Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Takuusitoumus, kauppatapa ja osapuolten välinen vastuu sopimusketjussa

Salminen, Jaakko

Oikeustieto 2/2015 s. 7–9
25.5.2015
Muu kirjoitus

Tiivistelmä

Kirjoittaja käsittelee Helsingin hovioikeuden 19.3.2010 antamaa ratkaisua, S 08/1300 (lainvoimainen). Tapauksessa oli kyse siitä, että yhtiö A oli ostanut maahantuojana toimivalta yhtiö B:ltä yhtiö C:n valmistaman moottorin käytettäväksi aumasekoittimessa. A oli myynyt aumasekoittimen yhtiö D:lle, jonka käytössä moottori oli rikkoutunut ja aumasekoittaja osin tuhoutunut seuranneessa tulipalossa. A korvasi D:lle aiheutuneen vahingon ja vaati vastaavasti B:ltä vahingonkorvausta. B väitti, että mikäli kyseeseen tulisi jonkun muun kuin A:n tai D:n vastuu, niin tämä olisi moottorin valmistajan eli C:n vastuuta. Sopimusoikeudessa lähtökohtana oleva kaksiasianosaisuuden periaate edellyttää, että kukin toimitusketjun osapuoli sopii omista vastuistaan toimittajiensa ja asiakkaidensa kanssa. Joissain tilanteissa voisi olla perusteltua, että ketjun vastuukysymyksiä tarkastellaan koko ketjun kannalta. Tällaisesta ei tässä tapauksessa ollut kyse. Lähtökohtana pysyy, että jokaisen ketjun toimijan tulisi itse huolehtia omista sopimussuhteistaan ja siten kärsiä huolimattoman sopimisen seuraukset. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.