Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vanhentumislain 8 § ja ehdollinen velka

Saarnilehto, Ari

Oikeustieto 4/2016 s. 10–11
30.9.2016
Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Velan vanhentumisesta annetussa laissa (728/2003) on vanhentumisajan alkamishetkeksi valittu se ajankohta, jolloin velan suorittamista voidaan vaatia. Kaikkien velkojen osalta ei ole ollut mahdollista käyttää tätä alkamisaikaa, koska vanhentumisen alkamista ei ole haluttu lykätä epämääräiseen tulevaisuuteen. Vanhentumisaika sen alkamista odotteluineen olisi saattanut venyä liian pitkäksi. Sen vuoksi lakiin otettiin toissijaista vanhentumisaikaa koskeva säännös (8 §), jota sovelletaan, kun vanhentumisen alkamisaikaan ei voida soveltaa vanhentumislain 5-7 §:ää. Ratkaisussa Turun hovioikeus 13.1.2015, S 14/351, on jouduttu ottamaan kantaa siihen, sovelletaanko vanhentumislain 5 vai 8 §:ää. Asiassa oli kyse osituksessa syntyneestä velasta. Sopimuksen mukaan puolison maksuvelvollisuus alkoi, kun hän oli myynyt sopimuksessa mainitun omaisuuden. Velka tuli maksettavaksi vain, jos omaisuus myytiin. Ratkaisun myymisestä sai tehdä velallinen. Jos hän ei myynyt omaisuutta, se jäi hänelle ja siirtyi hänen kuolemansa jälkeen hänen perillisilleen. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.