Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Työtaistelun ennakkoilmoituksen laiminlyönti ja asianomistajan käsite

Lamminen, Johannes

Oikeustieto 3/2013 s. 12–17
3.6.2013
Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Kirjoitus koskee Kouvolan hovioikeuden ratkaisua 9.10.2012, R 12/246 sekä Helsingin hovioikeuden ratkaisua 19.12.2012, R 11/2955. Molemmista ratkaisuista on haettu valituslupaa. Tapauksissa työntekijät toimeenpanivat ns. vauhdituslakkoja, joista ei annettu työriitalain mukaista ennakkoilmoitusta, minkä takia työnantajayritykset päättivät vaatia työstaisteluista vastuullisille henkilöile rangaistusta sekä syntyneiden vahinkojen korvaamista. Keskeisimmät kysymykset tapauksissa ovat, kenellä on oikeus saada työriitalain mukainen ennakkoilmoitus ja ketä voidaan pitää työriitalain ennakkoilmoituksen laiminlyöntiasiassa asianomistajana. Kirjoituksessa tarkastellaan tältä kannalta työriitalain taustaa, sisältöä ja soveltamiskäytäntöä. Sen mukaan olisi selvitettävä, onko ennakkoilmoitusvelvollisuuden

laiminlyöntiasiassa kyse sellaisesta rangaistavaksi säädetyn

teon perusteella aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta, joka saattaisi tulla korvattavaksi vahingonkorvauslain(412/1974) 5 luvun 1 §:n perusteella.

    Lisätiedot
  • Kouvolan hovioikeus 9.10.2012, R 12/346 (haettu valituslupaa), Helsingin hovioikeus 19.12.2012, R 11/2955 (haettu valituslupaa)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.