Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Oikeus omiin tietoihin – sosiaalihuollon asiakkaan itseään ja omaa asiaansa koskevan tiedonsaantioikeuden lainopillinen ja empiirinen tutkimus

Kainulainen, Riikka

Opinnäytetyöt 1.9.2020, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalihuollon asiakkaan itseään ja asiaansa koskevaa tiedonsaantioikeutta. Ensin systematisoidaan tiedonsaantioikeuden sisältöä lainopillisella menetelmällä, ja sitten tarkastellaan tiedonsaantiin liittyviä ongelmia empiirisen metodin avulla sellaisina kuin ne esiintyvät seitsemän länsi- ja keskiuusimaalaisen kunnan sosiaaliasiamiehelle tulleissa yhteydenotoissa (973 kappaletta) aikavälillä 1.1.2016–31.5.2019. Sosiaalihuollon asiakkaan tiedonsaantioikeutta ei ole hahmoteltu aiemmin kattavasti oikeuskirjallisuudessa, eikä siitä ole olemassa kotimaista empiiristä tutkimusta.

Nykyisen sääntelyn lähtökohtana on yksilön oikeus määrätä itseään koskevasta informaatiosta. Asiakas ei voi osallistua oman asiansa hoitamiseen, jos hän ei saa tietoa sosiaalihuollon viranomaiselta. Tämän menettelyllisen oikeuden pohja on valettu etenkin perustuslaissa, julkisuuslaissa ja Euroopan unionin yleisessä tietosuoja-asetuksessa (GDPR). Tässä tarkastellaan myös kumottua henkilötietolakia, koska valtaosa empiirisestä aineistosta ajoittuu sen voimassaoloajalle. Tiedonsaantioikeus sisältää asiakkaan oikeuden saada neuvontaa ja päätös asiassaan; oikeuden saada tietää velvollisuutensa, oikeutensa ja toimenpidevaihtoehdot sekä oikeuden itseään koskevaan tietoon ja tietojensa tarkastamiseen henkilörekisteristä. Oikeus itseään koskevaan tietoon sisältää oikeuden lokitietoihin ja itseään koskevaan tallentamattomaan tietoon. Tieto on annettava ymmärrettävällä tavalla, ja erityisryhmien erilaiset tiedolliset tarpeet on huomioitava.
(Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.