Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

TyVM 7/2000 vp - HE 168/2000 vp
Hallituksen esitys laeiksi merimieslain 81 §:n ja merimiesten vuosilomalain 17 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 19 päivänä lokakuuta 2000 lähettänyt työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laeiksi merimieslain 81 §:n ja merimiesten vuosilomalain 17 §:n muuttamisesta ( HE 168/2000 vp ).

Asiantuntijat

Valiokunnassa on ollut kuultavana

  • vanhempi hallitussihteeri Tarja Kröger , työministeriö

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia ja merimiesten vuosilomalakia. Mainittujen lakien mukaan työntekijällä on laissa säädetyissä tapauksissa oikeus vapaaseen kotimatkaan tai muuhun matkaan ylläpitoineen. Matkojen järjestämisvelvollisuus on työnantajalla, mutta matkojen kustannuksista vastaavat sekä työnantaja että valtio puoliksi kumpikin. Työnantaja voi hakea valtionosuutta matkoista aiheutuneisiin kustannuksiin kymmenen vuoden yleisen vanhentumisajan kuluessa. Merimieslakia ja merimiesten vuosilomalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnantajan oikeus saada matkakustannuksista korvausta valtiolta raukeaisi, jollei niitä ole haettu yhden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella   työ- ja tasa-arvo-asiainvaliokunta kunnioittavasti ehdottaa,

että lakiehdotukset hyväksytään muuttamattomina.

Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2000

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Jouko Skinnari /sd
vpj. Kari Kantalainen /kok
jäs. Janina Andersson /vihr
Tuula Haatainen /sd
Leea Hiltunen /skl
Anne Huotari /vas
Kyösti Karjula /kesk
Risto Kuisma /rem
Lauri Oinonen /kesk
Pirkko Peltomo /sd
Tero Rönni /sd
Raija Vahasalo /kok
Jaana Ylä-Mononen /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Timo Tuovinen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.