
Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
7.8.2020 14.30
Hovioikeus: Vaatimus liiketoimintakiellon määräämistä oli annettu ennen 5 vuoden vanhentumisajan päättymistä - velallisen epärehellisyyden lisäksi törkeään kirjanpitorikokseen syyllistyneen menettelyä ei voitu pitää vähäisenäKorkein oikeus on ratkaisussaan 2013:43 todennut, että ratkaisevaa on se, milloin vastaaja on saanut tiedon vaatimuksesta. HO katsoi, että vaatimus oli annettu vastaajalle tiedoksi ennen liiketoimintakiellosta annetun lain 8 §:n mukaista viiden vuoden vanhentumisajan päättymistä, eikä liiketoimintakiellon määräämiselle ollut tämän vuoksi vastaajan esittämää estettä. Asiassa mainituin lisäyksin HO hyväksyi myös KO:n perustelut ja lopputuloksen liiketoimintakiellon määräämisestä. KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 7.8.2020)
- Uutiset
31.7.2020 14.32
Hovioikeus lievensi kirjanpitorikoksesta tuomitun vankeusrangaistuksen sakoksi60 päivän ehdollinen vankeusrangaistus lievennettiin 50 päiväsakoksi. (Vailla lainvoimaa 31.7.2020)
- Uutiset
23.6.2020 14.24
Mietintö lakisääteistä tilintarkastusta kevyemmän tarkastuksen käyttöönottamisesta valmistunutTyöryhmän mietintö sisältää luonnoksen sääntelymallista, joka on laadittu hallituksen esityksen muotoon. Sen mukaan osakeyhtiöt, kommandiittiyhtiöt, avoimet yhtiöt ja osuuskunnat, jotka täyttävät kirjanpitolain mikroyritysmääritelmän, voisivat määrättyjen edellytysten nojalla jatkossa päättää yleisluonteisen tarkastuksen toimittamisesta. Yleisluonteinen tarkastus olisi kevyempi kuin lakisääteinen tilintarkastus.
- Uutiset
8.6.2020 7.30
Päivitetty ohje: Koneiden ja laitteiden korotetut poistot verovuosina 2020-2023Verohallinnon ohjeessa käsitellään koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020-2023 annetun lain soveltamista. Korotettujen poistojen ilmoittamista tuloveroilmoituksella käsitellään lomakkeen 62 täyttöohjeessa. Ohjetta on päivitetty 5.6.2020. Lukuun 1.2 on lisätty kaksi uutta esimerkkiä. Lisäksi luvun 3 hyllypoistoja ja poistojen aloitusajankohtaa koskevia kannanottoa on täsmennetty.
- Uutiset
28.5.2020 10.44
Hovioikeus ei lieventänyt kirjanpitäjälle 480 000 euron kavalluksesta tuomittua 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistustaTunnustamisen merkitys rangaistuksen mittaamiseen oli hyvin vähäinen, eikä KO:n tuomitsema rangaistus ollut tähän nähden liian ankara. Vastaajan mainitsemien henkilökohtaisten olojen perusteella vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus ei myöskään jotanut kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. (Vailla lainvoimaa 28.5.2020)
- Uutiset
26.5.2020 11.00
Törkeä vai perusmuotoinen kirjanpitorikosToisin kuin käräjäoikeus HO katsoi, ettei kirjanpitorikosta ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Vastaajan syyksi oli siten luettava kirjanpitorikos. Oikeudenmukaisena seuraamuksena vastaajan syyksi luetusta kirjanpitorikoksesta oli pidettävä 3 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. HO katsoi, ettei vastaajan toimintaa ollut pidettävä kokonaisuutena arvioiden velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta niin vahingollisena, että hänet olisi syytä määrätä liiketoimintakieltoon. KO:n määräämä liiketoimintakielto poistettiin. Tuomittua menettämisseuraamusta alennettiin. (Vailla lainvoimaa 26.5.2020)
- Uutiset
4.5.2020 13.41
Osakeyhtiö ja osuuskunta: tilinpäätöksen 30.9.2019 – 31.3.2020 päättyneiltä tilikausilta voi ilmoittaa kaupparekisteriin marraskuun 2020 loppuun astiEduskunta on säätänyt koronavirusepidemiaan takia väliaikaisen lain (290/2020), jonka perusteella muun muassa osakeyhtiöt ja osuuskunnat voivat siirtää tilinpäätöksen vahvistamista koskevan kokouksen pitämistä syyskuun loppuun 2020 asti. Tilinpäätös täytyy ilmoittaa kaupparekisteriin viimeistään 30.11.2020.
- Uutiset
30.4.2020 14.30
Hovioikeus hylkäsi kahdesta törkeästä veropetoksesta tuomitun tilintarkastajan vaatimuksen liiketoimintakiellon noudattamatta jättämisestäKO oli valittajan pyynnön mukaisesti, koska alkuvuosi on kiireistä aikaa tilintarkastusalan sesonkiluonteen takia, määrännyt liiketoimintakiellon alkamaan vasta 1.7.2020 asian oltua KO:ssa vireillä jo noin yhden vuoden. HO totesi, että valittajalla on HO:n ratkaisun antamisen jälkeenkin vielä noin kaksi kuukautta aikaa ennen kuin liiketoimintakielto alkaa. Valittajalla on siten ollut ja on edelleen vallitsevasta koronavirus-tilanteesta ja sen mahdollista vaikutuksista huolimatta varsin pitkä aika järjestää tilintarkastustehtäviään.
- Uutiset
27.4.2020 7.49
Hovioikeus arvioi vältetyn veron määrää törkeässä kirjanpitorikoksessa – marginaaliverotusmenettelyä ei tässä tapauksessa voitu käyttääHovioikeus katsoi, että saatua selvitystä marginaaliverotusmenettelyn edellytyksistä ei voitu pitää riittävän luotettavana, kun otettiin huomioon tietoihin liittyvät merkittävät epävarmuustekijät. Vilpillisestä muotovaatimusten laiminlyönnistä seurannut luotettavan selvityksen puute merkitsi tässä tapauksessa estettä marginaaliverotusmenettelyn käyttämiselle. Vältetyn veron määrä oli siten perustettava arvonlisäverojärjestelmän pääsäännön mukaisesti arvioituihin A:n myynneistä saamiin vastikkeisiin ja arvioituun vähennettävään veroon. Aihetta epäillä verottajan laskelman oikeellisuutta määräämättä jääneen arvonlisäveron osalta ei ilmennyt. Näin ollen A:n välttämän veron määränä oli pidettävä käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaa 22.380 euroa.
- Uutiset
24.4.2020 10.00
Unionin tuomioistuin tulkitsi oikean ja riittävän kuvan periaatetta tilinpäätöksessäTapauksessa, jossa osakeyhtiö ostaa pysyvää rahoitusomaisuutta, jonka hinta on sovittu maksettavaksi erissä pitkällä aikavälillä ilman korkoja luottoliiketoimen ehtojen kaltaisin ehdoin, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä [EY 44 artiklan 2 kohdan g alakohdan] nojalla 25.7.1978 annetun neljännen neuvoston direktiivin 78/660/ETY 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua oikean ja riittävän kuvan periaatetta on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sellaisen kirjanpitomenetelmän käytölle, jossa tuloslaskelmaan merkitään kuluksi tätä hankintaa koskeva yli vuoden pituiseen korottomaan velkaan liittyvä diskonttaus markkinakorkoon ja taseen vastaaviin mainitun omaisuuden hankintahinta, josta on vähennetty kyseinen diskonttaus.
- Uutiset
15.4.2020 12.05
PRH: Voit tilata sähköpostiisi muun muassa tilinpäätöksiä koskevat tiedotteetVoit tilata sähköpostiisi tilinpäätöksiä koskevat tiedotteet suomeksi ja ruotsiksi. PRH julkaisee tilinpäätöksiä koskevat tiedotteet prh.fi- ja ytj.fi-verkkosivustoilla. - Uutiset
15.4.2020 8.30
Tilintarkastusvalvonnan tutkinta-asioiden vuosiraportti 2019: käsiteltyjen tutkinta-asioiden määrässä raju kasvu edellisvuoteenVuonna 2019 PRH:n tilintarkastusvalvonta käsitteli 68 tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen toimintaa koskevaa tutkinta-asiaa. Tilintarkastuslautakunta käsitteli näistä tutkinta-asioista yli puolet seuraamusten määräämiseksi. Tutkinta-asiana selvitetään jälkikäteen tilintarkastajan toiminnan tilintarkastuslainmukaisuutta. Jos tutkinta johtaa seuraamuksiin, niiden käytöstä päättää tilintarkastuslautakunta. - Uutiset
14.4.2020 7.00
Usein kysyttyjä kysymyksiä tulorekisteriin ilmoittamisesta koronatilanteissaTulorekisteri on koonnut kysymyksiä ja vastauksia lomautusten ilmoittamisesta, karanteenissa olevan työntekijän poissaolojen ilmoittamisesta ja muista ajankohtaisista tilanteista, joihin palkanlaskijoiden ja muiden tulorekisteriin ilmoittajien on hyvä tutustua.
- Uutiset
7.4.2020 11.00
Hovioikeus: Asunto-osakeyhtiöiden kirjanpitoa hoitanut työntekijä voitiin asettaa tekijävastuuseen - tuomittua 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta ei alennettu eikä lievennetty ehdolliseksiVastaaja oli tehnyt teot pitkän ajan kuluessa, hän oli ollut kirjanpitäjänä vastuullisessa asemassa, virheellisten kirjausten määrä ja kavallettu määrä, yli 400.000 euroa, oli ollut huomattavan suuri. HO katsoi, ettei vastaaja ollut vastannut pelkästään kirjanpidon teknisestä toteutuksesta, vaan hän oli myös tosiasiallisesti vaikuttanut siihen mitä kirjauksia yhtiöiden kirjanpitoon oli tehty ja miten ne oli tehty. Näin ollen HO katsoi, että vastaajalla oli ollut toimiston kirjanpitäjänä sellainen lain edellyttämä itsenäinen asema, että hänet voitiin asettaa tekijävastuuseen. Vaikka KO oli jossain määräin ottanut rangaistusta määrätessään huomioon vastaajan heikon terveydentilan, KO oli katsonut, että vastaajan teko ei ollut ehdollisella vankeusrangaistuksella sovitettavissa, vaan hänet oli tuomittava teoistaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. KO oli katsonut oikeuskäytännön mukaiseksi seuraamukseksi vastaajan teoista 2 vuoden 6 kuukauden pituisen ehdottoman vankeusrangaistuksen. Asiassa mainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen rangaistuksen mittaamisen osalta ja katsoi, että KO:n vastaajalle tuomitsema rangaistus oli oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten (35) vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksista ilmenevään vastaajaan syyllisyyteen. Valitus ja vastavalitus hylättiin. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 7.4.2020)
- Uutiset
31.3.2020 12.00
Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi perintätoimiston poistamaan vanhat henkilötiedot, joiden säilyttämistä kirjanpitolaki ei edellytäApulaistietosuojavaltuutettu on antanut Intrum Oy:lle määräyksen poistaa rekisteröidyn pyynnöstä tämän henkilötiedot, jotka liittyvät yli viisi vuotta sitten päättyneisiin perintätoimiin ja joiden säilyttäminen ei perustu kirjanpitolainsäädäntöön.
- Uutiset
30.3.2020 10.37
Kirjanpitolautakuntakunta koronatilanteesta: Omaehtoinen poikkeuslupa tilinpäätöksen laatimisajan pidentämiseksi yksittäisessä kirjanpitovelvollisessaKirjanpitolautakunta katsoo, että koronavirusepidemiaa koskevien valmiuslakitoimien vaikutuksia yrityksille ja muille kirjanpitovelvollisille on pidettävä KPL 8:2.2 §:n tarkoittamana erityisenä syynä. Lautakunnan poikkeusvaltaa rajoittaa ajallisesti KPL 3:9.4 §:n 1 virke, joka kuuluu: ”Kirjanpitovelvollisen on ilmoitettava tilinpäätös ja toimintakertomus rekisteröitäväksi kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä." Lautakunnalla ei siten ole toimivaltaa pidentää rekisteröintiaikaa kuutta kuukautta pidemmäksi.
- Uutiset
26.3.2020 10.06
Hovioikeus korotti tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta papille tuomittua sakkorangaistusta - ei näyttöä että vastaajaan olisi kohdistunut poikkeuksellista julkisuuttaHO katsoi toisin kuin KO, ettei asiassa ollut näytetty, että vastaajaan olisi asian johdosta kohdistunut niin poikkeuksellista julkisuutta että poikkeussäännökseksi tarkoitettua RL 6 luvun 7 §:n 1 kohdan kohtuullistamisperustetta olisi tullut asiassa soveltaa. Rangaistusta korotettiin tämän vuoksi syyttäjän vaatimaksi 35 päiväsakoksi. (Vailla lainvoimaa 26.3.2020)
- Uutiset
25.3.2020 14.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi Viroon rekisteröidyn yhtiön hallituksen jäsenen törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta 1 v 4 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseenOliko yhtiöllä ollut Suomessa syytteen mukaiset kirjanpito- ja verovelvollisuudet? - Vältettyjen verojen määrät - Tahallisuus ja kieltoerehdys - Syyksilukeminen ja törkeysarviointi - Rangaistusseuraamus (Vailla lainvoimaa 25.3.2020) - Uutiset
16.3.2020 10.10
Hovioikeus kumosi törkeään kirjanpitorikokseen syyllistyneen liiketoimintakiellonA:ta ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity eikä hänen ole sittemminkään esitetty syyllistyneen muuhun rangaistavaan menettelyyn liiketoiminnassa. A:n liiketoiminnan päättymisestä oli kulunut nyt lähes neljä vuotta. Kysymys oli ollut yksittäisestä rikoksesta ja kirjanpidon tositeaineisto oli tallessa ja kirjanpito oli jälkikäteen voitu toimittaa asianmukaisesti. Vaaraa siitä, että A jatkaisi tämäntyyppistä lainvastaista menettelyä, oli pidettävä sinällään vähäisenä. Hovioikeus katsoi, että A:n menettelyä ei ollut kokonaisuutena arvioiden pidettävä niin vahingollisena, että hänet olisi syytä määrätä liiketoimintakieltoon. (Vailla lainvoimaa 16.3.2020)
- Uutiset
5.3.2020 11.30
OTT, dosentti Matti Urpilainen: Tilintarkastuslautakunnan KHT-tilintarkastajalle antaman varoituksen poistaminen – KHO 583/2020Tilintarkastaja ei ollut menetellyt virheellisesti, vaikka oli antanut huhtikuussa 2016 vakiomuotoisen tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2015 yrityksessä, joka asetettiin konkurssiin heinäkuussa 2016. Ratkaisussa otettiin kantaa ISA-standardien merkitykseen ja linjattiin, miten tilintarkastajan toimintaa ja johtopäätöksiä tulee jälkikäteen arvioida.
- Uutiset
4.3.2020 11.18
Hovioikeus korotti törkeisiin talousrikoksiin syyllistyneelle lääkärille tuomitun vankeusrangaistuksen 3 vuoteen - vältettyjen verojen kokonaismäärä oli ollut 524.185 euroaLääkärin oli katsottu syyllistyneen törkeään kirjanpitorikokseen (1.1.2010 - 3.8.2012), törkeään veropetokseen (31.10.2011 - 31.10.2013), törkeään velallisen epärehellisyyteen (1.1.2009 - 5.12.2014) ja törkeään veropetokseen (31.10.2011 - 31.10.2015). Lääkärin syyksi luettujen petosrikoksilla vältettyjen verojen kokonaismäärä oli ollut 524.185 euroa. Oikeudenmukaisena yhteisenä vankeusrangaistuksena lääkärin syyksi luetuista rikoksista oli 3 v vankeutta. KO:n tuomitsemaa rangaistusta (2 v 4 kk) oli siten korotettava. Lääkärin terveydentilasta ei ollut HO:ssa esitetty sellaista selvitystä, että sillä olisi ollut vaikutusta rangaistuksen määräämiseen. Rangaistusta ei ollut aihetta kohtuullistaa lääkärin iän (s. 1950) tai terveydentilan vuoksi. Yhtiön hallituksessa toiminut lääkärin puoliso tuomittiin samassa asiassa 1 v 9 kk vankeusrangaistukseen, joka voitiin märäätä ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 4.3.2020)
- Uutiset
4.3.2020 8.32
Ohjeet tilinpäätöksen ilmoittamisesta kaupparekisteriin uudistettiinPRH on uudistanut ohjeet tilinpäätöksen ilmoittamiseen kaupparekisteriin suomeksi ja ruotsiksi prh.fi-verkkosivustolla. Uudet ohjeet on tehty yhteistyössä Verohallinnon kanssa.
- Uutiset
28.2.2020 14.16
Uusi ohje: Koneiden ja laitteiden korotetut poistot verovuosina 2020-2023Laki on tullut voimaan 1. tammikuuta 2020, ja sitä sovelletaan verovuosilta 2020-2023 toimitettavissa verotuksissa. Verohallinnon ohjeessa käsitellään koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020-2023 annetun lain soveltamista. Korotettujen poistojen ilmoittamista tuloveroilmoituksella käsitellään lomakkeen 62 täyttöohjeessa. Ohje on voimassa 28. helmikuuta 2020 lukien toistaiseksi.
- Uutiset
28.2.2020 12.45
Unionin tuomioistuin: Kirjanpitäjien monialatoimintaa koskevat rajoitukset olivat vastoin EU-oikeuttaEUT katsoo, ettei Belgia ole noudattanut palveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2006/123/EY 25 artiklan ja SEUT 49 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on ensinnäkin kieltänyt harjoittamasta samanaikaisesti yhtäältä kirjanpitäjän toimintaa ja toisaalta vakuutusmeklarin, vakuutusasiamiehen tai kiinteistönvälittäjän toimintaa tai pankki- tai rahoituslaitostoimintaa ja koska se on toiseksi sallinut sen, että Institut professionnel des comptables et fiscalistes agréés (hyväksyttyjen kirjanpitäjien ja veroasiantuntijoiden ammattijärjestö) kieltää harjoittamasta samanaikaisesti yhtäältä kirjanpitäjän toimintaa ja toisaalta käsiteollista tai kaupallista toimintaa taikka maataloustoimintaa. - Uutiset
25.2.2020 10.10
Harmaan talouden selvityksiä: Autokaupassa keinot verojen välttämiseen ovat moninaiset – harmaan talouden harjoittajat likaavat autokaupan mainettaAutojen myynnin ja maahantuonnin on havaittu olevan alttiita harmaalle taloudelle. Vilpillisten toimijoiden keinot vältellä veroja autokaupassa ovat monenlaisia. Yksi esimerkki on toimialalla esiintyvä pimeä myynti. Harmaan talouden selvitysyksikkö tutki ajoneuvokaupan harmaan talouden riskejä.
- Uutiset
12.2.2020 9.52
KHO poisti tilintarkastajalle annetun varoituksenKHO:n ratkaisussa esitetyillä perusteilla A:n ei ollut katsottava menetelleen tilintarkastuslain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla tilintarkastuslain (1141/2015) tai kumotun tilintarkastuslain tai niiden nojalla annettujen säännösten vastaisesti eikä rikkoneen velvollisuuksiaan tilintarkastajana. Tilintarkastuslautakunnan ei näin ollen ollut tullut antaa A:lle varoitusta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja tilintarkastuslautakunnan päätökset oli kumottava ja A:lle annettu varoitus poistettava.
- Uutiset
6.2.2020 12.06
Rahanpesun valvontarekisteri on avattuAluehallintoviraston valvomien yritysten ja yksityisten elinkeinonharjoittajien tulee hakeutua rahanpesun valvontarekisteriin. Rekisteri on nyt avattu osoitteessa https://raksi.avi.fi. Rekisterin sisältö täydentyy sitä mukaa, kun aluehallintovirasto on käsitellyt hakemuksia.
- Uutiset
31.1.2020 15.10
Hovioikeuden ratkaisu riittävästä näytöstä törkeässä veropetoksessa ja törkeässä kirjanpitorikoksessa: 7 kuukautta ehdollista vankeutta ja 3 vuoden liiketoimintakieltoHovioikeus totesi muun muassa, että lähtökohtana voidaan pitää sitä, että syyttäjä on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Vastaajan sanotunlaisen kertomuksen epäuskottavuus ei myöskään itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa. Eri asia on, että vastaajan kertomuksesta voi ilmetä seikkoja, jotka varsinkin yhdessä muiden asiassa esiin tulleiden seikkojen kanssa voivat tukea syytettä ja osoittaa sen näytetyksi. Hovioikeuden käsityksen mukaan kaikki tuomiossa mainitut seikat ja kassatilin kirjanpidon järjestelmällinen laiminlyönti viittasivat siihen, että vastaajan ilmeisenä tarkoituksena oli ollut verojen välttäminen. Vastaajan syyksi luettiin, että hän oli syytteessä kuvatuin tavoin kohdassa 1 aiheuttanut 1.1.2011-1.11.2014 veron määräämisen liian pieneksi tuloveron osalta yhteensä 17.056,48 euron määrällä ja arvonlisäveron osalta 14.356,10 euron määrällä. Nyt syyksiluetulla törkeällä veropetoksella oli aiheutettu yhteensä kaikkiaan 31.412,58 euron vahinko. Vastaavasti vastaaja oli kohdassa 2 laiminlyönyt liiketapahtumien kirjaamisen syytteessä kerrotuin tavoin ajalla 1.1.2011-30.4.2014. (Vailla lainvoimaa 31.1.2020)
- Uutiset
27.1.2020 13.00
Kila:Osakekannustinjärjestelyn kirjanpitokäsittelystä - Uutiset
23.1.2020 10.10
PRH:n uutisia 1/2020: Ajankohtaista tilintarkastusvalvonnasta - Uutiset
7.1.2020 9.30
Kone- ja laiteinvestoinneista korotetut poistot verovuosina 2020–2023Koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020–2023 annettu laki tuli voimaan 1. tammikuuta 2020 ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuonna 2020. Elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittava verovelvollinen voi tehdä korotettuja poistoja koskevan lain soveltamisalaan kuuluvan koneen tai laitteen hankintamenosta 25 prosentin sijaan enintään 50 prosentin poiston verovuosina 2020–2023.
- Uutiset
3.1.2020 11.00
Hallinto-oikeus: Tilintarkastusvalvonnan ei olisi tullut liittää päätökseensä oikaisuvaatimusosoitusta eikä tilintarkastuslautakunnan olisi tullut tutkia oikaisuvaatimustaTilintarkastajilla on lakiin perustuva velvollisuus noudattaa hyvää tilintarkastustapaa, ja valvontaelimen antamien suositusten ja kehotusten noudattaminen kuuluu hyvään tilintarkastustapaan. Hallinto-oikeus katsoi, että laaduntarkastuksen tuloksen vahvistamista koskeva päätös on luonteeltaan ennen kaikkea tilintarkastajalle annettua ohjausta vastaisen varalle. Kyseisellä päätöksellä A:lle ei ole asetettu uusia velvollisuuksia eikä annettu tilintarkastuslaissa tarkoitettua seuraamusta. Laaduntarkastuksen tuloksen vahvistamista koskevalla päätöksellä ei ole ollut A:lle välittömiä oikeusvaikutuksia. Päätös ei siten ollut hallintolain 49 b §:n 2 momentissa tarkoitettu muutoksenhakukelpoinen päätös. Näin ollen Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonnan ei olisi tullut liittää päätökseensä oikaisuvaatimusosoitusta eikä tilintarkastuslautakunnan olisi tullut tutkia oikaisuvaatimusta. Tämän vuoksi päätös, jolla A:n oikaisuvaatimus oli tutkittu, oli kumottava ja poistettava, tilintarkastusvalvonnan päätökseen liitetty oikaisuvaatimusosoitus oli poistettava ja A:n valitus oli jätettävä tutkimatta.
- Uutiset
19.12.2019 15.25
Kilpailulain mukainen kirjanpidon eriyttämissäännöksen soveltaminen julkisyhteisöissä alkaa 1. tammikuuta 2020 – KKV:ltä tietopakettiKilpailulain 30 d §:n perusteella julkisyhteisön on 1.1.2020 alkaen eriytettävä kilpailutilanteessa markkinoilla harjoittamansa taloudellinen toiminta kirjanpidossaan.
- Uutiset
19.12.2019 15.00
Verotuksen muutoksia 2020- Muutoksia tuloverotukseen
- Kotitalousvähennys pienenee
- Asuntovelan koron vähennysoikeus pienenee asteittain
- Työnantajan maksamien muuttokustannuksien veronalainen osuus laskee
- Erityissäännökset ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverotuksesta muuttuvat pysyviksi
- Helpotuksia tulorekisteri-ilmoittamiseen
- Osakesäästötilit käyttöön
- Yrityksille korotetut poistot kone- ja laitehankinnoista
- Muutoksia yritysten varojen arvonnousun verotukseen maasta poistuttaessa
- Hybridijärjestelyjen verotus estää verosuunnittelua
- Tupakkavero nousee
- Virvoitusjuomavero nousee
- Öljyjätemaksusta annettu laki kumotaan
- Yhteisöjen tulolähdejako poistuu
- Ks. 30.12.2019 vahvistetut verolait uutisen lopussa - Uutiset
13.12.2019 10.10
KKO:n ratkaisu rekisterimerkintärikoksesta ja kirjanpitorikoksesta liiketoimintaa lopetettaessaLiiketoimintansa lopettavan X Oy:n osakkeet oli luovutettu B:n edustamalle yhtiölle siinä tarkoituksessa, että B huolehtii korvausta vastaan X Oy:n toiminnan lopettamisesta ja konkurssiin liittyvistä toimista. X Oy:n entinen omistaja A erosi samassa yhteydessä yhtiön hallituksesta ja B nimitettiin hallituksen ainoaksi jäseneksi, mistä B teki muutosilmoituksen kaupparekisteriin. A käytti prokuristina edelleen yhtiön tiliä ja piti kirjanpitoaineiston hallinnassaan, ja B huolehti lähinnä yhtiön toiminnan lopettamiseen ja konkurssiin liittyneistä toimista. X Oy:n kirjanpito oli laiminlyöty ajalta, jolloin B toimi yhtiön hallituksen jäsenenä.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, etteivät A ja B olleet syyllistyneet rekisterimerkintärikokseen eikä A kirjanpitorikokseen. - Uutiset
5.12.2019 13.00
Vuosi-ilmoitusta palkoista ei enää anneta maksuvuodelta 2019Tiedot 1. tammikuuta 2019 alkaen maksetuista palkoista sekä työ- ja käyttökorvauksista on pitänyt ilmoittaa tulorekisteriin. Vuosi-ilmoitukset muista suorituksista, kuten osingoista, annetaan edelleen Verohallinnolle. Myös korjaukset palkkojen vuosi-ilmoituksiin (maksuvuosi 2018 tai aikaisemmat) pitää tehdä antamalla Verohallinnolle korvaava vuosi-ilmoitus.
- Uutiset
5.12.2019 10.08
Palkanmaksuun liittyvät maksut 2020Työttömyysvakuutusmaksujen maksuprosentit vuodelle 2020 on vahvistettu. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2020. Vuoden 2020 työeläkevakuutus- ja sairausvakuutusmaksut vahvistettiin jo aiemmin.
- Uutiset
27.11.2019 14.00
IFRS ja suomalainen kirjanpitostandardi: KHO ei muuttanut KVL:n ennakkoratkaisua irtaimen käyttöomaisuuden poistojen tekemistä koskevassa asiassaKVL oli lausunut ennakkoratkaisunaan, ettei hakija voi tehdä irtaimesta käyttöomaisuuden poistoja EVL:n mukaisesti siten, että verotuspoistot merkitään tilikauden aikaisessa suomalaisen kirjanpitostandardin mukaisessa pääkirjanpidossa kuluksi ja kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisen tilinpäätöksen tuloslaskelmaan ja taseeseen merkitään verotuspoistoista johtuva laskennallinen verovelka, jonka määrä ja perusteet selvitetään tilinpäätöksen laskennallisia veroja koskevissa liitetiedoissa. Lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua on, jos A Oy niin vaatii, noudatettava verovuosilta 2018 ja 2019 toimitettavissa tuloverotuksissa. KHO hylkäsi yhtiön valituksen. KVL:n päätöksen muuttamiselle ei ollut perusteita. (Julkaisematon 27.11.2019)
- Uutiset
20.11.2019 11.10
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu voimalaitoksen rakentamiseen liittyvien aktivoitujen korkomenojen vähennysoikeudestaHE 172/1967 perusteella EVL 23 §:n mukaisesti vähennettävät korkomenot vähennetään hyödykkeen hankintamenosta erillisenä eränä. Kun hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa korkomenot luettiin verotuksessa hyödykkeen hankintamenoon EVL 14 §:n 1 momentin mukaisesti, KVL katsoi, ettei korkomenoja ollut mahdollista vähentää A Oy:n verotuksessa lain 23 §:ssä säädetyllä tavalla. Ennakkoratkaisu verovuosille 2019-2020. (Ei lainvoim. 20.11.2019)
- Uutiset
15.11.2019 7.00
Yrityksille tulossa mahdollisuus kaksinkertaisiin poistoihin kone- ja laitehankinnoista vuosina 2020–2023 - hallituksen esitys annettuEsityksen mukaan yritykset saisivat tehdä kirjanpidossaan kaksinkertaiset poistot kone- ja laiteinvestoinneistaan neljän vuoden ajan. Laissa tarkoitettujen koneiden, kaluston ja laitteiden vuotuinen enimmäispoisto olisi siten 25 prosentin sijasta 50 prosenttia. Hallituksen esityksen tavoitteena on lisätä yksityisiä investointeja.
- Uutiset
6.11.2019 8.00
Lainmuutos kaksinkertaistaisi irtaimen käyttöomaisuuden poistot vuosina 2020–2023VM pyysi 28. lokakuuta lausuntoja kone- ja laiteinvestointien poistojen kaksinkertaistamisesta. Ehdotuksen mukaan yritykset saisivat tehdä kirjanpidossaan kaksinkertaiset poistot kone- ja laiteinvestoinneistaan neljän vuoden ajan. Lausuntoaika päättyi maanantaina 4. marraskuuta. Lausunnot ovat nyt luettavissa hankesivuilla. Korotettuja poistoja koskevia veronhuojennuslakeja on ollut voimassa myös aikaisemmin.
- Uutiset
30.10.2019 13.57
Verovuoden 2018 tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi 4.11.2019Luonnollisten henkilöiden sekä yhteisöjen ja yhteisetuuksien verovuodelta 2018 toimitettavan tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi 4. marraskuuta 2019. - Uutiset
30.10.2019 12.30
VM: Lainmuutos kannustaisi yrityksiä investoimaan koneisiin ja laitteisiinEhdotuksen mukaan yritykset saisivat tehdä kirjanpidossaan kaksinkertaiset poistot kone- ja laiteinvestoinneistaan neljän vuoden ajan. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja lakiluonnoksesta.
- Uutiset
24.10.2019 15.25
Syytteet kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta eivät menestyneet hovioikeudessakaanHuomioon oli otettava, että vastaaja A oli palkannut ulkopuolisen tilitoimiston hoitamaan toiminimensä kirjanpidon ja riidattomasti toimittanut kirjanpitäjälle toiminimensä tilin tiliotteet sekä kassaraportit. Näin menetellessään A oli voinut lähtökohtaisesti luottaa siihen, että kirjanpito oli tullut laadituksi oikein. Kun lisäksi otettiin huomioon A:n hovioikeudessa kertomat hänen henkilökohtaisessa elämässään syytteen tekoaikana olleet ongelmat, hovioikeus katsoi, että A:n ei kyseisessä haasteellisessa elämäntilanteessaan voitu olettaa havainneen, että hänen yrityksensä kirjanpidosta ja verotettavasta tulosta oli puuttunut osa hänen toiminimensä tilille tulleista myyntituloista. Hovioikeus katsoi, ettei A:n toiminnan tältä osin näytetty olleen tahallista. (Vailla lainvoimaa 24.10.2019)
- Uutiset
22.10.2019 9.00
Hovioikeus: Erityisiä syitä oli määrätä, että törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta tuomitulle määrätty liiketoimintakielto ei koske muuta kuin liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa kirjanpito- ja tilintarkastustoimintaa sekä laskentatoimen ja verosuunnittelun konsultointiaValittaja oli korvannut kaikki Verohallinnolle aiheuttamansa vahingot ja osoittanut muutoinkin syvästi katuvansa tekoaan. Hän oli kertonut aikovansa jatkossa työllistää itsensä yrittäjänä suorittavissa tehtävissä esimerkiksi kuljetusyrittäjänä niin, että hänen omankin kirjanpidon hoitaisi ulkopuolinen taho. Mainittuihin seikkoihin nähden HO katsoi olevan olemassa erityisiä syitä määrätä, että valittajalle määrätty liiketoimintakielto ei koske muuta kuin liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa kirjanpito- ja tilintarkastustoimintaa sekä laskentatoimen ja verosuunnittelun konsultointia. (Vailla lainvoimaa 22.10.2019)
- Uutiset
9.10.2019 10.00
Verohallinto jatkaa arvonlisäveroilmoittamisen kehittämistä - uusi arvonlisäveroilmoitus käyttöön 2022Kehittämisen tavoitteina ovat alv-ilmoituksen tietosisällön kokonaisuudistus sekä yritysten toiminnassa syntyvän sähköisen taloustiedon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen. Verohallinto on päättänyt päivittää nykyistä arvonlisäveroilmoitusta.
- Uutiset
7.10.2019 11.30
Aikuisviihdepalveluja Kyprokselta käsin - hovioikeuden tuomio törkeää veropetosta, törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta ja törkeää kirjanpitorikosta koskevassa asiassaHO:ssa arvioitiin muun muassa vastaajan asemaa yhtiössä, oliko kyproslaisella Ltd:llä ollut kiinteä toimipaikka siitä seuraavine velvollisuuksineen Suomessa, vältettyjen verojen ja maksujen määrää, vastaajan tahallisuutta ja kieltoerehdystä, rangaistusta, liiketoimintakieltoa, vahingonkorvausta ja oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä. Vastaaja tuomittiin 2 v 5 kk vankeusrangaistukseen ja suorittamaan Verohallinnolle 310.184,00 euroa viivästyskorkoineen. Vastaaja määrättiin liiketoimintakieltoon 1.12.2017-1.12.2021. Oikeudenkäynnin kesto vastaajan esitutkintakuulemisesta HO:n pääkäsittelyyn oli ollut hieman yli 4,5 v. Asiaan sovitun HO:n pääkäsittelyn siirtämisestä aiheutunut noin 7 kk viivästys oli johtunut lähinnä vastaajan omasta menettelystä. Oikeudenkäyntiä asiassa ollut aihetta pitää viivästyneenä. (Vailla lainvoimaa 7.10.2019)
- Uutiset
18.9.2019 11.45
OTT, dosentti Matti Urpilainen: Arvioverotuksen edellytykset ja näytön arviointi – KHO 2019:105Arvioverotuksen edellytykset eivät kirjanpidon puutteista huolimatta täyttyneet, kun yhtiö oli selvittänyt syyn kassatilin negatiivisuuteen ja oikaissut virheen.
- Uutiset
16.9.2019 11.20
Yhtiön saamia lainan järjestelypalkkioita ei voitu jaksottaa verotuksessa laina-ajalle EVL 20 §:n mukaisesti - KHO ei muuttanut KVL:n ennakkoratkaisuaKVL oli lausunut ennakkoratkaisunaan, ettei A Oy:n saamia lainan järjestelypalkkioita voitu jaksottaa verotuksessa laina-ajalle EVL 20 §:n mukaisesti. Järjestelypalkkiot olivat EVL 19 §:n 1 momentin mukaisesti sen verovuoden tuottoa, jonka aikana palkkion perusteena oleva lainasopimus oli tehty. Lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua on, jos A Oy niin vaatii, noudatettava verovuosilta 2018 ja 2019 toimitettavissa tuloverotuksissa. (Julkaisematon 16.9.2019)
- Uutiset
3.9.2019 14.18
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi että 1 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdolliseksi kirjanpitorikos- ja petosasiassaVastaajan syyksi oli luettu törkeä kirjanpitorikos, kaksi törkeää veropetosta ja törkeä petos. Syyksi luettujen rikosten vakavuus ja niistä ilmenevä hänen syyllisyytensä ovat ehdollista vankeutta vastaan puhuvia seikkoja. Vastaajaa ei ollut ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja tuomittu rikoksesta rangaistukseen. Ottaen lisäksi huomioon vastaajalle tuomitun vankeusrangaistuksen pituus ja aiheutuneen vahingon määrä hovioikeus päätyi siihen, että vastaajalle tuomittu 1 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdolliseksi. (Vailla lainvoimaa 3.9.2019)
- Uutiset
30.8.2019 11.50
Syyskuussa 2019 voimaantulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaSyyskuussa 2019 voimaan tulevia säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Kuluttajaluottoja koskevan lainsäädännö muutokset voimaan 1.9.2019 alkaen
- Summaaristen riita-asioiden käsittely keskitetään yhdeksään käräjäoikeuteen 1.9.2019 alkaen
- Maksupalvelulain tunnistamista ja viestintästandardeja koskevat 85 b ja 85 c § voimaan 14.9.2019 alkaen - Uutiset
16.8.2019 13.20
PRH: Tilintarkastaja – tee valvontatietoilmoitus netissä viimeistään 9. syyskuuta 2019Tämän vuoden sähköinen valvontatietoilmoitus on avattu, PRH tiedottaa. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
- Uutiset
13.8.2019 14.15
KKV: Kilpailuneutraliteettivalvonta tehostuu – kirjanpidon eriyttämisvelvollisuus voimaan vuoden 2020 alustaKilpailulakiin on lisätty uusi säännös, jonka perusteella julkisyhteisön on 1. tammikuuta 2020 alkaen eriytettävä kilpailutilanteessa markkinoilla harjoittamansa taloudellinen toiminta kirjanpidossaan. Säännös ehkäisee kilpailuneutraliteettiongelmien syntymistä. Samalla se tehostaa kilpailuneutraliteetin valvontaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston saadessa luotettavaa kirjanpitoon perustuvaa ja tilintarkastuksen piiriin kuuluvaa tietoa selvityksiään varten.
- Uutiset
25.7.2019 11.22
Hallinto-oikeus: Verohallinnon Harmaan talouden torjuntayksikkö oli voinut kieltää sen ylitarkastajan sivutoimen asunto-osakeyhtiöiden toiminnantarkastajanaValittaja oli tehnyt ilmoituksen sivutoimesta toimiakseen pienten taloyhtiöiden toiminnantarkastajana. Ilmoituksen mukaan toiminta ajoittuisi maalis–kesäkuulle, viikonloppuihin, ja kokonaistuntitarve olisi noin 30 tuntia, 1–2 tuntia per tarkastus. Valituksesta ilmeni, että valittaja on luonut asiakassuhteen tilitoimistoon, jonka asiakkaille valittaja tekee toiminnantarkastuksia. HAO katsoi, että Verohallinnon Harmaan talouden torjuntayksikkö oli voinut kieltää valittajaa toimimasta asunto-osakeyhtiöiden toiminnantarkastajana. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että päätös olisi Suomen perustuslain vastainen tai että valittajaa ei olisi kohdeltu yhdenvertaisesti sivutoimilupaharkinnassa. (Ei lainvoim.25.7.2019)
- Uutiset
15.5.2019 13.03
PRH alkaa periä myöhästyneistä tilinpäätöksistä 85 euron maksunPatentti- ja rekisterihallitus alkaa periä käsittelymaksua myöhässä ilmoitettujen tilinpäätösten rekisteröimisestä. Maksu peritään, jos tilinpäätös saapuu myöhemmin kuin kahdeksan kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.
- Uutiset
24.4.2019 15.11
Raportti lohkoketjuteknologian hyödyntämismahdollisuuksista palkkatulojen verotuksessa – lohkoketjuteknologian hyödyntämisestä liian suuret odotuksetLohkoketjuteknologian (engl. ’blockchain technology’) käsitteet ovat viime vuosina laventuneet ja ilmiöön on ladattu paljon odotuksia. Tuoreen tutkimuksen mukaan lohkoketjut eivät kuitenkaan toistaiseksi ole onnistuneet lunastamaan niihin ladattuja odotuksia. Ns. hajautettujen tilikirjojen (DLT) osalta soveltamismahdollisuudet ovat paremmat, mutta soveltamisen hyödyt jäävät niidenkin osalta epäselviksi. Tutkimusryhmä suosittaa avoimen kansallisen tietopankin määrittelyä sovelluskokeilujen dokumentaatioille ja lähdekoodille.
- Uutiset
11.4.2019 11.30
Prof. Pekka Nykänen: Yhteisöjen tulolähdejako uudistuu verovuonna 2020Verovuonna 2020 yhteisöillä ei ole enää pääsääntöisesti muun toiminnan eli henkilökohtaista tulolähdettä. Yhteisön harjoittamaan kaikkeen toimintaan sovelletaan elinkeinoverolain säännöksiä maataloutta lukuun ottamatta. Tulolähdejaon muutos laajentaa mahdollisuuksia tappion tasaamiseen yhteisöillä, jolla on nykyisin sekä muun toiminnan että elinkeinotoiminnan tulolähteet. Lisäksi mahdollisuus konserniavustuksen käyttämiseen laajenee. Nykyisin muun toiminnan tulolähteeseen kuuluva varallisuus luetaan jatkossa uuteen muun omaisuuden omaisuuslajiin, johon liittyy osakkeiden ja yhtiöosuuksien luovutustappioiden vähennyskelpoisuuden rajoituksia.
- Uutiset
29.3.2019 14.44
KHO: Riihimäen kaupunginvaltuuston hyväksymän tilikautta 2012 koskevan tilinpäätöksen voitiin katsoa antaneen oikeat ja riittävät tiedot kaupungin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemastaKun otettiin huomioon, että poistosuunnitelma kuvasti kirjanpitovelvollisen omaa perusteltua käsitystä poistettavien hyödykkeiden taloudellisesta pitoajasta, kaupunginvaltuuston hyväksymän tilikautta 2012 koskevan tilinpäätöksen voitiin katsoa antaneen oikeat ja riittävät tiedot kaupungin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei kaupunginvaltuusto ollut menetellyt lainvastaisesti hyväksyessään kaupungin vuoden 2012 tilinpäätöksen. - Uutiset
14.3.2019 10.17
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu alv-direktiivissä tarkoitetun ilmauksen ”tapahtumiin pääsyyn liittyvät palvelut” tulkinnastaYhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 2008/8/EY, 53 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu ilmaisu ”tapahtumiin pääsyyn liittyvät palvelut” käsittää pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen palvelun, joka muodostuu yksinomaan verovelvollisille tarjottavasta viisipäiväisestä kirjanpitokoulutuksesta, joka edellyttää sekä rekisteröitymistä että maksua etukäteen.
- Uutiset
8.3.2019 14.00
Hovioikeuden tuomio Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n entistä toimitusjohtajaa koskevassa rikosasiassaMyyrmäen Urheilupuisto Oy:n entiselle toimitusjohtajalle oli KO:ssa vaadittu rangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Lisäksi Myyrmäen Urheilupuisto Oy oli esittänyt noin 500.000 euron vahingonkorvausvaatimukset. Vantaan KO oli hylännyt syytteet ja vahingonkorvausvaatimukset. HO hylkäsi KO:n tavoin syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä. HO tuomitsi entisen toimitusjohtajan törkeästä kirjanpitorikoksesta 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi yhtiön entinen toimitusjohtaja velvoitettiin suorittamaan Myyrmäen Urheilupuisto Oy:lle 75.000 euroa vahingonkorvauksia. (Vailla lainvoimaa 8.3.2019)
- Uutiset
4.3.2019 15.33
Tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta 20 päiväsakkoa - julkisuus lievensi rangaistusta noin puoleenKO katsoi, että vastaajan menettely oli kokonaisuutena arvioiden ollut selkeästi törkeän huolimatonta, kun hän oli jättänyt merkittävän osan kirjanpitoaineistosta toimittamatta kirjanpitäjälle kolmen tilikauden aikana, sekä laiminlyönyt yhtiöjärjestykseen perustuneen velvollisuuden tarkastaa ja allekirjoittaa tilinpäätökset kolmen tilikauden aikana. Vastaajaan kohdistuneiden rikosepäilyjen saama julkisuus oli noussut kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja epäilyjä koskevalla julkisella käsittelyllä oli epäilemättä ollut muita vakavia ja keskimääräistä huomattavasti tuntuvampia seuraamuksia vastaajan elämään. (Vailla lainvoimaa 4.3.2019)
- Uutiset
4.3.2019 10.12
Hallinto-oikeuden erimielinen päätös pankkirakennusten lisäpoistoistaAsiassa oli kysymys siitä, voitiinko pankkitoiminnan käytössä olevista pankkirakennuksista tehdä EVL 40 §:n mukaiset niiden poistamattomien hankintamenojen osat käypiin arvoihin alentavat lisäpoistot. HAO hylkäsi pankin sille annetusta ennakkoratkaisusta tekemän valituksen ja katsoi, ettei sillä ollut oikeutta tehdä pankkirakennuksista lisäpoistoja. Eri mieltä ollut jäsen olisi hyväksynyt lisäpoistot ja myöntänyt pankille oikeuden niihin. Ään 2-1.
- Uutiset
27.2.2019 10.10
Oikeusministeriö muistuttaa: Jokaisella organisaatiolla tulisi olla ohjeet siitä, miten työntekijän pitää toimia jos hän epäilee tai havaitsee taloudellisia väärinkäytöksiäSuomessa ei ole korruptiontorjuntaan keskittynyttä virastoa, joka tutkisi epäilyjä korruptiosta. Monet viranomaiset kuitenkin vastaanottavat ja käsittelevät ilmoituksia erilaisista väärinkäytöksistä.
- Uutiset
12.2.2019 15.15
Yhteenveto PRH:n tilintarkastuksen laatupäivistä 2018PRH järjesti vuonna 2018 tilintarkastuksen laatupäivät 7.9. ja 23.11. Laatupäivillä käsiteltiin laaduntarkastuksissa esiin nousseita teemoja. Virasto on nyt julkaissut tilaisuuksissa käsitellyistä aiheista ja niistä syntyneistä keskusteluista yhteenvedon. Käsitellyt aiheet olivat suurelta osin samoja molemmissa tilaisuuksissa, muun muassa liikevaihdon ja vaihto-omaisuuden tarkastaminen sekä rahanpesulain tilintarkastajalle asettamat velvoitteet.
- Uutiset
31.1.2019 10.30
Keskusverolautakunnan kaksi elinkeinotulon verotusta koskevaa ennakkoratkaisua - IFRSKVL:2018/54: Elinkeinotulon verotus, Konserniavustuksen kirjanpitosidonnaisuus, IFRS
KVL:2018/55: Elinkeinotulon verotus, Poistojen kirjanpitosidonnaisuus, IFRS - Uutiset
29.1.2019 10.31
KKO äänesti ja purki rikostuomionA:n ja B:n syytteet törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta oli hovioikeudessa hylätty toteen näyttämättömänä. C, joka oli käräjäoikeudessa tuomittu avunannosta törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen, ei ollut hakenut muutosta tuomioonsa. C haki rikostuomionsa purkamista sillä perusteella, että päätekijöiden syytteiden tultua hylätyksi hän ei ollut voinut avunantajana syyllistyä rikoksiin. Korkein oikeus katsoi, ettei asiassa ollut jäänyt jäljelle sellaista päärikosta, johon C:n avunanto olisi voinut kohdistua. Korkein oikeus purki C:n tuomion. (Ään.)
- Uutiset
29.1.2019 10.15
Uusi ohje: Yritystoiminta, tulonhankkimistoiminta ja harrastustoiminta henkilöverotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään luonnollisen henkilön yritystoiminnan, muun tulonhankkimistoiminnan sekä harrastustoiminnan välistä rajanvetoa tuloverotuksen näkökulmasta. Ohjeessa ei käsitellä arvonlisäverotusta. Ohje on voimassa 25. tammikuuta 2019 lukien toistaiseksi.
- Uutiset
18.12.2018 9.50
Verohallinnon päätös AVL 209 q §:ssä tarkoitetusta selvityksestäAVL 209 q §:ssä säädetään kiinteistöinvestoinnin suorittamiseen liittyvien laskujen, tositteiden ja selvitysten säilyttämisvelvollisuuden lisäksi laskujen ja tositteiden korvaamisesta selvityksellä AVL 209 n §:n 2 momentissa säädetyn ajan jälkeen. Verohallinnon päätöksessä säädetään, kuinka kiinteistöinvestoinnin suorittamiseen liittyvät laskut, tositteet sekä AVL 103 §:n 2 momentissa, 209 k §:ssä ja 209 m §:ssä tarkoitetut selvitykset voidaan korvata 209 n §:n 2 momentissa säädetyn ajan jälkeen selvityksellä. - Uutiset
13.12.2018 13.00
Finanssivalvonnan Markkinat-tiedote 4/2018Markkinat-tiedotteessa käsitellään ajankohtaisia listayhtiön tiedonantovelvollisuuden, tilinpäätösvalvonnan, arvopaperikaupankäynnin sekä sisäpiiriasioiden tulkintoihin ja sääntelyyn liittyviä asioita sekä valvonnan havaintoja. Tiedotteen julkaisee Finanssivalvonnan Markkina- ja menettelytapavalvonta.
- Uutiset
13.12.2018 11.00
Tulorekisteri käyttöön 1. tammikuuta 2019: muistilista palkkatietojen ilmoittajalleTulorekisterin käyttöönotto muuttaa palkkatietojen ilmoittamista 1.1.2019 alkaen. Verohallinto on koonnut muistilistan helpottamaan vuodenvaihteen jälkeistä ilmoittamista.
- Uutiset
11.12.2018 12.15
Osakeyhtiöitä ja osuuskuntia poistetaan kaupparekisteristä: Ilmoita tilinpäätös 22. maaliskuuta 2019 mennessä, jotta yrityksesi välttyy poistamiseltaPatentti- ja rekisterihallitus poistaa kaupparekisteristä osakeyhtiöitä ja osuuskuntia, jotka eivät ilmoita tilinpäätöstään rekisteröitäväksi kehotuksista huolimatta.
- Uutiset
16.11.2018 13.27
Työryhmä valmistelemaan kevyempää tarkastusta pienille yrityksille tilintarkastuksen sijaanTyö- ja elinkeinoministeriö asettaa lähiaikoina työryhmän valmistelemaan varsinaista tilintarkastusta kevyemmän, lakisääteisen tarkastuksen mahdollisuutta pienille yrityksille. Hallitus on päätynyt lausuntopalautteen vuoksi siihen, ettei se anna eduskunnalle lakiesitystä, joka olisi poistanut tilintarkastusvelvollisuuden mikroyrityksiltä kokonaan. Kilpailukyvyn kärkitavoitteesta vastaavat ministerit käsittelivät asiaa 16. marraskuuta 2018.
- Uutiset
16.11.2018 10.43
Hovioikeus tuomitsi tehtäviään laiminlyöneen isännöitsijän luottamusaseman väärinkäytöstä sakkoihin - syyte kavalluksesta hylättiin ja isännöitsijä vapautettiin velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvausta asunto-osakeyhtiölleIsännöitsijä oli asiassa lausuttu huomioon ottaen selvästi laiminlyönyt yhtiön hallinnon ja taloudellisen aseman kannalta olennaiset isännöitsijän tehtävät. Menettelyllään hän oli aiheuttanut yhtiölle vahinkoa ja siten syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön. Sen sijaan KO:n isännöitsijän syyksi lukema kavallussyyte siitä, että hän olisi anastanut asunto-osakeyhtiöltä 4.860 euroa rahaa tekemällä yhtiön tililtä itselleen neljä tilisiirtoa ilman oikeudellisesti hyväksyttävää perustetta, hylättiin. Isännöitsijä vapautettiin velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvauksena asunto-osakeyhtiölle anastetuiksi väitetyistä rahavaroista 4.860 euroa korkoineen. (Vailla lainvoimaa 16.11.2018)
- Uutiset
5.11.2018 14.00
Väitös: Yrityssaneeraus – hidas tie konkurssiin?KTM Eija-Leena Kärkisen laskentatoimen ja rahoituksen alaan kuuluvan väitöskirjatutkimuksen mukaan suurin osa yrityssaneerauksessa olevista yrityksistä menee konkurssiin.
– Yrityssaneerauksen tarkoituksena on tervehdyttää yritys, mutta näyttää siltä, että yrityksiä ei nykyisillä keinoilla saada elinkelpoisiksi, toteaa Vaasan yliopistossa väittelevä Kärkinen.
Osa yrityksistä ajautuu konkurssiin jo ennen kuin varsinainen tervehdyttämisohjelma on laadittu ja osa ohjelman toteuttamisen aikana. - Uutiset
1.10.2018 10.30
Hovioikeus arvioi marginaaliverotusmenettelyn soveltamisen edellytyksiä käytettyjen autojen myyntiä koskevassa talousrikosasiassaHO katsoi, että vältetyn veron määrän arviointiin oli sovellettava marginaaliverotusmenettelyä siltä osin kuin asiassa oli voitu jälkikäteen riittävällä tarkkuudella selvittää autojen ostoja myyntihinnat eli marginaaliverotuksen laskentaperusteet sekä asiassa mainitut muut marginaaliverotusmenettelyn soveltamisen edellytyksenä olevat kriteerit. Sen sijaan muiden tarvikkeiden ja laitteiden osalta asiassa ei ollut esitetty selvitystä marginaaliverotusmenettelyn soveltamisen edellytyksistä. Ratkaisun pohjaksi oli näin ollen otettava esitutkintapöytäkirjan liitteenä oleva taulukko ja Verohallinnon laatima vaihtoehtoinen laskelma sekä Helsingin HAO:n 27.12.2016 antama päätös 16/1266/4 ja Verohallinnon 28.4.2017 antama päätös P0002884870, joita ei ollut otettu huomioon mainitussa taulukossa ja vaihtoehtoisessa laskelmassa. HO päätyi siihen, että vastaaja oli menetellyt KO:n hänen syykseen lukemalla tavalla kuitenkin siten, että vältetyn arvonlisäveron määrä oli ollut 84.414 euron asemesta 55.177,46 euroa. (VaiIlla lainvoimaa 1.10.2018)
- Uutiset
19.9.2018 11.00
Hovioikeus alensi rangaistusta ja lyhensi liiketoimintakieltoa törkeässä kirjanpitorikoksessa, törkeässä velallisen epärehellisyydessä ja verorikkomuksessaHovioikeuden mukaan kahdeksan kuukauden pituinen vankeusrangaistus oli oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetuista teoista. A:n aikaisempi rikollisuus muodosti esteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomitsemiselle. A:n aiempi rikollisuus, sen vakavuus ja aiemmat yhdyskuntapalvelurangaistukset muodostivat esteen yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle. Ottaen huomioon A:n menettelyn ja sen vahingollisuuden, syyttäjänkin oletettavasti tarkoittamaa liiketoimintakiellon vähimmäiskestoa voitiin pitää riittävänä. (Vailla lainvoimaa 19.9.2018)
- Uutiset
23.8.2018 9.25
Esitys tilintarkastuslain muuttamiseksi lausunnoille 3. lokakuuta 2018 saakkaMuutoksella nostettaisiin lakisääteistä tilintarkastusvelvollisuutta määrittäviä rajoja niin, että kirjanpitolain mikroyritysmääritelmän täyttävät osakeyhtiöt, kommandiittiyhtiöt ja avoimet yhtiöt rajattaisiin tilintarkastusvelvollisuuden ulkopuolelle. Esityksessä ehdotetaan myös tarkennettavan, että yleisen edun kannalta merkittävillä yhteisöillä on aina tilintarkastusvelvollisuus.
- Uutiset
23.8.2018 9.00
Hovioikeus siirsi liiketoimintakiellon alkamisen vastaajan kannalta soveliaampaan ajankohtaanHovioikeus katsoi, että valittajan esittämät perusteet olivat sellainen erityinen syy, jonka johdosta kiellon alkaminen voitiin siirtää vastaajan kannalta soveliaampaan ajankohtaan. (Vailla lainvoimaa 23.8.2018)
- Uutiset
14.8.2018 8.37
Hallinto-oikeuden kaksi päätöstä tilintarkastajaksi hyväksymisestäHallinto-oikeus katsoi muun muassa, että kun valittaja ei enää täyttänyt HT-tilintarkastajaksi hyväksymisen edellytyksiä, oli tilintarkastuslautakunnan tilintarkastuslain 10 luvun (1141/2015) 2 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla tullut peruuttaa valittajan hyväksyminen HT-tilintarkastajaksi. Tilintarkastuslautakunnan päätöstä ei ollut syytä muuttaa.
- Uutiset
8.8.2018 8.25
PRH: Tilintarkastaja - tee valvontatietoilmoitus netissä viimeistään 7.9.2018Vuoden 2018 sähköinen tilintarkastajien valvontatietoilmoitus on avattu PRH:n verkkosivuilla. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Valvontatietolomake pitää lähettää palvelun kautta PRH:lle viimeistään 7. syyskuuta 2018. - Uutiset
17.7.2018 13.12
Hovioikeuden ratkaisu kirjanpitorikoksen ja veropetoksen törkeydestä sekä liiketoimintakiellon edellytyksistäHovioikeus katsoi muun muassa, että vältetyn veron yhteismäärä, joka A oli velvoitettava korvaamaan Verohallinnolle, oli 7.669,26 euroa. Hovioikeus katsoi, että rikoksella ei ollut tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. A oli menettelyllään syyllistynyt veropetokseen. Liiketoimintakiellon määräämisen edellytykset eivät täyttyneet. (KKO kumosi HO:n tuomion. Asia jätettiin KO:n tuomion varaan. Ks. KKO:2019:105, 3.12.2019)
- Uutiset
16.7.2018 8.04
Hallinto-oikeus ei muuttanut tilintarkastuslautakunnan päätöstä tilintarkastajalle annetusta varoituksestaHallinto-oikeus katsoi, että tilintarkastajan riippumattomuus ja hänen velvollisuutensa varmistua valinnastaan tilintarkastajaksi ennen tilintarkastuksen suorittamista ovat luotettavan tilintarkastustoiminnan keskeisiä elementtejä, eikä asiassa esitetty lieventäviä seikkoja, joten huomautusta ei ollut pidettävä riittävänä seuraamuksena valittajan menettelystä. Näin ollen tilintarkastuslautakunnan oli tullut antaa valittajalle varoitus. Tilintarkastuslautakunnan päätöstä ei ollut syytä muuttaa.
- Uutiset
13.7.2018 9.14
Hovioikeuden ratkaisu liiketoimintakiellosta törkeässä kirjanpitorikoksessaLiiketoimintakiellosta annetun lain 5 §:n mukaan liiketoimintakielto on määrättävä vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi. Ottaen huomioon A:n rikollisen menettelyn keston ja moitittavuuden hovioikeus katsoi, että A oli määrättävä liiketoimintakieltoon kolmeksi vuodeksi. (Vailla lainvoimaa 13.7.2018)
- Uutiset
9.7.2018 8.14
Hovioikeuden ratkaisu rangaistuksen lieventämisen edellytyksistä petoksessaA:n ei voitu katsoa pyrkineen tunnustamalla edistämään rikostensa selvittämistä, kun tapahtumainkulku oli pääosin ollut jo poliisin tiedossa tai selvitettävissä. Rangaistusta ei siten tullut sanotulla perusteella lieventää. (Vailla lainvoimaa 9.7.2018) - Uutiset
5.7.2018 16.04
Hovioikeus kumosi kirjanpitorikoksen vuoksi määrätyn liiketoimintakiellon kun vaaraa sopimattoman liiketoiminnan jatkamiselle ei käytännössä enää ollut tekijän sairauksien ja terveydentilan perusteellaLiiketoimintakieltoa koskevissa lain esitöissä (HE 29/1985 vp s. 16 ja HE 198/1996 vp s. 17) on todettu, että kielto voidaan jättää määräämättä, jos vaaraa sopimattoman liiketoiminnan jatkamisesta ei selvästi ole esimerkiksi asianomaisen korkean iän tai sairauden vuoksi. Hovioikeus rangaistuslajia valitessaan ja rangaistusta mitatessaan päätyi A:n sairauksien ja terveydentilan perusteella sakkorangaistukseen tuomitsemiseen. Samoin perustein hovioikeus katsoi, kun vaaraa sopimattoman liiketoiminnan jatkamiselle ei käytännössä enää ollut, että kielto voitiin tässä tapauksessa jättää määräämättä. (Vailla lainvoimaa 5.7.2018)
- Uutiset
22.5.2018 13.00
Harmaa talous & talousrikollisuus -verkkosivusto avattiin kokonaisuudessaanViranomaisten yhteistyöllä ylläpidettävä verkkosivusto kokoaa kaiken harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan liittyvän julkisen materiaalin ensimmäistä kertaa yhteen. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan osallistuu Suomessa useita viranomaisia, ja viranomaisyhteistyön ja tietojen jakamisen laajuus on ainutlaatuista koko maailmassa. Nyt julkaistavan verkkosivuston kautta nämä tiedot tuodaan kootusti esille. Tämä parantaa yhteiskunnan mahdollisuuksia reagoida ripeästi harmaan talouden ja talousrikollisuuden ilmiöihin ja haittoihin.
- Uutiset
17.5.2018 11.00
KHO:n ratkaisu pääomalainaksi muunnetun tytäryhtiön myyntisaamisen vähennyskelpoisuudestaA Oy oli toimittanut tytäryhtiölleen tuotteita, mistä oli kertynyt A Oy:lle myyntisaamisia. A Oy ja tytäryhtiö olivat vuonna 2011 sopineet, että osa myyntisaamisista muutetaan pääomalainaksi, ja kirjanpidossa tämä erä oli käsitelty pääomalainana. Tytäryhtiö oli asetettu konkurssiin vuonna 2013. KHO katsoi, että pääomalainasaatavaksi muunnettu saatava oli menettänyt luonteensa EVL 16 §:n 7 kohdassa tarkoitettuna myyntisaamisena. A Oy:n vaatimus saatavan menetyksen vähentämisestä verotuksessa hylättiin. HAO:n päätös kumottiin ja verotuksen oikaisulautakunnan päätös saatettiin voimaan. Verovuosi 2013.
- Uutiset
30.4.2018 13.27
Keskusverolautakunta: Lainan järjestelypalkkioita ei voitu jaksottaa verotuksessa laina-ajalle EVL 20 §:n mukaisestiLainan järjestelypalkkioita ei voitu jaksottaa verotuksessa laina-ajalle EVL 20 §:n mukaisesti, vaan järjestelypalkkiot olivat EVL 19 §:n 1 momentin mukaisesti sen verovuoden tuottoa, jonka aikana palkkion perusteena ollut lainasopimus oli tehty. Sillä, että hakemuksen mukaan hakija jaksotti lainan järjestelypalkkiot kirjanpidossaan laina-ajalle, ei ollut merkitystä asiassa. (Lainvoim. 11.9.2019) - Uutiset
18.1.2018 7.55
Työryhmä ehdottaa mikroyritysten rajaamista tilintarkastusvelvollisuuden ulkopuolelleTilintarkastuslakia tarkastellut työryhmä esittää mietinnössään tilintarkastusvelvollisuuden supistamista siten, että kirjanpitolain mukaiset mikroyritykset rajataan lakisääteisen tilintarkastusvelvollisuuden ulkopuolelle. Muutos poistaisi yhden raja-arvon lainsäädännöstä ja vähentäisi pienimpien yritysten vuosittaisia hallinnollisia kuluja.
- Uutiset
15.1.2018 9.11
Hovioikeuden ratkaisu kirjanpitorikoksesta ja velallisen epärehellisyydestä – toimitusjohtajalla on ensisijainen vastuu kirjanpidon lainmukaisuudesta ja kirjanpitoaineiston lähettäminen postitse tapahtuu lähettäjän vastuullaHovioikeus totesi, että kirjanpitolain 1 luvun 1 §:n mukaan kirjanpitovelvollisia ovat muun muassa osakeyhtiö. Osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiö kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Luvun 17 §:n mukaan toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Näin ollen toimitusjohtajalla on ensisijainen vastuu kirjanpidon lainmukaisuudesta. Riidatonta oli, että A on ollut yhtiön hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja ajalla 1.1.2012-13.4.2014. A oli siten osakeyhtiölain mukaan vastannut kirjanpidon ja varainhoidon järjestämisestä. Näin ollen A oli ollut vastuussa siitä, että kirjanpitoaineisto toimitetaan kirjanpitolain edellyttämällä tavalla kirjanpitäjälle. Kirjanpitäjän kertomuksella ja rikostarkastajan muistiolla on selvitetty, että A oli laiminlyönyt kirjanpidon toimittamisen vuoden 2013 alusta alkaen ensin osittain ja lopulta kokonaan. A:n oli myös täytynyt tietää, että aineiston toimittaminen postitse tapahtuu lähettäjän vastuulla. Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut syytekohdan 1 osalta ja katsoi A:n syyllistyneen menettelyllään törkeään kirjanpitorikokseen. (Vailla lainvoimaa 15.1.2018)
- Uutiset
15.1.2018 8.00
Palkkatiedot yhteiseen rekisteriin - lait vahvistettuTasavallan presidentti vahvisti perjantaina (12.1.) lainmuutokset, joiden mukaan suomalaisten palkat ja muut tulot aletaan ilmoittaa kerran kuukaudessa yhteiseen tulorekisteriin. Laki tulotietojärjestelmästä ja laki Verohallinnosta annetun lain 4 §:n muuttamisesta tulevat voimaan 16. tammikuuta 2018 ja muut lait 1. tammikuuta 2019. Verohallinto järjestää aiheesta maksuttoman verkkoseninaarin 8.2.2018 13:00 - 14:30. Tilaisuudessa tulorekisterin asiantuntijat vastaavat kysymyksiin chatissä. Tilaisuuden voi katsoa tallenteena 9.2. lähtien. Perustietoa tulorekisteristä ja palkkojen ilmoittamisesta tulorekisteriin voi opiskella myös Verohallinnon verkkokurssilla Moodlessa.
- Uutiset
10.1.2018 8.00
Päivitetty ohje: Perustajaurakointiliiketoiminta verotuksessaKirjanpitolautakunta on 5.6.2017 antanut uuden yleisohjeen perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä. Verohallinnon ohjetta on päivitetty kirjanpitolautakunnan yleisohjeen antamisen vuoksi 9.1.2018. Samassa yhteydessä ohjetta on ajantasaistettu ja tarkistettu. Lisäksi ohjeen lukua 3 on päivitetty katteen muodostumista koskevilla erityistilanteilla.
- Uutiset
9.1.2018 15.51
Suomi.fi-verkkopalvelu laajenee: Yrittäjille avattu kattava tietopankki ja neuvontapalvelu – korvaa Yritys-Suomi-sivustonSuomi.fi-verkkopalvelun yritysosio on julkaistu. Nyt kaikki yrityksen perustamiseen ja yritystoimintaan liittyvät tiedot ja neuvot löytyvät yhdestä paikasta. Suomi.fi:n yritysosio korvaa aiemmin käytössä olleen Yritys-Suomi-sivuston.
- Uutiset
4.1.2018 11.00
KKO:n ratkaisu lieventämisperusteesta talousrikoksissaA:n syyksi oli luettu useita törkeitä veropetoksia, törkeitä kirjanpitorikoksia, törkeitä työeläkevakuutusmaksupetoksia ja rekisterimerkintärikoksia hänen harjoitettuaan rakennusalan työvoiman vuokrausta vuosina 2003 – 2011 viidessä eri yhtiössä, jotka olivat jatkaneet perätysten samaa liiketoimintaa. A oli kertonut muun ohella perusteettomista kulukirjauksista ja pimeästä palkanmaksusta osin verotarkastuksen ja osin esitutkinnan aikana sekä tunnustanut teot esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n katsottiin pyrkineen edistämään rikoksensa selvittämistä rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
- Uutiset
29.12.2017 10.40
KKO jätti kirjanpitorikokseen syyllistyneen rangaistukseen tuomitsemattaSveitsiin perustettu yhtiö LW harjoitti puutavaran tukkukauppaa ja välitystoimintaa pääasiassa Venäjällä sijainneiden toimipisteiden tai edustustojen kautta välittämällä venäläisiltä sahoilta ostettua puutavaraa enimmäkseen muualta kuin Suomesta oleville ostajille. LW:n hallituksen puheenjohtajana ja enemmistöosakkaana toimineelle A:lle vaadittiin rangaistusta ajalla 1.1.2003–31.12.2007 tehdystä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta, koska A oli kätkenyt valtaosan yhtiön tilikausien kirjanpitoaineistoa ulkomaille Sveitsiin sekä ajalla 31.10.2004–31.10.2008 tehdystä törkeästä veropetoksesta, koska A oli jättäessään antamatta yhtiön tuloveroilmoitukset verovuosilta 2003–2007 Suomeen veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt verotusta varten säädetyn velvollisuuden ja aiheuttanut yhteensä 1.412.000 euron määräisen veron määräämättä jättämisen. Syytteen mukaan yhtiöllä oli kiinteä toimipaikka Suomessa.
Kysymys siitä, oliko yhtiölle muodostunut Suomeen kiinteä toimipaikka A:n johtotoimien perusteella ja oliko A syyllistynyt yhtiön toiminnassa syytteessä kuvattuihin rikoksiin. (Ään.) - Uutiset
21.12.2017 9.28
Unionin tuomioistuin: Ammatilliseen kokeeseen osallistujan laatimat kirjalliset vastaukset ja mahdolliset tarkastajan tekemät niitä koskevat merkinnät ovat henkilötietodirektiivissä tarkoitettuja henkilötietojaYksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY 2 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa ammatilliseen kokeeseen osallistujan laatimat kirjalliset vastaukset ja mahdolliset tarkastajan tekemät niitä koskevat merkinnät ovat kyseisessä säännöksessä tarkoitettuja henkilötietoja.
- Uutiset
15.12.2017 14.00
KHO:n ratkaisu erityisen tarkastuksen toimittamisesta osakeyhtiössäKorkein hallinto-oikeus katsoi, että aluehallintoviraston ei olisi tullut jättää tutkimatta A:n ja B:n hakemusta erityisen tarkastuksen toimittamisesta C Oy:ssä, vaan ratkaista, onko hakemuksessa esitetty erityisen tarkastuksen toimittamiselle osakeyhtiölaissa tarkoitettuja painavia syitä. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
- Uutiset
4.12.2017 8.10
IFRS 17 – mikä muuttuu?KPMG:n aktuaari Jesse Kolponlahden mukaan kyseessä on merkittävä muutos. Suomessa standardin piiriin kuuluvat yritykset, jotka
a) harjoittavat IFRS 17:ssä määriteltyä vakuutustoimintaa
b) yrityksen liikkeeseen lasketuilla arvopapereilla käydään julkista kaupankäyntiä tai yritys on osa konsernia, jonka arvopapereilla käydään julkista kaupankäyntiä. - Uutiset
16.11.2017 14.30
Liiketoimintakieltoa tehostetaan 15. tammikuuta 2018 alkaenLiiketoimintakieltoa koskevan lain soveltamisala laajenee ammattitoimintaa harjoittaviin yksityisiin elinkeinonharjoittajiin. Nykyisin liiketoimintakieltoon voidaan määrätä vain liiketoimintaa harjoittava yksityinen elinkeinonharjoittaja. Liike- ja ammattitoiminnan harjoittajien kohtelun yhdenmukaistaminen perustuu muun muassa siihen, että vastaavanlainen uudistus on aiemmin tehty kirjanpitolakiin.
- Uutiset
8.11.2017 9.10
Hovioikeus lievensi törkeisiin veropetoksiin ja törkeisiin kirjanpitorikoksiin syyllistyneen tuomion ehdolliseksiA:n syyksi luettujen rikosten vakavuus ja niistä ilmenevä syyllisyys olivat ehdollista vankeutta vastaan puhuvia seikkoja. Rangaistuksen ehdollisuutta puolsi se, että A:ta ei ollut aikaisemmin rikoksesta rekisteröity. Rangaistuslajin valintaa kokonaisuutena harkittuaan hovioikeus katsoi, että rangaistus voitiin määrätä ehdollisena vankeutena. Tätä oli kuitenkin pidettävä yksistään riittämättömänä seuraamuksena rikoksista, minkä vuoksi sen ohessa tuomittiin yhdyskuntapalvelua 45 tuntia. (Vailla lainvoimaa 8.11.2017)