
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
7.7.2005 10.13
KPMG: USA:n verouudistus – verovähennys USA:ssa tapahtuvasta tuotantotoiminnastaLokakuussa 2004 hyväksytyn USA:n verouudistuksen yksi suurimmista muutoksista liittyi USA:ssa tapahtuvan tuotantotoiminnan verovähennysoikeuteen. Lakia sovelletaan vuodesta 2005 alkaen, ja vähennyksen suuruus kasvaa portaittain vuoteen 2010 mennessä siten, että se vastaa enimmillään 3,15 %:n veroasteen laskua. Mikäli suomalaisen konsernin USA:laisilla tytäryhtiöillä on USA:ssa tapahtuvaa tuotantotoimintaa ja USA:lainen tytäryhtiö on voitollinen, vähennyksen tekeminen on mahdollista jo vuonna 2005, kirjoittaa KPMG:n veroasiantuntija Antti Eerola. - Uutiset
6.7.2005 13.47
Laskutushuijauksista ensimmäinen tuomio SuomessaHelsingin käräjäoikeus on tuominnut 27-vuotiaan miehen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvauksiin yli 800 petoksesta niin sanotussa huijauslaskutusjutussa. Tuomio laskuhuijauksista lienee ensimmäinen laatuaan Suomessa. - Uutiset
5.7.2005 13.00
KPMG: Tullimenettelyistä taloudellista hyötyäTaloudellisesti vaikuttavista tullimenettelyistä yritys voi saada taloudellista ja toiminnallista hyötyä. Menettelyjä voi soveltaa yritys, joka harjoittaa tullinalaisten tavaroiden EU:n ulkopuolista tuontia tai vientiä, kirjoittaa KPMG:n veroasiantuntija Kari Kurkioja. - Uutiset
4.7.2005 10.23
KPMG: Yritysjärjestelyiden arvonlisäverotus muuttuuHallitus antoi 21.4.2005 esityksen arvonlisäverolain yritysjärjestelyjä koskevien säännösten muuttamiseksi. Uudistus yksinkertaistaa yritysjärjestelyjen arvonlisäverokohtelua ja tarkistaa AVL:n säännöksiä paremmin EU:n arvonlisädirektiiviä vastaaviksi. Järjestelyjä koskevien sopimusten ja muiden asiakirjojen laatijoiden sekä kauppojen osapuolten on jatkossa tunnettava uuden sääntelyn periaatteet ja seuraukset. - Uutiset
30.6.2005 11.53
Heinäkuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHeinäkuussa 2005 voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Työelämän muutosturvan parannukset,
- Markkinoiden väärinkäyttöä sekä arvopaperien liikkeeseenlaskua koskevat uudet säännökset,
- Uusi laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta,
- Arvonlisäverolain yritysjärjestelyjä koskevat uudet säännökset,
- Turpeen verotuksesta luovutaan,
- Vanhojen rakennusten jätevesijärjestelmien rakentaminen tai muuttaminen luvanvaraiseksi,
- Sähköliittymien hinnoittelua selkeytetään,
- Sairaankuljetuksen uudet taksat,
- Alkolukkokokeilu alkaa,
- Yritykset rangaistusvastuuseen lahjuksen ottamisesta,
- Maa-aineslain muutokset,
- Traktoreille pakollinen EY-tyyppihyväksyntä,
- Pysäköintivirhemaksujen muutokset,
- Tukkukaupat ja varastot luomuvalvonnan piiriin,
- VNa työntekijöiden suojelemisesta tärinästä aiheutuvilta vaaroilta. - Uutiset
29.6.2005 12.57
Konkurssin raukeamisesta uusi suositusKonkurssiasian neuvottelukunta on julkaissut uuden suosituksen Konkurssin raukeaminen 14/2005. - Uutiset
28.6.2005 11.05
Rahoitustarkastuksen toimenpidemaksuihin muutoksiaRahoitustarkastuksen uusi toimenpidehinnasto tulee voimaan 1.7.2005. Hinnasto on tarkistettu vastaamaan voimassa olevaa ja heinäkuussa voimaan tulevaa uutta lainsäädäntöä lisäämällä ja poistamalla joitakin toimenpiteitä. Merkittävimmät muutokset ovat tapahtuneet hinnaston osissa, jotka koskevat arvopaperimarkkinalakia ja lakia rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta. - Uutiset
27.6.2005 15.34
Julkaisu eri maiden maksujärjestelmien toimivuudestaSuomen Pankin E-julkaisusarjassa on ilmestynyt eri maiden maksujärjestelmien toimivuutta tarkasteleva kokoomateos "Liquidity, risks and speed in payment and settlement systems – a simulation approach". Teoksen on toimittanut johtokunnan neuvonantaja Harry Leinonen ja sen kirjoittajat ovat maksujärjestelmäasiantuntijoita Suomesta ja muista maista. Kirja on kooste merkittävimmistä esityksistä, joita Suomen Pankin järjestämissä kansainvälisissä simulointiseminaareissa on pidetty kahden viime vuoden aikana. - Uutiset
27.6.2005 9.17
Muutoksia arvopaperien liikkeeseenlaskua koskevaan tiedonantovelvollisuuteen Arvopaperimarkkinalakia ja Rahoitustarkastuksesta annettua lakia muutetaan. Muutokset koskevat arvopaperien liikkeeseenlaskuun liittyvää tiedonantovelvollisuutta sekä arvopaperimarkkinoiden valvontaa koskevia säännöksiä. Muutoksilla pannaan täytäntöön esitedirektiivi eli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/71/EY arvopapereiden yleisölle tarjoamisen ja kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta. - Uutiset
23.6.2005 15.10
Yritys joutuu jatkossa rangaistusvastuuseen lahjuksen ottamisestaMyös oikeushenkilö eli yritys tai yhteisö joutuu rangaistusvastuuseen lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Tasavallan presidentti vahvisti rikoslain muutoksen tulemaan voimaan 22. heinäkuuta 2005. - Uutiset
3.6.2005 14.18
Täysi-ikäisten kesätöistäkin kertyy nyt eläkettäVuoden alussa astui voimaan työeläkelain uudistus, jonka mukaan työeläke alkaa karttua jo 18 vuotta täyttäneille. Työnantaja maksaa tilapäisiä kesätöitä tekevistä nuorista eläkevakuutusmaksut kuten muistakin työntekijöistä. Työnantajan pitää selvittää, minkä eläkelain piiriin kesätyöntekijä kuuluu.
- Uutiset
2.6.2005 17.44
JHTT-lain muutokset tulossa voimaan 1.8.2005Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain (JHTT-lain) muutos on tulossa voimaan 1.8.2005. Lain mukaan julkishallinnon ja -talouden tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. Lakiin on tehty myös tarkennuksia julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan tutkintoon vaadittavista opinnoista. - Uutiset
2.6.2005 9.44
Peruskorko pysyy 2,25 prosentissaValtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 2,25 prosenttia 1.7.2005 alkaen vuoden 2005 joulukuun loppuun asti. Peruskorko on ollut jo 1.1.2004 alkaen sama. - Uutiset
31.5.2005 12.03
EK:n palkkatilasto: Tulospalkkaa sai joka kolmasTulospalkkaa maksettiin joka kolmannelle henkilölle EK:n jäsenyrityksissä vuonna 2004. Keskimääräinen tulospalkka oli kuusi prosenttia henkilön kokonaisansioista.
- Uutiset
26.5.2005 9.16
Yritysturvallisuusstrategian laatiminen käynnistyiSisäisen turvallisuuden ohjelman täytäntöönpanoon liittyen sisäasiainministeriö on asettanut työryhmän laatimaan ehdotuksen yritysturvallisuusstrategiaksi. Tarkoituksena on vahvistaa keskeiset strategiset linjaukset ja toimenpiteet yritysturvallisuuden varmistamiseksi ja yritysturvallisuutta koskevien tietojen vaihdon varmistamiseksi ja parantamiseksi viranomaisten ja yritysten välillä erityisesti rikosten torjumiseksi. Strategiaehdotuksen tulee olla valmis tämän vuoden loppuun mennessä.
- Uutiset
26.5.2005 7.22
Ohjeet korvausten hakemiseksi Nordealta Töölön matkatoimiston konkurssissaNordea Rahoituksen tilille matkansa maksaneet Töölön Matkatoimiston asiakkaat voivat hakea palautusta maksuista, jotka koskevat toteutumatonta palvelua tai sen osaa. Palautusta voivat hakea myös kuluttajat, joiden ostama matka ei ole ollut valmismatka, sekä myös muut kuin kuluttaja-asiakkaat, esim. yritykset ja julkishallinto.
- Uutiset
23.5.2005 11.33
Kirjanpitolautakunnan lausunto korttimaksuprovisioita koskevista tositteista sekä päätös poikkeuslupa-asiassaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausunnon asiassa, jossa oli kysymys korttimaksuprovisioita koskevista tositteista, sekä päätöksen konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuutta koskevassa poikkeuslupa-asiassa. - Uutiset
3.5.2005 8.55
KILA:n yleisohje asunto-osakeyhtiöiden ja muiden keskinäisten kiinteistöyhtiöiden kirjanpidosta ja tilinpäätöksestäKirjanpitolautakunta on julkaissut uuden yleisohjeen asunto-osakeyhtiöiden ja muiden keskinäisten kiinteistöyhtiöiden kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä. Kyseessä on lautakunnan antama uusi yleisohje yli kahteen vuoteen. - Uutiset
2.5.2005 7.31
Prof. Seppo Koskinen: Uuden vuosilomalain siirtymäsäännöksistä epäselvyyttä Uusi vuosilomalaki (VLL) tuli voimaan 1.4.2005. Laki vaikuttaa kaikilla työpaikoilla ja siksi sen voimaantulo jo tulevan kesän lomia silmällä pitäen on osattava arvioida. Tällä hetkellä lain voimaantulosta vallitsee kuitenkin laajaa epäselvyyttä, kirjoittaa työoikeuden professori Seppo Koskinen. - Uutiset
26.4.2005 15.10
Arvopaperilautakunnan ratkaisujaArvopaperilautakunta on julkaissut seuraavat neljä antamaansa ratkaisusuositusta: