Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Hämärän rajamailla: lääkealan patenttiriitojen sovintosopimukset ja kilpailu

Vuorinen, Jarkko

Oikeustieto 3/2012 s. 22–25
1.6.2012
Muu kirjoitus

Tiivistelmä

Kirjoituksessa tarkastellaan lääkealalla yleistyneitä patenttiriitojen sovintosopimuksia ja lääkeyritysten välistä kilpailua yleensä. Vuonna 2009 komissio julkaisi lääkealan kilpailua koskevan raportin, jonka mukaan patentoinnin merkitys alalla on kasvanut jatkuvasti, osittain ns. puolustuspatenttistrategioiden seurauksena. Kyseiset strategiat tarkoittavat tyypillisesti sitä, että patentoidaan lukuisia samaan lääkeaineeseen liittyviä keksintöjä, jolloin voidaan vaikeuttaa rinnakkaislääkevalmistajien pääsyä markkinoille. Strategiat voivat kuitenkin aiheuttaa epävarmuutta siitä, loukkaako uusi lääkevalmiste alkuperäisiä patentteja. Komission tietojen mukaan alkuperäislääkevalmistajien ja rinnakkaislääkevalmistajien välisten oikeudenkäyntien määrä nelinkertaistuikin tutkittuna ajanjaksona. Patenttiriidat pyritään usein sopimaan oikeudenkäyntien välttämiseksi, mutta komission raportin mukaan merkittävä osa sopimuksista sisälsi ehtoja, joiden mukaan rinnakkaislääkevalmistaja sitoutui olemaan saattamatta kilpailevaa lääkettä markkinoille alkuperäislääkevalmistajalta saamaansa korvausta vastaan. Aiheen keskeinen kysymys onkin, muodostavatko sovintosopimukset kilpailua rajoittavia sopimuksia, jotka pitävät lääkehinnat keinotekoisesti korkeina?

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.