Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.
Kaivokset kaavoissa – kunnan harkintavalta yleiskaavoituksessa kaivostoiminnan ohjauksen näkökulmasta
Pölönen, IsmoOikeus 1/2016 s. 70–91
24.3.2016
Asiantuntija-artikkeli
Artikkelissa tarkastellaan yleiskaavoitusta kaivostoiminnan ja muiden alueidenkäyttöintressien suhteiden järjestämiskeinona kiinnittäen huomiota erityisesti kunnan harkintavaltaan. Lisäksi analyysi kohdistuu yleiskaavoituksen oikeusvaikutuksiin kaivostoiminnan keskeisimpien lupamenettelyjen näkökulmasta. Yleiskaavoituksen käyttömahdollisuuksia konkretisoidaan Kuusamon strategisen yleiskaavoitusprosessin tarkastelulla. Artikkeli osoittaa, että kunnan harkintavalta on laaja sekä kaivoskaavojen käynnistämisen että kaavojen sisältöjen suhteen. Kaivoksiin liittyvillä intresseillä ei ole erityisasemaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa maankäytön suunnittelussa. Yleiskaavoissa kunta voi halutessaan laillisesti painottaa kaivosalan intressejä ja tehdä niitä koskevia varauksia tiettyjen oikeudellisten vähimmäisvaatimusten puitteissa. Vaihtoehtoisesti kunta voi painottaa maankäytön suunnitteluun liittyvissä valinnoissaan alueen erityispiirteistä riippuen muita maankäyttömuotoja, kuten matkailua ja asumista. Kunnan kaavoituksellinen harkintavalta on laaja myös mineraalivarantojensa puolesta kaivostoimintaan soveltuvilla alueilla. Kaavoituksen merkitys kaivosten ja muiden alueidenkäyttöintressien suhteiden järjestämisessä vahvistui uuden kaivoslain säätämisen myötä. Kaivoshankkeille ei voitane myöntää kaivoslupia ilman kaavallisten edellytysten olemassaoloa.
- Asiasanat
- Alueidenkäyttö - Kaavoitus - Kaivos - Maakuntakaava - Yleiskaava - Ympäristöoikeus
Linkit
- Säädökset > Lainsäädäntö370/1958Rakennuslaki (kumottu)
- Säädökset > Lainsäädäntö555/1981Maa-aineslaki
- Säädökset > Lainsäädäntö468/1994Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (kumottu)
- Säädökset > Lainsäädäntö586/1996Hallintolainkäyttölaki (kumottu)
- Säädökset > Lainsäädäntö132/1999Alueidenkäyttölaki
- Säädökset > Lainsäädäntö621/2011Kaivoslaki
- Säädökset > Lainsäädäntö587/2011Vesilaki
- Säädökset > Lainsäädäntö527/2014Ympäristönsuojelulaki
- Esityöt > Hallituksen esitykset HE 148/2000 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaivoslain muuttamisesta
- Oikeuskäytäntö > KHO:n muut julkaistut päätökset KHO 12.8.2015/2160 Valitus ympäristöministeriön päätöksestä, joka koskee kaavan laatimiseen velvoittamista tuulivoimarakentamisessa
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2013:104 7.6.2013 Maa-aineslupa - Luvan myöntämisen edellytykset - Oikeusvaikutteinen osayleiskaava - Aluetta koskevat kaavamääräykset - Kaavamerkintä - Pääkäyttötarkoitus - Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue - Maa-ainesten ottoalue - Olemassa oleva toiminta
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2013:184 28.11.2013 Maankäyttö ja rakentaminen - Tuulivoimarakentaminen - Yleiskaava - Selvitysten riittävyys - Sisältövaatimukset - Kohtuuton haitta
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2014:41 6.3.2014 Vesitalousasia - Vesilaki - Osayleiskaava - Kaavallisten edellytysten arviointi - Kaavan huomioon ottaminen - Ruoppaus
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2015:116 12.8.2015 Kunnallisasia - Maankäyttö ja rakentaminen - Kunnanvaltuusto - Asemakaavaehdotuksen hylkääminen - Valituskelpoisuus - Valitusoikeus
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2015:95 15.6.2015 Maankäyttö ja rakentaminen - Asemakaava - Asemakaava-alueen rajaus - Kunnan kaavoitusmonopoli - Kunnan maapolitiikka - Maankäytön ohjaustarve - Kunnan kehitys - Maanomistajien yhdenvertaisuus - Yleiskaavan ohjausvaikutus