Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

VaVM 13/2012 vp - HE 34/2012 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 3 päivänä toukokuuta 2012 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien mää­räysten voimaansaattamisesta ( HE 34/2012 vp ) ja samalla määrännyt, että perustuslakivalio­kunnan, tarkastusvaliokunnan ja talousvaliokunnan on annettava lausunto valtio­varain­valiokun­nalle.

Lausunnot

Eduskunnan päätöksen mukaisesti perustuslakivaliokunta (PeVL 13/2012 vp), tarkastusvaliokunta (TrVL 5/2012 vp) ja talousvaliokunta (TaVL 24/2012 vp) ovat antaneet asiasta lausunnot, jotka on otettu tämän mietinnön liitteiksi.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

  • ­finanssineuvos Pekka Morén , lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen , valtiovarainminis­teriö
  • johtava neuvonantaja Jarmo Kontulainen , Suomen Pankki
  • toimitusjohtaja Vesa Vihriälä , Elin­keino­elämän Tutkimuslaitos ETLA
  • professori Vesa Kanniainen , Helsingin yliopisto
  • erikoistutkija Heikki Taimio , Palkansaajien tutkimuslaitos
  • ylijohtaja Juhana Vartiainen , Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
  • VTL Johnny Åkerholm

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi euroalueen jäsenvaltioiden välillä Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen sekä lain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

EVM:n tehtävänä on turvata koko euroalueen vakautta antamalla tukea euromaalle varoista, jotka EVM on hankkinut markkinoilta. Se luodaan euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi, ja sen on tarkoitus korvata nykyiset euroalueen väliaikaiset kriisinhallintavälineet.

Lisäksi ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi annettavaksi selityksen, jonka mukaan sopimusmääräys hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen tai varajäsenen oikeudellisesta koskemattomuudesta ei rajoita Suomea hallinto­neuvostossa edustavan ministerin Suomen ­perustuslain mukaista ministerivastuuta.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimus on tarkoitus tulla voimaan päivänä, jona sitoutumiskirjan ovat tallettaneet sopimuksen allekirjoittajat, joiden ensimmäisten merkintöjen osuus kokonaismerkinnöistä on vähintään 90 prosenttia. Euroryhmässä tavoitteeksi sopimuksen voimaantulolle on asetettu 1 päivä heinäkuuta 2012. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus tulee voimaan.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valiokunta puoltaa hallituksen esitystä, jonka tarkoituksena on saattaa voimaan Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamista koskeva valtiosopimus. Sopimuksen tavoitteena on turvata koko euroalueen vakautta perustamalla kansainvälinen rahoituslaitos, jonka jäseniä ovat kaikki euroalueeseen kuuluvat maat. EVM on pysyvä kriisinhallintamekanismi, joka liittyy kiinteästi EU:n talouspolitiikan koordinaatio­kehikkoon.

Esityksen taustaa

Jo noin neljä vuotta jatkunut talous- ja velka­kriisi sai alkunsa USA:sta, jossa matala korko­taso ja huono sääntely kiihdyttivät asuntojen kauppaa ja nostivat niiden arvoa. Asuntojen hintojen käännyttyä voimakkaaseen laskuun ongelmat levisivät nopeasti pankkisektorille kärjis­tyen investoinpankki Lehman Brothersin konkurssiin. Rahoitusmarkkinoiden lamaantuessa kriisi levisi edelleen muualle ta­louteen ja aiheutti syvän globaalin taantuman. Voimakkaat elvytystoimet kasvattivat merkittävästi valtioiden velkaa, minkä lisäksi useimmissa maissa automaattisten ­vakauttajien annettiin toimia täysimääräisesti. Eurovaltioista ensin Kreikka ja sen jälkeen ­Irlanti ja Portugali ajautuivat vakavaan velkakriisiin, joka pakotti euromaat ryhtymään poikkeuksellisiin toimiin markkinoiden rauhoit­ta­miseksi.

Velkakriisin hoitamiseen on käytetty useita eri välineitä: Kreikalle myönnetty kahdenvälinen laina, Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi (ERVM) ja Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV). Myös Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on alusta lähtien osallistunut euroalueen velkakriisin rahoittamiseen. Lisäksi ­Euroopan keskuspankki on tukenut euroaluetta merkittävillä panostuksilla. Se on mm. tarjonnut jäsenmaiden pankeille kolmen vuoden vakuudellista rahoitusta noin 1 000 mrd. euroa poik­keuksellisen edullisin ehdoin, mikä on vakaut­tanut akuuttia tilannetta. Tukimekanismien avulla on pystytty estämään kriisin hallitsematon leviäminen, mutta euroalueen vakauden turvaaminen edellyttää tässä tilanteessa pysyvää ja toimintakykyistä kriisinhallintamekanismia.

Euroopan vakausmekanismi on pysyvä kriisinhallintaväline, jonka tehtävänä on turvata koko euroalueen vakautta antamalla tukea euromaalle markkinoilta hankkimillaan varoilla. EVM:n tärkeimmät lähtökohdat määriteltiin jo marraskuussa 2010 pidetyssä euroryhmän ­kokouksessa. Sen lainanantokykyyn ja pääomarakenteeseen liittyvistä linjauksista päätettiin maaliskuussa 2011, minkä jälkeen mekanismin keinovalikoimaa on vielä laajennettu ja ­ERVV:n ja EVM:n yhteenlaskettua rahoituskapasiteettia väliaikaisesti korotettu. EVM:n on tarkoitus aloittaa toimin­tansa 1.7.2012 ja korvata nykyiset väliaikaiset välineet eli Euroopan rahoitus­vakausväline ja Euroopan rahoituksenvakautus­mekanismi.

Hallituksen esityksessä on käsitelty selvästi ja kattavasti mm. velkakriisin taustoja ja sen hoitamiseen käytettyjä keinoja sekä selvitetty Suomen talousvastuita ja niihin liittyviä riskejä.

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunta toteaa, että eduskunnan suostumus on tarpeen hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen hyväksymiseen sekä siinä ehdotetun selityksen antamiseen. Tämä johtuu siitä, että sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan ja eduskunnalle kuuluvaan budjettivaltaan.

Lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Muiden valiokuntien lausunnot

Tarkastusvaliokunta on pyrkinyt erityisesti ar­vioimaan sitä, onko valtion taloudellisista vastuista ja sitoumuksista sekä niiden riskeistä ­annettu eduskunnalle oikea ja riittävä kuva. Lausunnossa ei ole otettu nimenomaisesti kantaa siihen, tulisiko EVM-sopimus hyväksyä.

Talousvaliokunta on tarkastellut sopimuksen sisältöä ja pitää sen hyväksymistä perusteltuna. Lausunnossa todetaan, että uusilla toimilla on saatu aikaan kokonaisjärjestelmä, joka antaa valmiudet sekä ehkäistä ennalta kriisejä että tarvittaessa reagoida nopeasti, jos ongelmat uhkaavat laajeta.

Valtiovarainvaliokunnan kanta

Valiokunta on käsitellyt valtioneuvoston kirjelmien johdosta EVM:n perustamiseen liittyviä kysymyksiä jo useita kertoja (mm. VaVL 1/2011 vp ja VaVL 2/2011 vp) ja pitänyt mekanismin perustamista välttämättömänä.

Valiokunnan mielestä Suomi on onnistunut hyvin neuvottelutavoitteiden saavuttamisessa ja EVM:n toimintaperiaatteet vastaavat myös niitä tavoitteita, jotka EVM:n hyväksymiselle jo hallitusohjelmassa asetettiin. Suomi on kiirehtinyt mekanismin käyttöönottoa, ja euromaiden 30.3.2012 tekemän päätöksen mukaisesti EVM:n on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.7.2012, josta lähtien mekanismi on euro­alueen ensisijainen kriisinhallintaväline.

EVM:n tarkoituksena ei ole lisätä yhteisvastuuta euroalueen jäsenvaltioiden kesken, vaan sen avulla luodaan pelisäännöt taloudellisten kriisien hallitsemiseksi siten, että yksittäinen ­jäsenvaltio vastaa itse omista veloistaan ja sitoumuksistaan.

Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä. Myös kaikki valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat lausunnoissaan kannattaneet sopimuksen hyväksymistä. Niihin on kuitenkin sisältynyt myös osin kriittisiä painotuksia, jotka ovat liittyneet mm. pankkien pääomitukseen sekä EVM:n rajallisiin mahdollisuuksiin osallistua suurten euromaiden kriisien ratkaisemiseen.

Muutokset ERVV:en verrattuna.

EVM-sopimusta laadittaessa on voitu hyödyntää ­ERVV:n toiminnasta saatuja kokemuksia ja luoda pysyvästä mekanismista aiempaa toimivampi ja vakuuttavampi kriisinhallintaväline. EVM on ­ERVV:hen verrattuna monella ratkaisevalla tavalla parempi väline.

Se toimii ensin­näkin oman pääomansa varassa, toisin kuin ­ERVV, joka toimii jäsenvaltioidensa takaamana. Siihen sisältyy myös selkeä yksityisen sektorin vastuu, joka toteutuu liittämällä euroalueen jäsenvaltioiden velkasitoumuksiin EVM-sopimuksen tarkoittamat yhteistoimintalausekkeet, jotka mahdollistavat pankkien ja sijoittajien mukanaolon velkajärjes­telyissä. Yksittäiset velkojat eivät siten voi estää velkajärjestelyn käynnistämistä eivätkä jäädä sen ulkopuolelle.

Selvä parannus on niin ikään se, että EVM:ssä ei ole ERVV:n tapaan väistyvien takaajien ongelmaa eikä varainhankinnan korkojen takausvastuisiin liittyvää epävarmuutta. Myös sen toimintaan liittyvät riskit ovat paremmin hallit­tavissa kuin ERVV:ssä.

Merkittävä lähtökohta sopimuksesssa on IMF:n osallistuminen kriisinhallintaan. IMF:n odotetaan olevan aktiivisesti mukana vakaus­tuen antamisessa niin rahoituksen kuin teknisen osaamisenkin kautta. Tämä on toiminnan uskottavuuden kannalta erittäin tärkeää, sillä IMF:n vankka kriisinhallintaosaaminen tuo uskot­tavuutta sopimusten suunnitteluun, toimeen­panoon ja valvontaan.

Valiokunta pitää myös erittäin tärkeänä, että sopimuksen mukaan EVM:llä on etuoikeutettu asema velkojiin nähden heti IMF:n saatavien ­jälkeen, mikä oli eräs Suomen keskeisiä neuvot­telutavoitteita. Näin EVM:n kyky saataviensa takaisinperimiseen on parempi kuin ERVV:llä ja yksityisillä sijoittajilla.

Valiokunta korostaa tarkastus- ja talousvaliokuntien tavoin, että EVM:n etuoikeusaseman vuoksi on entistä tärkeämpää analysoida huolella tukea pyytäneen jäsenmaan velkakestävyyttä. Jos etuoikeutettua rahoitustukea myönnetään velkakestävyydeltään heikolle maalle, se voi heikentää mahdollisuuksia saada yksityistä rahoitusta. Kun maan yksityinen, markkinaehtoinen velka ohjelman edetessä hiljalleen korvautuu etuoikeutetulla ohjelmarahoituksella, luottoriski kohdentuu yhä pienemmän yksityisten velkojien joukon kannettavaksi. Tällaisessa tilanteessa maan edellytykset palata markkinarahoituksen piiriin voivat heikentyä ratkaisevasti. Jotta tavoite yksityisen sektorin luottamuksen ­kohentamisesta ja maan markkinoille palaamisesta toteutuisi, on tukirahoituksen perustana ­oltava jäsenvaltion uskottava velkakestävyys.

Tukimuodot.

Valiokunta pitää talousvaliokunnan tavoin perusteltuna, että EVM:llä on käytettävissään laaja keinovalikoima vakaus­tuen antamiseen. Valiokunta korostaa, että tuen antamisen ehtona on oltava kaikissa tilanteissa, että se on välttämätöntä koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi.

Rahoituslaitosten pääomittamiseen myönnetty laina on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti silloin, kun jäsenmaan ongelmien ydin liittyy rahoitussektoriin. Valiokunta painottaa, että rahalaitosten pääomittamisesta on ensisijainen vastuu omistajilla ja sen jälkeen kyseisellä valtiolla. Vasta tämän jälkeen voidaan turvautua EVM:n tukeen. EVM:n rahoitustuki ei saa myöskään hidastaa jäsenmaata itse ryhtymästä vakautta turvaaviin toimiin.

Sopimuksen ja Suomen kannan mukaan tukea ei anneta suoraan rahoituslaitokselle, vaan se annetaan asianomaisen valtion välityksellä, mikä on valiokunnan mielestä perusteltua. Valiokunnan mielestä tulee kuitenkin selvittää mahdol­lisuudet menettelyyn, jossa EVM saisi pääomituksen vakuudeksi asianomaisen pankin osakkeita. Näin voitaisiin ehkäistä myös tukeen muutoin helposti liittyviä pankkien keskinäisiä kilpailuneutraliteettiongelmia.

EVM:n kapasiteetti.

Väliaikaisten mekanis­mien toimet eivät ole olleet riittävän tehokkaita vakauttamaan markkinoita, mistä johtuen EVM:n kapasiteetti on suurempi ja sen toimintatavat tehokkaammat. EVM:n enimmäislainanantokyky on 500 mrd. euroa, ja sen peruspääoma on 700 mrd. euroa. Alkupääoma jaetaan maksettuun osakepääomaan (80 mrd. euroa) ja vaadit­taessa maksettavaan osakepääomaan (620 mrd. euroa).

Lisäksi ERVV:n ja EVM:n yhteenlaskettua kapasiteettia päätettiin nostaa väliaikaisesti (30.6.2013 saakka) 700 mrd. euroon. Näin varmistettiin IMF:n lisäpanostus globaaliin rahoitusmarkkinoiden kriisinhallintaan. Hallituksen esityksen mukaan tämä saattaa edellyttää sopimusmuutosta, josta annetaan tarvittaessa eril­linen hallituksen esitys.

Valiokunta toteaa, että vaikka EVM:n kapasiteetti on mittava, se riittää kuitenkin vain rajallisten ongelmien ratkaisemiseen. EVM:n kapasiteettia ei toisaalta ole tarkoituksenmukaista eikä mahdollistakaan kasvattaa niin suureksi, että se voisi toimia tukiautomaattina suurten euromaiden laajoissa talousongelmissa. EVM:n tulee ennen kaikkea olla IMF:n kaltainen toimija, jonka avulla pyritään palauttamaan talouden tasapaino ja markkinoiden luottamus. EVM voi IMF:n tavoin käyttää taloutensa hyvin hoitaneiden maiden ääntä ja vakaustuen ehtojen kautta nopeuttaa ja tehostaa kriisimaiden rakenteellisten ­uudistusten etenemistä.

Suomen maksuosuus.

Maakohtaisten osuuk­sien jakoperusteena käytetään EKP:n pääomaosuutta, jolloin Suomen osuus peruspääomasta on 12,5818 mrd. euroa. Suomi on sitoutunut maksamaan pääoman (1,44 mrd. euroa) yhdessä erässä, mikä oli edellytyksenä Kreikan ERVV-tukeen liittyvien vakuuksien saamiselle. Tämä ei kuitenkaan ole Suomelle merkittävä ongelma alhaisten velanhoitokustannusten vuoksi. Mainittu 1,44 mrd. euron pääoma sisältyy kuluvan vuoden toiseen lisätalousarvioon ( HE 48/2012 vp ).

Valiokunta toteaa, että EVM-sopimuksen hyväksymisen myötä Suomi sitoutuu noin 11,14 mrd. euron suuruisen vaadittaessa maksettavan osakepääoman maksamiseen, jos EVM tulisi maksukyvyttömäksi tai vararahasto ja maksettu pääoma eivät riitä tappioiden kattamiseen. ­Annettu sitoumus vastaa enimmillään vajaata 5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, mikä ei vaaranna pitkällä tähtäimellä valtion mahdollisuuksia hoitaa velvoitteitaan.

Valiokunta katsoo, että hallituksen on kuitenkin syytä arvioida huolellisesti, kuinka suuriin sitoumuksiin enimmillään voidaan suostua vaarantamatta Suomen luottoluokitusta ja valtion mahdollisuuksia huolehtia velvoitteistaan ja vastuistaan.

Päätöksenteko ja hätätilamenettely.

Valiokunta pitää sopimuksen hyväksyttävyyden kannalta keskeisenä, että kaikki rahoitustukea koskevat päätökset tehdään yksimielisesti hallintoneuvostossa, jossa kaikki euromaat ovat edustettuina. Näin Suomi voi tarvittaessa käyttää veto-oikeuttaan päätöksenteossa.

Tärkeää on myös, että ns. hätätilamenettelyssä tehtävät määräenemmistöpäätökset on selvästi rajattu koskemaan EVM:n laina- ja muiden rahoitustukivälineiden käyttöä. Sillä ei voida siten korottaa jäsenmaiden rahoitusvastuuta. Tämä on todettu myös perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 25/2011 vp). Hätätilamenettelyä käytetään ylipäänsä vasta sen jälkeen, kun komissio ja Euroopan keskuspankki ovat todenneet, että kiireellisen 13—18 artiklassa tarkoitetun rahoitusavun myöntämistä ja toteutumista koskevan päätöksen tekemättä jättäminen voisi vaarantaa euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyyden. Valiokunta katsoo, että päätöksentekoa koskevat sopimuskohdat ovat Suomen kannalta hyväksyttävissä. Perustuslakivaliokunta on osaltaan todennut, etteivät sopimuksen mää­räykset päätöksentekomenettelyä koskevilta osin ole ongelmallisia Suomen täysivaltaisuuden ja eduskunnan budjettivallan kannalta (PeVL 25/2011 vp, PeVL 13/2012 vp).

Valiokunta pitää myös tärkeänä, että EVM:n hallintomalli on selkeä ja että päätöksenteossa pyritään mahdollisimman avoimeen toimintatapaan.

Esityksen taloudelliset vaikutukset ja Suomen kokonaistaloudelliset vastuut.

Maksettu pääoma (1,44 mrd. euroa) sisältyy vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon ( HE 48/2012 vp), mutta muutoin suorat budjettivaikutukset riippuvat siitä, joutuuko Suomi maksamaan osittain tai ­kokonaan vaadittaessa maksettavaa pääomaa.

Nyt kyseessä olevat sitoumukset ovat merkittäviä esim. valtion vuotuiseen ­talousarvioon verrattuna. Tämän lisäksi on kiinnitettävä huomiota euroalueen velkakriisistä jo aiemmin syntyneisiin sitoumuksiin ja vastuisiin.

Suomi on sitoutunut antamaan ­ERVV:n varainhankintaan liittyviä takauksia yhteensä enintään 13,97403 mrd. euron arvosta, minkä lisäksi takaus kattaa myös varainhankinnan korot, ­kulut ja niille annettavan ylitakauksen. Suomen ­laskennallinen takausosuus ­ERVV:n Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia koskevasta varainhankintaohjelmasta oli 31.3.2012 noin 3,25 mrd. euroa. Koko ERVV:n varainhankintaohjelman määrästä (241 mrd. euroa) Suomen takausvastuu korkoineen ja ylitakauksineen oli noin 8,2 mrd. euroa.

Tämän lisäksi Suomi on myöntänyt Kreikalle kahdenvälisen lainan, johon on budjetoitu 1,6 mrd. euroa ja josta maksettu noin 1 mrd. euroa. Suomella on myös laskennallisia vastuita IMF:n ja ERVM:n kautta yhteensä noin 1,2 mrd. euroa.

Suomen antamien euroaluetta koskevien sitoumusten määrä on siten tähän mennessä yhteensä 10,4 mrd. euroa, josta on käytössä 5,5 mrd. euroa. Lisäksi Suomen Pankki on osana ­eurojärjestelmää osallistunut euroalueen vakaut­tamistoimiin.

Hallituksen esityksessä on perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla arvioitu ERVV:n, EVM:n sekä IMF:n rahoitukseen liittyviä ris­kejä. Todetut riskiarviot ovat hyvin pelkistettyjä ja suuntaa antavia, ja riskien arviointi on edel­lyttänyt karkeita olettamuksia maksukyvyt­tömyyteen ja luottotappioihin liittyvistä todennäköisyyksistä. Pahimmillaankin suoranaisten tappioiden arvioidaan jäävän vähäisiksi myönnettyihin sitoumuksiin nähden, sillä on epä­todennäköistä, että kaikki riskit laukeaisivat. Mahdolliset tappiot eivät myöskään realisoidu kertaluonteisesti, vaan pitkän ajanjakson kuluessa.

EVM:n osalta Suomen vastuut rajoittuvat 12,58 mrd. euroon, joka on Suomen osuus EVM:n peruspääomasta. EVM:llä on kuitenkin etuoikeutetun velkojan asema heti IMF:n jälkeen, minkä vuoksi EVM:n kyky saataviensa ­takaisinperimiseen on merkittävästi ERVV:tä ja yksityisiä sijoittajia parempi.

Perustuslakivaliokunnan arvion mukaan Suomen taloudelliset vastuut eivät nykytilanteessa vaaranna valtion mahdol­lisuuksia vastata perustuslain mukaisista velvollisuuksistaan. Valtio­varainvaliokunta yhtyy tähän näkemykseen, mutta korostaa myös, että riskejä on verrattava siihenkin mahdollisuuteen, että valtioiden velkakriisiä ei kyetä hallitsemaan, vaan se johtaa vakavaan taloudelliseen taantumaan. Tämä a­iheuttaisi paitsi ERVV:n ja EVM:n kautta syntyviä suoria tappioita, myös muita mittavia ­­ta­loudellisia menetyksiä.

Suomen talous on poikkeuksellisen riippuvainen kansainvälisen ja etenkin euroalueen talouskehityksestä. Edellisen finanssikriisin seurauksena bruttokansantuotteestamme hävisi 13 mrd. euroa ja verotulot alenivat yli 6 mrd. euroa. Suomen bkt aleni yhden vuoden (2009) aikana yli 8 prosenttia. Näin siitä huolimatta, että Suomen oma talous oli ennen kriisiä hyvässä kunnossa.

Vuoden 2009 talouskriisin jälkeen on entistä selvempää, että Suomen kaltaisen pienen kansantalouden menestys riippuu täysin globaalin ja erityisesti euroalueen talouden kehityksestä ja kilpailukyvystä. Suomen kannalta on siksi keskeistä, että vuonna 2008 alkaneen finanssi­kriisin kaltaisen rahoituskriisin uusiutuminen voidaan estää.

Valiokunta toteaa, että jo päätetyt julkisen talouden sopeutustoimet eivät aiheudu eurokriisistä johtuvista velvoitteista, vaan edellisen finanssikriisin ja siihen liittyneiden elvytystoimien aiheuttamasta velkaantumisesta. Samalla väestön ikääntyminen nostaa julkisen talouden menoja. Tässä tilanteessa talouden taantuma vaikeuttaisi tuntuvasti Suomen mahdollisuuksia selvitä velvoitteistaan.

Eduskunnan vaikutusmahdollisuudet.

Valiokunta korostaa, että eduskunnan budjettivallan turvaamiseksi on huolehdittava perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisella tavalla eduskunnan riittävistä tiedonsaanti- ja vaikutusmahdollisuuksista. Viime kädessä eduskunta päättää Suomen maksuosuuksista talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Valiokunta korostaa, että myös erikseen hyväksyttävissä EVM:n hallinto- ja päätöksentekojärjestelmää koskevissa tarkentavissa määräyksissä tulee turvata eduskunnan tiedonsaanti ja mahdollistaa eduskunnan oikea-aikainen ja asianmukainen osallistuminen eduskunnan toimivaltaan kuuluvien toimien ja päätösten valmisteluun.

Hallintoneuvoston jäsenten oikeudellinen koskemattomuus.

Sopimuksen 35 artiklassa määrätään hallintoneuvoston jäsenten oikeudellisesta koskemattomuudesta virkatehtäviensä osalta. Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei Suomea edustavan ministerin toiminta hallintoneuvostossa voi jäädä perustuslain 114—116 §:ssä säädetyn ministerivastuun ulkopuolelle. Esityksessä ehdotetaan siksi annettavaksi selitys, jonka mukaan hallintoneuvoston jäsenten oikeudellinen koskemattomuus ei koske perustuslain 114—116 §:ssä säädettyä ministerivastuuta.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten valtiovarainvaliokunta ehdottaa tällaisen selityksen antamista.

Lopuksi

Hallituksen esitys on joko hyväksyttävä tai hylättävä, koska kyse on valtiosopimuksesta. Suomen ensisijainen oma etu on hyväksyä EVM:n perustamista koskeva sopimus, koska esityksen hylkääminen lisäisi suurella todennäköisyydellä markkinoiden levottomuutta. EVM:n käyttöönotto suunnitellussa aikataulussa on myös tär­keää Espanjan tilanteen pahenemisen ja pank­kien pääomituspyynnön vuoksi, sillä EVM on Suomen kokonaisedun kannalta ERVV:tä parempi rahoitusmekanismi.

Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että euromaiden tukemista koskevassa päätöksenteossa kiinnitetään huomiota Suomen valtiontalouden rajallisiin mahdollisuuksiin tukea muita maita sekä huoleh­ditaan Suomen työllisyydestä ja hyvinvointi­yhteiskunnan rahoituksesta.

Valiokunta huomauttaa lopuksi siitä, että talouspolitiikan koordinaatiota on tiivistetty monella eri tavalla. Uudistukset ovat myös osin päällekkäisiä. Kysymys on nyt ennen muuta jo hyväksyttyjen uudistusten tehokkaasta toimeenpanosta; talouspolitiikan kurinalaisuutta on edelleen parannettava ja sääntöjen noudattamista tehostettava.

Valiokunta korostaa, että julkisten talouksien vakauttaminen on välttämätöntä, mutta sen rinnalla on myös entistä määrätietoisemmin edistettävä uutta kasvua. Unionin talouden vakauttaminen ja kasvu-uralle pääseminen edellyttävät ennen muuta kilpailukykyä ja tuottavuutta parantavia toimia.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella valtiovarainvalio­kunta ehdottaa,

että eduskunta hyväksyy Euroopan ­vakausmekanismin perustamisesta ­Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Viron tasavallan, Irlannin, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, Italian ­tasavallan, Kyproksen tasavallan, ­Luxemburgin suurherttuakunnan, Maltan, Alankomaiden kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Slovenian tasavallan, Slovakian tasavallan ja Suomen tasavallan välillä Brysselissä 2 päivänä helmikuuta 2012 tehdyn sopimuksen,

että eduskunta hyväksyy annettavaksi selityksen, jonka mukaan sopimuksen 35 artiklan määräys hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen ja varajäsenen oikeudellisesta koskemattomuudesta ei rajoita Suomea hallintoneuvostossa edustavan ministerin Suomen perustuslain mukaista ministerivastuuta ja

että ­lakiehdotus hyväksytään muut­tamat­tomana.

Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Kimmo Sasi /kok
vpj. Pentti Kettunen /ps
jäs. Leena Harkimo /kok
Pertti Hemmilä /kok (osittain)
Jouko Jääskeläinen /kd
Timo Kalli /kesk
Sampsa Kataja /kok
Anneli Kiljunen /sd (osittain)
Esko Kiviranta /kesk
Kari Rajamäki /sd
Markku Rossi /kesk
Sari Sarkomaa /kok
Osmo Soininvaara /vihr
Astrid Thors /r
Kauko Tuupainen /ps
Kari Uotila /vas
Pia Viitanen /sd
Ville Vähämäki /ps (osittain)
vjäs. Esko Kurvinen /kok (osittain)
Riitta Myller /sd
Raimo Piirainen /sd
Eero Reijonen /kesk
Tuula Väätäinen /sd (osittain)

Valiokunnan sihteereinä ovat toimineet

valiokuntaneuvos Hellevi Ikävalko

valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen

VASTALAUSE 1

Perustelut

Euro, valuuttaunioni, oli alun alkaen valuvikainen. Se koostuu maista, joiden talouden rakenne ja tuottavuus on tavattoman erilainen, joiden julkisen hallinnon toimivuus ja jopa kansalaisten mentaliteetti poikkeavat nekin paljon toisistaan. Euroalue ei ole ollut koskaan optimaalinen.

Suomen keskusta vastusti maamme liittämistä ilman muita Pohjoismaita ja Englantia valuuttaunioniin. Pääministeri Lipposen ja valtio­varainministeri Niinistön johdolla ja sinipunahallituksen tuella Suomi kuitenkin vietiin euroon ilman kansanäänestystä.

Valuuttaunioniin osallistuvat maat sitoutuivat noudattamaan finanssipolitiikassaan yhteisiä pelisääntöjä. Julkisen velan määrä ei saanut nousta yli 60 %:n kansantuotteesta (BKT). Julkisen talouden vuosittainen alijäämä ei vastaavasti saanut ylittää 3 %/BKT. Pyrkimys oli näin ­estää hallitsematon velkaantuminen. Yhteisiä pelisääntöjä euromaista ovat yhteisvaluutan lyhyen historian aikana noudattaneet vain Suomi ja Luxemburg. Monet muut maat sitä vastoin lisäsivät julkista velkaa valtavasti. Eurojäsenyys laski näet velkapapereiden hinnan niillekin maille, jotka omassa valuutassaan olivat joutuneet maksamaan velkarahasta jopa moninkertaisen hinnan.

Löysä ja halpa velkaraha meni monissa maissa enemmän kulutukseen kuin kestävää kasvua tukeviin aineellisiin ja aineettomiin investointeihin. Kuilu pohjoisen euroalueen ylijäämätalouksien ja etelän alijäämätalouksien välillä kasvoi nopeasti.

Yhdysvalloista lähteneen finanssikriisin seurauksena rahoitusmarkkinoiden epäluulo iski myös pahiten velkaantuneisiin euromaihin, ensin Kreikkaan, sitten Irlantiin ja Portugaliin.

Näiden pienten euromaiden selviytymisen ­ensiapuun Suomikin päätti osallistua lainoittamalla ensin edellisen hallituksen aikana suoraan Kreikkaa ja sitten väliaikaiselle kriisirahastolle (ERVV) myönnettyjen takausten avulla Irlantia. Sittemmin Kataisen hallituksen esityksestä Suomi päätti vastaavasta tukipaketista myös Portugalille.

Edellisen hallituksen linjasta poiketen Kataisen hallitus on kuitenkin useilla eri päätöksillä sitoutunut Suomen vastuiden moninkertaistamiseen euromaiden finanssikriisin pelastustoimissa. ERVV:n takausvastuut on luvattu kaksin­kertaistaa. Tuen muotoja on muutettu yhä riskialttiimmiksi ja pysyvän kriisirahaston (EVM) "arkkitehtuuria" on päätetty muuttaa monilta osin aikaisemmin linjatusta.

Saksan johdolla Suomi on suostunut mukaan toimiin, joilla euromaat eivät varaudu enää vain pienten euromaiden akuuttien ongelmien hoitamiseen, vaan nyt myös suurten euromaiden velkakriisien torjumiseen euroalueen yhteisin toimin. Tästä esimerkkinä on juuri pysyvän kriisirahaston (EVM) ja väliaikaisen kriisirahaston (ERVV) yhteisen katon nostaminen ilman korkoja 700 miljardiin euroon. Eduskunnan aikaisemmin asettama katto oli 500 miljardia euroa.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä velkakriisin ensiapuluonteisten toimien laajentaminen yhä suuremmiksi ja suuremmiksi yhteisvastuullisiksi toimiksi on väärä tie ongelmien voittamiseksi. Emme voi hyväksyä sitä, että nyt varaudutaan tosiasiassa ainakin Espanjan, kenties Italiankin ja niitä rahoittaneiden pankkien tukemiseen.

Esimerkiksi Saksan ja Ranskan sijoittajat ovat tehneet velkamaihin satojen miljardien eurojen sijoitukset. Ne ovat saaneet jo tähän mennessä sijoituksistaan merkittävät tuotot. On täysin kohtuutonta, että nyt, kun ne ovat kriisimaiden velkojina menettäneet ja edelleen vaarassa menettää yhteensä pahimmillaan satoja miljardeja euroja, myös Suomen tapaiset maat, joiden sijoittajilla ei ole merkittävästi sanottuja riski­sijoituksia, joutuisivat osallistumaan tappioiden kattamiseen.

Keskustan mielestä uusien yhteisvastuiden sijasta on velkamaihin sijoittaneiden pankkien ja muiden sijoittajien kannettava markkinatalouden pelisääntöjen mukaisesti vastuu mahdollisista tappioistaan. Mikäli ne eivät siihen pysty, on niiden kotimaiden hallitusten ja veronmaksajien pääomitettava pankkeja. Kohtuuttoman laskun osoittaminen euromaiden pelisääntöjen mukaisesti toimineille maille ja niiden veronmaksajille ei voi olla oikein.

Suurten velkamaiden kriisinhoidon lisäksi suhtaudumme kriittisesti myös niiden pienten euromaiden, erityisesti Kreikan, roikottamiseen eurossa kuukaudesta toiseen tukemalla maata ja sitä rahoittaneita pankkeja uusilla ja uusilla tukipaketeilla. Maan taloutta useimmiten kuvaavat tunnusluvut eivät ole kehittyneet edellytettyä vauhtia. Maa tarvitsee nykymenolla vielä monta uutta tukipakettia. Mitä pitemmälle perustavaa laatua oleva velkasaneeraus ja maan eurosta irrottautuminen jää, sitä vakavammat seuraukset siitä on euroalueelle.

Vaikka euroon soveltumattomien pitääkin keskustan mielestä irrottautua yhteisvaluutasta ja vaikka euromaiden hallitusten on vastattava omien pankkiensa pääomittamisesta, hyväksymme periaatteessa äkkinäisten kriisien torjuntaan toimivallaltaan, päätöksenteoltaan ja voima­varoiltaan tarkoin rajatun ja mitoitetun pysyvän kriisirahaston.

Euromaiden päämiesten sopima ja hallituksen nyt esittämä malli pysyväksi kriisirahastoksi (EVM) ei kuitenkaan täytä asettamiamme ehtoja. Se poikkeaa monessa merkittävässä kohdin Suomen eduskunnan aikaisemmin hyväksymistä linjauksista. Lisäksi se poikkeaa eräissä muissa mielestämme tärkeissä yksityiskohdissa hyväksyttävistä ratkaisuista.

EVM:n alkuperäisiin toimintamuotoihin ei kuulunut mahdollisuus ostaa velkamaiden velkapapereita jälkimarkkinoilta. Nyt se kuitenkin tehdään mahdolliseksi. Euromaiden veronmaksajien piikkiin EVM voisi siis ostaa nyt sijoittajien hallussa olevia sellaisia velkapapereita, joiden riskin vuoksi ne eivät ole kelvanneet millekään toiselle maalle. Keskusta ei voi hyväksyä menettelyä.

Nyt EVM:lle ehdotetaan myös mahdollisuutta ongelmapankkien suoraan rahoitukseen, muodollisesti ao. maan hallituksen kautta. Toiminta lisää riskejä, emmekä pidä menettelyä hyväksyttävänä. Pääministeri Katainen ja valtiovarainminis­teri Urpilainen ovat vakuuttaneet monta kertaa, että väliaikaisen ja pysyvän kriisirahaston vastuiden yhteismitta ei voi ylittää 500 miljardia euroa. Nyt tuo katto ollaan kuitenkin nostamassa 700 miljardiin euroon, mikä nostaa Suomen vastuulupaukset kriisirahastoista korkoineen yli 20 miljardin euron. Keskusta ei voi hyväksyä ratkaisua.

Neljäs EVM-lakiin sisältyvä perustavaa laatua oleva virhe on sen päätöksentekojärjestelmä. Eduskunnan aikaisemmista yksimielisistä päätöksistä poiketen hallitus esittää nyt merkittävätkin EVM:n päätökset mahdollisiksi enemmistöpäätöksillä.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ei hyväksy hallituksen esityksessä tarkoitettua sopimusta,

että lakiaehdotus hylätään ja

että hyväksytään seuraava lausuma (Vastalauseen lausumaehdotus).

Vastalauseen lausumaehdotus

Eduskunta edellyttää, että mikäli hallitus eurokriisin käsittelyn myötä sitoutuu sellaisiin päätöksiin, jotka johtavat velkaunioniin ja liittovaltiokehitykseen, on asiasta aikanaan järjestettävä kansanäänestys.

Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012

Timo Kalli /kesk
Eero Reijonen /kesk
Markku Rossi /kesk
Esko Kiviranta /kesk

VASTALAUSE 2

Perustelut

Perussuomalaiset ovat alusta lähtien vastustaneet ylivelkaantuneiden euromaiden suoraa ja katteetonta tukemista. Tukipaketit ovat Suomen kannalta epäoikeudenmukaisia ja vaarallisen kalliita. Suomi ei ole aiheuttanut tätä kriisiä. On epäoikeudenmukaista asettaa suomalainen ­veronmaksaja tämän kriisin maksumieheksi.

Koska EVM:n perimmäinen tarkoitus on euroalueen vakauttaminen ja nykyisen eurokriisin ratkaisemien, on perusteltua tarkastella, mitä olemme vakauttamassa ja miten Euroopan kriisipolitiikka on onnistunut ja onko EVM kriisin ratkaisemiseksi oikea ja riittävä mekanismi.

Euron hyödyt Suomelle

Koska olemme riskeeraamassa miljardeja euroja euron vakauttamiseksi, on vain kohtuullista tarkastella, mitä hyötyä eurojäsenyydestä on Suomen taloudelle ollut. Euroa markkinoitiin Suomessa ennen kaikkea sen taloudellisilla hyödyillä. Kun tarkastelee talouden tilastoja sekä viime aikoina tehtyjä eri tahojen arviota asiasta, on vaikea nähdä euron taloudellisia hyötyjä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ekonomisti Jukka Pirttilä on laskenut, että euromaiden kasvu on ollut hitaampaa kuin mitä se olisi ollut ­ilman euroa[http://www.labour.fi/ptblogikommentit.asp?AiheID=79]. Verrokkimaat Iso-Britannia, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska ovat kehittyneet paremmin useilla mittareilla, vaikka Iso-Britannia kärsi suuren finanssikriisin pankkisektorillaan. Ero selittyy ensisijaisesti itsenäisellä rahapoli­tiikalla, joka on vaikeissa talousoloissa ollut maille eduksi.

Taloustieteen professori Pertti Haaparanta on todennut, että näytön paikka on niillä, jotka väittävät EMU-jäsenyyden hyödyttäneen suomalaisten enemmistöä[http://blog.hse-econ.fi/?p=4274]. Hän viittaa mm. David Cookin tuoreeseen tutkimukseen[Cook, David, "Markups and Euro". Review of Economics and Statistics, vol. 93. No. 4, 2011. 1440—1452.], jonka mukaan euroon siirtyminen on johtanut palkkojen tulo-osuuden laskuun etenkin Suomen kaltaisissa maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että euron vaikutuksesta ­aiempaa suurempi osuus bruttoarvonlisäyksestä on kanavoitunut suuria pääomia ansaitseville henkilöille. Eurojäsenyyden suurimpia menettäjiä ovat olleet palkansaajat, ts. kansalaisten enemmistö.

Makrotaloudellisen konsulttitoimisto GnS economicsin analyysin mukaan Suomen vienti olisi nyt noin 15 % korkeammalla tasolla, jos Suomella olisi edelleen oma valuutta. GnS ­economicsin analyysi perustuu tilastolliseen simulaatiomalliin, jonka tuloksena muun muassa Suomen omalle valuutalle ja viennin kehitykselle on saatu teoreettiset arvot. Tuloksen selittää se, että aivan kuten Ruotsin kruunu myös Suomen markka olisi devalvoitunut voimakkaasti vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa ja näin parantanut vientisektorimme kilpailu­kykyä[GnS economics (2012). "SUOMI JA EMU: Euron hyödyt, kustannukset ja tie eteenpäin". GnS economicsin erikoisraportti 2012].

Euroon liittymisen keskeisenä perusteena käytettiin myös sen tuomilla investoinneilla sekä sisämarkkinoiden integraation tuomilla hyödyillä viennillemme. Suomen investointiaste on kuitenkin euroaikana ollut alhaisempi kuin ennen 1990-luvun lamaa, ja Suomi on euroaikana hävinnyt suorien investointien määrässä selvästi euron ulkopuolelle jääneelle Ruotsille. Suomen viennistä taas on mennyt koko 2000-luvun käytännössä sama määrä (n. 30 %) euroalueelle, ja vastaavasti vaihtotaseemme on laskenut vuoden 2002 yli 12 miljardin euron ylijäämästä viime vuoden yli miljardin alijäämään.

Eurosta on toki ollut myös taloudellista hyötyä. Euron käyttöönoton on arvioitu vaikuttaneen Euroopan arvopaperimarkkinoiden voimakkaaseen kasvuun vuodesta 1999 lähtien. Luottomarkkinoiden laajentumisen ansioista suomalaisten yrityslainojen korkoero saksan yrityslainoihin on laskenut voimakkaasti euroaikana, mikä on parantanut yritysten investointi­kykyä. Tästä euron hyödystä ovat tosin päässeet nauttimaan myös euroalueen ulkopuoliset valtiot, sillä euroaikana myös norjalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten yrityslainojen korkoero saksan yrityslainoihin on laskenut vastaavalla tavalla[Korkeamäki, Timo (2012). "The Corporate Benefits of the Euro". Fiia Briefing Paper 103. April 2012.].

Vaikka euron teoreettisia hyötyjä ja haittoja on kohtuullisen vaikea mittavasti todistaa, edellä olevan perusteella voidaan kuitenkin perus­tellusti väittää, että Suomen eurojäsenyydestä ei ole ollut ainakaan merkittävää taloudellista hyötyä, pikemminkin päinvastoin. Tämä tuskin on kenellekään yllätys, sillä kuten Sixten Korkman on raportissaan[Korkman, Sixten (2009). "Suomi, Ruotsi ja EMU". Suhdanne 2009:1. ETLA.] todennut, EMU-jäsenyys oli Suomelle ennen kaikkea poliittinen valinta.

Kriisin syyt ja Euroopan kriisipolitiikan ­onnistuminen

EU:n virallisen linja mukaan nykyisen kriisi keskeisin syy on euromaiden julkisten sekto­reiden liiallinen velkaantuminen, joten myös kriisin hoito on keskittynyt pääasiassa euromaiden julkisen sektorin velkaantumisen hillitse­miseen. Vaikka osassa kriisimaista on ilmi­selvästi harjoitettu kestämätöntä finanssipolitiikkaa, kun tutkii talouden tilastoja, on vaikea nähdä, miten juuri julkisen sektorin velkaan­tuminen olisi kriisin keskeisin syy.

Taulukossa 1 on listattu euromaiden julkisen sektorin velka suhteessa BKT:hen 1999—2011. Siitä näkee suoraan, että vuodesta 1999 vuoteen 2007 kriisimaista (Kreikka, Espanja, Portugali, Italia ja Irlanti) ainoastaan Portugalin julkisen sektorin velka suhteessa BKT:hen oli kasvanut merkittävästi. Irlannin ja Espanjan julkisen sektorin velkataakat suhteessa BKT:hen olivat taas melkein puolittuneet ja olivat vuonna 2007 erittäin matalalla tasolla.

Taulukko 1

Maa Julkisen sektorin velkasuhteessa BKT:seen%
  1999 2007 2011
Irlanti 48 25 105
Espanja 62 36 69
Kreikka 103 105 161
Portugali 49 68 107
Italia 113 103 120
Alankomaat 61 45 66
Ranska 59 64 86
Belgia 114 84 99
Suomi 46 35 49
Itävalta 67 60 72
Saksa 61 65 83
Lähde: IMF WEO Database April 2012

Taulukossa 2 taas on listattu euromaiden ­kumulatiiviset BKT:hen suhteutetut vaihto­taseen tasapainot sekä yksikkötyökustannusten ja kuluttajahintojen muutokset. Taulukosta näkee suoraan, että kaikkien kriisimaiden vaihtotaseet ovat olleet voimakkaasti alijäämäiset ja lisäksi sekä inflaation että yksikkötyökustannusten kasvu voimakasta. Taulukon 2 perusteella euro­kriisin keskeinen syy näyttäisikin olevan euromaiden välinen asymmetria muun muassa palkka­tason ja työn tuottavuuden kehityksessä, mikä on johtanut kriisimaiden kilpailukyvyn menettämiseen. Ennen euroa kansallisten ­valuuttojen arvonmuutokset ehkäisivät tehok­kaasti kilpailukykyjen eriytymisen. Arviot ­kriisimaiden tämänhetkisestä kilpailukykykuilusta tai devalvaatiotarpeesta liikkuvat 15 ja 30 prosentin välillä[De Grauwe, Paul (2011). "The Governance of a Fragile Eurozone". Center for European Policy Studies, CEPS Working Document No. 346.]. Kriisimaiden julkisen sektorin velkaantuminen vaikuttaisi ennemminkin olevan heikon kilpailukyvyn oire, joka jatkuu, kunnes kilpailukyky on palautettu.

Taulukko 2

  Yksikkötyökustannusten muutos % 1999-2007 Kuluttajahintaindeksin muutos %1999-2007 Kumulatiivinen vaihtotase % BKT:stä1999-2012
Irlanti 35,9 31,6 -19,1
Espanja 28,3 29,0 -75,5
Kreikka 24,1 30,1 -123,2
Portugali 21,5 27,0 -132,2
Italia 20,7 20,7 -24,4
Alankomaat 19,1 21,4 79,6
Ranska 15,9 16,6 -3,4
Belgia 13,4 18,0 32,5
Suomi 9,1 13,4 66,0
Itävalta 4,5 16,2 28,1
Saksa -1,7 14,3 52,0
Lähteet: Yksikkötyökustannukset ja kuluttajahinnat EU:n komission AMECO tietokanta; vaihtotase ja BKT IMF WEO Database.

Tämä kehitys alkoi jo 1990-luvun puolivälissä, kun euromaiden korkotasojen konvergoituminen johti monessa euromaassa reaalikoron, eli inflaation ja korkotason erotuksen, voimakkaaseen laskuun. Erityisen voimakasta tämä reaalikoron lasku oli kriisimaissa, joissa reaalikorot olivat 2000-luvun alussa — Italiaa lukuun ottamatta — useana vuonna jopa negatiiviset. Negatiivinen reaalikorko kannusti luonnollisesti velanottoon, joka taas ylikuumensi usean nykyisen kriisimaan talouden ja joka on edesauttanut massiivisten asuntokuplien syntymiseen Espanjassa ja Irlannissa. Lähinnä Saksan ja Ranskan talouskehitystä seuraava EKP:n rahapolitiikka on siis nykyisten kriisimaiden kannalta ollut selvästi liian löysää. Tämä on tietysti euron kaltaisen valuutta-alueen, jossa on talouden rakenteiltaan ja sykleiltään hyvin erilaisia valtioita, sisäänrakennettu ongelma, joka on lähes mahdoton korjata muuten kuin talouden rakenteita ­samankaltaistamalla.

Kriisimaiden kilpailukykyongelmat on toki havaittu myös Troikassa, ja niiden kilpailukykyä onkin yritetty parantaa niin sanotulla sisäisellä devalvaatiolla, joka on käytännössä tarkoittanut palkkatason alentamista ja talouden joustavuutta parantavia rakenteellisia uudistuksia. IMF:n arvion mukaan kilpailukyvyn palauttaminen sisäisen devalvaation kautta on pitkä ja tuskainen prosessi, jossa on onnistuttu hyvin harvoin. Lisäksi Irlantia lukuun ottamatta yksikään kriisimaa ei täytä oikeastaan yhtään niistä kriteereistä, joita IMF:n mukaan onnistunut sisäinen devalvaatio on historiallisesti vaatinut. Erityisen haasteelliseksi kriisimaiden tilanteen tekee se, että sisäinen devalvaatio heikentää lyhyellä aikavälillä talouskasvua ja vaikeuttaa näin oleellisesti niiden tavoitetta saada samaan aikaan myös julkisen sektorin velkaantuminen kuriin[IMF (2012). IMF Country Report Greece No.12/57 May 2012.]. Paljon huomiota saaneet rakenteelliset uudistukset taas vaikuttavat aikaisempien kokemusten perusteella maan kilpailukykyyn positiivisesti vasta vuosien kuluttua[Esimerkiksi Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen 1980-luvun alun rakenteellisten uudistusten on arvioitu kiihdyttäneen talouskasvua vasta 1980-luvun lopulla. Samoin Saksan 2000-luvun alun uudistusten vaikutukset ovat näkyneet talouskasvussa vasta viime vuosina.]. Näin ei olekaan kovin yllättävää, että kriisimaat eivät Irlantia lukuun ottamatta ole kyenneet kilpailukykyään viimevuosina parantamaan (Taulukko 3). Sisäinen devalvaatio ei ole onnistunut. IMF:n on myös varoittanut, että Argentiinan vuosien 1998—2002 tapahtumat osoittavat, että pahimmassa tapauksessa sisäinen devalvaatio voi ajaa maan niin sanottuun deflaatioloukkuun, josta on mahdotonta päästä ulos ilman velkojen maksun laiminlyömistä ja valuutan devalvaatiota. On ilmeistä, että kriisimaista ainakin Kreikan talous joko on jo deflaatioloukussa tai on ainakin hyvin lähellä sitä. Nykypolitiikan jatkuessa on vain ajan kysymys, milloin muut kriisimaat ovat samassa tilassa.

Taulukko 3.

Maa Yksikkötyökustannusten muutos % 2007—2011
Irlanti -6,3
Espanja 1,6
Kreikka 9,5
Portugali 4,3
Italia 10,1
Lähde: EU:n komission AMECO tietokanta

EVM:n ensisijainen tarkoitus on korvata ERVV instituutiona, joka antaa lainoitusta euroalueen valtioille, jotka eivät sitä kohtuullisella hinnalla markkinoilta saa. Tavoitteena on näin antaa ohjelmamaille aikaa tervehdyttää taloutensa mahdollisimman vähäisin haittavaikutuksin. Tavoitteena on myös ohjelmamaan palaaminen velkamarkkinoille mahdollisimman pian. EVM:n laajempana tarkoituksena on varmistaa euroalueen vakaus ja estää kriisin tarttuminen muihin euroalueen maihin. Nykyisillä kriisimailla on julkisen sektorin velkaa noin 3 300 miljardia euroa, joten EVM:n resurssit eivät riitä niiden pelastamiseen. Markkinat voidaan vakauttaa, vain jos vakautusoperaation takana on uskottava toimija, jollainen EVM ei ole.

Troikan ensisijainen työkalu ohjelmamaiden palauttamisessa velkamarkkinoille on ollut ohjelmamaiden julkisen sektorin velkaantumisen kuriin saattaminen rajuilla leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Alun perin EU:ssa uskottiin laajasti, Alesinan ja Perottin (1995) ja Alesinan ja Ardagna (2010) tutkimuksiin vedoten, että nämä budjettileikkaukset olisivat jopa lyhyenkin tähtäimen talouskasvua parantavia. Sittemmin kun uudemmat tutkimukset[Esim. Perotti, Robert (2011). "The "Austerity myth": Gain Without Pain?". BIS Working Papers No. 362 ja International Monetary Fund (2010): "Will it hurt? Macroeconomic effects of fiscal consolidations". Chapter 3 of The World Economic Outlook, October.] ja käytännön kokemukset paljastivat ns. expansionary austerity -teorian vähintäänkin kyseenalaiseksi, puheet ovat siirtyneet kasvun aikaansaamiseksi budjettileikkausten ja täsmäelvytyksen yhdistelmällä. Myötäsyklistä leikkauspolitiikkaa ei ole kuitenkaan lopetettu, vaan pikemminkin päinvastoin ohjelmamailta on vaadittu entistä kireämpää finanssipolitiikkaa. Miten tämä talouspolitiikka on sitten onnistunut? Kuten taulukosta 4 voidaan havaita, vaikka kriisimaiden alijäämät ovatkin laskeneet huippulukemista, ne ovat edelleen kestämättömällä tasolla. Huomionarvoista on, että Portugalin alijäämä ilman eläkerahastoihin liittynyttä kirjanpitotemppua olisi vuonna 2011 ollut noin 7,5 % ja että Espanjan vuoden 2011 alijäämälukuja on paikallishallinnon kirjanpidon tarkistuksen yhteydessä tarkastettu ylöspäin.

Taulukko 4

Maa Budjettivaje % BKT:sta
  2000 2010 2011
Irlanti .14,0 -31,2 -13,1
Espanja -11,2 -9,3 -8,5
Kreikka -15,6 -10,3 -9,1
Portugali -10,2 -9,8 -4,2
Italia -5,4 -4,6 -3,9
Lähde: Eurostat

Taulukosta 5 on taas nähtävissä, että myötä­syk­lisen finanssipolitiikan takia kriisimaiden ­taloudet ovat taantuneet ja työttömyys noussut paikoin historiallisen korkeisiin lukemiin.

Taulukko 5

  Työttömyysaste Reaalisen BKT:n kasvu %
  2010 2011 2012 2010 2011 2012
Irlanti 13,6 14,5 14,5 -0,4 0,7 0,6
Espanja 20,1 21,6 24,5 -0,1 0,7 -1,6
Kreikka 12,5 17,6 21,2 -3,5 -6,9 -5,3
Portugali 10,8 12,8 15,4 1,4 -1,6 -3,2
Iltalia 8,4 8,4 9,4 1,8 0,5 -1,7
Lähde: OECD

Kun tarkastelee aikaisempia tapauksia, joissa on onnistuttu saamaan julkisen sektorin velkaantuminen kuriin, ei ole mikään yllätys, että kriisimaat eivät ole nykyisessä taloustilanteessa tässä onnistuneet. Historiallisesti julkisen sektorin velkaantuminen on käytännössä aina saatu ­kuriin valuutan devalvaation tai rahapolitiikan keventämisen aikaansaaman talouskasvun kautta. Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen nousu 1990-luvun lamasta[Perotti, Robert (2011). "The "Austerity myth": Gain Without Pain?". BIS Working Papers No. 362]. Kriisimailla ei ole kumpaakaan keinoa käytettävänään, sillä EKP:n rahapolitiikka on jo hyvin kevyttä eikä valuutan devalvaatio tietysti ole euromaille mahdollista. Itse asiassa IMF:n simulaatioiden mukaan euroalueen nykytilanteessa, jossa keskuspankki ei juuri voi korkoja enää laskea ja jossa useat maat samaan aikaan kiristävät finanssipolitiikkaa, budjettileikkaukset ja veronkorotukset voivat heikentää talouskasvua niin paljon, että julkisen sektorin velkaongelmat pahentuvat entisestään[Guajardo, Jaime, Daniel Leigh, and Andrea Pescatori (2011). "Expansionary Austerity: New International Evidence". IMF Working Paper 11/158.]. Alustavat empiiriset tulokset näyttäisivät tukevan IMF:n simulaatioita, sillä euro­alueen kriisimaiden kohdalla julkisen sektorin velka suhteessa BKT:hen näyttäisi kasvavan sitä voimakkaammin mitä kireämpää finanssipolitiikkaa harjoitetaan[Wyplosz, Charles (2012). "The impossible hope of an end to austerity". VoxEu.org, 14 May.].

Euroopan kriisipolitiikan voidaankin perustellusti todeta olevan epäonnistunut, sillä kriisimaat eivät ole kyenneet juurikaan parantamaan kilpailukykyään, eikä niiden julkisen sektorin velkaantumista ole saatu aisoihin. Epäonnistuminen syitä voi hyvin pohtia 4.11.2011 julkaistusta IMF:n raportista, jossa listataan Islannin sopeutusohjelman onnistumisen keskeisiä syitä:

  • Pankkien tappiota ei maksatettu veronmaksajilla
  • Finanssipolitiikkaa ei kiristetty ensimmäisenä "ohjelmavuonna"
  • Hyvinvointiyhteiskuntaa ei lähdetty ajamaan alas vaan se säilytettiin ja sitä paikoin jopa vahvistettiin
  • Pääoman liikkuvuutta rajoitettiin.

Pääomaliikkeiden rajoitusta lukuun ottamatta kaikki yllämainitut keinot olisivat olleet toteutettavissa myös euroalueella, mutta täällä on valittu päinvastainen linja. Troikan kriisipolitiikka on unohtanut täysin kriisin inhimillisen puolen, ja tyytymättömyys valittuun politiikkaan on Euroopassa purkautunut levottomuuksina ja vallassa olevien vaalitappiona.

Mitä euron pelastaminen vaatii?

Euron ongelmat liittyvät keskeisesti siihen, että se on kaukana talousteorian määrittelemästä optimaalisesta valuutta-alueesta. Taloustieteessä on perinteisesti valuutta-alueen optimaalisuuden määrittelemisessä käytetty seuraavaa neljää kriteeriä[Mundell, Robert & Fleming, Marcus (1961). "A theory of optimal currency areas". American Economic Review, 51(4): 657-665 ; Frankell, Jeffrey & Andrew, Rose (1998). "The endogeneity of the optimum currency area criteria". Economic Journal, 108(449): 1009-1025.]:

  1. Työvoiman liikkuvuus tulee olla valuutta-alueella sujuvaa, niin että esimerkiksi byrokratia tai kieli- ja kulttuurierot maiden välillä eivät rajoita työvoiman liikkuvuutta
  2. Valuutta-alueen valtioiden tulee käydä aktiivisesti kauppaa keskenään
  3. Suhdannesyklien tulee olla valuutta­-aluen valtiolla samankaltaiset
  4. Valuutta-alueella tulee olla yhteinen riskienjakomekanismi eli käytännössä instituutio, joka tasaa tuloja eri valtioiden välillä.

Valuutta-alue on sitä optimaalisempi, mitä ­useamman kriteerin se täyttää. Nykyinen euroalue ei täysin täytä yhtäkään edellistä kriteeriä. Hyvän kuvan siitä, miten kaukana optimaalisesta valuutta-alueesta olemme, saa suurpankki JP Morganin analyysistä[JP Morgan (2012): "Eye on the Market" May 2, 2012.], jossa yli 100 World Economic Forumin keräämää taloudellista, ­so­siaalista ja poliittista muuttujaa analysoimalla tultiin siihen johtopäätökseen,  että  jopa 13:n ­M-kirjaimella alkavan maan[Makedonia, Madagaskar, Malawi, Malesia, Malta, Mauritania, Mauritius, Meksiko, Moldova, Mongolia, Montenegro ja Mosambik. ] hypoteettinen valuutta-alue olisi euroa optimaalisempi. Euroa epäoptimaalisempaa valuutta-aluetta on siis lähes mahdoton edes tahtoessaan rakentaa. Niinpä euroalueen nykyiset ongelmat eivät ole optimaalista valuutta-alueteoriaa tuntevalle mikään yllätys.

Useat arvostetut angloamerikkalaiset ekonomistit pitivät euron perustamista ilman yhteistä riskienjakomekanismia suurena virheenä[Esim. talouden nobelistit Krugman ja Friedman.]. Viime aikoina samaan kuoroon on liittynyt myös useita arvostettuja eurooppalaisia ekonomisteja[Esim. Paul De Grauwe ja Charles Wyplosz.]. Myös monet euromaiden ulkopuoliset poliitikot ovat kehottaneet euroaluetta muodostamaan fiskaaliunionin tai luopumaan eurosta. Esimerkiksi Ison-Britannian pääministeri David Cameron totesi 17.5.2012 pitämässään puheessa seuraavasti: "Either Europe has committed, stable, successful Eurozone with an effective firewall, well-capitalised and regulated banks, a system of fiscal burden sharing and supportive mone­tary policy across the Eurozone or we are                                                                                                                                                                                                                               in ­uncharted territory which carries huge risks for everyone"[http://www.ft.com/cms/s/0/2479afa0-9f67-11e1-a255-00144feabdc0.html#axzz1vstjipB1.]. Heidän mukaansa euroalueen ongelma on ennen kaikkea se, että sen institutionaalinen rakenne ei yksinkertaisesti ole riittävä ­tasoittamaan alueen asymmetrisiä shokkeja. ­Valuutta-alueen koossa pysyminen vaatisi yhden suuren keskitetyn budjetin, josta jaettaisiin tulonsiirtoja heikomman suhdannesyklin alueelle. Käytännössä tämä tarkoittaa EKP:n tapaista keskitettyä finanssipolitiikkaa koordinoivaa elintä, Euroopan valtionvarinaministeriötä. Tällöin esimerkiksi nykyiset kriisimaat voisivat keskittyä pääasiaan eli kilpailukykynsä palauttamiseen eikä niillä olisi tarvetta taantumassa kiristää myötäsyklisesti budjettiaan valtiontaloutensa tervehdyttämiseksi, vaan päinvastoin ne saisivat yhteisestä budjetista tulonsiirtoja taantuman vaikutusten lieventämiseksi. Tällöin ei myöskään olisi tarvetta leikata rajusti sosiaaliturvaa, jolloin kansa ei vastustaisi yhtä voimakkaasti kilpailukyvyn palauttamisen vaatimia rakenteellisia uudistuksia. EKP ei myöskään — niin sanotun moraalikato-ongelman takia — voi nykyään toimia kuten modernit länsimaiset keskuspankit yleisesti valtionvelkakirjamarkkinoiden takaajana (lender of last resort). Tämäkin ongelma poistuisi, jos euroalueella olisi yksi yhteinen budjetti ja yksi valtionvelkakirjoja liikkeelle laskeva taho. Tämä ei tietysti ole mikään uusi havainto, vaan keskitetyn budjetti-instituution tarve on mainittu esimerkiksi Delorsin komitean loppuraportissa, josta koko europrojekti lähti liikkeelle. Institutionaalisen rakenteen heikkouden vaikutukset ovat hyvin havaittavissa, kun vertailee euroaluetta ja Japania. Japanilla on julkisen sektorin velkaa yli 230 % BKT:sta, voimakkaasti ikääntyvä väestö ja heikot talouden kasvuodotukset, mutta tästä huolimatta Japanin 10-vuotisen valtionvelan korko on alle 1 %.

Euron koossa pysyminen siis vaatii fiskaaliunionia eurobondeineen, joka taas vaatisi legitimiteetin takia liittovaltion. Kukaan ei voi etukäteen tietää, mitä täysinäinen liittovaltio Suomelle maksaisi, mutta suuntaa-antavana lukuna voi pitää sitä, että Saksan yhdistymisen on arvioitu maksaneen 20 vuoden aikana sille noin 1 300 miljardia euroa eli yli puolet vuoden 2011 BKT:sta[http://www.reuters.com/article/2009/11/07/us-germany-wall-idUSTRE5A613B20091107.]. Tämän kun suhteuttaa Suomeen, saadaan liittovaltion hinnaksi noin 5,25 miljardia euroa vuodessa. Tätäkin voi pitää eräänlaisena miniminä, sillä yhdistynyt Saksa muodosti huomattavasti optimaalisemman valuutta-alueen kuin euro. Lisäksi Suomen vastattavaksi tulisi todennäköisesti ainakin osa muiden euromaiden julkisen sektorin velkataakasta. Jos oletamme täyden yhteisvastuun tilanteen, Suomen kannettavaksi tulisi euroalueen keskimääräinen julkisen sektorin velkataakka, joka on noin 90 % BKT:stä. Tämä tarkoittaisi Suomen julkisen velan lähes tuplaantumista eli noin 80 miljardin euron lisätaakkaa. Kun tähän lisää väestön ikääntymisestä johtuvan miljardien kestävyysvajeen, liittovaltioon liittyminen johtaisi Suomen hyvinvointiyhteiskunnan dramaattisen heikkenemiseen. Liittovaltiokin korjaisi vain yhden euron valuvioista, joten olisi luonnollista olettaa, että euro toimisi Suomen talouden riippakivenä ainakin niin kauan, kunnes muutkin optimaalisen valuutta-alueen kriteerit täyttyisivät edes suurin piirtein. Tämä veisi todennäköisesti vuosikymmeniä.

Vaihtoehto nykyiselle politiikalle

Sen lisäksi, että liittovaltio tulisi Suomelle erittäin kalliiksi, myös kansan ylivoimainen enemmistö ei perussuomalaisten tavoin halua liittovaltiota[EVAn arvo- ja asennetutkimus 2012 mukaan 64 % vastanneista piti Euroopan liittovaltiota hyvin tai melko epätoivottavana ja vain 9 % vastanneista piti sitä melko tai hyvin toivottavana.], joten on syytä tarkastella vaihtoehtoisia malleja kriisin ratkaisemiseksi. Kun mietitään vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle, on syytä aloittaa ensimmäisestä potilaasta eli Kreikasta. Vaikka muiden kriisimaiden tilanne ei vielä olekaan yhtä toivoton, kaikki kriisimaat ovat niin sanotusti Kreikan tiellä, sillä Euroopan nykyinen kriisipolitiikka — kuten aiemmin tuli todettua — ei ole edistynyt kriisin ratkaisemisessa. Sama tilanne ja valinnat odottavat myös muita kriisimaita, jos nykyistä linjaa jatketaan.

Kreikan tilanne on katastrofaalinen, teki se mitä tahansa. Tosiasiat olisi ollut syytä myöntää jo kaksi vuotta sitten, ja Kreikan olisi pitänyt järjestää velkansa uudelleen ja erota eurosta. Tämä olisi johtanut Keski-Euroopassa pankkikriisiin, joka olisi todennäköisesti vaatinut näiden maiden valtioita pääomittamaan omia pankkisektoreitaan kymmenillä tai jopa sadoilla miljardeilla euroilla, mikä olisi ollut tietysti poliittisesti erittäin ongelmallista. Lisäksi samalla olisi jouduttu myöntämään federalistien kruununjalokiven eli euron olleen suuri virhe, joten päädyttiin nykyisten pelastuspakettien linjalle. Kreikan kannalta järkevin vaihtoehto on kuitenkin edelleenkin velkojen järjestely ja ero eurosta, vaikka se olisi ollut helpompaa kaksi vuotta sitten kuin nyt.

Kreikan nykyisen tilanteen kannalta relevantti historiallinen esimerkki on Argentiinan onnistunut velkajärjestely ja devalvaatio. Argentiina yritti epäonnistuneesti saada kilpailukykynsä takaisin sisäisen devalvaation kautta vuoden 1998 puolivälistä alkaneen kolmen ja puolen vuoden taantuman aikana. Aivan kuten viralliset tahot pelottelevat nyt Kreikka, myös Argentiinaa peloteltiin tällöin taloudellisella kaaoksella ja hyperinflaatiolla, jos se jättää velkansa maksamatta ja devalvoi valuuttansa. Todellisuudessa kävi toisin. Vuoden 2001 lopun velkojen maksun lopettamisen ja muutamaa viikkoa myöhemmin tapahtuneen devalvaation jälkeen Argentiinan talous supistui vain yhden neljänneksen (4,9 prosentin lasku BKT:ssa), jonka jälkeen talous kasvoi seuraavan kuuden vuoden aikana yli 63 %. Argentiinalla meni kolme vuotta saavuttaa taantumaa edeltävä BKT:n taso, kun taas Kreikalla tämän saavuttamisen on virallistenkin ennusteiden mukaan arvioitu vievän yli 10 vuotta. Vastoin yleistä uskomusta Argentiinan talouden nousun takana ei ollut niin sanottu raaka-ainebuumi ja siitä seurannut viennin voimakas kasvu. Nousun taustalla oli ennen kaikkea kotimainen kysyntä ja investoinnit, jotka elpyivät vasta kun Argentiina hylkäsi sisäisen devalvaation ja myötäsyklisen talouspolitiikan, johon se oli, Kreikan tavoin, sitoutunut. On myös syytä ottaa huomioon, että Kreikan vientisektori suhteessa BKT:hen on lähes kaksi-kertaa suurempi kuin mikä oli Argentiinan vientisektori ennen devalvaatiota. Kreikan talous hyötyisi siis devalvaa­tiosta enemmän kuin vuoden 2001 Argentiina[Weisbrot, Mark & Montecino, Juan Antonio (2012). "More Pain, No Gain for Greece: Is the Euro Worth the Costs of Pro?Cyclical Fiscal Policy and Internal Devaluation?". CEPR.]. Kreikan tilanteen tekee Argentiinaa ongelmallisemmaksi luonnollisesti se, että sen pitää erota eurosta kyetäkseen suorittamaan ulkoisen devalvaation. Uuteen valuuttaan siirtyminen pikavauhtia asettaa luonnollisesti omat haasteensa, mutta monet tahot ovat pitäneet julkisuudessa esitettyjä maailmanloppuskenaarioita vahvasti liioiteltuina. Eurosta erotessaan Kreikassa todennäköisesti tapahtuisi jonkinasteinen "dollarisaatio" eli Kreikan uuden valuutan rinnalla käytettäisiin puolivirallisesti euroa niin kauan kunnes uuden oman valuutan vaatimat toimet on saatu toteutettua. Tätä teoriaa tukee esimerkiksi se, että kreikkalaiset ovat viime kuukausina siirtäneet joukolla säästöjään muihin euromaihin.

Jos tai ehkä pikemminkin kun Kreikka lähtee eurosta, on suuri riski, että koko euroalue ha­joaa, sillä markkinat alkaisivat heti epäillä myös muiden kriisimaiden kykyä ja halua pysyä eurossa. Suomen pitäisikin viimeistään tässä tilanteessa valmistautua eroamaan eurosta, sillä taloutemme kannalta kaikkein katastrofaalisinta olisi jäädä niin sanotusti viimeisenä miehenä ­uppoavan laivan kannelle. Valmistelut olisi syytä aloittaa heti, sillä valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja Pentti Pikkaraisen arvion mukaan omaan valuuttaan palaminen hallitusti veisi noin vuoden. Pikkarainen arvioi, että Suomi palaisi tällöin kelluvaan valuuttaan, josta hänen mukaansa Ruotsilla ja monella muulla maalla on erittäin hyviä kokemuksia. Myös Suomen 90-luvun puolivälin rahapolitiikka perustui kelluvaan markkaan, joka Pikkaraisen mukaan toimi erinomaisesti talouden tasapainottajana. Pikkarainen ei myöskään usko eurosta irtautumisen pitkällä tähtäimellä vaikuttavan Suomen luottoluokitukseen, sillä terve julkinen sektori ja vahva rakennepolitiikka ratkaisevat[ Ilkka 4.12.2011.].

Yhteenveto

Euron teoreettisia hyötyjä ja haittoja on kohtuullisen vaikea mittavasti todistaa. Voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että Suomen eurojäsenyydestä ei ole ollut ainakaan merkittävää taloudellista hyötyä. Pikemminkin päinvastoin. Näin ollen olemme riskeeraamassa miljardeja pelastaaksemme valuutta-aluetta, josta meille ei ole mitään taloudellista hyötyä.

Euroopassa kriisin syiden analysoinnissa syy ja seuraus ovat menneet sekaisin. Julkisen sektorin velkaantuminen on heikon kilpailukyvyn oire, joka jatkuu, kunnes kriisimaiden kilpailukyky on palautettu. Euroopan kriisipolitiikan voidaan perustellusti todeta olevan epäonnistunut, sillä euro-alueen sisäisiä kilpailukykyeroja ei juurikaan ole kyetty kuromaan umpeen, eikä kriisimaiden velkaantumistakaan ole saatu aisoihin. Tämä ei tietysti ole mikään yllätys, sillä historiallisesti sisäisessä devalvaatiossa on onnistunut vain harva valtio, ja kriisimailta nyt vaaditun suuruinen budjetin tasapainottaminen on vaatinut valuutan devalvaation tai rahapolitiikan keventämisen aikaansaaman voimakkaan talouskasvun.

Euron ongelmat johtuvat ennen kaikkea siitä, että se on hyvin kaukana optimaalisesta valuutta-alueesta. Euron koossa pysyminen vaatii fiskaaliunioni eurobondeineen, joka taas vaatisi legitimiteetin takia liittovaltion. Liittovaltio maksaisi Suomelle todennäköisesti niin paljon, että joutuisimme heikentämään dramaattisesti nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaamme. Liittovaltiokin korjaisi vain yhden euron valuvioista. Perussuomalaiset eivät, kansan suuren enemmistön tavoin, voi näin ollen mitenkään kannattaa liittovaltiota.

Kreikan kannalta järkevin vaihtoehto on edelleen velkojen järjestely ja ero eurosta, vaikka se olisi ollut helpompaa tehdä kaksi vuotta sitten kuin nyt. Kreikan eron jälkeen on olemassa suuri riski, että koko euroalue hajoaa. Näin ollen Suomen kannattaisi viimeistään tässä tilanteessa valmistautua eroamaan eurosta, sillä taloutemme kannalta kaikkein katastrofaalisinta olisi jäädä viimeisenä miehenä uppoavan laivan kannelle.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ei hyväksy hallituksen esityksessä tarkoitettua sopimusta ja

että lakiehdotus hylätään.

Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012

Pentti Kettunen /ps
Kauko Tuupainen /ps
Ville Vähämäki /ps

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.