Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Lapsen oikeus syntyä terveenä – päihdeäidin itsemääräämisoikeuden rajoittaminen lapsen edun perusteella

Helander, Merike

Opinnäytetyöt , Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Lapsen etu ja sen ensisijaisuus ovat periaatteita, jotka on vahvistettu sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa että kansallisessa lainsäädännössä kuten perustuslain takaamassa ihmisarvon kunnioituksessa. Lapsen hyvinvoinnin perusta syntyy jo raskausaikana, joten lapsen edun varmistaminen ulottuu jo aikaan ennen lapsen syntymää, vaikkei sikiöllä ole oikeusjärjestyksemme mukaan itsenäisiä oikeuksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ensinnäkin sikiön ihmisarvon kunnioituksen periaatteen kollisiota naisen itsemääräämisoikeuden kanssa. Sen pohjalta syvennytään lääke- ja bio-oikeudellisiin kysymyksiin ja esitetään vertailua lainsäädännöllisen ja moraalisen harkinnan välillä. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on kuitenkin naisen itsemääräämisoikeuden rajoittamisen mahdollisuudet päihdeäitien tapauksessa, jotta voidaan varmistaa syntyvän lapsen oikeus terveyteen. Tarkastelun kohteena on myös, miten lainsäädäntöehdotus vaikuttaisi naisten reaaliseen käyttäytymiseen terveydenhuoltoa ja aborttia kohden. Pohjoismaista vertailua harjoitetaan myös suhteessa Norjan lainsäädäntöön.

Aihealueet

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.