Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Tuomioistuimien perustelemisen laatu liikenteen abstrakteissa vaarantamisrikoksissa

Hämäläinen, Tuomas

Opinnäytetyöt 5.6.2019, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Tutkielmassa selvitetään tuomioistuimien liikenteen abstraktien vaarantamisrikosten tulkitsemisen laadun nykytilaa. Tutkimukseen valikoituneet rikosnimikkeet ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Lisäksi tutkielmassa selvitetään liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja sen törkeän tekomuodon tunnusmerkistökohtien soveltamisen edellytyksen nykylain perusteella ja luodaan tulkintametodi niille tunnusmerkistökohdille, joista ei löydy selvää konsensusta oikeuskäytännöstä tai kirjallisuudesta. Tutkimusmetodi tutkielmassa on kaksiosainen. Tulkitsemisen laatu selvitetään tutkielmaa varten kerätyn oikeustapausaineiston pohjalta laaditulla tilastolla. Tunnusmerkistökohtien soveltamisen tutkiminen ja soveltamismetodin luominen toteutetaan oikeusdogmaattisesti. Olennaiset tarkasteltavat tunnusmerkistökohdat ovat tuottamus, törkeä tuottamus, tahallisuus sekä abstrakti vaarantaminen eli on omiaan -delikti.
(Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.