Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vastaväittäjän lausunto Marianne Mäkelän väitöskirjatutkimuksesta "Yhdenvertainen oikeus sivistykseen"

Miettinen, Tarmo

Oikeus 2/2013 s. 229–236
15.6.2013
Lyhyempi kirjoitus

Tiivistelmä

Vastaväittäjän lausunnon mukaan Mäkelän väitöskirjassa pohditaan monipuolisesti perusopetuksen ja taiteen perusopetuksen saatavuuteen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Väitöskirjan erityisenä ansiona on pidettävä tutkimuskysymysten konkretisointia kokoamalla ja hyödyntämällä ensimmäisen asteen valitusviranomaisten (lääninhallitukset/aluehallintoviranomaiset)

laajaa ratkaisukäytäntöä. Mäkelän tutkimuksen antia ovat myös perustuslain 16 §:stä kokonaistarkastelun perusteella

löytyvät sivistyksen portaat. Koska Mäkelän tutkimus kohdistuu vähän tutkittuun aihealueeseen, hän viittaa työssään toistuvasti muutamiin aihepiirin tutkijoihin. Vastaväittäjän mukaan olisi ollut suotavaa, että Mäkelä olisi ottanut etäisyyttä aiempiin

tutkimuksiin ja näissä tehtyihin ratkaisuihin ja pyrkinyt kautta linjan omaleimaiseen tutkimusasetelmaan.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.