Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Sopimustulkintaa ja prosessiväitteitä: Välimiesmenettely hovioikeuksien ratkaisukäytännössä 2008–2012

Salminen, Jaakko

Oikeustieto 3/2013 s. 18–23
3.6.2013
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Lakimiehessä julkaistiin vuonna 2008 Mika Hemmon artikkeli uuden välimiesmenettelystä annetun lain (1992/967; VML) aikaisesta välimiesmenettelyyn liittyvästä tuomioistuinkäytännöstä (Mika Hemmo, Välimiesmenettely tuomioistuinkäytännössä, Lakimies 2008, s. 1058–1076). Kirjoitus jatkaa siitä, mihin Hemmo lopetti, arvioiden ja systematisoiden hovioikeuksien uudempia välimiesmenettelyyn liittyviä ratkaisuja. Selvitettävänä on

erityisesti prosessioikeudellisten sääntöjen suhde sopimusoikeuden systematiikkaan välitysehtojen tulkinnassa.

Kirjoituksessa ryhmitellään välimiesmenettelyyn liittyvät uudemmat hovioikeusratkaisut niihin, joissa on piirteitä välityssopimuksen tai sen olemassaolon sopimusoikeudellisesta tulkinnasta sekä niihin, joissa sopimusoikeudellinen tulkinta ei ole keskeisessä asemassa. Kirjoituksessa keskeisiksi tapauksiksi

nousevat toisaalta ne, joissa osapuolet pyrkivät sopimusteitse jakamaan prosessinsa eri foorumeihin, ja toisaalta ne, joissa osapuolten välille syntyy riita siitä, mitkä sopimukset kuuluvat välitysehdon alaisuuteen. Prosessiekonomisesti perusteltua olisi keskitetty käsittely silloinkin, kun jokin kokonaisuuteen keskeisesti kuuluva sopimus jää sopimusviittausten ulkopuolelle.

    Lisätiedot
  • HHO 12.6.2009, S 09/65, 1523 (valituslupaa ei myönnetty), HHO 31.8.2009, S 08/531, 2195 (valituslupaa ei myönnetty), HHO 7.2.2011, S 08/292, 331 (valituslupaa ei myönnetty), HHO 17.8.2011, S 10/2248, 2426 (valituslupaa ei myönnetty), KouHO 12.1.2010, S 09/386, 38 (lainvoimainen), KouHO 21.10.2010, S 10/587, 1021 (valituslupaa ei myönnetty), RHO 23.3.2011, S 10/820, 271 (lainvoimainen), RHO 28.3.2011, S 10/150, 289 (lainvoimainen), VHO 31.8.2011, S 11/392, 973 (lainvoimainen)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.