
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
7.5.2007 10.22
Talouslukutaidottomuus Suomessa yleistäTalouden ja sijoittamisen termien ymmärtäminen tuottaa monelle suomalaiselle vaikeuksia. Arvopaperisijoittamista edistävän Pörssisäätiön kyselyn mukaan valtaosa pystyy määrittelemään sisäpiiritiedon, mutta korkorahasto on enemmistölle jo tuntematon. Termistön vieraus kertoo Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roineen mielestä talouslukutaidottomuudesta.
- Uutiset
2.5.2007 13.24
Uusi tilintarkastuslaki aiheuttaa muutoksia kaupparekisterimenettelyihinUusi tilintarkastuslaki tulee voimaan 1.7.2007. Samassa yhteydessä tulee muutoksia myös moniin muihin lakeihin, kuten osakeyhtiölakiin, osuuskuntalakiin ja lakiin avoimista ja kommandiittiyhtiöistä. Muutokset vaikuttavat myös kaupparekisterimenettelyihin. - Uutiset
2.5.2007 12.35
Kirjanpitolautakunnan lausunto liikevaihdon kirjaamisesta aliurakointitapauksessaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausunnon, jossa on kysymys urakkatuottojen kirjaamisesta. - Uutiset
23.4.2007 12.01
Pankkien maksujenvälityksen yleiset ehdot muuttuivatPankkien maksujenvälityksen yleiset ehdot ovat muuttuneet 1.4.2007. Maksajan pankin on välitettävä saajan pankille aikaisempaa tarkemmat tiedot maksajasta sekä ulkomaan että kotimaan tilisiirtojen mukana. Velvoitteet perustuvat EU-asetukseen.
- Uutiset
23.4.2007 11.30
EK: Tilintarkastajan vastuuta ei tule rajoittaa johdon vastuukirjeilläViime kuukausina ovat ns. johdon kirjeet nousseet voimakkaasti esiin tilintarkastusta koskevassa keskustelussa. Johdon vastuukirjeiden käytäntö ei sovi suomalaiseen oikeusjärjestelmään, toteaa asiantuntija Päivi Räty Elinkeinoelämän keskusliitosta. - Uutiset
17.4.2007 14.01
Rahoitustarkastus varoittelee jälleen asuntovelallisia ja pankkeja kasvaneista riskeistäRahoitustarkastus tiedottaa -verkkojulkaisun 2/2007 analyysinumero on julkaistu. Sen aiheina ovat muun muassa asuntovelallisten ja pankkien riskit, arvopaperimarkkinoiden kehitys, pankkien tulos ja vakavaraisuus sekä sijoitusrahastojen kehitys.
- Uutiset
12.4.2007 15.31
Uusi tilintarkastuslaki voimaan heinäkuun alussaTasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa uusi tilintarkastuslaki sekä siihen liittyvät 25 muun lain muutokset perjantaina 13.4.2007 tulemaan voimaan 1.7.2007. Uudistuksilla saatetaan tilintarkastuslainsäädäntö eurooppalaiselle tasolle ja vahvistetaan näin tilinpäätösten luotettavuutta sekä edistetään tilintarkastuksen laatua.
- Uutiset
28.3.2007 11.41
Kirjanpitolautakunnan uusia lausuntojaKirjanpitolautakunta on antanut lausunnot kansainvälisten tilinpäätösstandardien pakollisesta soveltamisesta sekä yksityishenkilön kirjanpitovelvollisuudesta rahanosto- ja myyntitoiminnassa. - Uutiset
16.3.2007 17.34
KPMG: Yritysjärjestelyjen verosäännösten muutoksistaVuoden 2007 alusta tulivat voimaan muuttuneet yritysjärjestelyjä koskevat verosäännökset. Hallituksen esitys 247/2006 sisälsi muutosehdotukset sulautumista, jakautumista ja osakevaihtoa koskeviin yritysjärjestelytoimenpiteisiin. Myös osittaisjakautumista koskevat säännökset otettiin verolainsäädäntöön. Tappioiden siirtyminen jakautumisen yhteydessä muuttui hieman. - Uutiset
14.3.2007 10.33
Uudistuksia Rahoitustarkastuksen määräyskokoelmaanRahoitustarkastus on uudistanut määräyskokoelmaansa. Uudistukset on otettu käyttöön joustavasti maaliskuun 2007 alusta lähtien. Uudistuksen lähtökohtana oli huomioida vuonna 2002 käyttöönotettuun määräyskokoelmaan vuosien aikana sidosryhmiltä saadut kommentit ja toiveet sekä hyödyntää standardien kirjoittajien kokemuksia.
- Uutiset
13.3.2007 9.21
Kirjanpitolautakunnan yleisohje rahoituslaskelman laatimisestaKirjanpitolautakunta on julkaissut uuden yleisohjeen rahoituslaskelman laatimisesta. Uusi yleisohje korvaa entisen vuodelta 1999 olevan yleisohjeen. - Uutiset
5.3.2007 15.21
KKO: Yritysrekisteristä poistaminen ei katkaise velan vanhentumistaKorkeimman oikeuden mukaan velan vanheneminen ei katkea, vaikka yritys poistettaisiinkin yritysrekisteristä muun syyn kuin konkurssin tai purkamisen vuoksi. Velkoja oli vedonnut siihen, että kun velallisyritys oli poistettu rekisteristä, sen on ollut mahdotonta saada tietoja velallisesta. - Uutiset
21.2.2007 12.42
Rahanpesuilmoitukset rajussa kasvussa - taustalla helpottunut ilmoitusmenettelyKeskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle tehtiin vuonna 2006 lähes 10.000 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta yli 6.000 ilmoituksella ja oli keskuksen toiminnan tähänastinen ennätys. Esitutkintaan ilmoituksia siirrettiin edelliseen vuoteen verrattuna kaksinkertainen määrä, 779 ilmoitusta.
- Uutiset
21.2.2007 9.11
Kirjanpitolautakunnan uusia lausuntojaKirjanpitolautakunta on antanut poikkeusluvan kirjanpitoaineiston säilyttämisestä Venäjällä sekä lausunnot Vakuutusyhtiölaki 2005 -työryhmän mietinnöstä, toimintakertomuksen laatimisesta asunto-osakeyhtiössä sekä oikean poistomenetelmän valinnasta.
- Uutiset
19.2.2007 12.43
Ehdotus pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevaksi tilinpäätösstandardiksi julkaistuKansainvälisistä tilinpäätösstandardeista vastaava elin, IASB, on julkaissut ehdotuksen pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevaksi standardikokonaisuudeksi. Kevennettyyn IFRS-normistoon odotetaan kommentteja lokakuun alkuun saakka.
- Uutiset
31.1.2007 16.50
Talousvaliokunta: Yhdistysten tilintarkastusvaatimukset tulee säilyttää nykyiselläänEduskunnan talousvaliokunta on hyväksynyt tilintarkastuslain uudistusta koskevan mietinnön. Sen mukaan pienet yhtiöt vapautetaan pakollisesta tilintarkastuksesta. Samoin ns. maallikkotilintarkastuksesta luovutaan, mutta yhdistysten tilintarkastusvaatimusten osalta valiokunta haluaa säilyttää käytännön nykyisellään.
- Uutiset
18.1.2007 15.26
Apulaisoikeusasiamieheltä huomautus: Patentti- ja rekisterihallitus laiminlöi velvollisuutensa valvoa RiihisäätiötäApulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen toteaa, että Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on selkeästi laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa Oulussa toimivaa Riihisäätiötä. PRH ei esittänyt menettelylleen hyväksyttäviä syitä. Apulaisoikeusasiamies on antanut PRH:lle huomautuksen ja pyytänyt sitä ilmoittamaan 31.3.2007 mennessä niistä konkreettisista toimista, joihin se on ryhtynyt Riihisäätiön toimintaa valvovana viranomaisena. - Uutiset
17.1.2007 11.08
Tarkastusvirasto: EU:n rakennerahastoavustusten sääntöjenvastaisuuksien ilmoittamistapa tulisi yhtenäistääEuroopan komission ja jäsenvaltioiden välillä on merkittäviä mielipide-eroja, mikä on katsottava rakennerahastojen sääntöjenvastaisuudeksi ja mikä tavanmukaiseksi virheeksi. Vaikka Euroopan komissio on antanut lukuisia asetuksia havaittujen sääntöjenvastaisuuksien ilmoittamisessa käytettävistä menettelytavoista, jäsenvaltioissa ymmärretään huonosti, miten niitä pitäisi tulkita, todetaan Valtiontalouden tarkastusvirastosta.
- Uutiset
16.1.2007 9.49
Optulan tutkimus eräiden talousrikosten rangaistuskäytännöistäOikeuspoliittinen tutkimuslaitos on selvittänyt talousrikosten rangaistuskäytäntöä kolmen eri rikostyypin, kirjanpitorikosten, velallisen rikosten ja törkeiden veropetosten osalta. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda kriminaalipoliittiseen keskusteluun aiempaa yksityiskohtaisempaa ja jäsennellympää tietoa keskeisten talousrikosten rangaistuskäytännöstä ja sen kehityksestä. Tutkimuksella pyritään antamaan myös syyttäjille ja tuomioistuimille tietoa rangaistuksiin vaikuttavista tekijöistä, rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä ja kunkin rikoksen tyyppirangaistuksista. - Uutiset
10.1.2007 12.20
KTM: Yhdistysten tilintarkastuksesta on turhaan lietsottu paniikkiaHallitusneuvos Marja-Leena Rinkineva ja hallitussihteeri Sanna Alakare kauppa- ja teollisuusministeriöstä haluavat oikoa julkisuudessa esitettyjä virhetulkintoja uudesta tilintarkastuslaista: ”Lakiesitystä on niin mediassa, yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin eduskunnan käytävilläkin tulkittu tarkoitushakuisen valikoivasti tai jopa väärin. Tavalliselle aamu-uutisten katsojalle, urheilusivujen lukijalle ja monelle yhdistyksen jäsenelle on välittynyt virheellinen ja kauhistuttava kuva lakiesityksen vaikutuksista. Erityisesti on peloteltu pienillä budjeteilla operoivia vapaaehtoisia harrasteyhdistyksiä.”
- Uutiset
3.1.2007 11.53
Valtiolliset rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin ehdotetaan helpotuksiaOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että osakeyhtiölakiin ja osuuskuntalakiin lisätään säännökset rajat ylittävästä sulautumisesta ja jakautumisesta. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että osuuskuntalain säännökset kansallisista sulautumisista ja jakautumisista saatetaan vastaamaan uuden osakeyhtiölain vastaavia säännöksiä. - Uutiset
28.12.2006 13.57
Avoimuusdirektiivin voimaansaattaminen siirtyyHallitus antoi 6.10.2006 eduskunnalle esityksen (HE 174/2006) arvopaperimarkkinalain muuttamisesta avoimuusdirektiivin voimaansaattamisen johdosta. Lakimuutosten oli määrä tulla voimaan 1.1.2007. Hallituksen esityksen eduskuntakäsittely on kuitenkin viivästynyt ja asian varsinainen käsittely talousvaliokunnassa alkaa vasta 11.1.2007. - Uutiset
21.12.2006 11.00
Arvopaperimarkkinayhdistys kehittämään alan yhteisiä pelisääntöjäKeskuskauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Helsingin pörssi Oy perustivat 21.12.2006 Arvopaperimarkkinayhdistyksen. Uuden yhdistyksen perustajajäsenillä on yhtenäiset näkemykset yhteistyön kehittämisestä ja yhteisten pelisääntöjen eli ns. itsesääntelyn tehostamisesta. Itsesääntelyyn kohdistuu kehityspaineita ja sen on täytettävä korkeat laatuvaatimukset säilyttääkseen merkityksensä. Yhdistys osallistuu itsesääntelynormien laadintaan ja tarvittaessa tulkitsee niitä.
- Uutiset
18.12.2006 14.11
Yritysten henkilöturvallisuusriskit kasvussaAvainhenkilöt ovat suomalaisten yritysten henkilö- ja tietoturvallisuuden kasvava riskiryhmä, kertoo Keskuskauppakamari. Avainhenkilöt joutuvat uhatuksi joka kahdeksannessa suuressa yrityksessä. Joka viides työntekijä kopioi luottamuksellista tietoa ennen siirtymistään toisen yrityksen palvelukseen tai perustaessaan oman yrityksen. Keskuskauppakamari on julkaissut ohjeet yrityksen avainhenkilöriskien hallintaan. - Uutiset
7.12.2006 7.53
Kirjanpitolautakunnan lausunto pääomalainan kirjanpitokäsittelystäKiranpitolautakunta katsoo lausunnossaan, että OYL 12 luvun mukaiset ehdot täyttävä pääomalaina on luonteeltaan velkaa, joten se tulee merkitä lainanottajan taseeseen vieraan pääoman – sekä OYL 12:2.4 §:n nojalla myös erilliseksi - eräksi. Edellä mainittu koskee myös muita viimesijaisia lainoja, joiden ehdot poikkeavat tavanomaisista lainoista, mutta jotka eivät täytä pääomalainalle laissa asetettuja vähimmäisvaatimuksia. - Uutiset
5.12.2006 10.34
Kirjanpitolautakunnalta uudet yleisohjeet tuloslaskelman ja taseen esittämisestä sekä konsernitilinpäätöksen laatimisestaKirjanpitolautakunta on julkaissut uudet yleisohjeet tuloslaskelman ja taseen esittämisestä sekä konsernitilinpäätöksen laatimisesta. - Uutiset
1.12.2006 11.06
Kirjanpitolautakunnan yleisohje ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessäKirjanpitolautakunta on julkaissut uuden yleisohjeen ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä. Ohje korvaa 14.1.2003 annetun yleisohjeen. - Uutiset
1.12.2006 10.18
KHO:n ratkaisu työnantajan sosiaaliturvamaksuluokkaa koskevassa asiassa Työnantajan sosiaaliturvamaksu - Sosiaaliturvamaksun suuruus - Maksuluokka - Säännönmukainen poisto - Lisäpoisto - Uutiset
24.11.2006 12.40
Väitös: Yli puolet kansainvälisistä yritysostoista epäonnistuuKansainväliset yritysostot ovat jokapäiväisiä ilmiöitä, mutta yli puolet niistä epäonnistuu. Yritysostojen suuresta määrästä ja vuosikymmenien tutkimuksesta huolimatta epäonnistumisen syyt ovat jääneet epäselviksi. KTM Erkki Vuorenmaan laskentatoimen alan väitöstutkimus Trust, control and international corporate integration tuo uutta tietoa kriittisistä tekijöistä yritysintegraatioprosessissa, jonka laadukas toteuttaminen on edellytys yritysoston onnistumiselle. - Uutiset
23.11.2006 11.55
Nettivieraana OM:n kansliapäällikkö Kirsti Rissanen: Oikeuspoliittista tutkimusta tarvitaan lisääPääministeri Vanhasen hallitus on useassa yhteydessä korostanut julkisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen merkitystä taloudelliselle kasvulle sekä henkiselle ja aineelliselle hyvinvoinnille. Julkisen vallan tuleekin perustaa politiikkansa ja toimenpiteensä tietoon, ei luuloon (”evidence based policy”), oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissanen kirjoittaa.
- Uutiset
17.11.2006 10.11
Luonnonsuojeluliitto pitää uutta tilintarkastuslakia uhkana yhdistyksilleSuomen Luonnonsuojeluliitto arvostelee eduskuntakäsittelyssä olevaa esitystä tilintarkastuslain uudistamiseksi. Lakiesitys tulisi liiton mielestä palauttaa virkamiesten valmisteltavaksi, koska sen vaikutuksia yhdistysten toiminta- ja osallistumismahdollisuuksiin ei ole mietitty riittävästi”, toteaa liiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.
- Uutiset
15.11.2006 16.32
Kaupparekisteri-ilmoitusten toimittamisajat vuoden lopussa 2006Vuodenvaihde on kaupparekisterille perinteisesti kiireistä aikaa muun muassa fuusio- ja tilikausi-ilmoitusten vuoksi. Jotta ilmoitukset ehditään rekisteröidä asiakkaiden toivomusten mukaisesti, kaupparekisteri suosittelee noudattamaan eräitä määräaikoja. - Uutiset
6.11.2006 10.26
Rahanpesudirektiivi aiheuttanee pankkikäynninEU:n rahanpesudirektiivi voi pakottaa kaikki tilinomistajat käymään pankkinsa konttorissa erikseen henkilöllisyyden varmentamista varten, kertoo sunnuntain 5.11. Turun Sanomat. - Jos rahanpesudirektiivi toteutuu Suomessa niin kuin nyt näyttää käyvän, olemassa olevat tilit joudutaan tunnistamaan. Se tarkoittaa käytännössä, että kaikki tilinomistajat joutuvat käymään konttorissa kerran ja näyttämään henkilötodistuksensa, sanoo turvallisuusasiantuntija Tero Reponen Suomen Pankkiyhdistyksestä.
- Uutiset
2.11.2006 15.42
Kuntien takauskeskuksesta annettu laki muuttuuTasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa Kuntien takauskeskuksesta annetun lain muutos perjantaina 3.11. tulemaan voimaan 1.1.2007. Lainmuutoksella täsmennetään niiden saatavien piiriä, joiden vakuutena voidaan käyttää Kuntien takauskeskuksen myöntämää takausta. Tämä lisää jonkin verran takauskeskuksen jäsenkuntien vastuuta Kuntarahoitus Oyj:n varainhankintaan liittyvistä riskeistä. - Uutiset
23.10.2006 16.41
KPMG:n kirjoituksia uudesta osakeyhtiölaista - yritysjärjestelyistä sekä yhtiön varojen vähentymisestäKPMG:n asiantuntijat kirjoittavat uuden osakeyhtiölain uusista yritysjärjestelymahdollisuuksista (esim. aidon nimellisarvottomuuden aiheuttamat helpotukset) sekä yhtiön varojen vähentymisestä. - Uutiset
23.10.2006 11.32
Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet toimintakertomuksen laatimisesta sekä laskennallisista veroveloista ja -saamisistaKirjanpitolautakunta on julkaissut verkkosivuillaan yleisohjeen kirjanpitolaissa tarkoitetun toimintakertomuksen laatimisesta. Samalla on julkaistu yleisohje laskennallisista veroveloista ja -saamisista.
- Uutiset
12.10.2006 14.33
Yritysten sähköinen kaupparekisteriasiointi otetaan käyttöönValtioneuvosto päätti 12.10.2006 eduskunnalle annettavasta esityksestä, joka tuo muutoksia kaupparekisterilakiin, yritys- ja yhteisötietolakiin sekä kirjanpitolakiin. Uudistuksen myötä kaupparekisteriin toimitettavat ja siellä yrityksestä julkistettavat tiedot, myös tilinpäätösasiakirjat, voisi toimittaa viranomaiselle sähköisesti 31.12.2006 lukien. - Uutiset
12.10.2006 14.19
Tilintarkastussääntely eurooppalaiselle tasolle ensi vuoden alustaValtioneuvosto päätti 12.10.2006 tilintarkastuslain kokonaisuudistusta koskevan hallituksen esityksen antamisesta eduskunnalle. Hallituksen esityksen tavoitteena on saattaa tilintarkastuslainsäädäntö eurooppalaiselle tasolle ja näin vahvistaa tilinpäätösten luotettavuutta sekä edistää tilintarkastuksen laatua.
- Uutiset
5.10.2006 14.10
Arvopaperilainsäädäntöä sorvataan avoimuusdirektiivin mukaiseksiHallituksen esittämillä muutoksilla arvopaperimarkkinalakiin pantaisiin täytäntöön niin sanottu avoimuusdirektiivi. Kyseessä on säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistaminen. - Uutiset
22.9.2006 9.07
Kirjanpitolautakunnan lausuntojaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausunnot, jotka koskevat tuottojen jaksottamista vakuutusvälitystoiminnassa sekä autoveron kirjaamista maanhantuontiyhtiön tilinpäätöksessä. - Uutiset
21.9.2006 16.02
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta arvopaperiesitteitä koskevaksi komission asetukseksiValtioneuvosto antoi eduskunnalle 21.9. kirjelmän, joka koskee esitedirektiivin täytäntöönpanosta annetun ns. esiteasetuksen muuttamista. Euroopan arvopaperikomitea on katsonut, ettei komission nykyisessä esiteasetuksessa edellytetä riittävien taloudellisten tietojen sisällyttämistä esitteeseen silloin, kun liikkeeseenlaskijan taloudellinen historia muodostuu usean toimijan historiatietojen yhdistelmästä (complex financial history). - Uutiset
11.9.2006 15.52
Rata: Listayhtiöiden IFRS-tilinpäätöksissä kehitettävää - tiedot kannustinjärjestelmistä huonojaRahoitustarkastuksen selvityksen mukaan listayhtiöiden vuoden 2005 IFRS-tilinpäätösten taso oli vaihteleva. Tilinpäätösten joukossa oli hyvin laadittuja tilinpäätöksiä, mutta myös monia heikkoja. Useilla tilinpäätöksen osa-alueilla on vielä kehitettävää.
- Uutiset
7.9.2006 14.08
Konkurssiasiamies: Konkurssiasioista kysyttyäKonkurssiasiamies on julkaissut verkkosivuillaan vastauksia kysymyksiin, joiden aiheena on muun muassa pesänhoitajan palkkio täysimittaisen konkurssin ensimmäisessä vaiheessa, kirjanpitokustannukset massavelkana, pesänhoitajaehdokkaan selvitys palkkioperusteista, sekä tilintarkastajan esteellisyys. - Uutiset
31.8.2006 11.57
Syyskuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaSyyskuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Uusi osakeyhtiölaki,
- Ympäristövaikutusten arviointimenettelylain muutokset sekä uusi YVA-asetus,
- Yhteisen työpaikan pelisäännöt työsuojelun valvontalakiin,
- Teollis- ja tekijänoikeussäädösten muutokset mm. tekijänoikeus-, tavaramerkki- ja mallioikeuslakiin,
- Kunnan vuokra-asuntojen asukasvalintaperusteisiin muutoksia,
- Rakentamisen valvonta ja tekninen tarkastus uudistuu, rakennustuotteiden tyyppihyväksyntä VTT:lle, uusia rakentamisen tyyppihyväksyntäasetuksia voimaan,
- Tuberkuloosirokotuksista eli BCG-rokotuksista luovutaan,
- Tarkastusmaksu laajenee koko maan linja-autoliikenteeseen,
- Toimeentulotuen omavastuu asumiskuluista poistuu,
- Laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä,
- Rautatielaki,
- Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävät laajenevat,
- Yrityskauppalautakunta aloittaa toimintansa,
- Lapsiasianeuvottelukunta aloittaa toimintansa. - Uutiset
30.8.2006 12.17
Kaupparekisterissä tehdään jälleen osakeyhtiöiden syyssiivousPatentti- ja rekisterihallitus (PRH) poistaa vuoden 2006 aikana kaupparekisteristä uuden osakeyhtiölain (642/2006) 20 luvun 4 §:n 3 kohdan perusteella osakeyhtiöitä, jotka eivät ole ilmoittaneet tilinpäätösasiakirjojaan rekisteröitäväksi. - Uutiset
12.7.2006 23.18
KPMG: Yritysjärjestelyjen verotusIFRS-standardit edellyttävät useimmiten käypien arvojen käyttämistä yritysjärjestelyissä, joka aiheuttaa ristiriitoja verosäännösten kanssa. Työryhmän esittämät muutokset elinkeinoverolain säännöksiin ovat kuitenkin vähäisiä, OTK Markku Lepistö kirjoittaa.
- Uutiset
12.7.2006 12.18
Rahanpesuepäilyjä esitutkinnassa poikkeuksellisen paljonKeskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskus siirsi tammi-kesäkuussa esitutkintaan poikkeuksellisen paljon, yli 600 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Näistä noin puolet liittyy muutamaan laajaan esitutkintakokonaisuuteen, joissa rikosnimikkeinä ovat pääasiassa petokset ja veropetokset.
- Uutiset
12.7.2006 9.17
Keskuskauppakamarin Mattila: Verouudistusten valmistelu puolitiessäSuomessa veropoliittisia linjoja vedetään perinteisesti kahdella eri rytmillä. Pidempi on vaalikausi ja lyhyempi yksi budjettikierros. Nykyinen hallitus ei kuitenkaan ole vielä käynnistänyt valmistautumista tuleviin muutoksiin samalla tarmolla kuin edellinen hallitus, ellei huomioon oteta Arvelan työryhmän mietintöä, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K. Mattila kirjoittaa Savon Sanomien alio-kirjoituksessa. - Uutiset
10.7.2006 10.44
KPMG: Varojen jakaminen osakeyhtiölakiehdotuksen mukaanUuden osakeyhtiölakiehdotuksen (OYLE) mukaan varojen jakaminen tapahtuu siten, että ensin arvioidaan, onko yhtiössä ylipäätään jakokelpoisia varoja eli vapaata omaa pääomaa (OYLE 13:3) ja sen jälkeen 13:2:n nojalla se, voidaanko jako suorittaa maksukykyvaatimuksen mukaan, kirjoittaa KPMG:n lakimies Kimmo Nikulainen.
- Uutiset
3.7.2006 7.42
Yrityskauppalautakunta aloittaa toimintansa syyskuussaKeskuskauppakamariin perustettavaa yrityskauppalautakuntaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.7.2006. Tavoitteena on, että lautakunta aloittaisi toimintansa syyskuussa. Lautakunta antaa suosituksia ja lausuntoja julkisiin ostotarjouksiin liittyen.
- Uutiset
28.6.2006 10.48
VTV: Valtion yhtiöomaisuuden hoidossa kiinnitettävä yhä enemmän huomiota vähemmistöosuuksiinOlemassa olevan valtion yhtiöomaisuuden hoito on keskeisellä sijalla, koska valtion osakesalkun sisältöä ei käytännössä voida vapaasti vaihtaa. Siksi valtion omistajapolitiikan ensisijaiseksi tavoitteeksi asetettu yhtiöiden kehittäminen ja omistaja-arvon pitkäjänteisen kasvun tukeminen luontuvat hyvin valtion osakeomistuksen ohjenuoraksi, katsoo Valtiontalouden tarkastusvirasto. - Uutiset
8.6.2006 22.47
Julkisten ostotarjousten sääntely selkeytyyJulkisten ostotarjousten sääntely selkeytyy Euroopan unionissa jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamisen seurauksena.
- Uutiset
29.5.2006 10.07
IFRS-standardit pakottavat isoja osuuskuntia muuttamaan osuusmaksujen palautussääntöjäIFRS-kirjanpito tuo muutoksia suurten osuuskuntien osuuspääoman palautussääntöihin. Osuuspääoma luokitellaan IFRS-standardien mukaan vieraaksi pääomaksi, ellei osuuskunnalla ole yksipuolista oikeutta kieltäytyä sen palauttamisesta eli säännöissä ei ole tästä mainintaa. Vieraana pääomana eli velkana summa heikentäisi yritysten omavaraisuutta tuntuvasti ja voisi jopa pudottaa luottokelpoisuutta. - Uutiset
26.5.2006 8.24
Talousvaliokunnan mietintö uudeksi osakeyhtiölainsäädännöksi valmistuiMietinnössään talousvaliokunta alensi osakeyhtiöiden vähimmäispääomavaatimusta 2500 euroon esitetystä 8000 eurosta sekä täydensi yhtiökokouksia ja vastuuvapautta koskevia keskeisiä linjauksia. Uusi laki on nykyistä lakia kattavampi, mikä selkeyttää oikeustilaa ja lisää oikeusvarmuutta. Laissa säädetään useista sellaisista seikoista, jotka nykyään ilmenevät vain oikeuskäytännöstä ja -kirjallisuudesta. Myös lain tahdonvaltaisuutta lisätään.
- Uutiset
22.5.2006 16.04
PT: Yrityskaupat johtavat henkilöstösupistuksiinYrityskaupat supistavat keskimäärin henkilöstön kokoa ja parhaimmillaan kohentavat työn tuottavuutta Suomessa. Kauppojen vaikutukset ovat heikompia silloin, kun ostaja tulee ulkomailta. Ulkomaisten ostajien tekemien kauppojen vaikutukset rajoittuvat henkilömäärän supistamiseen ja toimipaikkojen lakkauttamiseen. Kotimaisten ostajien tekemillä kaupoilla on myös tällaisia supistavia vaikutuksia, mutta lisäksi ne edistävät uusien toimipaikkojen perustamista ja työn tuottavuuden parantumista, Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksessa todetaan.
- Uutiset
19.5.2006 11.56
Yksityisten alojen palkansaajien eläketurva yhteen lakiin 2007 alustaYksityisten alojen palkansaajien työeläkettä koskeva lainsäädäntö yhdistetään yhteen lakiin. Uuteen työntekijän eläkelakiin (ns. Tyel) kootaan säännökset, jotka tähän asti ovat olleet useassa eri laissa: työntekijäin eläkelaissa (TEL), lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaissa (LeL) sekä taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelaissa (TaEl).
- Uutiset
15.5.2006 14.59
Kirjanpitolautakunnan lausuntojaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausunnot palautettavan autoveronalennuksen kirjaamisesta sekä tuloslaskelmasta käytettäessä marginaaliveromenettelyä arvonlisäverotuksessa. - Uutiset
27.4.2006 16.28
Ehdotus direktiiviksi maksupalveluista sisämarkkinoillaEU:n komissio antoi 1.12.2005 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maksupalveluista sisämarkkinoilla. Direktiivillä perustetaan yhtenäinen lainsäädäntökehikko yhteisön maksamiseen liittyville markkinoille, mikä luo olosuhteet maksujärjestelmien integraatiolle ja järkeistämiselle. - Uutiset
25.4.2006 7.29
Professori Andersson arvostelee Arvelan työryhmän ehdotusta menojäännöspoistoista luopumisestaVeronmaksajain Keskusliiton puheenjohtaja, professori Edward Anderssonin mielestä Arvelan työryhmän kannanotot ovat siltä osin hyvin harkittuja, kun työryhmä torjui realisoimattomien voittojen verotuksen joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Sen sijaan ehdotuksen menojäännöspoistojärjestelmästä luopumiseksi Andersson näkee puhtaasti byrokraattisena ehdotuksena, joka kiristäisi eräiden yritysten verotusta merkittävästi. - Uutiset
20.4.2006 12.21
Selvitys: Työoikeudelliset kysymykset eivät ole merkittävä työllistämisen esteAlle kymmenen henkeä työllistävät pientyönantajat luottavat rajoituksetta oman tilitoimistonsa palveluun. Työsuhdeasioiden neuvontapalvelut ovat toimivia, mutta tietoisuutta neuvontapalveluista tulisi lisätä. Pienten työnantajien useimmin esittämät kysymykset koskevat palkkaa, vuosilomia, työaikaa sekä työsuhteen solmimista että päättämistä. Usein ongelmallisinta työnantajalle on sopivan työntekijän löytäminen. - Uutiset
19.4.2006 8.28
Oikeisto tyrmää Arvelan työryhmän poistoesityksenKokoomus ja keskusta eivät aio hyväksyä valtiovarainministeriön ylijohtajan Lasse Arvelan työryhmän esitystä, jonka mukaan yritysten oikeutta tehdä poistoja investoinneistaan muutettaisiin, Kauppalehti kertoo.
- Uutiset
13.4.2006 15.01
Arvopaperin liikkeeseenlaskijan avoimuusdirektiivin täytäntöönpano etenee SuomessaValtiovarainministeriön työryhmä ehdottaa, että julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta annettuja säädöksiä tarkistetaan EU:n avoimuusdirektiivin mukaisesti. Työryhmän muistio direktiivin täytäntöönpanosta Suomessa on valmistunut ja lähetetty lausuntokierrokselle. Arvopaperimarkkinalain muutosten ehdotetaan tulevan voimaan 20.1.2007.
- Uutiset
13.4.2006 12.36
KPMG: Tilinpäätösperiaatteiden muutosten ja aikaisempia tilikausia koskevien virheiden käsittelystä tilinpäätöksessä ja verotuksessaKirjanpitolautakunta antoi 21.6.2005 merkittävän lausunnon (nro 1750) tilinpäätösperiaatteiden muutosten ja aikaisempia tilikausia koskevien virheiden käsittelystä tilinpäätöksessä. Lausunnossa on muutettu tilinpäätösperiaatteiden muutosten ja aikaisempia tilikausia koskevien virheiden kirjaamista koskevaa käytäntöä. Kirjanpitolautakunnan lausunto herättää myös kysymyksen siitä, miten verotus suhtautuu uuteen kirjauskäytäntöön, pohtii KPMG:n yritysverotuksen asiantuntija Timo Torkkel. - Uutiset
6.4.2006 13.22
Kirjanpitolautakunnan lausunto sisältöpainotteisuuden periaatteen soveltamisesta tilinpäätöksessäKirjanpitolain yleisiin tilinpäätösperiaatteisiin lisättiin vuoden 2004 lakimuutoksen yhteydessä (L 1304/2004) sisältöpainotteisuus, jonka soveltamisesta käytännössä on esiintynyt erilaisia tulkintoja. Tilinpäätöskäytännön yhtenäistämiseksi lautakunta on katsonut tämän vuoksi tarpeelliseksi antaa asiassa omaehtoisen lausunnon.
- Uutiset
29.3.2006 16.01
Selvitys pienten yritysten tilintarkastuksesta valmistuiSelvityksessä on vertailtu nykytilanteeseen kahta eri muutosvaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa maallikkotilintarkastus lakkautetaisiin ja pienimmät yritykset vapautettaisiin tilintarkastusvelvollisuudesta. Toisessa vaihtoehdossa maallikkotilintarkastus lakkautettaisiin ja tilintarkastusvelvollisuus säilytettäisiin nykyisenlaajuisena.
- Uutiset
21.3.2006 14.44
Rahoitustarkastus tiedottaa 1/2006Rahoitustarkastuksen tiedotuslehden vuoden 2006 ensimmäinen numero on ilmestynyt. - Uutiset
17.3.2006 7.07
Kirjanpitolautakunnan lausunto taideteosten arvonkorotuksestaLautakunta katsoo, että kirjanpitovelvollisen hankkimat taide-esineet eivät ole sellaisia omaisuuseriä, joihin voidaan soveltaa KPL 5:17:n arvonkorotusta koskevia säännöksiä siitäkään huolimatta, että myös tällaisille esineille on ominaista lähtökohtaisesti rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika. Muussa kuin kaupankäyntitarkoituksessa hankitut taide-esineet merkitään taseen pysyvien vastaavien erään "Muut aineelliset hyödykkeet". - Uutiset
16.3.2006 13.06
Yritysverotuksen kehittämisryhmän muistioValtiovarainministeriön työryhmä on arvioinut kansainvälisten IAS- ja IFRS- tilinpäätösstandardien, osakeyhtiölainsäädännön ja kirjanpitolain uudistamisen aiheuttamia muutostarpeita yritysverotukseen. Työryhmä on tarkastellut verotuksen ja kirjanpidon suhdetta, verotuksen poistojärjestelmään kohdistuvia muutospaineita sekä realisoitumattomien arvonnousujen ja -alennusten kohtelua verotuksessa.
- Uutiset
14.3.2006 16.31
Kirjanpitolautakunnan ratkaisut osaomistusasunnon myyntihinnan sekä matalapalkkatuen kirjanpitokäsittelystä ja uusi yleisohjeKirjanpitolautakunta on julkaissut ratkaisut, joissa toisessa on kysymys osaomistusasunnon myyntihinnan kirjanpitokäsittelystä ja toisessa matalapalkkatuen kirjanpitokäsittelystä. Lisäksi lautakunta on julkaissut uuden yleisohjeen "Kiinteiden menojen lukeminen hyödykkeen hankintamenoon". - Uutiset
10.2.2006 11.49
Julkisten ostotarjousten sääntelyä pyritään selkeyttämäänJulkisten ostotarjousten sääntely selkeytyy Euroopan unionissa jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamisen seurauksena. Julkisista ostotarjouksista annetusta direktiivistä johtuvien lainmuutosten lisäksi tehdään samalla muitakin muutoksia arvopaperimarkkinalakiin, kauppakamarilakiin ja Rahoitustarkastuksesta annettuun lakiin. - Uutiset
8.2.2006 16.31
Kansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunnan raporttiKansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunta on selvittänyt julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan suhteita ja tehnyt 25 esitystä kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kehittämiseksi. Toimikunta esittää muun muassa selvitystyön käynnistämistä äänestysikärajan laskemisesta 16 ikävuoteen kunnallisvaaleissa. Pienten yleishyödyllisten yhdistysten kirjanpitovelvollisuutta tulisi yksinkertaistaa ja vapauttaa ne viranomaismaksuista. - Uutiset
6.2.2006 15.09
Kirjanpitolautakunnan ratkaisu omakatteisen rahaston asianmukaisesta esittämisestä tilinpäätöksessäKirjanpitolautakunta on julkaissut ratkaisun asiassa, joka koskee omakatteisen rahaston asianmukaista esittämistä tilinpäätöksessä. - Uutiset
6.2.2006 13.32
Kirjanpitolautakunnan uusi perustajaurakointia koskeva yleisohjeKirjanpitolautakunta on julkaissut uuden yleisohjeen "perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa". Lautakunta korostaa, että yleisohje koskee nimenomaisesti perustajaurakointitoimintaan liittyvien liiketapahtumien esittämistapaa tällaista toimintaa harjoittavan yhtiön tilinpäätöksessä; yhtiön pääkirjanpitoon sillä ei ole vaikutusta. Edelleen selvyyden vuoksi lautakunta toteaa, että yleisohjeessa ei oteta kantaa verotuksellisiin kysymyksiin, jotka jäävät lautakunnan toimivallan ulkopuolelle. - Uutiset
31.1.2006 11.03
Helmikuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHelmikuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta,
- Laki pientyönantajan maksu- ja ilmoituspalvelujärjestelmästä,
- Laki asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista,
- Asumisoikeusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten merkintäasetus,
- EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden työnteko-oikeuteen helpotuksia,
- Uudet verokortit tulevat voimaan,
- Verohallituksen päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta,
- Melualtistukselle uudet raja-arvot,
- Vuoden 2005 poikkeuksellisten tulvien vahingonkorvausten maksatukset aloitetaan,
- Rakennustyömaille pakolliset työntekijöiden tunnisteet,
- Lääkelakiin muutoksia. - Uutiset
27.1.2006 11.34
Listaamattomia yrityksiä kannustetaan hyvään hallinnointiinKeskuskauppakamari kannustaa suurimpia listaamattomia yrityksiä ottamaan käyttöön listayhtiöiden corporate governance –suositukset. Tänään julkaistu asialuettelo listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämiseksi on suunnattu niiden yhtiöiden tueksi, joille pörssiyhtiöitä koskevan suosituksen katsotaan olevan liian raskas. - Uutiset
26.1.2006 12.04
Viestintäviraston kertomus teleyritysten kustannuslaskenta-<br />järjestelmien noudattamisestaViestintävirasto on julkaissut viestintämarkkinalain 88 §:n mukaisen kertomuksen siitä, miten kustannuslaskentajärjestelmiä on vuonna 2005 noudatettu niissä huomattavan markkinavoiman teleyrityksissä, joille on asetettu velvollisuus käyttää kustannuslaskentajärjestelmää. Näitä yrityksiä on Suomessa tällä hetkellä 30. Menettelyllä valvotaan teleyritysten hinnoittelua.
- Uutiset
18.1.2006 14.09
CESR kehottaa listayhtiöitä antamaan avoimesti tietoa tilinpäätöksen laadintaperiaatteistaEuroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitea CESR muistuttaa eurooppalaisia listayhtiöitä tilinpäätöksessä esitettävien tietojen selkeyden ja läpinäkyvyyden tärkeydestä. CESR:n mukaan avoimuus on erityisen suositeltavaa tilanteessa, jossa IFRS-standardit mahdollistavat erilaisia valintoja tai vaihtoehtoja tai jossa yhtiöt päättävät soveltamistaan laatimisperiaatteista ilman, että asiasta on käytettävissä IFRS-ohjeistusta.
- Uutiset
17.1.2006 13.03
Vero 2006 käynnistyy keskiviikkonaVuoden tärkein vero- ja taloustapahtuma Vero 2006 järjestetään Marina Congress Centerissä 18.-19. tammikuuta. Veronmaksajien Vero 2006 on kaksipäiväinen yleisötapahtuma, jossa käsitellään verotusta, sijoittamista, rahoitusta, taloutta ja kirjanpitoa.
- Uutiset
12.1.2006 12.08
KPMG: Rajat ylittävistä yritysjärjestelytoimistaRajat ylittävät yritysjärjestelytoimet ovat taas liikahtaneet eteenpäin niin Suomessa kuin EU-tasollakin. Lainmuutokset eurooppayhtiön kotipaikan siirtämisen verovaikutuksista Suomessa ovat tulleet voimaan vuoden 2006 alusta. Lisäksi on saatu korkeimman hallinto-oikeuden päätös jo vuonna 2005 toteutetusta rajat ylittävästä SE-sulautumisesta, jossa se todettiin veroneutraaliksi. Kolmanneksi EU:n neuvosto päätti pääomayhtiöiden rajat ylittäviä sulautumisia koskevasta direktiivistä. Seuraavassa veroasiantuntija Sebastian Kellas KPMG:stä tarkastelee muutosten vaikutuksia käytäntöön.
- Uutiset
5.1.2006 12.37
Kirjanpitolautakunnan uusi valuuttayleisohjeKirjanpitolautakunta on antanut uuden ns. valuuttayleisohjeen, joka korvaa 15.11.1999 annetun yleisohjeen ulkomaanrahan määräisten saamisten sekä velkojen ja muiden sitoumusten muuttamisesta Suomen rahaksi.
- Uutiset
30.12.2005 12.29
Ajankohtaista RatastaRahoitustarkastus tiedottaa, että rahastoyhtiöiden tulosta, tasetta ja omia varoja koskevat tiedot liitetään viranomaisraportoinnin piiriin. Rata tiedottaa myös, että Euroopan pankkivalvojien komitea (CEBS) on julkistanut ohjeensa pankkien IFRS-tilinpäätösten yhtenäisestä viranomaisraportoinnista.
- Uutiset
28.12.2005 9.00
KPMG: Muutoksia USA:n konserninsisäisten palvelumaksujen markkinaehtoiseen hinnoitteluunUSA:n valtiovarainministeriö ja IRS julkaisivat 5.9.2003 lakiehdotuksen konserninsisäisten palvelumaksujen markkinaehtoisesta hinnoittelusta. Uudet säännökset oli tarkoitus saattaa voimaan jo vuonna 2004, mutta osa uudistuksen yksityiskohdista on jakanut mielipiteitä ja IRS on halunnut rauhassa miettiä tarvetta mahdollisiin lisämuutoksiin. Uusien palvelusäännösten uskotaan tulevan voimaan lähiaikoina, kirjoittaa Antti Eerola. - Uutiset
27.12.2005 11.11
Eurooppalainen yhteistyöelin valvomaan tilintarkastajien toimintaaEuroopan komissio on asettanut eurooppalaisen yhteistyöelimen EGAOB:n (European Group of Auditors´ Oversight Bodies) valvomaan tilintarkastajien toimintaa. Suomesta Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan edustaja on osallistunut yhteistyöelimen valmistelukokouksiin. - Uutiset
22.12.2005 13.05
Kirjanpitolautakunnan lausunto henkilöosakkaan käteisnostoja osakeyhtiössä koskevista kysymyksistäKirjanpitolautakunnalle toimitetussa syyttäjäviraston hakemuksessa on esitty, että syyteharkinnassa tulee toistuvasti esiin tapauksia, joissa yhdenmiehen osakeyhtiön henkilöosakas hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä nostaa tilikauden aikana pienissä erissä yhtiön tililtä käteistä, josta ei toimiteta kirjanpitoon tositetta. Jollei tositteita toimiteta kirjanpitoon, kirjanpitäjä kirjaa säännönmukaisesti varojen nostot kassaan (ns. pullea kassa) tai osakaslainaksi, vaikka osakeyhtiölain 12:7:n ehdot eivät ole täyttyneet voitonjakokelpoisten varojen ja vakuuden suhteen. - Uutiset
14.12.2005 13.50
Rata tiedottaa 6/2005Uusimmassa Rahoitustarkastus tiedottaa -verkkojulkaisussa on julkaistu mm. artikkelit:
- Verkkopankkitunnuksia ei pidä kertoa kenellekään, ei edes pankille tai poliisille,
- Uudet talletustuotteet edellyttävät sijoittajalta tarkkuutta,
- Pankkien Internet-sivuilta löytyy tietoa EU-maksuista,
- Kuolinpesän pankkiasioinnissa suojataan niin vainajan kuin pesän osakkaidenkin etuja. - Uutiset
1.12.2005 16.48
Peruskorko nousee vuodenvaihteessa 2,50 prosenttiinValtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 2,50 prosenttia 1.1.2006 alkaen vuoden 2006 kesäkuun loppuun asti. Peruskorko on 1.1.2004 alkaen ollut 2,25 prosenttia. Myös Euroopan keskuspankin neuvosto nosti ohjauskorkoaan 2,00 prosentista 2,25 prosenttiin. - Uutiset
1.12.2005 10.50
Joulukuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuussa 2005 voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- uusi KTMa eräiden torjunta-aineiden enimmäismääristä hedelmissä ja vihanneksissa sekä viljoissa, munissa ja munavalmisteissa,
- korruption vastainen YK:n yleissopimus kansainvälisesti voimaan 14.12.,
- VNa vuonna 2006 toimitettavassa presidentinvaalissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista,
- VMa JHTT-tutkintoon vaadittavasta käytännön kokemuksesta,
- uusi laki korkeimmasta oikeudesta ja siihen liittyvät eräät muutoksenhakua koskevien säännösten muutokset. - Uutiset
30.11.2005 13.26
Harmaa talous kukoistaaKeskusrikospoliisi tutkii Turun seudulla laajaa harmaan talouden rikosepäilyä. Muun muassa Turun Radion saamien tietojen mukaan esitutkinnassa on usean kymmenen yrityksen mahdolliset kytkökset harmaaseen talouteen. Vasta alkuviikosta poliisi kertoi laajasta harmaan talouden vyyhdestä pääkaupunkiseudulla. - Uutiset
25.11.2005 16.40
Kirjanpitolautakunnan ratkaisujaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausuntonsa, jotka koskevat korjauskulujen kirjaamista asunto-osakeyhtiössä ja siirtosaamisten kirjaamista. - Uutiset
24.11.2005 16.06
Kirjanpitolautakunnan lausunto päästöoikeuksien kirjaamisestaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausuntonsa, joka koskee päästöoikeuksien kirjaamista. Lautakunta katsoo, että hyvän kirjanpitotavan mukaista on perustaa päästöoikeuksien kirjanpitokäsittely ns. nettomenettelyyn, toteutuneiden päästöjen ja saatujen päästöoikeuksien vertaamiseen eikä käyvän arvon mukaiseen käsittelyyn aineettomissa hyödykkeissä. - Uutiset
21.11.2005 13.37
BSA:n palkkiokampanja piratismivihjeistä käynnistyi jälleenOhjelmistovalmistajien etujärjestö Business Software Alliance (BSA) on käynnistänyt järjestyksessään viidennen palkkiokampanjansa. Lehti- ja verkkokampanjan piraattiveijarihahmot kehottavat vihjaamaan laittomien ohjelmistojen käytöstä yrityksissä ja yhteisöissä. Mikäli vihje johtaa maksettaviin korvauksiin, vihjeen antaja voi saada palkkiokseen 10 % korvaussummasta, enimmillään 25.000 euroa.
- Uutiset
18.11.2005 6.34
Korruption vastainen yleissopimus saatetaan voimaan myös SuomessaKorruptionvastaisen Yhdistyneitten Kansakuntien yleissopimuksen määräykset aiotaan saattaa voimaan myös Suomessa. YK:n korruptiosopimus on ensimmäinen maailmanlaajuinen korruption vastainen sopimus. Yleissopimuksella pyritään vahvistamaan toimenpiteitä, joilla torjutaan korruptiota nykyistä vaikuttavammin ja tehokkaammin. Lisäksi tavoitteena on edistää, helpottaa ja tukea kansainvälistä yhteistyötä ja teknistä apua korruption vastustamisessa. - Uutiset
11.11.2005 13.44
Kirjanpitolautakunnan uusia ratkaisujaKirjanpitolautakunta on julkaissut lausunnot, joissa on kysymys tulojen jaksottamisesta kuvatoimistoliiketoiminnassa, elinkaarimallin soveltamisesta tiehankkeeseen, matkakustannusten korvausten kirjanpitokäsittelystä sekä OYL:n vastaisten rahanostojen käsittelystä tilinpäätöksessä. - Uutiset
31.10.2005 5.35
Kirjanpitolautakunnan uusia ratkaisujaKirjanpitolautakunta on julkaissut ratkaisut muun muassa jäteveron kirjanpitokäsittelystä, tonnistoverojärjestelmän kirjanpitokysymyksistä, vaihto-omaisuuden arvostamisesta, hoitokulujen erittelystä kiinteistöosakeyhtiön tilinpäätöksessä sekä kirjanpitovelvollisuuden alkamispäivästä yrityksissä. - Uutiset
28.10.2005 7.47
Kirjanpitolautakunnan ratkaisujaKirjanpitolautakunta on julkaissut seuraavat lausunnot ja päätöksen poikkeuslupa-asiassa: - Uutiset
28.10.2005 7.32
Kuntaliiton suositus kunnan henkilöstölle ja luottamushenkilöille tarjottavien etuuksien hyväksymisestäKuntaliitto on valmistellut kunnille suosituksen seikoista, jotka on otettava huomioon harkittaessa ulkopuolisten tahojen kunnan henkilöstölle ja luottamushenkilöille tarjoamien lahjojen, matkojen ja muiden etuuksien vastaanottamista. Suosituksen mukaan julkisen vallan käyttäjiltä edellytetään tasapuolisuutta, puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Kunnallishallinnossa on lisäksi noudatettava avoimuutta.
- Uutiset
25.10.2005 12.27
Keskuskauppakamarin top ten -lista tilintarkastusdirektiivistäSijoittajien luottamusta tilinpäätöksiin ja tilintarkastukseen halutaan parantaa EU:n ministerineuvostossa vahvistetulla uudella EU:n tilintarkastusdirektiivillä. Direktiivi tulee virallisesti voimaan lähiviikkoina. Tarvittavat lainmuutokset voidaan valmistella Suomessa nopeasti, vaikka direktiivi sallii kaksi vuotta aikaa täytäntöönpanoon, kerrotaan Keskuskauppakamarista.
- Uutiset
21.10.2005 10.29
Väitös: Sisäpiiriläinen, joka tiesi liikaaArvopaperimarkkinoilla informaation merkitys on korostunut. Sääntelyllä pyritään siksi lisäämään sijoittajien yhdenvertaisuutta. Täydelliseen tiedon tasapainoon sääntelyllä ei kuitenkaan voida päästä. Jonkinlainen epätasapaino on aina olemassa. - Uutiset
11.10.2005 12.46
Rahoitustarkastus tiedottaa 5/2005Rahoitustarkastuksen tiedote 5/2005 on ilmestynyt. Sen aiheita ovat muun muassa sijoitushuijjaukset, pikalainat, indeksilainat, pankkipalveluiden hinnat, pankkien tietoturva, luottoriskit sekä päästöoikeuksien tilinpäätösraportointi.
- Uutiset
5.10.2005 12.48
Kaksi tuoretta selvitystä liiketoimintakiellon valvonnastaPoliisit haluavat laajentaa valvontavastuuta, muut viranomaiset empivät vastuunotossaTuoreiden selvitysten mukaan liiketoimintakieltoa valvovat poliisit haluavat laajentaa liiketoimintakiellon valvontaan velvoitettujen viranomaisten joukkoa. Kiellon valvontaa pidetään nykyisellään toimimattomana.