Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Asiantuntija-avustaja huoltoriitojen tuomioistuinsovittelussa – Erityisesti Suomen Follo-kokeilun näkökulmasta

Salminen, Kirsikka

Opinnäytetyöt 23.8.2012, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntija-avustajan roolia, tehtäviä, salassapitovelvollisuutta ja esteellisyyttä Suomessa vuoden 2011 alussa käynnistetyssä Follo-kokeilussa. Follo-kokeilu tarkoittaa huoltoriitojen asiantuntija-avusteista tuomioistuinsovittelua, jossa sovittelijalla on apunaan psykologian tai sosiaalityön asiantuntija. Kokeilulla pyritään edistämään vanhempien välistä yhteistyötä eron jälkeen, tehostamaan huoltoriitojen sovittelua ja huomioimaan paremmin lapsen etua.

Asiantuntija-avustajan rooli on voimassa olevan lainsäädännön mukaan toimia sovittelijatuomarin avustajana sovinnon edistämisessä ja asiantuntemuksen turvaamisessa. Käytännössä asiantuntija-avustajan rooli on kuitenkin usein ollut tuomarisovittelijan rinnalla tasavertainen sovittelija.
Asiantuntija-avustajan on edistettävä sovintoa osapuolten välillä, mutta samalla varottava panostamasta osapuolia ja esittämästä omia ratkaisuehdotuksiaan. Asiantuntija-avustajan rooliin ja tehtäviin liittyy keskeisesti myös salassapito- ja esteellisyyskysymykset. Salassapitosäännökset johdetaan tuomioistuinsovittelua sääntelevästä laista, jonka mukaan menettely on luottamuksellista. Asiantuntija-avustajan esteellisyydestä on voimassa mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään. Esteellinen asiantuntija-avustaja ei saa osallistua asian käsittelyyn.

Follo-kokeilu vaikuttaa yllättäneen niin sovittelijat, asiantuntija-avustajat kuin osapuoletkin positiivisesti, ja Follo-kokeilua on päätetty laajentaa ja pidentää. Follo-kokeilun yhteydessä olisi sopiva hetki tarkistaa tuomioistuinsovittelusta sääntelevää lakia ja mahdollistaa myös muun kuin tuomarin toimiminen sovittelijana tuomarisovittelijan rinnalla.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.