Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Ostajavoima Suomen kuitupuumarkkinoilla yhteisen määräävän markkina-aseman näkökulmasta

Pietola, Matias

Opinnäytetyöt 23.5.2013, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Ostajavoiman haitat yhteiskunnalle ja toimivalle kilpailulle ovat saaneet kasvavaa merkitystä tiedeyhteisössä ja elinkeinoelämässä. Helmikuussa 2008 Euroopan parlamentti antoi kirjallisen julistuksen, jossa esitettiin näkemyksiä Euroopan unionin alueella toimivien suurten kauppaketjujen ostajavoiman väärinkäytöstä. Suomessa ostajavoimaan liittyvät kilpailuongelmat ovat päivittäistavarakaupan lisäksi tulleet ajankohtaiseksi raakapuumarkkinoilla, joilla markkinoiden ostajapuoli on huomattavan keskittynyt – käytännössä ostajia on vain neljä. Markkinaoikeus antoi joulukuussa 2009 raakapuun ostokartellia koskevan langettavan tuomion kartellikiellon rikkomisesta.

Suomen kuitupuumarkkinoita tarkastelevalla talousteoreettisin ja oikeusdogmaattisin menetelmin toteutetulla tutkielmalla on kolme tavoitetta. Ensinnäkin tutkielmassa tarkastellaan ostajavoiman keskittymisen hyvinvointivaikutuksia ja kilpailupoliittista merkitystä erityisesti kuluttajien hyvinvoinnin näkökulmasta. Toisena tavoitteena on selvittää, onko kuitupuun ostajilla Suomessa SEUT 102 artiklan ja kilpailulain 5 §:n mukainen yhteinen määräävä markkina-asema. Tavoitteena on tutkia, ovatko markkinaolosuhteet otolliset kuitupuun ostajien hiljaiselle kolluusiolle ja riittävät yhteisen määräävän markkina-aseman toteamiseksi. Kolmantena tavoitteena on arvioida, onko kuitupuun ostajien käyttäytymistä pidettävä SEUT 102 artiklan ja kilpailulain 5 §:n vastaisena ostajavoiman väärinkäyttönä.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.