Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

"Köyhänkin lapsi on ihminen" – huutolaislapsen tappo ja lastensuojelulain synty 1930-luvun Suomessa

Jokela, Jenni

Opinnäytetyöt 15.9.2022, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Tutkielman aiheena ja tarkastelun kohteena on 1930-luvun Suomessa tapahtunut yksityishoitoon sijoitetun yhdeksänvuotiaan lapsen kaltoinkohtelu ja tappo, sekä siitä seuranneiden asioiden analysointi. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa kyseinen Perhon tapaus on tutkielman pääroolissa. Tapaustutkimuksen avulla yksittäistapauksesta käsin tutkielmassa tarkastellaan yhteiskunnallisia ongelmia lastensuojelun alalla. Tapauksen myötä osoitetaan lastensuojelujärjestelmän puutteellisuus ja ne ongelmat, joita lapsia koskevan oikeussääntelyn hajanaisuudessa olivat. Lisäksi arvioidaan entisaikaista sosiaaliturvajärjestelmää, eli vaivais- ja köyhäinhoidon pääpiirteitä varsinkin lasten näkökulmasta. Tutkielmasta myös ilmenee suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisiä piirteitä, kuten köyhyyttä, nälkää ja kuolemaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Tutkimusmenetelmänä on oikeushistoriallinen menetelmä, jonka avulla tutkimuksella luodaan käsitys lapsen oikeudellisesta suojelusta. Tutkimustulosten saavuttamiseksi tutkimuksen tärkeimpänä lähdeaineistona on aikalaisaineistot tapauksesta ja sen asianosaisista, mutta myös tapausta koskeva sanomalehtiaineisto. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty lapsia ja oikeutta koskevaa aikalaiskirjallisuutta, sekä oikeudellisen analyysin tueksi oikeuskirjallisuutta. Lastensuojelulain vuosikymmenten mittaiset esityöt ovat myös merkittävässä roolissa, kun arvioidaan Perhon tapauksen ja vuoden 1936 lastensuojelulain yhteyttä toisiinsa.

Tutkimuksen aihe on merkittävä, sillä Suomessa lasten kaltoinkohtelu ja kuolintapaukset ovat esillä ajoittain. Lisäksi tutkimuksen kohteena olevaa vuoden 1931 Perhon tapausta ei ole ennen tutkittu. Tutkielman keskeisimpänä tutkimustuloksena on ensinnäkin se, että käsiteltävänä olevan lapsen kuolintapaus aiheutui viranomaisten laiminlyöntien seurauksena ja toiseksi se, että kyseinen tapaus linkittyy olennaisesti Suomen ensimmäisen lastensuojelulain syntyyn.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.