Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Miten leskeksi jäävän puolison asemaa voidaan parantaa jäämistö- ja aviovarallisuusoikeudellisin keinoin?

Mäntylä, Wille

Opinnäytetyöt 6.5.2014, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Tutkimus on oikeustieteellinen maisterin tutkielma, jonka aiheena on lesken aseman turvaamiseen tähtäävät jäämistö- ja aviovarallisuusoikeudelliset keinot. Tutkimuksen lähtökohtana on tilanne, jossa perittävältä jää rintaperillisiä ja leski ei siten peri puolisoaan. Tarkastelun kohteena ovat nykyisen lainsäädännön tarjoamat välineet lesken aseman parantamiseen. Näistä mielenkiinto kohdistuu erityisesti avioehtosopimukseen, testamenttiin, lahjaoikeustoimeen sekä henkivakuutukseen. Tavoitteena on myös selvittää, mitä puutteita lesken lakisääteisessä suojassa on havaittavissa, miten edellä mainituin instrumentein asemaa voidaan parantaa ja toisaalta miten lakisääteinen suoja tulee huomioida jäämistöä suunniteltaessa.

Tutkimusmetodi on oikeusdogmatiikka eli lainoppi. Jäämistösuunnittelun keinoja etsitään siis nimenomaan lainsäädäntöä tarkastelemalla. Tutkimuksessa on kuitenkin haluttu nostaa esille myös käytännönläheisempiä näkökulmia, eikä vain tyydytty systematisoimaan lainsäädäntöä. Pyrin tuomaan esille järjestelyjä, joilla voidaan torjua perintöriitoja ilman, että lesken asema heikkenee. Lisäksi tutkin eri järjestelyihin liittyviä riskejä sekä mahdollisuuksia niiden minimoimiseen. Lähdeaineistona on käytetty lainsäännöksiä, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta.

Tutkimuksessa painottuvat lähes yksinomaan lesken intressit. Tarkoituksena ei ole löytää kaikkien pesän osakkaiden kannalta tarkoituksenmukaisia järjestelyjä, vaan eri säännösten ja oikeuskäytännön tarjoamat mahdollisuudet nimenomaan lesken intressien turvaamiseksi. Vähemmälle huomiolle jäävät siten myös järjestelyiden kohtuullisuus tai jopa hyväksyttävyys.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.