Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Miten tehdä hyviä talousreformeja populismin aikakaudella?

Vartiainen, Juhana

Oikeus 3/2014 s. 322–331
5.11.2014
Lyhyempi kirjoitus

Tiivistelmä

Asiantuntijavirkamiehillä ja päättäjillä on demokratiassa selkeä periaatteellinen työnjako. Päättäjä valitsee arvojensa pohjalta politiikan päämäärät ja antaa asiantuntijalle tehtäväksi miettiä keinoja, joilla päämääriin päästään. Päämäärät on voitu asettaa esimerkiksi hallitusohjelmassa tai muissa hallituksen linjauksissa. Virkavalmistelusta vastuullinen asiantuntija analysoi taloutta ja yhteiskuntaa ja kertoo mahdollisesta keinovalikoimasta ja eri keinojen seurauksista. Päättäjä valitsee arvojensa pohjalta keinovalikoimasta jotakin. Päätökset tehdään ja niiden vaikutusta voidaan myöhemmin arvioida evaluaatiomenetelmin. Yksinkertaistaen ja ekonomistisesti voisi sanoa, että asiantuntija ”piirtää valintajoukon” eli luonnehtii mahdolliset päätökset seurauksineen ja päättäjä valitsee valintajoukosta yhden pisteen.

Pohdiskelen tässä kirjoituksessani sitä, miksi ainakin asiantuntijaekonomistin näkökulmasta olemme turhankin kaukana näistä ideaaleista ja miten tilannetta voisi parantaa. Suuri taustakuva on, että politiikan valmistelu on heikentynyt. En ole ainoa, jonka mielestä tilannetta pitäisi parantaa. Nopeatempoisessa ja valtataktiikan ja lobbauksen läpitunkemassa politiikan valmistelussa ei synny tieteelliseen ja systemaattiseen analyysiin perustuvia todellisuuden kuvauksia, jotka mahdollistaisivat poliittisille puolueille kaikkia hyödyttävät kompromissit. Ja vaikka ne olisivat periaatteessa valmisteluasiakirjoista luettavissakin, ne eivät välttämättä etene. Politiikassa on toki aina oma raadollisuutensa, mutta olen sitä mieltä, että rationaalisempi politiikan valmisteluprosessi voisi tuottaa lopputuloksia, joista nykyisetkin puolueet kaikessa raadollisuudessaankin voisivat päätyä parempiin kompromisseihin. (ET)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.