Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Hallinnanjakosopimuksella perustetun järjestelyn pysyvyydestä

Moilanen, Seija

Opinnäytetyöt 14.8.2013, Gradut ja muut tutkielmat

Tiivistelmä

Hallinnanjakosopimusta käytetään usein keinona, jolla perustetaan vaikeasti purettavia ja merkittäviä taloudellisia investointeja vaativia järjestelyjä. Tästä voi päätellä, että hallinnanjakosopimuksella perustetuista järjestelyistä on tarkoitettu tulla pysyviä. Tutkielman tavoitteena on ollut selvittää hallinnanjakosopimuksella perustetun järjestelyn pysyvyyttä suhteessa inter partes muuttuneiden olosuhteiden ja toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen päättymiseen liittyvien kysymysten osalta. Aihetta lähestytään selvittämällä ensin hallinnanjakosopimuksen soveltamisympäristöä. Sen jälkeen selvitetään sopimuksen sitovuuden yleisiä lähtökohtia, olosuhteiden muutosten vaikutusta sopimuksen pysyvyyteen ja viimeiseksi toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen päättymiseen liittyviä kysymyksiä. Tässä tutkielmassa lähtökohta on, että sopijaosapuolten välille on syntynyt lähtökohtaisesti pätevä sopimus eli sopimuksen pätemättömyyden aiheuttaneita tekijöitä ei ole ollut. Tutkielma rajataan tavoitteensa mukaan koskemaan niitä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sopimuksen sitovuuteen tai sitomattomuuteen sopimuksentekohetken jälkeen.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.