Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tuomion purkaminen rikosasiassa syytetyn eduksi

Hiivanainen, Tiitus

Oikeustiede–Jurisprudentia LI:2018 s. 83
2.9.2019
Referee-artikkeli

Tiivistelmä

Rikosprosessin tavoitteina on selvittää epäilty rikos ja siihen syyllistynyt henkilö sekä määrätä teosta laissa säädetty rangaistus. Rikosasian oikeudenkäynti tulee järjestää siten, että todennäköisyys asian virheelliseen ratkaisemiseen on mahdollisimman vähäinen. Muutoksenhakujärjestelmästä huolimatta on olemassa riski, että myös väärät ratkaisut jäävät lainvoimaisiksi. Sen vuoksi ylimääräisillä muutoksenhakukeinoilla on oikeussuojajärjestelmässä tärkeä merkitys. Jos asiassa ei ole päästy aineellisesti tai menettelyllisesti oikeaan lopputulokseen, eivätkä säännönmukaiset valitustiet ole enää käytettävissä, mahdollisuus saada lainvoimainen päätös puretuksi tai poistetuksi on asianosaisen kannalta merkityksellinen tae oikeusturvan toteutumisesta. Artikkelin aiheena on tuomion purkaminen rikosasiassa syytetyn eduksi, jota voidaan pitää merkittävimpänä ylimääräisen muutoksenhaun muotona. Kirjoituksen tavoitteena on selvittää tuomionpurulle asetettuja muodollisia ja aineellisia edellytyksiä, minkä ohella pyritään valottamaan hieman myös tuomionpurkua koskevien säännösten tarkoitusta ja merkitystä oikeussuojajärjestelmälle. (Edilex-toimitus)

Aihealueet

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.