Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

YmVM 1/2015 vp - HE 113/2015 vp 
Ympäristövaliokunta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain 117 a ja 124 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain 117 a ja 124 §:n muuttamisesta ( HE 113/2015 vp ): Asia on saapunut ympäristövaliokuntaan mietinnön antamista varten. 

Asiantuntijat

Valiokunta on kuullut: 

  • ympäristöneuvos Klaus Pfister - ympäristöministeriö
  • ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa - Suomen ympäristökeskus

Valiokunta on saanut kirjallisen lausunnon: 

  • Suomen Kuntaliitto

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jätelakia. Esityksen mukaan selkeytettäisiin jätehuollon tarkastuksia koskevia säännöksiä. Lisäksi lakiin lisättäisiin säännökset valvontaviranomaisten velvollisuudesta laatia riskinarviointiin perustuva suunnitelma sellaisten laitosten ja yritysten tarkastuksista, joiden toimintaan liittyy tai voidaan perustellusti olettaa liittyvän jätteen kansainvälisiä siirtoja. Suunnittelulla pyrittäisiin tehostamaan jätteen kansainvälisten siirtojen valvontaa ja siihen käytettävien voimavarojen käyttöä. Tarkastettavat laitokset ja yritykset säilyisivät ennallaan nykyisen lain mukaisina. Täsmennetyt valvontatoimet perustuisivat jätteiden siirtoja koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen, jossa säädetään yksityiskohtaisesti tarkastuksia koskevan suunnitelman laatimisesta ja jätehuollon tarkastusten toteuttamisesta.  

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Tarkastuksia koskevat suunnitelmat olisi laadittava viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2017. 

VALIOKUNNAN YLEISPERUSTELUT

Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin teknisin muutosehdotuksin. 

VALIOKUNNAN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

117 a §.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan jätelain 117 a §:ään lisättäväksi uusi, informatiivisen viittaussäännöksen sisältävä 3 momentti, jossa todetaan, että käytetyn sähkö- ja elektroniikkalaitteen luokituksen osoittamismenettelystä ei säädetä tyhjentävästi kyseisessä erityissäännöksessä, vaan lisäksi jätteensiirtoasetuksessa.  

Jätelain 117 a § koskee yksinomaan käytettyjä sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Ehdotettu uusi momentti on kuitenkin muotoiltu siten, että siinä viitataan myös muihin siirrettäviin aineisiin ja esineisiin, mikä voi hämärtää säännöksen ymmärrettävyyttä. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena selkeyttää säännöksen sanamuotoa poistamalla siitä viittauksen muihin siirrettäviin aineisiin ja esineisiin. Muutoksen tarkoituksena on siten säännöksen aineellista sisältöä muuttamatta selventää, että jätteensiirtoasetusta ja jätelain tätä pykälää ja sen nojalla annettua sähkö- ja elektroniikkaromua koskevaa asetusta sovelletaan päällekkäin sähkö- ja elektroniikkalaitteiden luokituksen määrittelyssä.  

Valiokunta ehdottaa, että 117 a §:n uuden 3 momentin muotoilua selkeytetään poistamalla siitä viittaus muihin esineisiin ja aineisiin. 

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS

Ympäristövaliokunnan päätösehdotus:

Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 113/2015 vp sisältyvän lakiehdotuksen. 

Valiokunnan muutosehdotus jätelain 117 a ja 124 §:n muuttamisesta 

Laki 

jätelain 117 a ja 124 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan jätelain (646/2011) 124 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 410/2014, sekä 

lisätään 117 a §:ään, sellaisena kuin se on laissa 410/2014, uusi 3 momentti seuraavasti: 

117 a § 

Käytettyjä sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevat erityissäännökset 


Tarpeellisen näytön osoittamisesta siitä, että käytetty sähkö- ja elektroniikkalaite ja muu siirrettävä aine tai esine ei ole jätettä, säädetään lisäksi jätteensiirtoasetuksen 50 artiklan 4 a—4 d kohdassa. 

124 § 

Tarkastukset 

Toimivaltaisen valvontaviranomaisen on määräajoin asianmukaisesti tarkastettava sellaiset laitokset ja yritykset, joiden toiminnassa: 

1) harjoitetaan jätteen laitos- tai ammattimaista käsittelyä; 

2) syntyy vaarallista jätettä; 

3) harjoitetaan jätteen ammattimaista kuljettamista tai keräystä; 

4) toimitaan jätteen välittäjänä;  

5) toteutetaan jätteen kansainvälisiä siirtoja. 

Valvontaviranomaisen on laadittava sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen toimintojen, joihin liittyy tai voidaan perustellusti olettaa liittyvän jätteen kansainvälisiä siirtoja, tarkastuksia ja muuta valvontaa varten suunnitelma, joka perustuu arviointiin siirrettävistä jätteistä ja niiden jätehuollosta aiheutuvista riskeistä ja ympäristövaikutuksista. Suunnitelmassa on esitettävä tarkastusten tavoitteet ja painopisteet, suunnitelman kattama maantieteellinen alue, suunnitellut tarkastukset ja niiden tiheys, tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset ja niiden yhteistyötä koskevat järjestelyt sekä muut tarkastusten asianmukaiseksi toteuttamiseksi tarpeelliset seikat. Suunnitelma on arvioitava uudelleen vähintään joka kolmas vuosi ja se on saatettava tarpeen mukaan ajan tasalle. Tarkastuksia ja muuta valvontaa koskevien suunnitelmien sisällöstä ja tarkastusten toteuttamisesta säädetään lisäksi jätteensiirtoasetuksen 50 artiklassa.  

Ympäristöluvanvaraisten tai rekisteröitävien 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimintojen tarkastuksista ja niiden muusta valvonnasta säädetään lisäksi ympäristönsuojelulaissa.  

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tarkastuksia koskevien suunnitelmien sisällöstä ja laatimisesta, riskinarvioinnista sekä tarkastusten ja muun valvontatoiminnan järjestämisestä. 


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .  

Tämän lain 124 §:n 2 momentissa tarkoitetut tarkastuksia ja muuta valvontaa koskevat suunnitelmat on laadittava viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2017. 


Helsingissä 20.11.2015 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

puheenjohtaja Satu Hassi /vihr

jäsen Tiina Elovaara /ps

jäsen Pauli Kiuru /kok

jäsen Hanna Kosonen /kesk

jäsen Rami Lehto /ps

jäsen Eeva-Maria Maijala /kesk

jäsen Kai Mykkänen /kok

jäsen Martti Mölsä /ps

jäsen Nasima Razmyar /sd

jäsen Saara-Sofia Sirén /kok

jäsen Katja Taimela /sd

jäsen Ari Torniainen /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Marja Ekroos

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.