Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Pikaluottojen sääntely

Jakobsson, Niko

Opinnäytetyöt, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Pikaluottojen yleistyminen on aiheuttanut kuluttajille velkaantumista ja muita taloudellisia vaikeuksia, kuten maksuhäiriömerkintöjä. Myös pikaluottojen sääntelyssä on esiintynyt haasteita. Tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on pikaluottojen nykyisen sääntelyn tehokkuuden tarkastelun lisäksi sääntelyvaihtoehtojen pohtiminen arvioiden jo toteutettuja lainsäädäntömuutoksia sekä etsiä uusia sääntelykeinoja. Pääpaino tutkimuksessa on erilaisten sääntelyvaihtoehtojen kartoittamisessa. Samalla pyritään vastaamaan kysymyksiin, onko nykyinen sääntelyjärjestelmä riittävä, pitäisikö luottojen myöntämistä valvoa tehokkaammin tai muulla tavalla, ja pitäisikö esimerkiksi korkeisiin korkoihin puuttua tehokkaammin. Aiheeseen liittyvää problematiikkaa lähestytään kuluttajaoikeudellisten, erityisesti kuluttajaluottoja ja markkinointia koskevien, säännösten näkökulmasta sivuten samalla sopimus- ja rikosoikeudellisia näkökohtia.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.