Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Rakennusjärjestys tulvariskien vähentämisessä – kehittämismahdollisuudet ja nykytila

Seppälä, Janne

Opinnäytetyöt 30.10.2014, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen myötä tulvariskit ovat kasvaneet ja vahinkojen ehkäisy on tullut yhä tärkeämmäksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kuntien rakennusjärjestyksiä voitaisiin oikeudellisina instrumentteina hyödyntää tulvariskien vähentämisessä ja tulvavahinkojen ehkäisemisessä. Työn alkuosassa pyritään saamaan selville se, millaisia tulvariskin vähentämiseksi annettavat rakennusjärjestysmääräykset voivat olla. 105 kunnan rakennusjärjestyksiin perustuvassa tutkimuksen toisessa osassa pyritään kuvaamaan, millaisia määräyksiä tulvariskin vähentämiseksi on annettu ja millaisia tulisi antaa.

Rakennusjärjestyksellä voidaan sekä täsmentää että täydentää ylempiä säädöksiä. Annettavien määräysten lienee kuitenkin oltava kohtuullisia, tarpeellisia ja jotenkin sidoksissa tai verrattavissa aiempaan rakennusjärjestysperinteeseen. Rakennusjärjestyksen heikkous tulvavahinkojen ehkäisyssä on, että rakennusjärjestys aktualisoituu lähinnä lupaharkintatilanteissa. Rakennusjärjestyksellä saavutettavat parannukset realisoituvat siis edullisesti mutta hitaasti.

Tutkitut rakennusjärjestykset sisältävät tarkkuudeltaan ja velvoittavuudeltaan kirjavaa tulvavahinkoja ehkäisevää ainesta. Alin rakentamiskorkeus on yleensä määrätty, mutta rantarakentamissääntelyn painopiste on edelleen maisemakysymyksissä. Hulevesien hallinnasta annetaan informatiivisuudeltaan vaihtelevia määräyksiä, jotka kuitenkin painottuvat normaaliolojen hulevesien hallintaan eivätkä niinkään hulevesitulvien ehkäisyyn tai vahinkojen ehkäisemiseen. Hulevesimääräysten päivittäminen olisi tarpeen myös maankäyttö- ja rakennuslain ja vesihuoltolain viimeaikaisten uudistusten vuoksi.

Rakennusjärjestysten kehittämiskohteiksi on tunnistettu selvyys ja täsmällisyys, liitteiden ja viitteiden lisääminen, korkeus- ja etäisyyssääntelyn ajanmukaistaminen, tontin kaadoista muistuttaminen ja tulvankestävän rakentamisen huomioiminen. Tulvariskien vähentämiseksi on tarpeen myös kehittää muuta lainsäädäntöä, esimerkiksi laajentaa ojitustoimituksen käyttöalaa tulvasuojelurakenteisiin ja lisätä tieto tulvariskialueista kiinteistörekisteriin. Lisäksi tulvavakuutuksesta ja hulevesimaksusta tulee luoda taloudellinen kannustin kiinteistönomistajille. Lisäksi taajamarakenteen tiivistämisen ja vesienhallinnan ja tulvaturvallisuuden edellyttämän väljyyden ristiriitaan tulee ottaa kantaa korkealla taholla.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.