Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

VaVM 43/1995 - HE 156/1995
Hallituksen esitys laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 §:n muuttamisesta

Eduskunta on 19 päivänä lokakuuta 1995 lähettänyt valtiovarainvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi edellä tarkoitetun hallituksen esityksen n:o 156/1995 vp.

Valtiovarainvaliokunnan asettamassa verojaostossa, joka on valmistellut mietinnön valiokuntaa varten, ovat olleet kuultavina ylitarkastaja Merja Sandell valtiovarainministeriöstä ja Tuotevalvontakeskuksen osastopäällikkö Pentti Karhu sosiaali- ja terveysministeriön edustajana. Lisäksi kilpailuvirasto, Alko-yhtiöt ja Panimoliitto ovat jättäneet asiasta kirjalliset lausunnot.

Kuluvan vuoden alusta voimaan tulleen alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain mukaan alkoholijuomaveron perusveroa alennetaan 20 prosentilla, jos verovelvollinen esittää selvityksen siitä, että olut on tuotettu sellaisessa oikeudellisesti ja taloudellisesti muista saman toimialan yrityksistä riippumattomassa yrityksessä, jonka vuosituotanto on enintään 1 000 000 litraa. Sanottua rajaa sovelletaan sekä kotimaassa valmistettuun että muualta tuotuun olueen.

Esityksessään 70/1995 vp hallitus ehdotti, että sanottu enintään 1 000 000 litran vuosituotantoa koskeva 20 prosentin perusveron alennus säilytettäisiin. Lisäksi lakiin ehdotettiin lisättäväksi säännös, jonka mukaan yrityksen vuosituotannon ollessa yli 1 000 000 litraa, mutta enintään 6 000 000 litraa, vastaava alennus olisi 10 prosenttia.

Sanotusta hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä valtiovarainvaliokunta ehdotti, että edellä tarkoitettu 10 prosentin veronalennukseen oikeuttava litramäärä alennettaisiin hallituksen ehdottamasta 6 000 000 litrasta 5 000 000 litraan.

Hallituksen esityksen 70/1995 vp käsittelyn ollessa kesken eduskunnassa Tasavallan presidentti peruutti sen 13.10.1995.

Käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen mukaan enintään 1 000 000 litran vuosituotannon osalta 20 prosentin perusveron alennus säilyisi ja alennus olisi 10 prosenttia, jos vuosituotanto on enintään 5 500 000 litraa.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiehdotusta tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä.

Valiokunta toistaa mietinnössään 14/1995 vp hallituksen esityksen 70/1995 vp johdosta mahdollisten kilpailuhaittojen osalta lausumansa.

Valiokunta edellyttää, että hallitus seuraa ehdotetun muutoksen vaikutuksia kilpailun näkökulmasta, ja edellyttää hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin, mikäli olennaisia kilpailuhaittoja käytännössä esiintyy.

Valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana.

Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1995


Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Pekkarinen, varapuheenjohtaja Törnqvist, jäsenet Ala-Nissilä, U. Anttila, Kallis, Laaksonen, Laitinen, Lehtosaari, Nyby, Puisto, Saario, Sasi ja Tiuri sekä varajäsenet P. Leppänen, Liikkanen, Rask, Saarinen, Uotila ja Vuorensola.


Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.