kirjanpitoon, mutta jonkin verran työtä niihin liittyy, KPMG Baltics OÜ:n juridinen neuvonantaja Karen Root kirjoittaa TaxView-lehdessä.
- Uutiset
8.12.2010 13.44
EU:n rahoituspalvelusääntöjen rikkomisesta määrättäviä seurauksia pyritään koventamaanEuroopan komissio on antanut tiedonannon, jossa kaavaillaan tapoja tiukentaa seuraamuksia EU:n rahoituspalvelualalla. Säännöt vaihtelevat nykyisin jäsenvaltioiden välillä hyvin paljon, ja niiden ennalta ehkäisevä vaikutus on usein tehoton. Tiedonanto perustuu tärkeimpien EU:n rahoituspalveludirektiivien kansallisiin täytäntöönpanosääntöihin liittyvien seuraamusjärjestelmien tarkasteluun. Siinä esitetään aloja, joilla tilannetta voidaan parantaa, ja ehdotetaan mahdollisia EU:n toimia näiden järjestelmien lähentämiseksi ja tehostamiseksi. Sidosryhmät voivat lähettää asiasta huomioitaan 19. helmikuuta 2011 saakka. - Uutiset
8.12.2010 12.30
Peruskorko nousee 1,50 prosenttiin vuoden 2011 alustaValtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 1,50 prosenttia 1. tammikuuta 2011 alkaen vuoden 2011 kesäkuun loppuun asti. Peruskorko on 1. heinäkuuta 2010 alkaen ollut 1,25 prosenttia. - Uutiset
24.11.2010 12.00
KKO:n ratkaisu veropetosasiassaVerotarkastuksessa Y Oy:n liiketoimintaa oli pidetty osana X Oy:n liiketoimintaa. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Y Oy ei ollut samastettavissa X Oy:öön arvioitaessa törkeän veropetoksen, törkeän velallisen epärehellisyyden ja kirjanpitorikoksen tunnusmerkistöjen täyttymistä ja syytteet hylättiin. - Uutiset
10.11.2010 14.14
KKO:n ratkaisu tiekunnan kokouksen pätevyydestäTiekunnan kokouksessa oli päätetty edelliseltä varainhoitokaudelta annetun tilityksen hyväksymisestä. Hoitokunnan jäsenet eivät olleet pidättäytyneet osallistumasta päätöksentekoon. Yksityistielaissa ei ole säännöksiä hoitokunnan jäsenen esteellisyydestä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, ettei tiekunnan kokouksessa ollut tapahtunut sellaista menettelyvirhettä, jonka vuoksi päätöstä tilityksen hyväksymisestä olisi tullut pitää pätemättömänä. (Ään.) - Uutiset
9.11.2010 8.38
Tullihallitukselta energiaverotusta koskeva ohjeluonnosNestemäisten polttoaineiden sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverotusta koskevat lait muuttuvat 1.1.2011. Tullihallituksen ulkomaankauppa- ja verotusosasto on antanut 4.11.2010 energiaverotusta koskevan ohjeluonnoksen energiaverolainsäädännön tulkinnasta. - Uutiset
5.11.2010 11.16
KILA:n lausunto uudisrakennusprojektin rahoittamiseksi otetun lainan korkokulujen kirjanpitokäsittelystäKirjanpitolautakunta on antanut lausunnon siitä, onko hyvän kirjanpitotavan mukaista, jos kirjanpitolain 5:4 §:n tarkoittamaa, valmistusasteen perusteella tapahtuvaa, tulon kirjaamista noudatettaessa rakennusprojektien rakennusaikaisten lainojen suorat korkomenot huomioidaan projektien erilliskatteiden määrittämisessä ja kirjataan muiden projekteille kohdistettavien kulujen tavoin kuluina projektin valmistusasteen mukaisesti. - Uutiset
21.10.2010 11.01
Laskuille tulossa yleinen 30 päivän maksuaikaEuroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkon neuvoston kanssa tehdyn sopimuksen, jonka mukaan laskun maksamisen takarajaksi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla tulee 30 päivää laskun saamisesta, ellei sopimuksessa muuta todeta. Jos molemmat osapuolet haluavat, maksuaikaa voidaan kuitenkin pidentää 60 päivään.
- Uutiset
14.10.2010 6.55
Komissio käynnisti laajan kuulemisen eurooppalaisista tilintarkastusmarkkinoistaKomissio haluaa keskustella erityisesti siitä, tarjoavatko tilintarkastukset oikeaa tietoa kaikille finanssialan toimijoille, onko tilintarkastusyritysten riippumattomuutta tarkasteltava lähemmin, liittyykö markkinoiden keskittymiseen riskejä, onko tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön Euroopan tason valvonta ja miten voidaan parhaiten täyttää pk-yritysten erityistarpeet. Kuulemiseen voi osallistua 8. joulukuuta 2010 asti.
- Uutiset
11.10.2010 11.18
Suomi tavoittelee edistystä EU-patentistaEU:n kilpailukykyministerit hakevat Brysselissä 11.-12.10.2010 ratkaisua EU-patentin kieliasetukseen. Kompromissiehdotus perustuu Euroopan komission ehdotukselle kolmen kielen mallista: englanti, saksa tai ranska, jota ehdotusta puheenjohtajamaa on edelleen tarkentanut.
- Uutiset
4.10.2010 10.02
Jarmo Leppiniemi: Poliitikoiden palkkiot hallintoneuvostoissa hämäriäOsakesäästämiseen erikoistunut professori Jarmo Leppiniemi hämmästelee hallintoneuvostojen palkkiojärjestelmän salamyhkäisyyttä. Leppiniemen mielestä valtion yhtiöiden hallintoneuvostoissa toimivien kansanedustajien palkkiot ja kokouksiin osallistumisen aktiivisuus pitäisi kertoa avoimesti. Fortumissa ja Neste Oilissa väitteitä tietojen pimittämisestä hämmästellään. Asiasta kertoo YLE Uutiset. - Uutiset
1.10.2010 11.21
Vakuutusyhtiöiden yhteistakuuerästä luovutaanVastaisuudessa vahinkovakuutusyhtiöiden ei tarvitsisi enää varata taseisiinsa yhteistakuuerää. Lakisääteisiä vahinkovakuutuksia tarjoavat yhtiöt vastaisivat selvitystilaan tai konkurssiin joutuneen vakuutusyhtiön saatavista edelleen yhteisvastuullisesti. Lain on tarkoitus tulla voimaan 31.12.2010. - Uutiset
30.9.2010 9.09
Komissio ehdottaa laajaa lainsäädäntöpakettia talouden ohjausjärjestelmää vartenEuroopan komissio esitteli 29. syyskuuta 2010 lainsäädäntöpaketin, jolla talouden ohjausjärjestelmää lujitetaan EU:ssa ja euroalueella kattavimmin sitten talous- ja rahaliiton perustamisen. Pyrkimyksenä on laajentaa ja tehostaa finanssipolitiikan valvonnan lisäksi myös makrotalouspolitiikan ja rakenneuudistusten valvontaa lainsäädännön nykyisten puutteiden korjaamiseksi. Käyttöön otetaan uusia täytäntöönpanon valvontamekanismeja niiden jäsenvaltioiden varalta, jotka eivät noudata sääntöjä.
- Uutiset
10.9.2010 10.11
Verottaja mukana raportointikoodistossaRaportointikoodisto julkaistiin torstaina 9. syyskuuta. Se luo standardin yrityksen taloushallinnon tietojen raportointiin ja mahdollistaa mm. osakeyhtiön veroilmoituksen muodostamisen lähes automaattisesti tilinpäätöksen pohjalta. Raportointikoodisto on käytettävissä vuonna 2011 alkavilla tilikausilla. - Uutiset
10.9.2010 9.51
OECD on hyväksynyt uuden version siirtohinnoitteluohjeistaanUudessa ohjeessa on muutettu vuonna 1995 julkaistun siirtohinnoitteluohjeen lukuja I-III sekä lisätty uusi luku IX. Lukujen I-III sisältämien ohjeiden suurin merkitys on eri siirtohinnoittelumenetelmien välisen hierarkian poistaminen. Luvussa IV käsitellään markkinaehtoista korvausta konsernin uudelleenjärjestelyissä, KPMG:stä kerrotaan. - Uutiset
27.8.2010 9.40
Hallinto-oikeus: Peruuntunut osinko ei ollut veronalaista tuloaHelsingin hallinto-oikeus katsoi, että kun otettiin huomioon kyseessä olevasta osingonjaosta ja sen peruuttamisesta sekä yhtiön konkurssista esitetty selvitys, valittajan veronalaiseksi tuloksi ei ollut luettava 28.11.2007 tehdyn ja 11.1.2008 peruutetun osingonjakopäätöksen mukaista osinkoa. - Uutiset
12.8.2010 15.43
Monikansalliset yritykset verokikkailevat tytäryhtiöillä - verottaja panostaa siirtohinnoittelun tarkkailuunMonikansalliset yritykset ovat jääneet aiempaa useammin kiinni laittomasta tytäryhtiöiden käytöstä verosuunnittelussa. Verohallinto on karhunnut konserneilta noin 100 miljoonaa euroa vuosittain siirtohinnoittelun vuoksi ja summa on tarkastusten perusteella kasvamassa. - Uutiset
10.8.2010 12.18
Finanssivalvonta: Muutoksia Basel III -ehdotuksiin ja konsultaatiopaperi vastasyklisistä pääomapuskureistaBaselin pankkivalvontakomiteaa ohjaava keskuspankkien ja valvojien johtajien ryhmä (Group of Central Bank Governors and Heads of Supervision) on sopinut muutoksista Baselin pankkivalvontakomitean joulukuussa 2009 julkaiseman konsultaatiopaketin (Basel III) ehdotuksiin. - Uutiset
26.7.2010 6.21
Pankkien riskitestit julki - Suomen pankkisektori selvisi ongelmittaEuroopan pankkivalvojien komitean (CEBS) tekemä riskitesti osoitti, että OP-Pohjolan, Nordean ja Danske Bankin pääomat ovat riittävät kohtaamaan nykyistä huomattavasti heikommankin talouskehityksen seuraukset. Suomalaiset pankit eivät ole joutuneet turvautumaan valtion takauksiin tai pääomasijoituksiin.
- Uutiset
20.7.2010 10.21
CEBSin ohjeet valvojakollegioiden operatiiviselle toiminnalle julkistettuEuroopan pankkivalvojien komitea (CEBS) on julkaissut ohjeensa kansainvälisten valvojakollegioiden operatiiviselle toiminnalle. Ohjeet perustuvat vakavaraisuusdirektiiveihin tehtyihin muutoksiin, jotka sisältävät muun muassa vaatimuksen valvojakollegioiden perustamisesta. Ohjeet on tarkoitus ottaa käyttöön 31.12.2010. - Uutiset
19.7.2010 12.29
Finnvera: Esitetyt uudet ”Basel III” -säännökset uhkaavat vientitakuitaPankkien vakavaraisuutta ja likviditeettiä koskevien Basel-säännösten uudistussuunnitelmat uhkaavat romuttaa vientitakuujärjestelmät, sanoo viennin rahoituksesta Finnverassa vastaava varatoimitusjohtaja Topi Vesteri. - Uutiset
16.7.2010 14.34
Uusi Euroopan oikeusportaali auttaa kansalaisia, asianajajia ja tuomareita rajatylittävissä oikeudellisissa kysymyksissäEU:n perjantaina julkaiseman oikeusportaalin ensimmäisen version yli 12 000 sivulta löytyy tietoa kaikkien 27 jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, muun muassa oikeusavusta, oikeusalan koulutuksesta ja videoneuvotteluista. Lisäksi portaalissa on linkkejä oikeudellisiin tietokantoihin ja sähköisiin maksukyvyttömyys- ja maarekistereihin.
- Uutiset
13.7.2010 8.01
Komissio haluaa parantaa tilinhaltijoiden ja piensijoittajien suojaaTalletusten suojaa ehdotetaan nostettavaksi koko EU:ssa 100 000 euroon tämän vuoden loppuun mennessä. Sijoittajille maksettavan korvauksen määrä nousee 20 000 eurosta 50 000 euroon.
- Uutiset
22.6.2010 13.20
EU haluaa tiukentaa otettaan finanssialan hallinto- ja ohjausjärjestelmistäEU:n komissio haluaa säädellä aiempaa tiukemmin myös yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmiä (corporate governance). Tämä on nähtävissä julkisessa kuulemisessa, joka koskee rahoituslaitosten hallinto- ja ohjausjärjestelmien uudistamista, toteaa EK:n yrityslainsäädäntöyksikön asiantuntija Piia Vuoti. - Uutiset
17.6.2010 5.09
Kirjanpitolautakunta myönsi poikkeusluvan kirjanpitoaineiston tilapäiseksi säilyttämiseksi Intiassa, Singaporessa ja MalesiassaKirjanpitolautakunta on katsonut tarkoituksenmukaiseksi myöntää teknologia-alalla toimivalle suomalaiselle osakeyhtiölle, jonka emoyhtiö on hollantilainen, poikkeusluvan enintään viideksi tilikaudeksi eli kalenterivuosiksi 2011-2015. - Uutiset
15.6.2010 8.16
Hallinto-oikeuden ratkaisu osakeyhtiöstä jaettujen varojen verotuksestaOikeuskysymyksenä asiassa oli, olivatko osakeyhtiön vapaan oman pääoman rahastosta osakkaalle jakamat varat voittovarojen jakamista vai pääoman palauttamista. - Uutiset
8.6.2010 9.30
Ulkomailta - Viro: Viro voi liittyä euroalueeseen vuoden 2011 alustaViro voi liittyä euroalueeseen vuoden 2011 alusta. Euroalueen valtiovarainministerit pääsivät asiasta periaatteelliseen sopuun Ecofin-kokouksessaan Luxembourgissa 7. kesäkuuta. Virosta tulee 17. euroa käyttävä maa.
- Uutiset
4.6.2010 15.00
KPMG: Kaksinkertaisen verotuksen poistamismenettely helpottuuVuoden 2010 alusta voimaan tulleiden lainmuutosten mukaan ulkomaisen veron hyvityksen enimmäismäärän maakohtaisuus poistetaan ja ajanjakso, jolloin ulkomailla maksettu vero voidaan vähentää samasta tulosta Suomessa määrättävästä verosta, pidennetään nykyisestä yhdestä vuodesta viiteen vuoteen. Muutoksia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2010 toimitettavassa verotuksessa, kirjoittaa OTK Timo Nikula KPMG:stä. - Uutiset
3.6.2010 14.02
KPMG: Arvonlisäveron ulkomaalaispalautukset EU:sta ja EU:n ulkopuoleltaKansainvälisesti toimivat suomalaiset yritykset tekevät usein ulkomaan arvonlisäveroa sisältäviä ostoja ulkomailla. Ulkomainen arvonlisävero voidaan palauttaa EU-maista sekä eräistä unionin ulkopuolistakin maista. Hakumenettely on erilainen riippuen siitä, onko kyseessä toinen EU maa vai EU:n ulkopuolinen maa. EU:ssa on tämän vuoden alusta otettu käyttöön sähköinen hakumenettely. Sen sijaan uudistettu menettely ei koske EU:n ulkopuolisista maista haettavia palautuksia, kirjoittaa KTM Andreas Johansson KPMG:ltä. - Uutiset
3.6.2010 12.25
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusissa tiedotteissa aiheena on muun muassa arvonlisäveron palauttaminen suomalaiselle elinkeinonharjoittajalle Islannissa, Norjassa ja Sveitsissä, maksettavien verojen kuittaaminen negatiivisella arvonlisäverolla, kiinteistövero 2010, pitkäaikaissäästämissopimuksen ja vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen verotus, Espanjaan muuttavan eläkeläisen verotus, terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotus sekä pääomatuloksi luettava osakaslaina. - Uutiset
2.6.2010 10.22
KPMG: Ensikokemuksia uusien palvelukaupan alv-säännösten soveltamiseen liittyvistä käytännön haasteistaKansainvälisen palvelukaupan uudet myyntimaasäännökset astuivat voimaan 1. tammikuuta 2010. Uusien säännösten soveltaminen edellyttää myytävien ja ostettavien palvelujen arvonlisäverotuksellisen luonteen sekä myyjän ja ostajan maassa noudatettavien tulkintojen huolellista selvittämistä. Ensikokemusten perusteella säännösten käytännön soveltamiseen liittyy monia haasteita, kirjoittaa KTM Tero Takatalo KPMG:ltä. - Uutiset
27.5.2010 9.40
Komission ehdotus pankkien kriisinratkaisurahastoistaEuroopan komissio ehdottaa, että Euroopan unioni perustaisi EU:hun pankkien kriisinratkaisurahastojen verkoston. Verkostolla varmistettaisiin, ettei tulevaisuudessa pankkien konkursseja rahoiteta veronmaksajien varoilla ja etteivät konkurssit horjuta rahoitusjärjestelmän vakautta.
- Uutiset
25.5.2010 13.00
Verohallinto muistuttaa arvonlisäverokantojen heinäkuussa voimaan tulevista muutoksistaArvonlisäverokannat nousevat yhdellä prosenttiyksiköllä 1. heinäkuuta 2010. Yleinen verokanta nousee 23 %:iin. Alennetut verokannat ovat 13 % ja 9 %. Ravintola- ja ateriapalvelujen arvonlisäverokanta laskee 13 %:iin.
- Uutiset
25.5.2010 11.06
Oikeusministeriö tilasi lisätarkastuksen puoluetuen käytöstäOikeusministeriö on nimennyt tilintarkastusyhtiö KPMG Oy:n tarkastamaan vuoden 2008 puoluetuen käyttöä. Pääkysymyksenä tarkastuksessa selvitetään, ovatko puolueet noudattaneet valtioneuvoston päätöksessä puoluetuen käytölle asetettuja ehtoja. - Uutiset
6.5.2010 9.29
Yksityiskohtainen IFRS-tilinpäätössääntely voi olla edessäKansainväliset IFRS-tilinpäätösstandardit ovat olleet voimassa viisi vuotta. Sääntely perustuu nyt periaatteisiin. Ne voivat muuttua yksityiskohtaisiksi säännöiksi, jos periaatesääntely ei riitä, kerrotaan Elinkeinoelämän keskusliitosta.
- Uutiset
27.4.2010 13.39
Tilintarkastuslautakunta tarkastaa tilintarkastajien työn laatuaSyksyllä 2009 uudelleen käynnistetyissä tilintarkastajien laaduntarkastuksissa tarkastettiin yhteensä 88:n KHT- ja HTM-tilintarkastajan työn laatua. Tilintarkastuslautakunta (TILA) ja tilintarkastusvaliokunnat (TIVAt) vahvistavat tulokset, jolloin tilintarkastajat hyväksytään kommentein tai heidät määrätään uusintatarkastukseen tai hylätään.
- Uutiset
23.4.2010 8.06
Ulkomailta – Ruotsi: Pienten osakeyhtiöiden tilintarkastusvelvollisuudesta luovutaanRuotsin pienet osakeyhtiöt ovat tähän asti olleet tilintarkastuksen alaisia, mutta nyt hallitus esittää pienille osakeyhtiöille vapaaehtoista tilintarkastusta. Uudistus merkitsisi suurta muutosta ruotsalaiseen yhteisöoikeuteen.