
Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
16.3.2012 15.33
EIT: Esitutkinnassa annettuja todistajankertomuksia saadaan ottaa näytöksi vain poikkeuksellisestiVenäläisessä rikosjutussa, jossa syytetty oli tuomittu ryöstöistä kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen, ei katsottu olleen päteviä perusteita ottaa näytöksi todistajien kirjallisia kertomuksia heidän oikeudessa kuulemisensa sijasta.
- Uutiset
29.2.2012 10.38
Prof. Seppo Koskinen: Henkilökuntaetuuksista ja niiden väärinkäytöksistäHenkilökuntaetuuksien väärinkäyttöä on vain vähäisessä määrin arvioitu työsopimuksen päättämisperusteena, professori Seppo Koskinen kirjoittaa Edilex asiantuntijakirjoituksessaan.
- Uutiset
28.2.2012 6.52
EIT: Homoseksuaalisuuden vastaisia lentolehtisiä ruotsalaisessa lukiossa jakaneiden sananvapautta ei loukattuLentolehtisiä jakaneiden sananvapautta ei loukattu, kun heistä kolme tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja 200 - 2 000 euron suuruisiin oheissakkoihin kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Neljäs oli määrätty valvontaan.
- Uutiset
21.2.2012 12.22
Oikeushallintoon tekeillä yhteinen asiasanasto - monia asiasanastohankkeita myös muuallaOikeushallintoon ollaan luomassa yhteistä asiasanastoa - Asseria. Vielä toistaiseksi oikeushallinnon virastot käyttävät kukin omia sanastojaan, joita on ainakin 26 erilaista. Oikeusministeriön työryhmän on määrä saada perussanasto valmiiksi 31. toukokuuta 2012 mennessä. Asiasta kertoo oikeusministeriön Arkea ja ajatuksia -uutispalsta. - Uutiset
19.1.2012 15.38
Asianomistajan ensisijaisesta syyteoikeudesta virkarikosasioissa luovutaanMaaliskuun alusta alkaen asianomistajalla on virkarikosta epäiltäessä toissijainen syyteoikeus, joka on pääsääntö muissakin rikosasioissa. Tällöin asianomistaja voi nostaa syytteen vain, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta taikka jos esitutkintaa ei toimiteta tai se keskeytetään tai lopetetaan. - Uutiset
19.1.2012 13.31
Oikeusministeriön toiminta ja taloussuunnitelma 2013–2016Oikeusministeriö on julkaissut toiminta- ja taloussuunnitelmansa vuosille 2013–2016. - Uutiset
2.1.2012 10.24
Valtakunnansyyttäjänviraston ohje syyttäjänviran hakijoilleValtakunnansyyttäjänvirasto toivoo, että syyttäjän virkaa hakevat tekevät hakemuksen ensisijaisesti Heli-järjestelmässä, jonka hakijaohjeet ovat www.valtiolle.fi-verkkosivustolla. Hakemuksen tekeminen Heli-järjestelmässä kannattaa, sillä Heli-hakemuspohjan määrämuotoisuus tuo hakijan ansiot paremmin ja selkeämmin esille. Hakemuksen määrämuotoisuus on myös omiaan turvaamaan valintamenettelyn joutuisuutta, objektiivisuutta ja tasapuolisuutta. - Uutiset
28.12.2011 12.31
Ulkomailta - Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat elinkautisen vankeusrangaistuksen muuttamista määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi ja ympäristönsuojeluyhdistyksen valitusoikeutta tuomionpurkua koskevassa asiassa.
- Uutiset
20.12.2011 11.03
Ulkomailta - Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat palkkaturvan takaisinmaksua yrityssaneeraukseen asetetulta yhtiöltä ja rahapelin luvatonta järjestämistä.
- Uutiset
2.12.2011 14.13
Eduskunta valitsi jäseniä valtakunnanoikeuteenEduskunta valitsi perjantaina 2. joulukuuta 2011 istunnossaan valtakunnanoikeuteen viisi jäsentä ja heille varajäsenet vuosiksi 2012–2015. - Uutiset
24.11.2011 21.33
EU-tuomioistuin: Nettiyhteyden tarjoajan velvoittaminen ottamaan käyttöön suodatusjärjestelmä tiedostojen laittomien latausten estämiseksi on unionin oikeuden vastainenEU-tuomioistuimen mukaan tällainen määräys on vastoin kieltoa asettaa palvelun tarjoajalle yleinen valvontavelvollisuus sekä vaatimusta asianmukaisen tasapainon varmistamisesta yhtäältä immateriaalioikeuden suojan ja toisaalta elinkeinovapauden, oikeuden henkilötietojen suojaan ja vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja välillä.
- Uutiset
24.11.2011 8.01
YLE: Oikeudessa kuultavien asiantuntijatodistajien palkkioissa on suuria eroja - syytetyn todistajat saavat usein enemmän kuin syyttäjän todistajatOikeudessa kuultavien asiantuntijatodistajien palkkiot vaihtelevat suuresti sen mukaan, onko todistaja syyttäjän vai syytetyn kutsuma. Jos todistajan on kutsunut syytetty, palkkio voi olla useita tuhansia euroja. Syyttäjän kutsumien todistajien korvaukset ovat pieniä ja ne maksaa valtio. Asiasta uutisoi YLE Uutiset. - Uutiset
22.11.2011 7.10
Lakimiesliitto: Lautamiessäästöillä palkattava tuomareita ruuhkautuneimpiin käräjäoikeuksiinSuomen Lakimiesliitto edellyttää, että lautamiesten käytön vähentymisestä syntyneet säästöt kohdennetaan täysimääräisesti käräjäoikeuksiin. Säästyneellä noin kolmen miljoonan euron summalla voidaan palkata tuomareita niihin käräjäoikeuksiin, joissa tarve on suurin. Tällä hetkellä ruuhkautuneimmat käräjäoikeudet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.
- Uutiset
15.11.2011 12.03
Oikeuskanslerin ratkaisujaOikeuskanslerinvirasto on julkaissut verkossa ratkaisulyhennelmät, jotka koskevat muun muassa hyvää hallintoa, poliisin toimintaa, julkista oikeusapua, asioiden käsittelyn viivästymistä, asiakirjapyyntöä, hoitotakuuta, vaalimainontaa ja päätösten perustelemista. - Uutiset
4.11.2011 12.00
Ulkomailta - Ruotsi: Oikeusoppineet ryhtyivät väittelemään humalatilan lieventävästä vaikutuksesta tuomioon - taustalla korkeimman oikeuden tuomioRuotsissa on virinnyt oikeusoppineiden kesken kiivas väittely siitä, onko rikoksentekijän humalatila lieventävä asianhaara tuomiota määrättäessä. Ruotsin oikeuskäytäntö on tähän saakka Suomen tavoin lähtenyt siitä, ettei alkoholin tai huumeiden käyttö ole lieventävä asianhaara. Ruotsin korkein oikeus (HD) kuitenkin poikkesi vuosikymmeniä noudatetusta käytännöstä syyskuisella päätöksellään. HD kumosi hovioikeuden tuomion murhan yrityksestä tapauksessa, jossa mies oli riehunut 24-senttisen keittiöveitsen kanssa aiheuttaen kahdelle henkilölle lukuisia vammoja. Mies vetosi siihen, ettei hän muista tapahtumista mitään, koska oli ollut humalassa ja lääkkeiden vaikutuksen alaisena. - Uutiset
17.10.2011 13.53
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat muun muassa tuhopoltosta tuomitun rikoksentekijän tahallisuuden arviointia ja tilintarkastajien tilintarkastussaamisen etuoikeutta konkurssissa.
- Uutiset
14.10.2011 16.56
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu lennon peruuttamisen käsitteestä ja peruuttamisen johdosta maksettavasta korvauksesta”Peruuttamisen” käsitettä on tulkittava siten, että se kattaa myös tapauksen, jossa lentokone on lähtenyt lentoon, mutta sen on tämän jälkeen täytynyt mistä tahansa syystä palata lähtölentoasemalle ja jossa kyseisen lentokoneen matkustajat on siirretty muille lennoille. - Uutiset
7.10.2011 15.17
Työryhmä laatimaan ehdotus vakavimpien rikosten valmistelun kriminalisoinnistaOikeusministeriö on asettanut työryhmän laatimaan esitystä vakavimpien rikosten valmistelun kriminalisoimiseksi. Vakavilla rikoksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä henkirikoksia ja törkeää ryöstöä. Lisäksi työryhmän tulee arvioida, onko myös törkeän pahoinpitelyn valmistelu tehtävä rangaistavaksi. - Uutiset
30.9.2011 11.59
Lokakuussa 2011 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaLokakuussa 2011 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- laki sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä tulee voimaan
- laki yksityisistä sosiaalipalveluista tulee voimaan
- kiinteistötoimituksia koskeviin säännöksiin muutoksia
- rikoslakiin lahjontaa koskevia muutoksia
- kemikaalien säilytykseen ja vähittäismyyntiin tiukennuksia
- tuomioistuinharjoittelu laajenee hovi- ja hallinto-oikeuksiin. - Uutiset
30.9.2011 10.43
Onko vanki vaarallinen?Viime kesän julkisessa keskustelussa avolaitoksista luvatta poistuneista vangeista vedettiin Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbackan mukaan usein aiheettakin yhtäläisyysmerkki sanojen vanki ja vaarallinen välille. Vesterbackan mukaan vaarallisia vankeja on, mutta heidän määränsä on varsin pieni. - Uutiset
29.9.2011 11.12
Kuluttajariitalautakunta: Lentoyhtiö ei ollut velvollinen korvaamaan matkustajien omatoimisen paluumatkan kustannuksia tuhkakriisissäLentoyhtiö ei ollut velvollinen korvaamaan matkustajien omatoimisen paluumatkan kustannuksia, kun he olivat lähteneet palaamaan Suomeen kolmen päivän kuluttua siitä, kun alkuperäisen lennon olisi pitänyt lähteä. Matkustajilla ei ollut myöskään oikeutta EU-asetuksen 7 artiklassa tarkoitettuun vakiokorvaukseen. Heillä oli kuitenkin oikeus korvaukseen majoituskuluista ja kohtuullisista ateriakuluista.
- Uutiset
22.9.2011 13.45
Kuntoutussäätiö kehitti kuntoutusmallin akateemisten pätkätyöläisten tarpeisiinKuntoutussäätiön ja Avire-Kuntoutus Oy:n toteuttamaan TUULI-hankkeeseen osallistuneet akateemiset pätkätyöläiset kokivat, että kuntoutusinterventio kohensi heidän kykyään huolehtia omasta hyvinvoinnistaan sekä vahvisti psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja ja stressin hallintaa. Myös työkyvyn koettiin kohentuneen. - Uutiset
19.9.2011 12.43
Ulkomailta - Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat muun muassa asumisoikeusyhdistyksen vastuuta kiinteistön korjauskustannuksista, vaarallisen esineen hallussapitoa julkisella paikalla sekä itse aiheutetun humalatilan vaikutusta tahallisuuden arviointiin.
- Uutiset
1.9.2011 17.56
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat muun muassa vuokralaisen vastuuta vesivahingosta, kavalluksen tunnusmerkistön toteutumista sekä ruotsalaisen tuomioistuimen toimivaltaa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa.
- Uutiset
30.8.2011 14.34
Valtakunnansyyttäjän uusi ohje VKS:2011:1 Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuusValtakunnansyyttäjä on julkaissut uuden ohjeen VKS:2011:1 Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus. Valtakunnansyyttäjänvirastosta annetun asetuksen (209/1997) 13 §:n mukaan paikallisten syyttäjäviranomaisten tulee viipymättä ilmoittaa valtakunnansyyttäjänvirastolle yleisistä syyttäjistä annetun lain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista asioista valtakunnansyyttäjän määräämällä tavalla. Valtakunnansyyttäjä voi määrätä ilmoitusvelvollisuudesta myös muissa asioissa. - Uutiset
24.8.2011 12.00
Ulkomailta - Ruotsi: Päävastuun tuomareiden ammatillisen pätevyyden kehittämisestä kantaa valtiollinen DomstolsakademinRuotsissa päävastuun tuomareiden ammatillisen pätevyyden kehittämisestä kantaa valtiollinen Domstolsakademin, joka organisatorisesti kuuluu oikeusministeriöstä erilliseen tuomioistuimien hallinnolliseen keskusvirastoon Domstolsverketiin. Muita opinahjoja ovat yksityiset Lunds ja Göteborgs domarakademi. Ruotsin riippumattomuutta kunnioittavat tuomioistuinhallinto ja tuomareiden koulutus täyttävät vanhastaan esimerkillisellä tavalla YK:n ja EN:n normit. Malli on kelvannut jo monelle muullekin eurooppalaiselle maalle. Asiasta kertoo LakimiesUutiset Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan Snellman-luennon pohjalta. - Uutiset
3.8.2011 15.29
Edunvalvonnan ostopalveluja oikeusaputoimistoissa pohtineen työryhmän linjauksille kannatustaLausunnonantajat olivat lähes yksimielisiä siitä työryhmämietinnön esityksestä, että edunvalvontapalvelut tuotetaan toistaiseksi ensisijaisesti valtion oikeusaputoimistoissa. Lausuntopalautteen antoi yhteensä 38 tahoa. - Uutiset
14.7.2011 11.00
Lapsiporno- ja lasten hyväksikäyttörikoksista säädetään EU:ssa todennäköisesti uudet minimirangaistuksetEuroopan parlamentin kansalaisoikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta hyväksyi 12. heinäkuuta ministerineuvoston kanssa sorvatun kompromissitekstin, jossa lapsiporno- ja lasten hyväksikäyttörikoksista säädetään EU:ssa uudet minimirangaistukset. Uudet säännöt vaativat lisäksi muun muassa kaiken havaitun lapsipornoaineiston poistamista internetistä. Asiasta äänestetään parlamentissa syyskuussa. - Uutiset
20.6.2011 7.02
Uusi hallitusohjelma ja siitä annettuja kommenttejaHallitusneuvotteluissa saavutettiin perjantaina 17. kesäkuuta neuvottelutulos uuden hallituksen ohjelmasta ”Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi” ja ministerien paikkajaosta. Uuteen hallitukseen tulee 19 ministeriä (edellisessä hallituksessa 20). Hallitusohjelman mukaan hallituksen toimintaa ja kaikkea päätöksentekoa yhdistää kolme keskeistä kokonaisuutta: köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen, julkisen talouden vakauttaminen sekä kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Oikeuspolitiikan saralla ohjelmassa mainitaan muun muassa perustuslain muutoshankkeen loppuunsaattaminen, järjestöjen verovapauden selkeyttäminen, yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain säilyttäminen erillisinä, isyyslain uudistaminen, paremman säätelyn ohjelman jatkaminen, säätiölain uudistus, oikeudenkäytön nopeuttaminen, immateriaalioikeusasioiden keskittäminen markkinaoikeuteen, lain säätäminen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta sekä vakavampien rikosten valmistelun kriminalisointi. - Uutiset
13.6.2011 12.10
Asianajajaliiton hallituksen uudet jäsenet huolissaan oikeuspalvelujen rapautumisesta maakunnissaSuomen Asianajajaliiton hallitukseen valittiin perjantaina 10. kesäkuuta kolme uutta jäsentä. Uudet hallituksen jäsenet ovat Merja Eskonpekka Suomussalmelta (s. 1959), Tero Artimo Jyväskylästä (s. 1974) ja Jouko Pelkonen Helsingistä (s. 1966). Henkilövalinnat teki Asianajajaliiton valtuuskunta, joka kokoontui perjantaina Vuokatissa. Uudet hallituksen jäsenet ovat huolissaan oikeudellisen palveluverkoston rapautumisesta. Suurten ikäluokkien edustajien jäädessä eläkkeelle moni paikkakunta uhkaa jäädä kokonaan ilman oikeudellista asiantuntemusta. Paikkakunnilta ei löydy asianajotoimistoa tai oikeusaputoimistoa. Samaan aikaan karsitaan esimerkiksi valtakunnallista tuomioistuinverkostoa. - Uutiset
3.6.2011 10.00
Hallinto-oikeuksien tehtävänjakoa pohtineen työryhmän linjaukset saivat pääosin kannatusta työryhmän mietinnöstä annetuissa lausunnoissaMietinnössä keskeisenä tavoitteena oli hallinto-oikeuksien kehittäminen mahdollisimman tasavahvoina yleisinä ensi asteen muutoksenhakutuomioistuimina. Tässä yhteydessä lähtökohtana tulisi olla asioiden hajauttaminen kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Suurin osa lausunnonantajista suhtautui tähän yleisellä tasolla myönteisesti. - Uutiset
31.5.2011 16.04
Ulkomailta – Ruotsi: Kunta vahingonkorvausvastuuseen koulukiusaamisestaGöteborgin käräjäoikeus katsoi Göteborgin kunnan olevan vastuussa koulukiusaamisesta, johon ei ollut puututtu riittävän tehokkaasti. Kunta määrättiin maksamaan kiusatulle oppilaalle 20 000 kruunua vahingonkorvausta.
- Uutiset
30.5.2011 10.04
Väitös: Kauhajoen kouluammuskelu vaikutti poikien ylioppilaskokeiden tuloksiinFilosofian ja valtiotieteiden maisteri Olli Ropponen tutkii Helsingin yliopistossa 3. kesäkuuta 2011 tarkastettavassa väitöksessään miten uutinen vuoden 2008 Kauhajoen kouluampumisesta vaikutti suoriutumiseen ylioppilaskirjoituksissa. Ropposen mukaan uutinen vaikutti poikien suoriutumiseen tyttöjä negatiivisemmin. Tutkimuksessaan Ropponen käytti ekonometrisiä menetelmiä.
- Uutiset
27.5.2011 15.15
Asianajajaliitto palkitsi vuoden 2010 Defensor Legisin oikeustieteelliset kirjoituksetDefensor Legis on Suomen Asianajajaliiton julkaisema oikeustieteellinen lehti, joka on ilmestynyt vuodesta 1920, ja ilmestyy nykyisin myös sähköisenä versiona Edilexissä. Vuosittain palkitaan parhaat Defensor Legisissä julkaistut oikeustieteelliset kirjoitukset. - Uutiset
26.5.2011 12.05
Julkisen sanan neuvoston ratkaisujaJulkisen sanan neuvoston viimeisimmät langettavat ratkaisut koskevat lapsen huostaanottoa koskevan uutisen oikaisemista ja piilomainontaa. Vapauttavissa ratkaisuissa on ollut kyse muun muassa lehden velvollisuudesta jatkaa vuosia jatkunutta keskustelua palstoillaan, ammattiliiton puheenjohtajan velvollisuutta kestää poikkeuksellisenkin voimakasta arvostelua, yhteiskunnallisen päätöksentekijän velvollisuutta sietää henkilöönkin käyvää arviointia varsinkin pakinatekstissä, lapsesta otetun valokuvan manipulointia sekä oikeusprosessin lopputuloksesta uutisointia. - Uutiset
3.5.2011 9.50
Keskusverolautakunnalta neljä tuloverotusta koskevaa ennakkoratkaisuaKeskusverolautakunnan 2. toukokuuta 2011 julkaisemat tapaukset koskevat yliopiston MBA -koulutuspalvelujen myyntiä, norjalaisen sijoitusrahaston verovelvollisuutta suomalaisista pörssiyhtiöistä saamastaan osinkotulosta, yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvitysseuraamuksen veronalaisuutta sekä yhtiön oikeutta vähentää työpanokseen perustuva osinko. - Uutiset
6.4.2011 17.19
Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta 2/2011 ilmestyiAjankohtaista kuluttajaoikeudesta -verkkolehden numero 2/2011 on ilmestynyt. Lehden aiheita ovat muun muassa markkinahäiriömaksu, puhelinviihdepalvelut, pikaluottojen holtiton perintä, huijarisivustot, uusi postilaki sekä sähkönkuluttajan oikeudet. - Uutiset
6.4.2011 14.10
Virkamiehelle annettavan varoituksen antamista rajoittaa ennen kaikkea suhteellisuusperiaateValtion virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. OTL Mika Launiala ja oik. yo. Emilia Laaksonen tarkastelevat Edilexin referee-artikkelissaan varoituksen antamisen edellytyksiä ja menettelyä sekä virkamieslautakunnan ja KHO:n kirjallisen varoituksen antamista koskevia ratkaisuja.
- Uutiset
31.3.2011 15.34
Käräjäoikeuksissa ratkaistiin ennätysmäärä riita-asioita vuonna 2010Vuonna 2010 käräjäoikeuksissa käsiteltiin loppuun 360 658 siviiliasiaa, mikä on liki kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu johtui riita-asioiden määrän lisääntymisestä. Riita-asioita oli 316 126, lähes neljä prosenttia edellisvuotta enemmän. Hakemusasioita ratkaistiin 44 532, mikä on pari prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastosta Käräjäoikeuksien siviiliasioiden ratkaisut. - Uutiset
16.3.2011 9.48
Eduskuntapuolueet suhtautuvat positiivisesti Lakimiesliiton OikeusturvaohjelmaanLakimiesliitto on kysynyt eduskuntapuolueilta näkemyksiä liiton Oikeusturvaohjelmasta. Vastanneet puolueet suhtautuivat ohjelmaan hyvin positiivisesti. Oikeusturvaohjelman eteneminen riippuu vahvasti hallitusohjelmaneuvotteluista. Lakimiesliiton tärkein tavoite on saada oikeusturvan parantaminen osaksi hallituksen ohjelmaa. Kirjaus voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: "Hallitus esittelee Eduskunnalle Oikeusturvaohjelman, jolla vähennetään esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäyntien viivästymisen kansalaisille, elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle aiheuttamia oikeudellisia ja taloudellisia menetyksiä", kirjoittaa liiton viestintäpäällikkö Juhana Harju LakimiesUutisissa. - Uutiset
14.3.2011 10.41
Oikeusministeri Brax: Perustuslakivaliokunnan erikoisasemaa voitaisiin vahvistaa- Perustuslakivaliokunnan erikoisaseman takia on tarpeen harkita perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan valinnan osoittamista eduskunnan täysistunnon tehtäväksi. Täysistunto voisi valita perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan suljetulla lippuäänestyksellä, kuten eduskunnan puhemiehen valinta toteutetaan, ehdotti oikeusministeri Tuija Brax puhuessaan 11. maaliskuuta Helsingin hovioikeuden uusien toimitilojen vihkiäisissä.
- Uutiset
11.3.2011 12.03
Työryhmä selvittäisi mahdollisuudet esitutkinnan rajaamiseen ja ns. syytteestä sopimiseenOM:n työryhmä selvittäisi syyttäjien ja tuomioistuinten henkilöresurssien turvaamisen sekä yhteen toimivien tietojärjestelmien toteuttamisen lisäksi mahdollisuuksia esitutkinnan rajaamiseen ja ns. syytteestä sopimiseen. Lieviä verorikosasioita työryhmä siirtäisi hallinnolliseen menettelyyn. - Uutiset
4.3.2011 10.27
Suojaamattoman WLAN-yhteyden käyttö ei enää rangaistavaa 15. maaliskuuta lähtienSuojaamattoman langattoman lähiverkon eli WLAN-yhteyden ja vastaavan tyyppisten langattomien verkkojen käyttö ilman omistajan lupaa ei ole jatkossa enää rangaistavaa. Oikeuskäytännössä teko on tuomittu lievänä luvattomana käyttönä. - Uutiset
15.2.2011 12.20
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaVuoden 2011 ensimmäisessä ratkaisussaan Ruotsin korkein oikeus arvioi asuntomurtoon syyllistyneen velvollisuutta maksaa loukatulle hyvitystä.
- Uutiset
25.1.2011 14.39
Suomelle tuomio sananvapauden loukkaamisesta presidenttivaalikampanjaan liittyvässä asiassaSananvapautta koskevaa EIS 10 artiklaa oli loukattu tapauksessa, jossa Helsingin Sanomien toimittaja ja päätoimittaja oli tuomittu kymmeneen päiväsakkoon yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä kertoessaan Esko Ahon presidenttikampanjassa näkyvästi mukana olleen naisen nimen pari vuotta kampanjan jälkeen vuonna 2002.
- Uutiset
18.1.2011 14.40
Rauman siivojien irtisanominen oli laitonUPM:n Rauman tehtaalta irtisanotut kaksi siivoojaa saavat korvauksia työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi ISS-Palvelut maksamaan irtisanotuille siivoojille kummallekin 8 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen eli hieman yli 20 000 euroa ja oikeudenkäyntikulut. - Uutiset
12.1.2011 16.05
Syyttäjälaitoksen tilastoja vuodelta 2010 - juttukuorma pienentynytSyyttäjänvirastoihin saapui 84 399 asiaa vuonna 2010 ja ratkaisuja tehtiin yhteensä 85 968 asiassa. Syyttäjien juttukuorma pieneni, sillä vuoden 2010 lopussa syyttäjänvirastoissa oli vireillä oli 1 569 juttua vähemmän kuin vuoden alussa. - Uutiset
12.1.2011 12.02
Työryhmän suunnitelma rikosprosessin joutuisuuden parantamiseksiOikeusministeriön ja sisäasiainministeriön yhteinen työryhmä on laatinut suunnitelman toimista, joilla voidaan nopeuttaa rikosprosessia eli rikosten esitutkintaa, syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti suunnitelman tekemistä, koska Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa lukuisia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä.
- Uutiset
3.12.2010 12.53
Elinkautisvankien vapauttamismenettelyyn täsmennyksiäElinkautiseen vankeuteen tuomitun vangin vapauttamismenettelyyn aiotaan jatkossa aina liittää vankilassa tehtävä riskinarviointi. Myös ehdonalaisen vapauden valvontaa tehostettaisiin.
- Uutiset
3.12.2010 12.41
Suojaamattoman WLAN-yhteyden käytön rangaistavuus esitetään poistettavaksiRikoslakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että luvattomana käyttönä ei jatkossa pidettäisi suojaamattoman langattoman lähiverkon (WLAN) ja vastaavan tyyppisten langattomien verkkojen käyttöä ilman omistajan lupaa. Tarkoituksena on puuttua ongelmiin, joita luvattoman käytön rangaistavuudesta nykyisin voi aiheutua vapaaseen käyttöön tarkoitettujen WLAN-yhteyden käyttäjille.