Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Jokelan koulusurmat 7.11.2007. Tutkintalautakunnan raportti

Julkaisuja internetissä 26.2.2009

Tiivistelmä

Jokelassa tapahtui 7.11.2007 surmatyö, jossa lukiolainen ampui koulukeskuksessa kahdeksan henkilöä ja itsensä. Koulusurmat olivat monisyinen ja monipolvinen tapahtuma ja samalla tahallinen rikollinen teko, joka oli murhan tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla suunnitelmallinen. Koulusurmien tekijän syrjäytyminen oli erityislaatuista, mikä oli seurausta useista osatekijöistä. Keskeiset mahdollisuudet syrjäytymisen ehkäisyyn on perheillä, kasvatuksella ja kouluyhteisöillä, mutta myös muulla yhteiskunnalla, nykyisin lisäksi internet-ympäristöllä.

Koulusurmia ennaltaehkäisevässä työssä on toteutettava samanaikaisesti useita ratkaisuja, joista osa vaatii pitkän ajan. Tutkintalautakunta esittää koulusurmien todennäköisyyden vähentämiseksi ja niiden aiheuttamien vahinkojen pienentämiseksi 13 suositusta, joista moni liittyy syrjäytymisen ehkäisyyn.

Oppilas- ja opiskelijahuoltoa tulisi tutkintalautakunnan mielestä kehittää niin, että resursseja on suositusten mukainen määrä, työ on suunnitelmallista, oppilaiden ongelmia pyritään aktiivisesti tunnistamaan ja tukitoimenpiteiden toteuttaminen varmistetaan. Mielenterveyspalveluja suositetaan kehitettäväksi siten, että perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen yhteistyö on sujuvaa ja apua tarvitseva nuori saa mahdollisimman hyvän hoitokokonaisuuden. Kouluihin tulisi saada aktiiviseen käyttöön järjestelmälliset ja toimivat käytännöt kiusaamisen ennaltaehkäisyyn. Kiusaamiseen tulisi puuttua jo varhaisessa vaiheessa ja tilannetta seurata.

Tekijä sai mallin koulusurmiin internetistä ja löysi sieltä samanhenkistä keskusteluseuraa. Hän myös pystyi internetin avulla selvittämään aikaisempien koulusurmaajien motiiveja ja ajatuksia. Lisäksi hän käytti internetiä saadakseen teolleen julkisuutta. Tutkintalautakunta suosittaa internetin nykyistä kattavampaa moderointia ja poliisin nettivihjetoiminnan kehittämistä. Henkirikoksen valmistelun kriminalisointi muun muassa voisi antaa poliisille mahdollisuuden selvittää tekoa suunnittelevan henkilöllisyys nykyistä paremmin.

Kantaa otetaan myös poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon yhteistyön kehittämiseen ja viranomaistiedotuksen parantamiseen. Erikseen käsitellään tapahtuman tutkinnasta annetun erillislain perusteella tiedotusvälineiden toiminnan kehittämistä, johon liittyen tutkintalautakunta suosittaa itsesääntelyn vahvistamista.

    Lisätiedot
  • Oikeusministeriö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.